Harkkahousut

Kuvassa Hänen Aurinkoisella Korkeudellaan on jalassa KVK:n harkkahousut. Eli ne eivät ole vaippa, vaan yhdet (pienet) pissat pitävät, neppareilta sivulta suljettavat housut. Hankin näitä viidet jo lopputalvesta, kun vaikutti siltä, että aika alkaisi olla kypsä Hakin kuivaksi opettelulle, mutta silloin se oli vielä virhearvio.. Kesäloma-aikaan olisi ollut hyvä panostaa tähän asiaan, mutta sairaalakuvioideni myötä kesästä tuli pelkkää selviämistä. Mutta nyt, nyt Hakki lähti tänäkin aamuna hoitoon yllään HARKKAHOUSUT!

Ryhmiksessä Hakki onkin ollut nyt kuiva jo noin parin viikon ajan. Kakka tulee kyllä vaippaan, mutta pissat tehdään pottaan / pönttöön. Kotona ei kuitenkaan suju yhtä hyvin. Kotona ei millään haluta pissalle, vaan siitäkin tehdään usein oma vääntönsä, ja näin ollen pissa ehtii tulla housuun ennen kuin on päästy yksimielisyyteen siitä, käydäänkö potalla vai ei. Aamu- ja iltapissat sujuvat ehkä parhaiten. Kotona käytänkin vielä suurimmaksi osaksi vaippoja, koska täällä tilanne on niin epävarma. Mutta hoidossa ryhmän paine ja rutiinit ovat tehneet Hakista kuivan. Ison pojan...

Ja kuten muissakin asioissa, Hakin kuivaksi oppiminen on toki ihana juttu, mutta lisää äidin luopumisen tuskaa. Näin se poika vain kasvaa ja kasvaa, ja vähitellen jättää äidin.. No, onneksi minulla on täällä toinen vaippahousu, joten ihan lähiaikoina ei vaipanvaihto lopu! Ryhmiksen hoitajat ovat naureskelleet minulle, kun en millään tahdo uskoa, että Hakille ei enää tarvitse pakata hoitopäivää varten repullista vaippoja. Tunnustettakoon, että tänäkin aamuna laitoin vaippareppuun harkkahousujen alle yhden vaipan. Ihan vain varmuuden vuoksi... No, varavaatelaatikossa on myös useammat collegehousut, joten pissavahingot eivät toki ole katastrofi. Mutta eihän niitä tosiaankaan ole nyt hoidossa edes sattunut.

Kotona pottailun motivoimiseksi on tehty tarravihkokin. Kuivasta päivästä saa tarran, ja kymmenen tarran jälkeen käydään ostamassa lisää duploja. Mutta tästä motivointiyrityksestä huolimatta homma ei kotona oikein etene. Tähän vaikuttanee sekin, että pikkusiskon myötä halutaan enemmän samanlaista huomiota kuin vauvakin saa.

Vai voiko olla niin, että Hakki on kotona yksinkertaisesti liian kiireinen käydäkseen potalla? Kun puhelukin voi tulla kesken "istunnon"..!

Yhden aikakauden päätös

s. 13.2.2002
k. 20.9.2010

Neiti Koiraa ei enää ole. Vein Neiti Koiran 20.9.2010 illalla viimeiselle matkalleen eläinlääkäriasemalle. Tunnelma oli toisenlainen kuin maaliskuussa Herra Koiran kanssa, jolle tiesin tekeväni viimeisen välttämättömän palveluksen. Neiti Koiralla oli toki vaivoja ja jatkuva sydänlääkityksensä, mutta tätä ei olisi vielä ollut välttämätöntä tehdä. Jos minä olisin kokenut, että arki sujuu hyvin myös koiran kera. Jos minä olisin saanut Neiti Koiralle uuden kodin.

Minulla ei onnistunut yhdistää sujuvasti kahta (tai edes yhtä) pientä lasta ja koiraa / koiria. Lastenhoito vei kaiken ajan, ja minulla oli jatkuva huono omatunto siitä, että koirat eivät tule hoidetuksi niin kuin pitäisi. Niiden turkit olivat huonolla tolalla, ja ne saivat hyvin vähän oikeanlaista huomiota. Jo kaksi vuotta sitten alkoivat koirat olla suurimman osan ajasta ystävillämme hoidossa, ja siellä koirien elämä oli sitä mitä pitikin. Nyt kahden lapsen ja yhden koiran kanssa totesin, että jo koiran ripuli ja syksyn kurasäät ovat sellaisia tekijöitä, jotka mullistaisivat liikaa tätä arkea, jossa on vieläkin omat opettelunsa. Päätin etsiä Neiti Koiralle uuden kodin.

Uusi hyvä koti löytyikin. Ja kaikki vaikutti niin LOISTAVALTA, Neiti Koira oli tyytyväinen, samoin uusi omistaja. Mutta sitten uuden omistajan terveydentilassa tapahtui ikävä käänne, joka teki koiran pitämisen mahdottomaksi. Neiti Koira palasi meille. Kartoitin tilannetta vielä hetken, mutta sitten tein tämän ratkaisun. Ratkaisun, joka ei kyllä tuntunut todellakaan hyvälle, mutta jonka koin välttämättömäksi.

Juttelin maanantaina eläinlääkärin kanssa tilanteesta. Hän sanoi, että ratkaisuni oli oikea. Jos koiraa ei ehdi hoitaa kuin puoliteholla, ja jos uutta hyvää kotia ei löydy, näin on armeliaampaa. Hän sanoi nähneensä riittävästi kiertolaisiksi päätyneitä koiria. Nuorille, mukaville ja terveille koirille on helppoa löytää uusi koti, ei enää vanhemmille koirille, joilla on jatkuvia lääkityksiä tai koirille, joilla on omia hankalia tapojaan.

Minulle tämä oli myös yhden aikakauden päätös. Hankin ensimmäisen koirani vuonna 1991, ja sen jälkeen minulla on aina ollut yksi tai kaksi koiraa. Olin pitkään vannoutunut "koiraihminen", enkä voinut kuvitellakaan muuttuvani lapsen myötä. Mutta minä muutuin. Lapsi tuli edelle, kaikkine tarpeineen. Nyt tiedän, että meidän perheeseen ei tule koiraa pitkään aikaan, jos koskaan. Maanantain jälkeen olen asettanut itseni omaehtoiseen "koiranpitokieltoon". Jos koiran aika vielä joskus tulee, niin vasta sitten, kun lapsista on jo apua koiran hoitamisessa ja koiralle on oikeasti aikaa. Mutta sitä ei tarvitse nyt edes miettiä. Minun elämäni koiran omistajana on tällä erää päättynyt. Anteeksi, Neiti Koira. Mutta sinullakin on paremmin nyt.

Kirjallinen yöpöytä: Maeve Binchy, Sydämenasia
Olen suuri Maeve Binchyn kirjojen ystävä, eikä tämäkään romaani tuottanut pettymystä. Kirjan keskiössä on Dublinissa sijaitseva sydänklinikka henkilökuntineen ja potilaineen, ja näiden ihmisten elämää on ilo seurata. Kirjan eräänlaisena teemana on tapahtumapaikasta johtuen sydämelle terveellinen elämä, mikä sopii myös suomalaiselle sydän- ja verinsuonitautien perinnöllisyystekijöitä reilusti saaneelle lukijalle..! Mikään "lääkäriromaani" tämä ei ole, mutta romantiikkaa on mukana sopivasti. Binchyllä on hauska tapa viitata romaaneissaan aikaisempien romaaniensa ihmisiin. Sen verran harvaan näitä kirjoja luen, että itse en kyllä enää muista, mitä kyseiselle ihmiselle aikanaan tapahtui, mutta sinänsä mukavaa, että kirjailija ei hylkää luomiaan hahmoja vaan kertoo heidän kuulumisistaan jatkossakin.

Keskusteluja

Vaaleanpunaisesta

- Minä en aio hössöttää vaaleanpunaisten vaatteiden kanssa, en nimittäin mitenkään erityisesti pidä siitä väristä, totesin monille ennen Pampulan syntymää. No, en itse pukeudu kovinkaan usein mihinkään vaaleanpunaiseen, mutta Pampulan kohdalla menin melkoisen sekaisin... Toki suuri osa vaaleanpunaisista vaatteista on lahjoja, mutta että ne ovat I H A N I A ! Nyt olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen pieni tyttö ja äitinsä tarvitsevat pienen vaaleanpunaisen hössötysajan..! Toki meiltä löytyy liilaa, vihreää ja runsaasti Hakilta perittyjä, mm. sinisiä vaatteita, mutta kyllä minä nyt nautin tästä vaaleanpunaisesta ajanjaksosta!

Hakki ja isänsä saunovat

- Saanko minäkin tulla saunaan? kysyy Hakki.
- Toki, vastaa isänsä.
- Minä, minä..., Hakki haluaa heittää löylyä.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä lähden pois.
- Selvä, mene varovasti, isi tulee kohta kanssasi suihkuun.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä haluan tulla sinne, toteaa Hakki.
- Selvä, tule vain, kutsuu isä.
- Minä otan kauhan, sanoo Hakki ja haluaa heittää löylyä.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä haluan mennä pois.
- Tuliko sinulle kuuma, mene vain varovasti. Isi tulee kohta.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä haluan tulla sinne.
- Tule vain, mutta sitten sinun täytyy pysyä täällä. Lämpö karkaa, kun ovea koko ajan auotaan.
- Joo, myöntelee Hakki.
2 sekuntia myöhemmin, pienimuotoisen löylynheiton jälkeen
- Minä haluan mennä pois.
- Mene vain, mutta älä nyt sitten tule takaisin vaan odota isää. Isä tulee ihan kohta ja käydään sitten suihkussa. Saunassa ei saa ovea aukoa koko ajan.
*2 sekuntia myöhemmin
- Saanko minä tulla sinne? kuuluu lasioven takaa.
- Et saa!
Ovi aukeaa.
- Minä tulen sinne!
- Niinpä näköjään.
2 sekuntia myöhemmin
- Minä haluan mennä pois.
- Selvä, mutta ÄLÄ NYT SITTEN TULE HETI TAKAISIN.
Ovi aukeaa.*
*---* toistui noin 30 kertaa. Omaa saunavuoroaan odottelelevaa äitiä nauratti..!

Saako tehdä näin?
Vanhempani olivat Kajaanista käymässä. Äitini osallistui hyvin paljon Pampulan viihdyttämiseen, kun taas ukki oli enemmän Hakin kanssa. Tämä vaikutti suuresti siihen, että Hakki ei erityisemmin halunnut kaveerata mummun kanssa, mutta ukki kelpasi kyllä! Kunnes... Hakki hyppi sohvalla, ja ukki kielsi Hakkia tekemästä moista. Illalla, kun olimme Hakin kanssa pesemässä hampaita, kysyttiin minulta hyvin pohdiskelevaan sävyyn:
- Äiti, saako ukkia purra?

Kirjallinen yöpöytä

Emily Giffin, Rakkauden pudotuspeli
Tämä kirja on jatko-osa jokin aika sitten lukemalleni ja ylistämälleni rakkausromaanille Rakkaus lainassa. Kirja ei ole niin puhdasverinen rakkausromaani kuin edeltävä tarina (kirjat pitää lukea järjestyksessä!) vaan tässä kaiken ulkoisilla avuilla saamaan tottunut nuori nainen kasvaa aikuiseksi, tasaveroiseksi kumppaniksi ja äidiksi. Mutta todella hyvä kirja tämäkin, suosittelen! Luonnollisesti äitiysosio tuntui hyvin läheiseltä.

Donna Leon, Haurasta lasia
Tässä Donna Leonin dekkarissa selvitellään ympäristörikoksia ja murhaa Venetsiassa historiallisten lasitehtaiden suojissa. Usein Donna Leonin kirjoissa on tietty kyyninen asenne: tekijä saadaan selville, mutta hän jää ilman rangaistusta. Tässäkin kirjassa tilanne vaikutti taas tältä, mutta ehkä sittenkin kävi toisin...