Valokuvatorstai: Lämpö

Osallistun Valokuvatorstain haasteeseen, jonka aiheena on lämpö, saunakuvalla. Hänen Aurinkoinen Korkeutensa saunoo kuvassa lauteille asetetussa ammeessa. Tämä oli hänen joulusaunansa. Tällä kuvalla toivotamme myös LÄMPÖISTÄ JOULUNAIKAA kaikille niille, jotka tämä blogi tavoittaa. Päivityksiin tulee nyt joulutauko.

Koirien joulurauha

Koirien joulurauha on taattu. He viettävät joulun ystäviemme luona. Lanzaroten matkamme jälkeen Herra Koira vietti kaksi viikkoa kotona, mutta palasi hoitoon jo joulukuun alussa. Voi kyllä sanoa, että ystäviemme luona koirilla on toinen koti. Ne kaksi viikkoa meillä toki sujuivat, mutta Hänen Aurinkoinen Korkeutensa ja Herra Koira olivat toistuvasti törmäyskurssilla. Hakkia koira kiinnostaa ja hän pyrkii sen luokse, toisinaan vain katsomaan, mutta myös taputtamaan tai koirasohvalle viereen oleilemaan. Herra Koira murisee. Ja murinan laukaisee jo se, että Hakki konttaa kohti. Ei Herra Koira mikään luonnevikainen ole, hän on vain vanha ja kipeä. Hän ei pidä yllättävästä kosketuksesta eikä lapsen arvaamattomasta käytöksestä. En usko, että Herra Koira koskaan hyökkäisi Hakin kimppuun, mutta näykkääminen on täysin mahdollinen. Ja vaikka cavaljeeri onkin pieni koira, olisi se kuitenkin pienelle lapselle uhkaava tilanne.

Herra Koiran ja Hakin yhdessäoloa piti vahtia. Välillä toinen joutui jäähylle, Hakki leikkikehään tai Herra Koira tuulikaappiin, mitä hän suosi myös viileyden vuoksi. Kahdessa tasossa oleva asuntomme mahdollisti myös oleilun eri kerroksissa, mutta ihmisen lähellä viihtyvälle koiralle tilanne oli ristiriitainen - seurassa olisi kiva olla, mutta ei kenen tahansa seurassa... Kun aloin pakata Herra Koiran tavaroita ja hän ymmärsi lähtevänsä jälleen reissuun, oli hän heti iloisen odottava. Ja jälleennäkeminen ystäviemme luona ei jättänyt epäilyille sijaa, hän viihtyy toisessa kodissaan!

Nyt ennen joulua käytimme koirat eläinlääkärillä terveystarkastuksessa, vähän niinkuin varmuuden vuoksi. Odotushuoneessa Neiti Koira oli oma ystävällinen itsensä ja nuolaisi jopa Hakkia, ei kaunoja riiviötä kohtaan. Mutta Herra Koira istui mielenosoituksellisesti selkä Hakkiin päin eikä toden totta halunnut tervehtiä mokomaa. Nyt koirat valmistautuvat "eläinlääkärin tarkastamina" rauhaisan joulun viettoon. Jätin heille ystäviemme luokse joulupaketit. Tässä uskallan kertoa, että niissa on krokotiilipuruluu ja pari purutikkua kummallekin.. hys hys.

Tämän postauksen "satukuvat" koirista ovat ystäviemme käsialaa. Kiitos heille niistä!

Hakilla kävi tässä onneksi kylässä koira, joka ei karttanut lapsiseuraa. Ystäväni poikkesi meillä suursnautserinsa kanssa, ja terve, hyväkuntoinen narttukoira sieti lapsen uteliaisuuden. Valvotusti tutkittiin koiran häntää ja turkkia. Hakkia ei koiran koko tai musta olemus hätkähdyttänyt, mieluusti olisi koiralle myös tarjottu omia herkkuja kuten maissinaksuja. Pidän tärkeänä, että Hakki oppisi olemaan myös eläinten kanssa ja kohtelemaan niitä hyvin. Ihmisestä kertoo paljon se, kuinka hän kohtelee eläimiä.

Ensi vuoden uudet harrastukset

Hakki on jo niin iso, että hänen kanssaan voi puuhailla kaikenlaista. Yhteisissä leikeissä on selkeää vuorovaikutusta. Me esimerkiksi pelaamme yhdessä pallolla - istumme lattialla ja pukkaamme sitä toisillemme. Pallo nyt ei aina kulje aiottuun suuntaan, mutta sehän se on pallon olemus.. Ja Hänen Aurinkoista Korkeuttaan naurattaa suuresti, kun äiti rymyää lattialla ja kurottelee palloa sängyn alta. Näissä tilanteissa äiti myös huomaa, että olisi syytä myös imuroida yhdessä...

Hakki myös matkii. Halusin kuvata Hakin hienossa karhuasennossaan, ja spontaania tilannetta olisi voinut joutua odottamaan pitkään. Tein asennon muutaman kerran Hakille malliksi ja kysyin, osaatko sinäkin. Ja Hakkihan osasi! Sen jälkeen taputimme yhdessä hienolle suoritukselle.

Toki me myös keskustelemme. Hakki osaa kolme sanaa; äiti, isä ja tissi, ja mielestäni kirja, tossu ja kiitos ovat jo tuloillaan.

- "Haluatko maitoa?" minä kysyn.
- "Tissi." Hakki vastaa.

Asia selvä, toiveet täytetään! Mutta näin vuorovaikutteinen kaveri tarvitsee jo vähän enemmän harrastuksia kuin mitä äidin kanssa kotonaoleilu tarjoaa. Olemme ilmoittautuneet Ipanajumppaan. Se alkaa tammikuussa ja kokoontuu kerran viikossa. Haastetta tarjoaa meille kellonaika - 9.15! Järkyttävää! Tuohon aikaa olemme toden totta vielä tehneet jotain ihan muuta kuin jumpanneet, esimerkiksi napostelleet kaikessa rauhassa aamupalaa. Mutta päivähoito alkaa ensi syksynä, joten on kait tässä vähitellen opeteltava suoriutumaan jonnekin ennen puoltapäivää. Jumpan lisäksi aloitamme muskarin, kerran viikossa sekin! Hakki tykkää rytmeistä, joten uskon, että se tulee olemaan hänelle erityisesti mieleen. Muskari kokoontuukin inhimillisesti ilta-aikaan.

Vauvauinti päättyy tonttu-uinnin merkeissä yksivuotiaan Hakin kohdalla nyt joulukuussa, mutta jatkamme vielä nappulauintiryhmässä. Hakki tykkää pulikoida vedessä, mutta mitenkään erityisen hyvin sukeltelu ei suju. No ei suju ei, kun sukeltamaan pyritään suu auki. Nielty vesi yskittää. Uinnin kohdalla pitää miettiä, kuinka pitkään jatkamme. Mutta toistaiseksi huvia ja hyötyä riittää vielä kalliinpuoleisen kuukausimaksun verran!


Kirjallinen yöpöytä: Kaari Utrio, Ilkeät sisarpuolet

Tällainen on hyvä lukuromaani! Kaari Utrio tarjoaa jälleen kerran historiallisia tapahtumia, naisten elämää ja romantiikkaa sopivassa suhteessa. Naisten asema ei ole ollut kadehdittava, ei edes varakkaiden naisten, 1800-luvun Suomessa. Mielenkiintoisia olivat myös kuvaukset Turusta, Porista ja Helsingistä - kyllä kaupungit ovat näyttäneet niin toiselta kuin tänään. Jos aikakone olisi keksitty, en matkustaisi sillä tulevaisuuteen vaan ehdottomasti ajassa taaksepäin. Mieluiten päätyisin Jane Austenin maisemiin lipittämään litratolkulla teetä ja samoilemaan nummilla kukkahattu päässä...

Yksivuotias

Hänen Aurinkoinen Korkeutensa on täyttänyt 1 vuotta. Minä ehdin jo hitusen stressaamaan juhlien järjestämisestä, kunnes minulle tarjottiin suorastaan taivaallista ratkaisua - Hämeen mummu halusi järjestää juhlat heillä, koska vierasjoukkokin asui käytännössä naapurustossa. Vieraina olivat mummun ja papan luona Hakin puolisisarukset (3) ja setä perheineen (sis. 3 serkkua). Kainuun isovanhemmat tulevat tällä viikolla luoksemme, ja juhlimme vielä uudemman kerran pienessä piirissä, Hakin eno avovaimonsa kanssa liittynee joukkoon. Nytkään minun ei tarvitse stressata juhlista, sillä kun äitini on täällä, käy kaikki käden käänteessä..!

Juhlat Hämeessä olivat onnistuneet. Hakille oli tehty myös oma kakku, ja ensimmäistä kertaa elämässään Hakki pääsi kakun makuun ja sai myös itse syödä lusikalla. Hakki on kyllä napostellut vihanneksia ja hedelmiä omin avuin lautaselta, mutta lusikkaruoan syöttämisen olen toistaiseksi hoitanut hänen puolestaan. Ja taidan kyllä vielä jonkin aikaa jatkaakin tällä linjalla, sillä sotku oli melkoinen. Onneksi vaihtovaatteet oli pakattu juhlijalle mukaan. Makea maistui, kuten kuvasta näkyy! (Suurkiitos TT:lle kollaasin teosta!)

Olemme myös käyneet 1-vuotisneuvolassa. Kaikki oli hyvin, eikä motorinen kehityskään enää aiheuta huolta. Hakki ei vielä kävele, mutta ei kävele moni muukaan 1-vuotias. Tukea vasten otetaan kyllä askeleita. Taputtaminen ja nenän kaivaminen ovat viime aikojen uusia taitoja...

Strategiset mitat (syntyessä)

pituus 77 cm (50 cm)
paino 9430 g (3090 g)

Näin yksivuotispäivän aikaan sitä on ajatuksissaan palannut vuoden taaksepäin ja muistellut synnytystä ja ensi hetkiä vauvan kanssa. Hakki syntyi hätäsektiolla, joten syntymään liittyi ylimääräistä draamaakin. Koska olin nukutettuna, en saanut vauvaa heti syntymän jälkeen vatsani päälle kuten "normaalissa" synnytyksessä. Tämä on joskus surettanut, mutta kyllä suhde vauvaan kehittyi tästä huolimatta aivan kuten pitääkin. Hakkia on usein sanottu isänsä näköiseksi, mutta laitoksella tunnistin vastasyntyneestä kurttunaamasta kyllä myös omat piirteeni. Hän oli selvästi minun, ja tänä päivänä minulla on Hakissa mitä parhain kaveri. Hassua, miten rakkaus omaan lapseen vain kasvaa päivä päivältä. Tämähän ei ole tavallista kaikissa muissa rakkaustarinoissa (hah).

Paljon onnea ja hyvää elämää yksivuotiaalleni! toivottaa Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Äiti.

Jouluvalmisteluja

Joulu tulla jollottaa. Minä pidän joulusta, mutta juhlinkin joulua loppujen lopuksi matalalla profiililla. Teen vain sen, mitä luontevasti ehdin, ja jouluostokset aloitan ajoissa. Parasta joulussa ovat mielestäni pitkät pyhät, herkullinen ruoka ja suklaakonvehdit. Ja tietenkin aina joku hyvä kirja! Yksi vähän suurempi operaatio ennen h-hetkeä ovat joulukortit. Pyrin tekemään kortit jossain määrin itse, vähintäänkin itse otetun valokuvan verran, tai sitten ostan valmiita joulukortteja, joiden tuotto menee hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna joulukorttini ovat yhdistelmä molempia tapoja, sillä liimaan valokuvan valmiiseen korttiin, jonka tuotto menee Unicefille. Yleensä olen suosinut Suomen Luonnonsuojeluliiton ja WWF:n kortteja, sillä luonnon hyvinvointi on kaiken perusta, ja eläimet ovat ihmisten valloittamassa maailmassa todellisia vähäosaisia, mutta jotenkin nyt tuntuu hyvältä muistaa myös niitä lapsia, joiden elämä on tarpeettoman kovaa.

Tuon kuvauskohteen valinta joulukorttia varten olikin tänä vuonna kimurantimpi asia kuin moni arvaakaan... Lapsettomana ihmisenä ehdin monet vuodet hyväntahtoisesti naureskella korteille, joissa aina oli kuvattuna oma jälkikasvu tonttulakki päässä... (Sitä tapaa en ole muuten koskaan ymmärtänyt, että joulukortissa on ensimmäisenä lasten nimet). Siis kyllä minä todellakin nautin näistä lapsikorteista, oli kiva nähdä kuvat ystävien pilteistä, mutta ikään kuin vastavetona lähettelin usein joulukortteja, joissa poseerasivat koirani. Viime vuonna joulukorttikuvassa istuivat koirat edessään noin viikon ikäinen Hakki, tonttureleissä tottakai... Tänä vuonna koiratilanne on muuttunut, kun koirat eivät enää koko aikaa olekaan kotona vaan suurelta osin hoidossa. Kuvaushetkellä Herra Koira olisi ollut kotona, mutta päätin sitten kuitenkin kuvata pelkästään Hänen Aurinkoista Korkeuttaan. Tiedän, nyt minulle nauretaan ja osoitellaan sormella, ja ihan aiheesta. Mutta sen lupaan, että Hakin nimi ei ole joulukorteissa ensimmäisenä..!

Yläkuva on tuotos joulukorttikuvaussessiosta, mutta ei se "valittu". Ja alakuvassa jouluinen hankintamme kotiin, tuikkukynttiläkruunu!


Kirjallinen yöpöytä: Kate Jacobs, Pieni lankakauppa

Äitini suositteli minulle tätä kirjaa. Neulomista, yksinhuoltajuutta, yrittäjyyttä, ystävyyttä - urhoollisten naisten elämää! Nautin kovasti kirjan henkilöiden elämänvaiheiden seuraamisesta, mutta kerronnassa oli välillä jotain töksähtelevää. Kirja oli tunteisiin vetoava, ja kun satun lukeutumaan ihmisiin, jotka eivät juurikaan itke kuin elokuvissa ja kirjojen äärellä, niin nyt sain sitten tirauttaa useammankin patoutuneen kyyneleen tarinan lomassa. Kirjasta löytyi myös selkeää elämänviisautta skotlantilaisen isoäidin tapaan: "Kuulitteko? Ihmiset eivät aina aina osaa toimia oikein." Toisin sanoen lähimmäisiltään taikka itseltään ei voi odottaa täydellisyyttä, virheitä tehdään kuin norjalaisneuletta aloitellessa.. Kirjasta on tulossa elokuva, jonka haluan ehdottomasti nähdä.