sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Sisarukset

On kyllä tosi mukavaa, että Hakki ja Pampula ovat jo välillä oikein kavereita keskenään. He leikkivät matkimisleikkejä, joissa he jäljittelevät toistensa tekemiä ääniä, ahtautuvat yhdessä piiloon vaatehuoneeseen tai nojatuolin taakse, ja Hakki sietää yllättävän hyvin Pampulan kovakouraista puristelua, veljeä kun on tutkittava. Mutta tuleehan sitä riitaakin. Leluista ja junaradan tai dublorakennelman rikkomisesta. Ja Pampula on hyvin mustasukkainen, jos sylissä onkin hänen asemastaan Hakki!

Hoitopaikassa Hakki valisti sijaisena toiminutta hoitajaa Pampulasta: "Tämä on mun vauva, ja minä otan sen kotiin. Mutta sinä saat kyllä pitää sitä sylissä."

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kiinnostava koulu

Hakkia kiinnostaa koulu. Hän on kuullut monen tutun lapsen aloittaneen koulun, ja merkittävintä lienee, että juuri naapurin Allu, pihapiirin ainoa leikkikaveri, lähti ekaluokalle. Hakki ei halua olla pekkaa pahempi, ja hänkin kertoo nyt runsaasti koulutarinoita.
- "Kun minä olin iso, ja olin koulussa..." alkavat nykyään usein Hakin mielikuvitustarinat omista seikkailuistaan.

Pidin tässä pienen syysloman lapsien kanssa käväisemällä Kainuun mummolassa, kun minulla sattui mukavasti työkeikka sinne suunnalle. Kävimme entisessä kotikaupungissani monessa eri puistossa, mm. yhden koulun pihalla, josta ovat tämän postauksen kuvat. Mukavahan se oli mummulassa poiketa, mutta erityisen mukavaa mummulle ja ukille taisi olla, kun lähdimme pois..! Rauhaa ja hiljaisuutta rakastaville vanhemmilleni Pikkuherra Uhmakas itkuraivareineen ja Pikkuneiti Kirkujainen voimakkaine sopraanoineen olivat vähän liikaa. Ja saattoivathan ne naapuritkin kerrostalossa olla lähdöstämme ihan yhtä riemuissaan...

Kirjallinen yöpöytä: Leena Lehtolainen, Henkivartija
En aluksi oikein tiennyt, pidänkö Leena Lehtolaisen uudesta sankarittaresta, henkivartija Hilja Ilveskerosta. Kirjassa oli myös paljon uuden hahmon vähän tylsähköäkin "sisäänajoa"; taustatietoa ja muistoja. Dekkarin tarina oli kuitenkin mielenkiintoinen, ja henkivartijan työn kuvaus kiinnostavaa. Vähitellen sitä alkoi tykkäämään Hiljastakin. Ja Hiljan poikaystävästä. Onhan se Oikeuden jalopeurakin, seuraava Hilja Ilveskero -dekkari, aikanaan luettava! Räväkkä kirja.

Kirjatorni

Gunilla Bergström, Mikko Mallikas menee kouluun
Sitä jotenkin toivoo, että kirjoista tulisi sitä hyvää esimerkkiä lapselle, ei huonoa. Tämän kirja henki ei nyt sitten tue ollenkaan näitä pyrkimyksiä. Mikko Mallikasta jännittää kouluun meno, ja se ilmenee siten, että tämä tottelee, tekee kaiken minkä isä pyytää. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen, kun on käynyt ilmi, ettei kaikkia on pelottanut uuden alku ja koulu onkin ihan mukava paikka, tilanne palaa ennalleen. Mikko Mallikas ei mene koulusta suoraan kotiin, vaikka on luvannut tehdä niin, väittää kotona pesseensä kätensä ennen ruokaa, vaikka ei ole tehnytkään niin (ja menee likaisin käsin ruokapöytään), jättää vaatteensa kasaksi lattialle... Ja tämä on ihan ok, paluu normaaliin. Kyllä nyt vaan tekee mieli vetää iso raksi jutun päälle: "Ei näin!"

Annette Tison ja Talus Taylor, Barbapapan koulu
Tässä kuvakirjassa Barpapapa tarjoaa ratkaisun tilanteeseen, jossa koululaiset ovat tunneilla täysin vallattomia, tappelevat ja melskaavat kaiken aikaa. Barbapapa perustaa uuden koulun, jossa kaikilla on mahdollisuus opiskella heitä kiinnostavia asioita. Vaihtoehtona uudelle koululle oli myös kaavailtu ankaria rangaistustoimenpiteitä, ja kuvissa näkyy oppilaita vankilassa ja pakkotyössä pallo jalassa! Nämä kuvat kiinnostavat kyllä Hakkia.. Onneksi hauskempaa on kuitenkin tutkia Barpapapan koulun hauskoja tilanteita ja ihmetellä numeroiksi muuttuneita barpapieniä! Barpapapat ovat meillä ikisuosikkeja.