Luistimilla

Hakki sai joululahjaksi luistimet ja kypärän. Kypärä oli heti niin tärkeä, että se pyrittiin ottamaan mukaan jopa sänkyyn. Nyt kun on kunnon talvi, pääsi luistimiakin pian kokeilemaan. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä vei pojan luistelemaan ensimmäistä kertaa, ja toisella kertaa oli mukana myös Tampereelta käymään tullut, jääkiekkoa harrastava puoliveli. Minäkin olin tällöin todistamassa Hakin luistelua kentän laidalla Pampulan nukkuessa vaunuissa.

Kyllähän Hakki pyllähteli, ja luistelu oli vielä vain hyvin pientä kävelyä jäällä. Pelaaminen kiinnosti kovasti, joten luistelija seisoi mielellään paikallaan, ja odotti, että sai kiekon mailansa lapaan. Ihan hyviä vetoja hän jo lähetti.. Todettakoon, että en ole itse erityisen kiinnostunut jääkiekosta, mutta hyvää liikuntaahan se on. Ja tässä muodossa vielä ihan hauskaakin!

Ei jäällä vältytty myöskään itkulta. Välillä tuli luistelijalle paha mieli. Mutta hyvin hän aina itse nousi jäältä ylös, ja peli jatkui...

Kirjallinen yöpöytä: Stephenie Meyer, Epäilys
Vampyyrisaagan kolmas osa ei ollut edellisen veroinen. Tämän kirjan parasta antia olivat vampyyrien ja ihmissusien historian kuvaukset ja heidän elämänsä erityispiirteiden selvittäminen. Bella haluaa edelleen palavasti kuolemattomaksi vampyyriksi vampyyripoikaystävänsä rinnalle, mutta jotkut vampyyrielämän tosiasiat saavat sentään vähän miettimään. Syytä onkin! Mutta ei ole helppoa ihmissusillakaan. Kyllä se on vielä se neljäskin osa jossain vaiheessa luettava.

Kiekuva kaiku

Ukki ja mummu Kajaanista olivat viettämässä joulua kanssamme. Pakkaset pitivät meidät suurimmaksi osaksi sisällä, joten myös kaikki ylimääräinen energia pakkaantui sisätiloihin. Kun tässä vielä huomioidaan lisäbonuksena korvatulehdus, johon Hakille haettiin lääkkeet keskiviikkona ennen joulua, niin kyllä joulumieli meinasi hetkittäin hieman notkahtaa... Hakki oli kovaääninen, kärttyisä, negatiivinen ja toisteli soveltavan kaiun lailla kaikki saamansa käskyt uusille kohteille. Välillä hän oli suorastaan pikku hirviö.

Joulunajan sanavarastoa Hakin tyyliin:

- Ihan kohta. (ajanmääreenä samaa tasoa VR:n talviaikataulujen kanssa)
- Olen jo tulossa. (toivossa on hyvä elää)
- Soitanko joulupukille - et saa mitään lahjoja!
- Koska olet tuhma, joulupukki ei tuo sinulle MITÄÄN lahjoja!
- Jos et tottele, sinun pitää mennä jäähylle. Onko se sitten kiva, onko?
- Katso mun silmiini. Osaatko olla kiltti?
- Mummu komensi mua. Sano mummulle "EI"! Mummun pitää mennä jäähylle. (kantelua)
- Ei miehiä saa komentaa. Miehelle voi tulla PAHA MIELI! (ja mehän tiedämme, että Hakki on Mies)
- Sä komensit mua. Pyydäpä anteeksi!

Välillä tuntuu raskaalta, ja välillä naurattaakin jo ihan hillittömästi. Kunpa vain kärsivällisyys riittäisi ja osaisi olla hyvä kasvattaja. Joskus sitä onnistuu paremmin, joskus huomattavasti huonommin!

Joulukorttiprojekti

Minä pidän joulukorteista. Ja pidän kovasti myös niiden tekemisestä. En ole mikään askartelija, mutta jollain lailla persoonallisen kortin pyrin vuosittain lähettämään. Suurimmassa roolissa ovat valokuvat. Tänä vuonna minä luonnollisesti halusin lähettää iloisen tonttukuvan molemmista lapsista yhdessä.. Ne, jotka ovat meiltä joulukortin saaneet, tietävätkin, ettei sellaista tullut! Yllä olevassa kollaasissa on kokoelma epäonnistuneita tonttukuvayritelmiä. On vaikea saada toimiva kuva kummankin lapsen osalta, ja tässä nyt vielä viimeisen virheen teki valaistus, joka oli tunnelmallisen asemasta tunkkainen ja hämärä.

Luovuin yhteiskuva-ajatuksesta kokonaan ja päätin liimata joulukortteihin kaksi valokuvaa, molemmista lapsista omansa. Hakki esiintyy valokuvissa Tampereen mummun tekemässä pingviinipuvussa. Puku tehtiin ryhmiksen halloween-juhlia varten, joissa oli "eläinasupakko". Eli niin minä sitten palellutin poikaparkaa hetken pihalla pingviiniasuisena, alle kun ei mahtunut kovin paljon lämmikettä. Pampulan kohdalla pysyin tonttukuvateemassa. Joulukorteissa eivät ole juuri nämä tässä postauksessa olevat kaksi kuvaa, mutta hyvin vastaavat.


Näiden kuvien kera toivotan teille kaikille, jotka tämä blogi tavoittaa, OIKEIN ILOISTA JA TUNNELMALLISTA JOULUA! Kiitos, että olette olleet kiinnostuneita elämästämme. Tapaamisiin!

Kolmevuotias

Hakki on täyttänyt kolme vuotta! Syntymäpäiviä vietettiin kolmeen kertaan, ja Tampereella mummun järjestämissä syntymäpäivissä oli oikea täytekakkukin kolmen kynttilän kera. Lahjat olivat hyvin mieleisiä, joten antajat olivat perillä tämän kolmivuotiaan mieltymyksistä: Vilkkuva Salama McQueen -pipo! Dublo-mönkijä! Mursu-liukuri!

Kotona järjestetyillä syntymäpäivillä oli tarjoilu huomattavasti heikommalla tasolla eikä täytekakkuakaan ollut. Hakille leipomuksia mieleisempää ovat tällä hetkellä keksit ja mehu. Villeimmät synttärit meillä oli, kun vieraaksi saapui eno perheineen. Enon avovaimon 5- ja 7-vuotiaat tyttäret olivat Hakille mieleistä seuraa, ja aikuisia alkoi välillä meno suorastaan pyörryttää, etenkin kun oli kyse pyörivän tv-tuolin muuttumisesta karuselliksi..! Miten noille lapsille itselleen ei tullut edes paha olo! Toinen suosikkiharrastus oli hyppiä sohvalta säkkituolin päälle. Hauskaa oli! Rauhoittava palapeli olikin sitten hyvä synttärilahja!

Ihan oikeana synttäripäivänä saapui kylään kummitäti avomiehensä kanssa. Hakki sai seuraa muistipelin pelaamiseen ja lahjaksi dublo-traktorin. Sankari oli jälleen hyvin onnellinen.

Synttäriviikonloppuna Hakki sai myös sukset ja pääsi niitä pihalle kokeilemaan. Hiihtäminen sujui heti, ja oli myös varsin mieluista puuhaa. Vieläköhän tässä joutuu itsellekin sukset hankkimaan, jotta päästään yhdessä hangille.. No, ei (onneksi) liene vielä tänä talvena välttämätöntä. Olen itse hiihtänyt viimeksi noin kaksikymmentä vuotta sitten...

Neuvolassa
Kolmivuotiaan elämään on jo kuulunut myös kolmivuotisneuvola! Pikkusisko oli samaan aikaan neljäkuukautisneuvolassa. Hakki mitattiin 98,5 cm:n pituiseksi ja punnittiin 15,3 kg:n painoiseksi. Pampulan mitat olivat 61 cm ja 6140 g. Vähän hoikkanen Hakki on, mutta ei liikaa.

Hieman ikävää oli, että Hakkia alkoi vauvattaa juuri tuolla neuvolassa. Ryhmiksen hoitajat olivat kirjoittaneet omaan neuvolaan toimitettavaan arvioonsa, että puhe on vielä välillä epäselvää. Näin toki onkin, mutta "vauva-Hakin" puhe se vasta soperrusta on. Hakki alkoi piipittää ja kimittää, sanoi kaiken äärettömän hiljaisella äänellä, ja jos tämä ei vielä tehnyt ymmärtämistä haasteelliseksi, niin sen teki viimeistään huulien päällä jähmeänä perunana pyörivä kieli. Terveydenhoitajan lepertelevä tyyli ei ainakaan helpottanut asiaa. Ohhoijaa... Yritin hieman vihjaista, että kyllä puhe yleensä paremmin sujuu, mutta en tiedä, uskottiinko minua.

Toki puheeksi tulivat myös nämä pissa- ja kakka-asiat. Olin aluksi aika ylpeä, sillä juuri edellisenä iltana Hakki oli tehnyt pitkästä aikaa kakan pottaan ja saanut tarran. Mutta tottakai Hakki sitten lorautti siellä neuvolassa pissat housuun, ja oli märkä harkkahousuja, kalsareita ja collegehousuja myöten... Varavaippa löytyi, mutta ei minulla Hakille varavaatteita mukana ollut. Kotimatkalle Hakki sai vaipan päälle suoraan talvihaalarin - onneksi ei ollut ihan älytön pakkanen!

Terveydenhoitaja otti puheeksi myös minun jaksamisen. Vakuutin jaksavani ihan mukavasti. Tässä taisi uskottavuuttani heikentää nykyään jokapäiväiseksi muodostunut "bad hair day" - olen kipeästi kampaajan tarpeessa, väsynyt olemus (edellisenä yönä minua valvottivat kehää kiertävät ajatukset syöpöttelevän Pampulan lisäksi ) ja kakkatahrat puserossa. Nuo tahrat huomasin vasta kotona... Aamukiireissä Pampula roiskaisi kainalossani kakat lattialle, ja enhän minä muistanut tarkistaa, saiko paitakin osumia! Loppujen lopuksi heikoimman esityksen neuvolassa taisikin tarjoilla Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Äiti..!

Kirjallinen yöpöytä: Anne B Ragde, Erakkoravut
Tämä on norjalaisen kolmiosaisen sukutarinan toinen osa. Mikähän tässä kirjassa viehätti niin kovasti? Ihmiset ovat kaikkine puutteineen aitoja persoonallisuuksia, joita elämä kolhii, ravistelee ja välillä helliikin. Heitä ymmärtää silloinkin, kun he ärsyttävät. Köyhän maatilan arjen kuvauksessa on myös jotain sellaista pelottavan tuttua jokaiselle, joka on vähintäänkin kuullut sota-ajan ja sitä seuranneiden vuosien puutteesta ja nuukuuden pakosta. Kirjassa tapahtuu paljon ikäviä asioita, mutta silti se ei ole ahdistava. Kolmas osa on ilman muuta luettava!

Ei tarraa

Me olemme kovasti koettaneet kannustaa Hakkia tekemään kakat pottaan tai pönttöön. Tarra tulisi jokaisesta suorituksesta, ja kymmenestä tarrasta lisää dubloja, mutta tämä ei kannusta riittävästi. Kakat tehdään harkkahousuun. Piste. Tarravihko pölyyntyy nyt käyttämättömänä, kun kahden dublopaketin jälkeen kuivista päivistä pissojen suhteen ei enää tarroja myönnetä. Joskin taantumaa on alkanut tulla tässäkin asiassa, ja housut ovat kastuneet useammankin kerran.

Tänään oli taas vaikea aamu, kuten useimmat aamut viime aikoina. Hakki ei halua nousta sängystä. Hakki ei halua käydä pissalla. Hakki ei halua pestä hampaita. Hakki ei halua riisua pyjamaa. Hakki ei halua pukea. Ryhmikseen hän toki haluaa lähteä, vaikka toiminta ei siltä vaikuta.

Mutta tulipa sitten kohokohta tällekin aamulle. Hakki pyysi isänsä toiseen huoneeseen.
- Isä, tuu kattomaan!
Isä meni ja näki. Äiti ei nähnyt. Sitä kakkaa matolla. Äiti näki vain sen tahran, mikä siitä jäi jäljelle. Kakasta seuranneen hässäkän jälkeen Hakki vielä tarkisti minulta:
- Ei tuu tarraa?
Ei tullut. Ei tosiaankaan tullut.

Kirjallinen yöpöytä: Jane Stanton Hitchcock, Seurapiirimurhia
Tämä kirja oli siis dekkarihyllyssä. DEKKARIhyllyssä. Amerikkalainen kirjailija on ollut ehdolla ensimmäisestä (ei tästä) kirjastaan jopa jännäreille myönnettävän palkinnon saajaksi, joten minä odotin tältä kyllä jotain muuta. Mutta kirja oli suurimmaksi osaksi New Yorkin seurapiirien kuvausta, eikä aihe jaksanut ainakaan minua erityisemmin kiehtoa. Kuuluminen seurapiireihin ja joutuminen niiden ulkopuolelle voi kuitenkin olla elämän ja kuoleman kysymys. Mutta kyllä tämä oli enemmän hömppäromaani, ja aika pitkäveteinen sellainen, kuin jännäri.

Nukkumisjärjestelyjä

Hakilla on uusi sänky. Pikkuparvi. Seinään on kiinnitetty kuunmuotoinen yövalo, ja sängyn alla on hylly ja lelulaatikoita. Yhdessä laatikossa on taskulamppu, jonka avulla voi etsiä hyllyistä iltasatukirjaa. Itse sänkyyn mahtuu hienosti myös muutama lelu mukaan, esimerkiksi pupu, orava ja Salama McQueen.

Kuva sängystä on otettu Hakin päiväuniaikaan. Mutta sänky on tyhjä. Hakki nukkuu viereisellä isolla sängyllä seinän vieressä. Hakki on nukkunut ehkä pari kolme yötä parvessaan, mutta edelleen hän tahtoo nukkua mieluummin isossa sängyssä, joka on ollut hänen pääsääntöinen nukkumapaikkansa siitä lähtien, kun päivähoito vuosi sitten syksyllä alkoi. Hän pyysi silloin päästä keskeen nukkumaan, ja koska läheisyydentarve on tärkeä asia, se sallittiin. Ja siihen hän sitten jäikin...

Pampulan pinnasänky on eri huoneessa. Sängyn sijainnilla ei ole oikeastaan mitään väliä, sillä Pampula ei nuku siellä. Eikä viihdy siellä muutenkaan. Pampula on sylivauva, ja hän nukkuu vieressä. Siinä samaisessa isossa sängyssä, missä velikin. Lakkasin yrittämästä nukuttaa Pampulaa omaan sänkyynsä jo joku aika sitten, kun huomasin, että saan nukkua huomattavasti paremmin, kun otan hänet viereen. Toki yöllä sitten syödään vähän väliä ja illalla on parasta ryhtyä nukkumaan samaan aikaan kuin Pampulakin - muutoin Pampula herää! Päiväunia Pampula nukkuu vaunuissa ulkoillen, sisällä vaunukopassa tai isossa sängyssä. Joskus vähän aikaa sylissäkin, mikä on tietysti Pampulan mielestä se paras vaihtoehto.

Minä en milloinkaan suunnitellut mitään perhepetiä vaan alunperin ajattelin, että lapset toki nukkuvat omissa sängyissään. Mutta näin tässä vaan kävi. Pidän myös turvallisuuden tunnetta niin olennaisena, että mielelläni sallin lapselle vieressä nukkumisen, jos hän sitä tahtoo ja tarvitsee. Tämä ei tarkoita, ettenkö pyrkisi siihen, että oma sänkyyn kuitenkin siirryttäisiin, ja siksihän hauska pikkuparvikin hankittiin! Koko ajan meillä on ollut jonkinmoinen oma sänkykin olemassa. Mutta ehkä minä en aivan riittävän tarmokkaasti markkinoi omassa sängyssä nukkumista. Ja tähän vaikuttaa minun oma turvallisuuden tunteeni. Kun lapset tuhisevat vieressä, tuntuu, että nyt on maailmassa kaikki hyvin, ja itsekin voin huoletta nukkua. En sano, että rauhassa, sillä kyllähän Pampulan jatkuva syöpöttely ja Hakin pyöriminen öistä hieman levottomia tekevät.. Mutta kuitenkin, isossa sängyssä nämä tärkeät pienet ihmiset ovat vain kädenojentaman päässä. Se on jotenkin niin ihanaa!

Vähemmän ihanaa on tietysti se, että joku murjottaa. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä siirtyi tilanpuutteen vuoksi viereiseen makuuhuoneeseen omalle vuodesohvalleen. Iso sänky (140 cm) kun ei ole riittävän iso, eikä isompaa makuuhuoneeseen mahdu. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä ei myöskään ole löytänyt viehätystä nukkumisesta Hakin varpaat tyynyllään. Mutta nämä ovat nyt näitä, tämän hetken nukkumisjärjestelyjä!

Kirjallinen yöpöytä

Virpi Hämeen-Anttila, Päivänseisaus
Jos edellinen Virpi Hämeen-Anttilan kirja "Muistan sinut, Amanda" oli minulle pettymys, niin tämä hyvitti sen. Päivänseisaus liikkuu klassisen musiikin maailmassa, mikä on minulle sinänsä vieras ympäristö, mutta siitä kirjoitettiin kiinnostavasti. Syyllisyys ja anteeksianto ovat kirjan päähenkilöiden elämän olennaisia teemoja, ja tarjosi kirja itsellekin ajattelemisen aihetta. Elää oikein ja olla elämäänsä tyytyväinen, sitähän sitä haluaisi! Rohkeus olla välittämättä muiden mielipiteistä on myös yksi onnellisen elämän avaimista.

Eppu Nuotio, Maksu
Tämä kolmas Pii Marin -dekkari oli myös paras lukemistani, ja minähän luen kirjat järjestyksessä. Lupaavaa, että kirjat muuttuvat vain kiinnostavimmiksi. Raskausaikanani luin sen dekkarin, jossa murhattiin raskaana oleva nainen, ja nyt tietenkin siepattiin jo vauva - onneksi en saa näistä mitään pelkotiloja! Pii Marin ei aina vaikuta kaikista tasapainoisimmalta henkilöltä, mikä lienee luonnollista, kun ajattelee, mitä tämä on joutunut kokemaan. Juoni on ovela ja eivätkä motiivit ole liian ilmeisiä, kunnon dekkari siis.

Iloista..

... NENÄPÄIVÄÄ kaikille!

Palkitsevaa pottailua

Siisteyskasvatuksen motivointipaketin säännöt:

1) Jos vaippa / harkkahousu pysyy kuivana koko päivän, saa illalla vihkoon tarran.
2) Yövaippaa ei lasketa, oli se ollut märkä tai ei.
3) Kakkavaippaa / -harkkahousua ei lasketa, vaikka siihen olisi tullut pissakin.
4) Jos kakka tehdään pottaan / pönttöön, saa siitä vihkoon tarran.
5) Kun koossa on 10 tarraa, palkitaan siitä paketilla duplolegoja.

Aloitimme Hakin kanssa tarrojen keräämisen 27.8.2010 ja torstaina 28.10.2010 oli se suuri päivä, jolloin vihkoon tuli 10. tarra! Tarrat tienattiin pääasiassa kuivista päivistä, vain kaksi tuli pottakakoista. Takana on hyviä ja huonoja päiviä, märkiä housuja ja onnistumisen aplodeja. Ja nyt Hakki leikkii Flooran kahvila -duploilla - autot ovat niin tärkeitä, että ne haluttaisiin mukaan jopa sänkyyn!

Jatkamme siisteyskasvatusta vielä samoilla säännöillä. Nyt vauhti taitaa olla melkoinen, sillä kahdessa päivässä on tienattu jo kaksi tarraa. Seuraavan duplopaketin jälkeen vaikeuttanemme sääntöjä, ehkä vain potta- ja pönttökakat palkitaan..? Kyllä tämä on jännää! Äidistäkin.

Heureka!

Viime viikolla saimme mieluisia vieraita, ystävättäreni ja hänen 9-vuotiaan poikansa. Viimeksi hiihtolomaviikolla retkeilimme yhdessä, ja silloin kohteina olivat seikkailuhalli Huimala ja Flamingon kylpylä. Nyt syysloman kunniaksi otettiin Huimala jälleen ohjelmistoon, mutta kylpylä vaihtui tiedekeskus Heurekaksi. Hakki oli nyt Heurekassa toista kertaa, ja aika kului siellä päiväunia ajatellen turhankin nopeasti. Hakkia ei luonnollisestikaan vielä kiinnostaneet tieteelliset ilmiöt sinänsä, mutta homma toimi, kun esittelyt olivat sellaisia, joissa pääsi itse tekemään jotain. Pallon leijuttaminen kiinnosti, ja suolen pituutta esittelevää köyttä kiskottiin. Myös ihmisruumiin ääniä esitteleviä nappeja paineltiin (pieru, röyhtäisy, sydämen lyönnit...). Heurekassa ei ole "ei saa koskea" -kohteita. Itse olisin ollut kiinnostunut "Murha Heurekassa" -näyttelystä, joka esitteli teknistä rikostutkintaa, mutta jotenkin näin lasten kanssa siihen ei pystynyt keskittymään. Pampula kyllä nukkui onnellisena mukana kannellussa turvakaukalossa koko vierailun ajan (!), mutta Hakin kanssa tekemisen oli oltava sellaista, johon hän pystyy osallistumaan. Myöhäisille päiväunille pääsi sitten erittäin väsynyt pieni poika!

Huimalassa Pampula oli minulla kantorepussa, ja Hakki "irti"... Olimme osan ajasta pienten puolella, mutta myös jo enenevässä määrin isompien lasten joukossa. Ystävättäreni poika jaksoi mukavasti ottaa Hakin aina välillä mukaansa ja katsoa tämän perään.

En ole yleensä mikään ylivarovainen äiti, mutta nyt huomasin, että ihan kaikkialle en olisi uskaltanut vielä Hakkia päästää, mutta nyt en ehtinyt estää! Hakki meni isomman pojan mukana tai toisinaan jopa ihan yksin, ja oli valmis mm. hurjan näköiseen putkiliukumäkeen! Huomasin, että Hakki osaa enemmän kuin uskoinkaan - hän selvisi hienosti. Pampulakaan ei Huimalassa nukkunut koko aikaa vaan kantorepusta katseli välillä ympäristöä hyvin utelias silmäpari. Huimalassa oli myös vanhempia ajatellen mukava olonurkkaus, jossa kävin kerran imettämässäkin. Huimala on hyvä käyntikohde.

Kirjallinen yöpöytä: Dan Brown, Kadonnut symboli
Olen lukenut aiemmin Dan Brownin kirjat Da Vinci -koodi ja Enkelit ja demonit. Pidin niistä todella paljon, ja siksi odotukset tämän Dan Brownin uusimman kirjan suhteen olivat korkealla. Mutta; kirja oli ensimmäiset 150 sivua mielestäni suorastaan pitkäpiimäinen, ja sittenkin, kun tarina alkoi kiinnostaa, juoni tuntui paikoitellen tökeröltä ja välillä suorastaan vastenmieliseltä. Kirjan roistokin oli jotenkin liioitellun ikävä kaveri. Lukeminen kesti minulla aika kauan, ja en minä kyllä sitä hyväksi sanoisi. Kohtalainen lukukokemus kuitenkin, eräänlaista hyvän ja pahan taistelua. Mutta jos tämä jää väliin, ei oikeastaan menetä mitään.

Itkua, itkua...

Pampulalla on koliikkia. Tuntuu rajulta sanoa noin, koska tilanne ei ole meillä mitenkään erityisen paha, mutta oireet täsmäävät asiasta lukemaani, ja ymmärrän kyllä olla kiitollinen, että pääsemme tässä suht koht vähällä. Siitä huolimatta lähinnä iltoihin ajoittuvaa huutoa yhdistettynä ilmavaivoihin on ollut ihan riittävästi. Itkulle haluaisi aina löytää syyn, ja monia vaihtoehtoja on tullut mietittyä.

Pampulalla ei ole tuttia. Hakillakaan sitä ei ollut, mutta nyt aloin jo harkita, tarvitsisiko Pampula sellaisen. Rauhoittaisiko se? Etsin tietoa googlesta ja vanhoista vauvalehdistä. Päädyin kuitenkin siihen, että ollaan ilman. Pampula ei imeskele sormiaan mitenkään erityisen paljon, toki välillä, mutta tuntuisi jotenkin hullulta opettaa vauvalle tapa, josta suositellaan jo ennen yhtä ikävuotta vierotettavan.

Saako Pampula tarpeeksi maitoa? Rintamaidon riittäminen huolestuttaa aina. Meillä on korviketta kaapissa, mutta päädyin kuitenkin ennen tuttipulloon tarttumista taas nettiin tiedonhakuun..! Paras sivusto oli ilman muuta Imetystukilista.net, suosittelen! Tulin siihen tulokseen, että Pampula ei kärsi ruoan puutteesta vaan hän on välillä tiheämmällä imemisellä nostanut maidon tuotantoa ja lisäksi hakenut lohtumaitoa vatsakipuihin. Maidon tulo on meilläkin tasaantunut, mutta ei loppunut, ja ei Pampula kyllä ulkoisestikaan näytä mitenkään erityisen nälkiintyneeltä...

Mutta miksi Hakkia itkettää? Hakki on huomannut, että itkevä vauva saa hyvin paljon huomiota osakseen, ja nykyään Hakkikin tirauttaa itkut hyvin helposti. Suoritus ei vain aina vaikuta kovin aidolta. Ja ne hetket, kun vauva tankkaa ruokaa, on Hakki oppinut hyvin hyödyntämään. Äidin imettäessä on kylpyhuoneen bambumatto väritetty värikynillä uuteen uskoon, xylitol-pastilleja syöty ahmimalla (lupa oli ottaa vain kaksi pastillia) ja käytiinpä tässä isän kassilla kaivamassa myrkkykasvipötköjäkin. Onneksi tupakka syljettiin heti pois eikä mitään vakavampaa seurannut. Tässä on välillä jo hyvin paljon aineksia siihen, että äitiäkin alkaa itkettää!

Aasi ja jästipää

Yhden kuukauden perusteella vaikuttaa siltä, että Hakin kohdalla kolme päivää viikossa tutussa ryhmäperhepäiväkodissa ovat hyvä ratkaisu, vaikka olenkin äitiyslomalla. Hakki ehti olla reilut kaksi kuukautta kesälomalla, ja siitä huolimatta hän solahti hienosti ryhmiksen porukkaan ja rutiineihin - kuin ei olisi pois ollutkaan! Ja näin sekä hyvässä että pahassa, kyllä Hakki on jo heittäytynyt hankalaksi hoidossakin.

Jo kolmantena hoitopäivänä Hakki joutui useamman kerran nurkkaan. Oli purrut toista lasta, ja ties mitä muuta... Mutta se on sanottava, että Hakki osoitti tilanteissa ihailtavaa omatoimisuutta - hän alkoi mennä nurkkaan jo ihan itse ilman kehoitusta... Kait sitä on yritettävä olla sitten ylpeä tästä?

Ryhmiksen porukassa vaihtui tänä syksynä yksi lapsi yhden tultua eskari-ikään, ja Hakin on tietenkin pitänyt yrittää isotella uudelle pojalle. Ulkona hän oli kuristanut tätä takaapäin, ja yrittänyt sitten liueta paikalta saapastelemalla muina miehinä pihan metsikköön. Hoitaja oli ottanut syyllisen kiinni, ja käskenyt pyytää uudelta pojalta anteeksi. Kolme kertaa Hakki oli vain käynyt kuiskaamassa jotain tämän korvaan, vasta neljännellä kerralla hän oli sanonut sellaisella äänellä "anteeksi", että hoitajakin kuuli. Kertoessaan tapahatuneesta minulle hoitaja totesi armaan poikani olevan melkoinen jästipää. Pakkohan se oli myöntää. Jästipää mikä jästipää.

Yhtenä hoitopäivänä ryhmiksen pienimpien kanssa tehtiin retki läheiseen leikkipuistoon, kun siellä oli nähtävänä ja rapsuteltavana eläimiä (Hembölen kiertävä kotieläinpiha). Tarjouduin mukaan retkelle, koska itseäkin tapahtuma kiinnosti, ja koska ajattelin, että minusta olisi apuakin, kun vahtisin oman lapseni. Tapahtumassa Hakki pääsikin sitten ratsaille, aasin selkään! Tätä ennen hän oli ollut vain kamelin selässä alle yksivuotiaana Lanzarotella. Aasille ei ollut jonoa, ponille kyllä - tiedostaville pikkutytöille aasi ei kelvannut..!

Puputkin kiinnostivat Hakkia. Hän pitää pupuista, onhan hoitorepussakin aina oma pehmopupu ja paa (=unirätti, joka oli muinoin äidin yöpaita) mukana. Suloinen, pupuista pitävä, jästipäinen, reipas, aasilla ratsastanut poika on tämä meidän Hakki!

Harkkahousut

Kuvassa Hänen Aurinkoisella Korkeudellaan on jalassa KVK:n harkkahousut. Eli ne eivät ole vaippa, vaan yhdet (pienet) pissat pitävät, neppareilta sivulta suljettavat housut. Hankin näitä viidet jo lopputalvesta, kun vaikutti siltä, että aika alkaisi olla kypsä Hakin kuivaksi opettelulle, mutta silloin se oli vielä virhearvio.. Kesäloma-aikaan olisi ollut hyvä panostaa tähän asiaan, mutta sairaalakuvioideni myötä kesästä tuli pelkkää selviämistä. Mutta nyt, nyt Hakki lähti tänäkin aamuna hoitoon yllään HARKKAHOUSUT!

Ryhmiksessä Hakki onkin ollut nyt kuiva jo noin parin viikon ajan. Kakka tulee kyllä vaippaan, mutta pissat tehdään pottaan / pönttöön. Kotona ei kuitenkaan suju yhtä hyvin. Kotona ei millään haluta pissalle, vaan siitäkin tehdään usein oma vääntönsä, ja näin ollen pissa ehtii tulla housuun ennen kuin on päästy yksimielisyyteen siitä, käydäänkö potalla vai ei. Aamu- ja iltapissat sujuvat ehkä parhaiten. Kotona käytänkin vielä suurimmaksi osaksi vaippoja, koska täällä tilanne on niin epävarma. Mutta hoidossa ryhmän paine ja rutiinit ovat tehneet Hakista kuivan. Ison pojan...

Ja kuten muissakin asioissa, Hakin kuivaksi oppiminen on toki ihana juttu, mutta lisää äidin luopumisen tuskaa. Näin se poika vain kasvaa ja kasvaa, ja vähitellen jättää äidin.. No, onneksi minulla on täällä toinen vaippahousu, joten ihan lähiaikoina ei vaipanvaihto lopu! Ryhmiksen hoitajat ovat naureskelleet minulle, kun en millään tahdo uskoa, että Hakille ei enää tarvitse pakata hoitopäivää varten repullista vaippoja. Tunnustettakoon, että tänäkin aamuna laitoin vaippareppuun harkkahousujen alle yhden vaipan. Ihan vain varmuuden vuoksi... No, varavaatelaatikossa on myös useammat collegehousut, joten pissavahingot eivät toki ole katastrofi. Mutta eihän niitä tosiaankaan ole nyt hoidossa edes sattunut.

Kotona pottailun motivoimiseksi on tehty tarravihkokin. Kuivasta päivästä saa tarran, ja kymmenen tarran jälkeen käydään ostamassa lisää duploja. Mutta tästä motivointiyrityksestä huolimatta homma ei kotona oikein etene. Tähän vaikuttanee sekin, että pikkusiskon myötä halutaan enemmän samanlaista huomiota kuin vauvakin saa.

Vai voiko olla niin, että Hakki on kotona yksinkertaisesti liian kiireinen käydäkseen potalla? Kun puhelukin voi tulla kesken "istunnon"..!

Yhden aikakauden päätös

s. 13.2.2002
k. 20.9.2010

Neiti Koiraa ei enää ole. Vein Neiti Koiran 20.9.2010 illalla viimeiselle matkalleen eläinlääkäriasemalle. Tunnelma oli toisenlainen kuin maaliskuussa Herra Koiran kanssa, jolle tiesin tekeväni viimeisen välttämättömän palveluksen. Neiti Koiralla oli toki vaivoja ja jatkuva sydänlääkityksensä, mutta tätä ei olisi vielä ollut välttämätöntä tehdä. Jos minä olisin kokenut, että arki sujuu hyvin myös koiran kera. Jos minä olisin saanut Neiti Koiralle uuden kodin.

Minulla ei onnistunut yhdistää sujuvasti kahta (tai edes yhtä) pientä lasta ja koiraa / koiria. Lastenhoito vei kaiken ajan, ja minulla oli jatkuva huono omatunto siitä, että koirat eivät tule hoidetuksi niin kuin pitäisi. Niiden turkit olivat huonolla tolalla, ja ne saivat hyvin vähän oikeanlaista huomiota. Jo kaksi vuotta sitten alkoivat koirat olla suurimman osan ajasta ystävillämme hoidossa, ja siellä koirien elämä oli sitä mitä pitikin. Nyt kahden lapsen ja yhden koiran kanssa totesin, että jo koiran ripuli ja syksyn kurasäät ovat sellaisia tekijöitä, jotka mullistaisivat liikaa tätä arkea, jossa on vieläkin omat opettelunsa. Päätin etsiä Neiti Koiralle uuden kodin.

Uusi hyvä koti löytyikin. Ja kaikki vaikutti niin LOISTAVALTA, Neiti Koira oli tyytyväinen, samoin uusi omistaja. Mutta sitten uuden omistajan terveydentilassa tapahtui ikävä käänne, joka teki koiran pitämisen mahdottomaksi. Neiti Koira palasi meille. Kartoitin tilannetta vielä hetken, mutta sitten tein tämän ratkaisun. Ratkaisun, joka ei kyllä tuntunut todellakaan hyvälle, mutta jonka koin välttämättömäksi.

Juttelin maanantaina eläinlääkärin kanssa tilanteesta. Hän sanoi, että ratkaisuni oli oikea. Jos koiraa ei ehdi hoitaa kuin puoliteholla, ja jos uutta hyvää kotia ei löydy, näin on armeliaampaa. Hän sanoi nähneensä riittävästi kiertolaisiksi päätyneitä koiria. Nuorille, mukaville ja terveille koirille on helppoa löytää uusi koti, ei enää vanhemmille koirille, joilla on jatkuvia lääkityksiä tai koirille, joilla on omia hankalia tapojaan.

Minulle tämä oli myös yhden aikakauden päätös. Hankin ensimmäisen koirani vuonna 1991, ja sen jälkeen minulla on aina ollut yksi tai kaksi koiraa. Olin pitkään vannoutunut "koiraihminen", enkä voinut kuvitellakaan muuttuvani lapsen myötä. Mutta minä muutuin. Lapsi tuli edelle, kaikkine tarpeineen. Nyt tiedän, että meidän perheeseen ei tule koiraa pitkään aikaan, jos koskaan. Maanantain jälkeen olen asettanut itseni omaehtoiseen "koiranpitokieltoon". Jos koiran aika vielä joskus tulee, niin vasta sitten, kun lapsista on jo apua koiran hoitamisessa ja koiralle on oikeasti aikaa. Mutta sitä ei tarvitse nyt edes miettiä. Minun elämäni koiran omistajana on tällä erää päättynyt. Anteeksi, Neiti Koira. Mutta sinullakin on paremmin nyt.

Kirjallinen yöpöytä: Maeve Binchy, Sydämenasia
Olen suuri Maeve Binchyn kirjojen ystävä, eikä tämäkään romaani tuottanut pettymystä. Kirjan keskiössä on Dublinissa sijaitseva sydänklinikka henkilökuntineen ja potilaineen, ja näiden ihmisten elämää on ilo seurata. Kirjan eräänlaisena teemana on tapahtumapaikasta johtuen sydämelle terveellinen elämä, mikä sopii myös suomalaiselle sydän- ja verinsuonitautien perinnöllisyystekijöitä reilusti saaneelle lukijalle..! Mikään "lääkäriromaani" tämä ei ole, mutta romantiikkaa on mukana sopivasti. Binchyllä on hauska tapa viitata romaaneissaan aikaisempien romaaniensa ihmisiin. Sen verran harvaan näitä kirjoja luen, että itse en kyllä enää muista, mitä kyseiselle ihmiselle aikanaan tapahtui, mutta sinänsä mukavaa, että kirjailija ei hylkää luomiaan hahmoja vaan kertoo heidän kuulumisistaan jatkossakin.

Keskusteluja

Vaaleanpunaisesta

- Minä en aio hössöttää vaaleanpunaisten vaatteiden kanssa, en nimittäin mitenkään erityisesti pidä siitä väristä, totesin monille ennen Pampulan syntymää. No, en itse pukeudu kovinkaan usein mihinkään vaaleanpunaiseen, mutta Pampulan kohdalla menin melkoisen sekaisin... Toki suuri osa vaaleanpunaisista vaatteista on lahjoja, mutta että ne ovat I H A N I A ! Nyt olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen pieni tyttö ja äitinsä tarvitsevat pienen vaaleanpunaisen hössötysajan..! Toki meiltä löytyy liilaa, vihreää ja runsaasti Hakilta perittyjä, mm. sinisiä vaatteita, mutta kyllä minä nyt nautin tästä vaaleanpunaisesta ajanjaksosta!

Hakki ja isänsä saunovat

- Saanko minäkin tulla saunaan? kysyy Hakki.
- Toki, vastaa isänsä.
- Minä, minä..., Hakki haluaa heittää löylyä.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä lähden pois.
- Selvä, mene varovasti, isi tulee kohta kanssasi suihkuun.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä haluan tulla sinne, toteaa Hakki.
- Selvä, tule vain, kutsuu isä.
- Minä otan kauhan, sanoo Hakki ja haluaa heittää löylyä.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä haluan mennä pois.
- Tuliko sinulle kuuma, mene vain varovasti. Isi tulee kohta.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä haluan tulla sinne.
- Tule vain, mutta sitten sinun täytyy pysyä täällä. Lämpö karkaa, kun ovea koko ajan auotaan.
- Joo, myöntelee Hakki.
2 sekuntia myöhemmin, pienimuotoisen löylynheiton jälkeen
- Minä haluan mennä pois.
- Mene vain, mutta älä nyt sitten tule takaisin vaan odota isää. Isä tulee ihan kohta ja käydään sitten suihkussa. Saunassa ei saa ovea aukoa koko ajan.
*2 sekuntia myöhemmin
- Saanko minä tulla sinne? kuuluu lasioven takaa.
- Et saa!
Ovi aukeaa.
- Minä tulen sinne!
- Niinpä näköjään.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä haluan mennä pois.
- Selvä, mutta ÄLÄ NYT SITTEN TULE HETI TAKAISIN.
Ovi aukeaa.*
*---* toistui noin 30 kertaa. Omaa saunavuoroaan odottelelevaa äitiä nauratti..!

Saako tehdä näin?
Vanhempani olivat Kajaanista käymässä. Äitini osallistui hyvin paljon Pampulan viihdyttämiseen, kun taas ukki oli enemmän Hakin kanssa. Tämä vaikutti suuresti siihen, että Hakki ei erityisemmin halunnut kaveerata mummun kanssa, mutta ukki kelpasi kyllä! Kunnes... Hakki hyppi sohvalla, ja ukki kielsi Hakkia tekemästä moista. Illalla, kun olimme Hakin kanssa pesemässä hampaita, kysyttiin minulta hyvin pohdiskelevaan sävyyn:
- Äiti, saako ukkia purra?

Kirjallinen yöpöytä

Emily Giffin, Rakkauden pudotuspeli
Tämä kirja on jatko-osa jokin aika sitten lukemalleni ja ylistämälleni rakkausromaanille Rakkaus lainassa. Kirja ei ole niin puhdasverinen rakkausromaani kuin edeltävä tarina (kirjat pitää lukea järjestyksessä!) vaan tässä kaiken ulkoisilla avuilla saamaan tottunut nuori nainen kasvaa aikuiseksi, tasaveroiseksi kumppaniksi ja äidiksi. Mutta todella hyvä kirja tämäkin, suosittelen! Luonnollisesti äitiysosio tuntui hyvin läheiseltä.

Donna Leon, Haurasta lasia
Tässä Donna Leonin dekkarissa selvitellään ympäristörikoksia ja murhaa Venetsiassa historiallisten lasitehtaiden suojissa. Usein Donna Leonin kirjoissa on tietty kyyninen asenne: tekijä saadaan selville, mutta hän jää ilman rangaistusta. Tässäkin kirjassa tilanne vaikutti taas tältä, mutta ehkä sittenkin kävi toisin...

Aloittelija

Kun saa toisen lapsen, on vauvan hoidossa paljon hyötyä siitä, että asiat on käynyt jo kertaalleen läpi. Imetyksestä ja kaikesta perushoidosta on kokemusta. Mutta ihan aloittelija sitä tuntee olevansa siinä, kuinka yhdistetään kahden lapsen tarpeet! Sitä sanotaan, että vauvan itkuun tulee reagoida nopeasti, ja mielellään toimia jo ennen, kuin itkua edes tulee. Ikävä vain, että nyt kun on hoidettava myös isomman lapsen tarpeita, huomaa joutuvansa tekemään erinäisiä asioita sydäntä raastavan itkun säestyksellä. Hakin Sisko on erittäin sylissä viihtyvää sorttia, ja minä olen joutunut huomaamaan, että kädet eivät vain riitä kaikkeen. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä on jo palannut töihin, ja hänellä on ollut pitkiäkin päiviä ja jopa parin päivän työmatka - minä olen siis saanut shokkihoitoa kahden lapsen kanssa selviämisestä ihan saman tien! Se mitä tarvitaan, on juuri toinen käsipari ja syli. Toki sitä koko ajan oppii tekemään enemmän asioita yhdellä kädellä, mutta esimerkiksi Hakin vaipanvaihto ei luonnistu niin...

Moneen paikkaan on myös lähdettävä entistä isommalla porukalla. Hakki kävi parturissa, ja mukana olikin sitten koko konkkaronkka. Pitihän sitä nyt kaikkien olla mukana, kun Hakki oli kolmannen kerran elämässään parturissa ja eka kertaa hiukset leikattiin ihan parturin tuolissa. Lopputulos oli tosi hieno! Ja Hakki oli uskomattoman reipas! Kauppaankin on jo uskaltauduttu koko perheen voimin. Mutta kaikki lähteminen vaatii taas entistä enemmän suunnittelua ja valmistautumista.

Onneksi näin alkuviikkoina piipahtelee vielä vieraitakin Siskoa katsomassa. He toimivat aina mielellään sylinä, heistä on meille sekä ihanaa seuraa että apua. Kuvassa Vauva uinuu enonsa sylissä, ja enon musiikkimausta voi myös saada jotain viitteitä... Hakin Kummitäti pelasti yhden yksinäisen illan tulemalla avuksi, ja pikku Sisko uinuikin tyynesti hänen sylissään, kun minä valmistelin Hakin yöunille. Siskolla on jonkin verran iltaisin vatsan väänteitä ja itkuisuutta, mutta ei onneksi ainakaan vielä mitään täysimittaista koliikkia. Ja ilta- ja päiväunisatujen luku onnistuu onneksi hienosti, vaikka samalla imettäisikin..!

Vielä toistaiseksi Hakin käytös isoveljenä ei ole ollut erityisen ongelmallista. Toki hän kaipaa syliä usein sellaisissa tilanteissa, kun se ei kertakaikkiaan onnistu, mutta onneksi hänelle on onnistunut antaa edelleen paljon huomiota. Isoveli kun on kuitenkin vielä hyvin pieni poika!

Tekniikasta on myös haettava apua. Yritän harjoitella kantorepun käyttöä, jotta saisin sekä molemmat kädet käyttöön että vauvan lähelle, ja rattaisiinkin on nyt hankittu seisomalauta, jotta Hakin ei tarvitse aina kävellä, jos lähdemme jonnekin. Hakki on kyllä usein halunnut työntää vauvaa vaunuissa! Aika mukavasti kahden lapsen kanssa on alkanut sujua, mutta en kiellä, etteikö tässä jo hetkittäisiä epätoivon tunnelmiakin olisi ollut. Ensi viikolla Hakki aloittaa hoidossa kolmena päivänä viikossa, mikä tuo uusia haasteita, mutta ehkä toisaalta myös helpotusta arkeen ja Hakille tärkeitä sosiaalisia suhteita. Olemme tässä jo käyneet leikkimässä ryhmiksen pihalla, ja Hakki on selvästi nauttinut. Joskin on myös mielellään lähtenyt kotiinkin. Saa nähdä, tuleeko hoitoon jäämisestä itkua. Sellainen päätös on tässä jo kyllä tullut tehtyä, että Neiti Koiralle etsitään uusi koti. Koska vaikuttaa siltä, että aika usein joudun selviämään kahden lapsen kanssa yksin, täytyy arkea helpottaa tältä osin. Ja tiedän, että tämä on loppujen lopuksi myös Neiti Koiran parhaaksi, koska ei elämä meillä ole sellaista kuin koira tarvitsisi.

Vähitellenhän se tämä uusi tilanne on otettava haltuun. Saa nähdä, kuinka kauan menee, että koen itseni joksikin muuksi kuin totaaliseksi aloittelijaksi!

Kirjallinen yöpöytä: Janet Evanovich, Neljäs kerta toden sanoo
En minä osaa olla lukematta.. Ne lukuhetket ovat nyt löytyneet lähinnä öiseen aikaan imettäessä. Eihän kirjat tällä tavalla nopeasti etene, mutta lukeminen on minulle niin mieluinen harrastus, että nuo pienetkin lukutuokiot ovat tärkeitä.

Tämä Evanovichin palkkionmetsästäjä Stephanie Plumista kertova kirja oli parhaita häneltä lukemiani. Stephaniella ja poliisi Joe Morellilla on mukavaa säpinää, ja juoni on toimiva. Taustalta löytyvät rikokset ovat suurempia kuin aluksi vaikuttaa, ja Stephaniella on tärkeä osansa siinä, että roistot päätyvät telkien taakse. Hauska ja jännittävä kirja!

Isoveli

Lämpöennätyspäivänä, 29.7.2010, käynnistettiin Syysomenan synnytys. Olin päässyt taas sairaalasta kotiin, ja AVO-käynnillä minulta kysyttiin, että käynnistettäisiinkö tänään vai huomenna.. Päätin lähteä koitokseen saman tien. Illalla klo 18.24 syntyi pikkuruinen tyttö, 46 cm ja 2572 g. Hakista tuli isoveli.

Isoveli on suhtautunut toistaiseksi pikkusiskoon positiivisen kiinnostuneesti. Välillä kyllä vaikuttaa siltä, että perheessä saattaa olla kaksikin vauvaa - Hakki heittäytyy hetkittäin täysin avuttomaksi. Mutta viime aikoina kaikenlaista muuta häiriökäyttäytymistä on ollut niin paljon (läpsimistä, potkimista, uhmailua), että olen kyllä henkisesti varautunut siihen, että vaikeuksiakin isoveljen rooliin kasvamisessa tulee taatusti olemaan!

Kotiuduimme sairaalasta maanantaina. Oma olo oli vielä melkoisen hutera: menetin synnytyksessä ja sitä harmillisesti seuranneessa istukan käsinirroituksessa melkoisesti verta, eikä raskausmyrkytyskään ollut vielä täysin ohi. Mutta kun oma paraneminen ja Syysompun vointi eivät vaatineet sairaalaoloja, kotiinlähtö oli aivan perusteltua. En erityisemmin viihtynyt synnyttäneiden osastolla. Vaikka luulisi toisin, oli sillä osastolla, jolla olin hoidossa raskausmyrkytyksen vuoksi, parempi henki. Myös synnytysosastosta jäi positiivinen olo. Sain riittävästi tukea, mikä oli hyvä senkin takia, että olin siellä ilman omaa tukihenkilöä - Hakki oli isänsä hoidossa kotona, joten isä ei päässyt mukaan synnytykseen.

Samoin kuin aikanaan Hakin aikaan, sattui kotiinlähtö baby blues -päivän kanssa päällekkäin. Kaikki itketti. Vauvaa kohtaan oli myös valtava suojelunhalu. Hänellä on kasvoissaan nk. haikaran nokkaisuja, ja nenänpielissä olevat jäljet saattavat myös olla syntymämerkkejä. Haikarannokkaisut häviävät, syntymämerkit eivät! Sitä heti mietti tulevaa, minun lastani ei sitten kiusata! Tällä hetkellä näyttää kuitenkin lupaavasti siltä, että jäljet olisivat katoavaa sorttia.
Meitä on myös muistettu paljon, mikä on sekin saanut äidin liikutuksen valtaan..! Työpaikalta tuli kukkalähetys, ja työkavereilta myös vielä erikseen paketit Syysompulle ja Hakille. Laitoksella Syysomppua kävi tervehtimässä hänen enonsa avovaimonsa ja tämän tyttärien kanssa, kotona vierailulla on jo käynyt Hakin kummitäti avomiehensä kanssa. Paljon välittäviä ihmisiä on ympärillämme. Se tuntuu todella hyvältä.

Kirjallinen yöpöytä: Eppu Nuotio, Kosto
Toisessa Eppu Nuotion Pii Marin -dekkarissa murha tapahtuu Big Brother -tyyppisessä tosi-tv -ohjelmassa. Yksi kilpailijoista murhataan. Motiivi on kosto. Tämä oli sujuva dekkari, jota höysti sopivasti romantiikka, tykkäsin! Vähän kyllä välillä tekisi mieli moralisoida Pii Marinin alkolinkäyttöä, mutta toisaalta, hänhän on nuori, menevä ja vapaa.

Pelkään pahoin, että nyt en aivan heti ehdi lukemaan yhtään mitään, joten Kirjallisen yöpöydän suhteen saattaa olla vähän hiljaista. Kun rutiinit löytyvät, löytyy toivon mukaan ne lukuhetketkin!

Sairaalassa, sairaalasta, sairaalaan...

Elämä AVO-potilaana päättyi viime sunnuntaina, kun labratulosten perusteella oltiin sitä mieltä, että takaisin osastolle vaan.. Ja siellähän sitä on sitten oltu, mutta tänään pääsin kotilomalle: illaksi ja yöksi kotiin! Aamulla palaan sairaalaan. Tilanteeni on jokseenkin sekava, tauti ei ole niin paha, että synnytystä tarvitsisi vielä käynnistää, mutta ei niin hyvä, että pääsisin kotiin. Ja vaikea on sanoa, miten kauan tässä vielä menee.

Hakin suhteen olen eniten murheissani. Nyt poikkeustilanne hänen elämässään alkoi jo ennen vauvan syntymää, eikä elämä enää edes palaa ennalleen. Uutta tavallista arkea etsitään sitten vauvan kera, kun hän tulee maailmaan. Voi kun onnistuisin tässä niin, että Hakin maailma säilyisi onnellisena ja turvallisena mullistuksista huolimatta.

Kirjallinen yöpöytä

Pauliina Susi, Pyramidi
Pidän Pauliina Suden tyylistä kirjoittaa. Ja kirjat kyllä tempaavat mukaansa. Mutta verkostomarkkinoinnin maailmasta kertovan Pyramidin juoni ei minusta kyllä ollut reilu. Tunsin lukijana tulleeni huiputetuksi. Mutta ehkä se oli tarkoituskin?

Cecelia Ahern, Suoraan sydämestä
Kevyttä kesälukemista ja mukavaa ajanvietettä myös sairaalapotilaalle! Kirja olisi kyllä saanut olla tiiviimpi, mutta kyllä tästä ihan hyvä mieli tuli. Verenluovutus on hieno asia - ja tässä kirjassa se johtaa taianomaisiin seurauksiin sekä luovuttajan että veren saajan kohdalla. Positiivinen kirja.

Äiti asustaa puistossa?

Virallinen äitiysloma alkoi vähän toisin kuin kuvittelin. Tuona päivänä minulla oli neuvolakäynti, ja menimme sinne Hakin kanssa yhdessä. Entinen työkaverini oli lukenut pojalleen toisen lapsen odotusaikana Sanna Pelliccionin kirjaa "Onni-pojasta tulee isoveli" ja kokenut sen hyväksi, ja minäkin hankin meille saman kirjan. Tässä kirjassa Onni otetaan mukaan äidin neuvolakäynnille, ja Hakki pääsi nyt kokemaan saman. Se meni hyvin, ei siinä mitään, vaikka sydänäänet vähän Hakkia pelottivatkin, mutta äitiä järkytti enemmän käynniltä saatu lähete Naistenklinikalle. NKL:lle menin saatuani Hakin isänsä hoiviin, ja käynti päivystyksessä johtikin sitten siihen, että jouduin jäämään osastolle. Raskausmyrkytys. RASKAUSMYRKYTYS! Voi itku - ei tämän näin pitänyt mennä!

Olin osastolla neljä yötä. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isällä oli apujoukkoina tyttärensä, ja Hakin siskoista olikin paljon apua. Ja Hakille mieluista seuraa! Epäilen, että äidin ikävöinti ilman siskoja olisi ollut pahempaa. Hakki tuotiin kolme kertaa minua tapaamaan, ja tapasimme mukavasti (?) sairaalan puistossa. Osasto kun ei nyt ole kovin mieltä ylentävä paikka. Kolmannella kerralla mielenosoitus äitiä kohtaan oli hyvin selvää. Hakin oli varmaankin vaikea käsittää, miksi äiti on muuttanut sairaalan puistoon eikä tule kotiin, toki asiaa hänelle jotenkin yritettiin selvittää. Oli itselle aika tuskallista huomata, kuinka lapsi murjotti, väisteli ja oli etäinen.

Kotona tilanne helpottui, mutta en minä mitenkään erityisessä suosiossa ole. Tilannetta hankaloittaa kuitenkin se tosiasia, että enhän minä kunnossa ole. Raskausmyrkytys paranee vasta synnytyksen myötä, ja siihen asti olen seurannassa, mikä tarkoittaa päivittäisiä käyntejä sairaalassa näytteiden toimituksineen (käsittää kyseisen vuorokauden pissalastin..) Ja kotona en isommin saa enkä jaksa tehdä juuri mitään. Tarpeetonta lienee sanoakaan, että tämä järkyttävä helle lisää tuskaa. Mutta päivä kerrallaan, näin se nyt vaan menee. Käytännön asioiden järjestely Hänen Aurinkoisen Isän kesäloman loppumisen myötä tulee todennäköisesti lisäämään haasteita, mutta eiköhän kaikki järjesty. Tavalla tai toisella.

Kirjallinen yöpöytä Kate Jacobs, Lankakaupan tyttö
Kirja oli ihan mukavaa sairaalaluettavaa, ja oli mielenkiintoista saada tietää, mitä Pieni lankakauppa -kirjan henkilöille nyt kuului. Vaikka pidänkin myös viihteellisistä ihmissuhdekirjoista, niin ykköskategoriaan en tätä sijoittaisi. Ehkä se on tuo ihmisten "amerikkalaisuus", mikä tekee heistä henkilöinä vieraampia. Ei tule samaistumisen tunteita. Suurelta osin tämä kirja käsitteli myös surutyötä, mitä Pieni lankakauppa -kirjan Georgian kuolemasta seurasi.

Kajsa Ingemarsson, Kohtalonpyörä
Keltaisten sitruunoiden ravintola -kirjan kirjoittajan Kohtalonpyörä ei ole niiiin hyvä kuin hänet tunnetuksi tehnyt kirja, mutta erinomaista luettavaa kuitenkin. Kolmen naisen elämänkohtalot olivat hyvin tutun oloisia ja valinnat helppo käsittää, ja kirjassa on positiivinen usko siihen, että elämä tapaa järjestyä - kunhan vain uskaltaa tarttua asioihin ja tehdä ne oikeat ratkaisut..! Kaikki lähtee kolmen naapuruksen epäluulosta asuinalueen uutta tulokasta kohtaan, ja epäluuloisista naisista tulee keskenään ystävykset, heidän erilaisuuksistaan huolimatta. Minä pidin tästä kirjasta tosi paljon!

Ihana kesä ja kesälomareissu

Nokkakiven puisto

Tämän kesän kesälomareissun piti olla tavoitteiltaan monestakin syystä hyvin kohtuullinen..! Pääkohteemme oli Kajaanin mummola, mutta päätimme pilkkoa ajomatkan useampaan osaan, ja käydä tutustumassa matkan varrella sijaitseviin mielenkiintoisiin paikkoihin ja ihan yöpymisten kera. Menomatka hoidettiin yhdellä yöpymisellä, joka tapahtui Ruuhimäen leirintäalueella leirintämökissä. Paikka oli siisti ja rauhallinen, ja leirintämökin hintaan sisältyivät myös lakanat! Heitin muuten sitten talviturkinkin heidän rannassaan. Hakki piti kovasti leirintäalueen leikkipaikasta, joka kyllä ei suoraan sanoen ollut ihan turvallisimmasta päästä, erinäisiä parannuksia olisi tehtävä!

Mutta leirintäalue ei ollut se kohteemme vaan läheinen (8 km) Nokkakiven puisto Lievestuoreella. Tämä vanhan ajan huvipuisto oli kyllä erinomainen valinta Hakin ensimmäiseksi huvipuistokokemukseksi. Vaikka asumme pääkaupunkiseudulla, niin Linnanmäellä ei ole vielä käyty..! Nokkakivi oli ihanteellisen kokoinen paikka Hakille, noin 90 cm pitkälle kaverille sopivia laitteita oli muutamia, ja Hakki käytti rannekettaan (15 e) käymällä käytännössä yhä uudelleen ja uudelleen kolmessa laitteessa. Lasten maailmanpyörä ja muut vastaavat härvelit häntä pelottivat, ja kun kävimme yhdessä lasten mustekalakarusellissa, niin kainalossani oli varsin jännittynyt pieni poika, joka ei taatusti nauttinut menosta yhtään. Mutta pienoisveturi, kanoottivirta ja autorata ne olivatkin jotain! Ylimmässä kuvassa Hakki tekeekin parhaillaan matkaa veturissa.

Kanootissa Hakki sai meloa. Kanootti olisi mitä ilmeisimmin liikkunut "jokea" pitkin ilman melomistakin, mutta oli luonnollisesti hyvin tärkeää saada käsiin ihan oma mela. Kyllä Hakki jo vähän alkoi ymmärtää melomisen ideaakin, ja joka tapauksessa tällainen vedessä liikkuminen oli hänelle kovasti mieleen. Mutta veturin ja kanootin päihitti kuitenkin auto. Pienellä autoradalla Hakki sai ihan itse ohjata akkukäytöistä autoa rataa pitkin, ja se sujuikin tosi hyvin! Olin ihan varma, että Hakki unohtaisi ohjaamisen ja olisi koko ajan mennyt päin kiveyksiä, mutta näin ei suinkaan ollut! Toki törmäyksiä tuli, mutta vauhti oli hiljainen, ja toisinaan Hakki sai auton ihan itse uudelleen liikkeelle, toisinaan autoradan hoitaja käväisi auttamassa kuskia. Oli ihana seurata niin onnellista ja keskittynyttä autoilijaa!

Käynnistä Nokkakiven puistoon jäi oikein hyvä mieli. Itsekseni kävin kerran maailmanpyörässä, ja nappasin samalla alueesta vähän yleiskuvaa.

Poislähtiessä Hakki kävi vielä ihmettelemässä leikkilaivaa. Kyllähän Nokkakivessä voisi poiketa toistekin, jos tie vie tuonne suuntaan! Ehkä aikanaan Syysompun kanssa?

Kajaanissa mummolassa

Välimatkasta johtuen Hakki ei tapaa vanhempiani niin usein kuin toivoisin. Viimeksi tapasimme jouluna. Mutta Hakki kyllä muisti mummunsa ja ukkinsa hyvin edelleen, ja riemuitsi kovasti jälleenäkemisestä! Mummulasta teimme pienen retken Vuokattiin, jotta Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isäkin näkisi upeaa kainuulaista maisemaa, ja siellä Hakki kulki metsäpolkua turvallisesti käsi ukin kädessä. Ukki tuntui muutenkin olevan Hakin erityisessä suosiossa, ja sai osakseen huomattavasti vähemmän Hakin vähemmän toivottuja temppuja ja epäsuosiota kuin me muut. Kajaanissa käytiin myös useamman kerran puistossa ja Paltaniemen uimarannallakin poikettiin. Ranta on kyllä nykyään ihan erilainen kuin lapsuuden muistikuvissa. Silloin se tuntui olevan lapselle yksi ihanimmista hiekkarannoista, matala ja loputon, mutta nyt kahlailu tyssäsi sekä omalla että Hakin kohdalla heti alkuunsa, kun rantaviivan tuntumassa oli älyttömästi kiviä! Ja ne olivat niin teräviä, että kävely oli kaikkea muuta kuin mukavaa! Väitän kyllä, että näin ei silloin vuosia sitten ollut ja rannan ylläpito on kärsinyt.

Kajaanissa on myös aina tärkeää tavata ystävättäreni, joista toisella on 4- ja 1-vuotiaat tyttäret, toisella 6-vuotias tytär. Hakilla käytti leikki ihmeen hyvin 4-vuotiaan kanssa, ja se mahdollisti sen, että minä ja hänen äitinsä saatoimme penkoa perusteellisesti tytöiltä pieniksi jääneitä vaatteita. (Yksivuotiaasta Hakki ei ollut erityisemmin kiinnostunut...) Sainkin mukaan ison pussillisen vaatteita, ja nyt voin todeta, että Syysompun alkutaival on vaatteiden osalta varsin hyvällä mallilla! Ihanaa - yksi huoli vähemmän! Hakin ja hänen 4-vuotiaan ystävänsä leikki oli melkoisen reipasta menoa, ja välillä he jopa levähtivät yhdessä - se täytyi ikuistaa kuvaan! Toisen ystävättäreni 6-vuotias tytär jaksoi myös ihmeen hyvin Hakkia, ja hän esitteli lelujaan, joita Hakki innoissaan tutkikin. Me kaikki kolme olemme saaneet lapsemme "vähän vanhemmalla iällä", ja on jotenkin hassua ajatella, että meillä on nyt kaikilla jälkikasvua, joka pystyy leikkimään keskenään. Niin se elämä muuttuu! Ja puheenaiheet..!

Olimme mummulassa kaiken kaikkiaan viisi yötä. Se oli varsin sopiva ajanjakso, jona aikana Hakin temput eivät vielä ehtineet muuttua mummulle ja ukille liian raskaiksi. Ruokailuun on ennenkin liittynyt juonittelua, mutta nyt tehtiin myös päiväunille menosta tahtojen taistelu. Itse huomaa sen, että nyt kun oma olotila on jokseenkin raskas ja lämpimillä säillä turvotuskin lisää tuskaa, niin aina ei jaksaisi. Ihan kuin Hakki huomaisi, että nyt toinen on heikoilla, ja iskee juuri silloin. Häntä vauvattaa normaalia enemmän, ja myös läpsiminen ja karjuminen on jatkuvaa. On tässä ehtinyt miettiä sitäkin, että mitähän olen tehnyt väärin, kun lapsi käyttäytyy kuin pieni hirviö. Ja mitenkähän minä selviän sitten kahden kanssa!? Onneksi hyviä hetkiä on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin huonoja! Valokuvattuna on Hakki ruokapöydän ääressä - "hilpeä" ruokailuhetki, johon liittyi paan väärinkäyttö...!

Rauhalahden kylpylä Kuopiossa, pysähdys Mikkelissä ja matkailutila Lahdelma Pertunmaalla

Kotimatkan ensimmäinen etappi oli Rauhalahden kylpylä Kuopiossa. Yövyimme kylpylärakennuksessa, ja kävimme uimassa kaksi kertaa, heti saapumispäivänä ja vielä seuraavan päivän aamuna. Minua kieltämättä vähän hävetti liikkua bikineissä tämän vatsan kanssa, erityisen nolo on väärinpäin kääntynyt napa! Mutta kun ei ole viitsinyt hankkia äitiysuimapukua, ja bikinit sentään saa päälle..! Uiminen teki kyllä hyvää, helpotti vähän turvotustakin. Rauhalahdessa on kaksi lasten allasta ja runsaasti leluja, joten Hakki nautti kylpylästä täysin siemauksin. Kylpylä ei myöskään ollut liian kansoitettu, oli tilaa olla ja uida. Mutta kyllä uimareita sen verran paljon oli, että hieman hämmästytti, miksi kylpylätilassa ei ollut lainkaan uimavalvojaa, vain mainintoja kameravalvonnasta. Turvallisuuden suhteen otetaan monin paikoin melkoisia riskejä.
Yllä oleva kiipeilyteline sijaitsee Mikkelissä, jossa piipahdimme Kenkäverossa ja Naisvuorella. Mutta Mikkelissä emme kuitenkaan yöpyneet, vaan ajoimme Pertunmaalle bed & breakfast -majoitukseen Lahdelman matkailutilalle. Paikka oli kertakaikkisen ihastuttava!

Lahdelman matkailu keskittyy lähinnä mökkien vuokraamiseen, mutta mukava oli myös yöpyä b & b -huoneessa, jolla oli toisen huoneen kanssa yhteinen keittiö ja kylpyhuone. Tuo toinen huone oli tuolloin tyhjänä, joten saimme vallata yhteiset tilat kokonaan itsellemme. Aittarakennuksen eteen, jossa huoneemme sijaitsi, oli viritetty riippumattokin.

Huone aitassa voisi tarjota myös joille kuille romantiikkaa..! Itsellä se ei sattuneesta syystä ole nyt ensimmäisenä ajatuksissa!

Matkailutilan päärakennuksen sisääntuloaulassa oli hieno keinuhevonen, jonka kyytiin Hakki nappasi myös aulaa koristavan pehmosonnin. Tilalla Hakki sai nähdä myös oikean hevosen, lampaita ja lehmiä, Keke-koiraa unohtamatta. Lahdelma on luomutila, ja siellä laitumella olivat emät vasikoineen, ja vasikat saivat juoda maitoa suoraan äiti-lehmän tisseistä. Näinhän tavallisella maitotilalla harvemmin on.

Ja tokihan Lahdelmassa oli uimarantakin. Ja vielä hiekkapohjainen ja matala! Mieleen jäi itämään ajatus pitemmästäkin lomailusta Lahdelmassa, ehkä jossain heidän mökeistään..? Pieni lomasemme oli oikein onnistunut, ja käynti Lahdelmassa oli sille onnistunut päätös.

Kirjallinen yöpöytä: Sue Grafton, J niin kuin johtolanka
Kymmenes aakkosdekkari oli jälleen taattua Graftonia. Kinsey Millhone saa tässä kirjassa toimeksiannon vakuutusyhtiöltä - on epäilyjä, että mies, jonka henkivakuutusrahat on maksettu vaimolle, onkin elossa. Juoni toimi ja asia selvisi, omalla yllättävällä tavallaan. Hyvää kesälomalukemista!