Haist home!

Viikko sitten viikonloppuna Turun linnan puistossa esiintyivät Jenni Vartiainen ja Maija Vilkkumaa. Sinne täytyi päästä, ja tämän vuoksi varattiin Turusta oikein hotellikin. Olin lähdössä konserttiin Hakin kummitädin ja hänen miehensä kanssa, mutta mukana reissulla olivat myös lapset ja heidän isänsä - isälle iski näin lapsenvahtivuoro, mutta ei sentään kovin monen tunnin pesti!

Olin suunnitellut valmistautuvani konserttiin pitkällä suihkulla hotellihuoneessa; ihokarvojen poistoa, tuoksuvaa hiustenpesua ja kosteusvoidetta. Hieman toisin kävi - pesin hiuksia lavuaarin päällä, ja kun suihkutin itseäni, lastasin samalla vettä lattiakaivoon, sillä kylpyhuoneessa ei ollut lainkaan kaatoja eikä varsinaista kynnystä, ja halusin välttää tulvan huoneen puolelle. Kosmetiikan tuoksuihin ei ehtinyt keskittyä, mutta homeen haju tunki joka paikkaan. Ja toisin kuin kotona, täällä ei tarvinnut miettiä, onko hometta vai ei. Home nimittäin rehotti kaakeleissa ja kynnyskohdassa selvinä kasvustoina.

Oli jotenkin surkuhupaisaa päätyä Turussa läpimätään hotelliin juuri kun tulokset oman asunnon hometutkimuksesta olivat tulleet ja vahvistaneet epäilymme. Hotelli ei ollut kyllä pelkästään homeinen, siellä oli muitakin ongelmia. Huoneissa ei ollut tietoa hätäpoistumisteistä, liekö siksi, että hätäpoistumistien edusta oli havaittu oivaksi paikaksi säilyttää kaikenmoisia tavaroita... Avotulta poltettiin kuitenkin surutta käytävällä ilman valvontaa - tuikkuja lasiastioissa. Hotellissa ei myöskään ollut hissiä, vaikka se sijaitsi toisessa kerroksessa. Niukka aamupala tarjoiltiin hotellin käytävällä. Eikä hotelli ollut edes halpa, yö kahden hengen huoneessa maksoi 79 euroa!

Olihan tuo taas varsinaista elämysmatkailua. Onneksi Jenni Vartiainen ja Maija Vilkkumaa pitivät huolen positiivisesta elämyksestä. Ja Merikeskus Forum Marinumkin oli hieno paikka, siellä pääsi meritunnelmiin esimerkiksi Suomen Joutsenen kannella.

Jotta muut osaisivat välttyä vaarantamasta terveyttään homeisessa hotellissa, kerrottakoon, että kyseessä oli Turun Hotel Harriet. Hotellin omien nettisivujen materiaali on vähän toisenlaista..! Ei taitaisi oheiset kuvat oikein asiakkaita houkutella. Tämän postauksen kuvista en voi ottaa kunniaa itselleni. Kuvat on ottanut Hakin kummitädin mies.

Läsnä- ja poissaoloa

Kahden lapsen kanssa on joutunut huomaamaan, että läsnäoloa ei riitä samalla lailla molemmille kuin aikanaan yhdelle lapselle. Hakki on saanut myös vapautta ja vastuuta enemmän kuin hän ehkä olisi saanut, jos olisi jäänyt ainoaksi lapseksi. Olen esimerkiksi sallinut Hakin olla yksin taloyhtiömme pihalla, kun itse olen ollut Pampulan kanssa sisällä. Hyvinhän se on mennyt, lukuun ottamatta kertaa, jolloin Hakki oli päättänyt kiipeillä keinuissa ja juuttunut muoviseen vauvakeinuun.. Minä olin yläkerrassa imettämässä Pampulaa enkä kuullut episodista mitään ennen kuin jälkikäteen, mutta onneksi naapuri pelasti itkevän Hakin pulasta!

Vietimme tässä ihanan kesäisen viikonlopun Hangossa, jonne lähdin lapsien, Hakin kummitädin ja hänen avomiehensä kanssa. Viikonlopun ohjelmaan kuului myös laivamatka Bengtskäriin ja takaisin, ja uskaltauduin reissulle, koska tiesin myös ystävieni katsovan lapsieni perään. Mutta enpä arvannut silloin, että heitä tarvittiin matkalla TODELLA PALJON.. Matkalla majakalle meri möyri, ja minä olin tyystin unohtanut taipumukseni tulla merisairaaksi... Mutta pian alkoi oma olokin olla varsin möyrivä. Pampula oli nukahtanut syliini, ja siirsin hänet nukkuvana kummitädin miehen käsille, ja Hakki oli kummitädin hoivissa - ja äiti paineli takakannelle puuskuttamaan ja puhkumaan ja tuijottamaan horisonttia! Minä en oksentanut, mutta enpä myöskään kyennyt menemään muiden seuraan ennen kuin merimatkan loppumetreillä. Onneksi paluumatka sujui paremmin. Itse majakalla kannoin Pampulaa kantorepussa, ja Hakki kulki kriittisissä paikoissa kummitädin ja tämän miehen mukana. Bengtskär oli upea paikka, ja sinne päästääkseen kannatti vähän kärsiäkin..!

Hangossa kävimme leikkipuistossa ja rannalla. Silloinkin äiti oli välillä poissa Hakin seurasta, etsimässä nimittäin Pampulan kanssa tämän rattaista salamyhkäisesti pudottamaa pipoa. Tavaroiden pudottelu on tällä hetkellä Pampulan suurta huvia. Pipo löytyi, ja Hakki piti hauskaa kummitädin, tämän miehen ja miehen veljenpojan seurassa. Ei sitä äitiä joka hetki tarvita.

Läsnä- ja poissaolo saavat pian uusia merkityksiä, kun töihinpaluusta tulee totta. Syyskuun puolivälissä se sitten tapahtuu. Alkaa työt. Mutta vielä on yksi viikonloppureissukin ennen sitä..!

Seurallisena räpylän jäljissä

Tässä elokuisia lomapäiviä viettäessämme poikkesin lapsien kanssa Päivälehden Museossa. Siellä oli (ja on vieläkin) Räpylänjälkiä-niminen näyttely, Akua ja muita ankkalinnalaisia esitellen. Hakki on niin seurallinen kaveri, että onnistui löytämään uuden tuttavuuden tuollakin. Yläkuvassa Hakki istuukin samanhenkisen näyttelyssä kävijättären kanssa Aku Ankan -autossa piirrettyjä katselemassa...

Nuo Päivälehden museon näyttelyt eivät ole mitään suuria, mutta ilmaisia ja hyvin tehtyjä. Ihan sopivia käyntikohteita lapsille. Ja aikuisillekin. Edellisessä muumiaiheisessa näyttelyssä kävin Hakin kummitädin kanssa, vain Pampula oli mukana, mutta nukkui vaunuissa.. Mutta Tenavat-näyttelyssä käytiin aikanaan koko perheen voimin.

Parasta näyttelyssä oli Hakista ilman muuta juuri tuo Aku Ankan auto. Ja minuun kolahti Jäyhä Jököttäjä, jonka muistan vieläkin hyvin lapsuuden sarjakuvalehdestä. Että se osaakin olla yrmy..!

Kirjallinen yöpöytä: Alexander McCall Smith, Pieniä ihmeitä autokorjaamolla, Mma Ramotswe tutkii
Tämä yhdeksäs Mma Ramotswe -dekkari ei kolahtanut minuun niin hyvin kuin esimerkiksi edellinen. Hyvä tämäkin oli, mutta kirjan luvut tuntuivat tavallista pitemmiltä, eikä tarina oikein vetänyt. Kirjassa etsivätoimistoon tuli nimettömiä pahansuopia kirjeitä, adoptoitu nainen halusi löytää sukulaisensa ja Mma Ramotswen aviomiehessä heräsi toivo halvaantuneen ottotyttären parantamiseksi. Ja ihmeitähän tapahtuu, mutta minkälaisia..?

Kirjatorni: Tiina Nopola ja Sinikka Nopola, Rauhallinen Erkki harrastaa
Kirjastosta tarttui mukaan kirja Rauhallisesta Erkistä. Kirjan on kuvittanut Markus Majaluoma, ja minusta kuvakirjan kuvat ovat kyllä hieman rumia, mutta omalla tavallaan mielenkiintoisia. Tarinassa rauhallisen Erkin vanhemmat yrittävät epätoivoisesti saada lapsensa harrastamaan ja olemaan aktiivinen, mutta Erkki vain haluaa katsella perhosia. Kirjassa lapsi on fiksumpi kuin vanhempansa - lapsi tietää, mitä tahtoo, mutta vanhemmat yrittävät sovittaa lapsen ulkopuolisen mallin mukaiseksi. Mutta hyväähän he vain tahtovat. Kirja on hauskasti kirjoitettu, ja kyllä me Hakin kanssa yhdessä naurettiin. Mutta että minua häiritsi, kun sivu 12 alkaa "Tuli syksy. Isä osti liiteriin höyläpenkin." ja sen jälkeen sivu 13 alkaa "Kesä meni. Tuli syksy. Isä ja äiti eivät enää keksineet Erkille harrastuksia." Eikö tuo syksyn tulo ollut jo käsitelty, mitä..! Mutta mieleinen kirja tämä oli sekä Hakille että äidilleen.

Kiroileva syöttötuoli ja muita kesäjuttuja

Hakki oli ollut ryhmiksestään viikon lomalla, kun matkasimme jo junalla kohti Kajaania ja mummulaa. Matkaseurueeseen kuului minun, Hakin ja Pampulan lisäksi lasten eno, jota ilman en noin pitkälle junamatkalle olisi edes uskaltautunut. Se oli ensimmäinen pitkä junamatka lapsille, ja hyvin se kyllä meni. Loppujen lopuksi. Mutta enpä kyllä lapsettomina aikoina olisi mistään hinnasta halunnut samaan vaunuun vastaavan mölyporukan kanssa...

Hakilta tuli hauskoja juttuja matkan ratoksi. Enon komeaa kuulapäätä Hakki taputti, ja totesi
"Sulla ei ole tukkaa ollenkaan vaan pelkkä pää!" Näinkin asian voi nähdä..

Junassa oli niin täyttä, että neljän paikan ryhmäämme tuli myös "ulkopuolinen", nuori kivannäköinen nainen, joka oli tottunut lapsiin. Hakin kanssa he juttelivat kylpyläkokemuksistaan, ja kävi ilmi, että matkakaveri ei ollut vielä käynyt Flamingossa, missä Hakki on käynyt pariinkin otteeseen. Hakki päätti tehdä aloitteen.
"Kuule, minä voisin jättää äitin, isin ja Pampulan kotiin, ja sitten me voitas yhessä mennä sinne Vlaminkoon..?"
Joo-o. Kyllä minä mietin, että NYTKÖ se jo alkaa...

Lasten isän loma alkoi myöhemmin ja hän oli tulossa autolla perästä. Suunnitteilla oli myös paluumatkaan liitettyä pienimuotoista kotimaan matkailua. Ennen isän saapumista Hakki puhui isänsä kanssa useamman kerran puhelimessa. Kerran hän ei kuullut, mitä isä sanoi.
"Sanoitko sinä voi *aatana tai voi peeke*e?" tarkisti Hakki olettaen jotain isänsä sanavalinnoista...
Minusta tämä oli jo melkoinen todiste siitä, kuka meillä oikein on saanut opetettua Hakille turhan roisia kielenkäyttöä!

Ja lisää oli luvassa. Hakki kertoi totuuksia mummulleen ja ukilleen.
"Isä aina sanoo, että voi *aatana tai voi peeke*le."
Minä yritin selittää, että ei sellaisia sanoja pidä käyttää ja isällekin voi sanoa, että ei saa.
"Mutta isä sanoo, että voi *aatana tai voi peeke*le, jos kone on rikki. Silloin pitää sanoa."
Että kyllä niitä perustelujakin löytyy! Ja isänsähän korjaa koneita työkseen...

Hakki ei juurikaan ujostele, ja haluaa tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa. Hän myös hoitaa mielellään esittelyt.
"Minä olen Hakki, tämä on Pampula, tämä nimi on Äiti ja tämän Isä!"

Kajaanissa kävimme pari kertaa liikennepuistossa. Hakki kuunteli siellä polkuautoilijoille tarkoitetun tietoiskun. Ja puutteita on sen jälkeen löytynyt myös isän autoilusta.
"Molemmat kädet rattiin!" Hakki muistuttaa.

Reissuaminen on niin rankkaa, että joskus uni voi yllättää pienimmän jopa kesken ruokailun. Pampula tosiaan nukahti ystävättäreni luona tämän tyttären syöttötuoliin! Yleensä reissun päällä nämä syöttötuolit ovat ns. "eläviä". Mummu oli oiva syöttötuoli, ja junamatkan aikana enokin selvisi tehtävästä kunnialla, mitä nyt tuhisi paheksuvasti, kun sosemöykky tipahti juuri niille ainoille mukaan otetuille puhtaille sortseille.. Kun lasten isän loma alkoi ja hän liittyi seuraamme, pääsi hän myös syöttötuolin pestiin. Sosemöykky tipahti taas, kyllä, mutta tämä syöttötuoli kiroili! Syöttötuolin rekrytoinnissa on muistettava, että työ vaatii pitkää pinnaa ja likaisten olosuhteitten sietokykyä.

Hakille kesän paras juttu on tainnut olla uiminen. Ja uimisen saralla kohokohta on ollut uiminen Kajaanissa Kuluntajärvessä. Kyllä itsellekin tuli taas kaipuu kotiseuduille, kun pulahti puhtaaseen veteen rauhallisissa kainuulaisissa maisemissa. Kun palasimme kotiin, Hakki on polskinut lähinnä kotipihan tai leikkipuiston kahluualtaassa..! Mutta kiva juttu ovat nuo puistojenkin altaat, leikkipuistoissa järjestettävää lasten ruokailua unohtamatta..!

Jos uiminen on ollut kesässä parasta, voi siitä hyvin päätellä, että hirveän ihmeellisiä extreme-kokemuksia ei ole mitenkään välttämätöntä vielä järjestää. Paluumatkalla Kajaanista kotiin jäimme pariksi päiväksi Saarijärvelle, missä yövyimme Summassaaren kylpylässä, ja mistä käsin vierailimme myös Puuhapuisto Veijarissa. Ihan kiva tuo Veijari oli, mutta ei mikään ihmeellinen kohde. Siellä kuitenkin pääsi lammelle melomaan ja soutelemaan, mikä oli Hakille elämys. Veijarissa oli myös eläimiä, ja erityisen hauska oli akvaariotalo, jossa oli näitä tavallisia suomalaisia kaloja, joita näkee yleensä vain kalatiskillä. Meille sattui puuhapuistopäiviksi hieman huono sää, mikä luonnollisesti vähän haittasi kohteeseen tutustumista. Esimerkiksi pomppulinnat jäivät märkyyden vuoksi hyvin vähälle.

Kaikenlaista on kesään mahtunut. Kajaanissa lomailu alkoi setäni hautajaisilla. Pampula oppi konttaamaan lujaa ja nousemaan puuta vasten. Pampula täytti vuoden. Hakin kummitäti hankki koiranpennun. Asuntomme mahdollisen kosteusvaurion selvittely on meneillään. Ja töihin paluu lähenee.. HUI!

Mutta vielä on kesää ja lomaa jäljellä. Suunnitelmissa on pari viikonloppureissuakin, puistoilua ja ihan vain oleilua. Kesä on niin suloista aikaa!

Kirjallinen yöpöytä

Mary Higgins Clark, Unissakävelijä
Tämä dekkari kärsi vähän hitaasta lukuvauhdistani, mutta hyvähän kirja oli. Selvittämätön katoaminen, jota epäillään murhaksi, tapaturma, johon kohdistuu samat epäilyt, ja oliko itsemurhakaan itsemurha? Ihmisten puheissa ja lehdissä murhaaja on löydetty ja tuomittu, unissakävelyyn taipuvainen rikas mies, joka kuitenkin kieltää syyllisyytensä. Lisää todisteita löytyy - onko Kayn tuore aviomies murhaaja?

Kajsa Ingemarsson, Vettä vain
Toisinaan kirjat sattuvat erityisen hyvin omaan elämäntilanteeseen, ja tässä kirjassa julkkiskirjailijan kylpyhuoneesta löytyy kosteusvaurio. Paha sellainen. Remontti valtaa kirjailijattaren luksusasunnon, ja tapahtuu jotain ennen kuulumatonta: Fransiska Falkesta kertovan kirjasarjan päätösosa viivästyy! Remontti vaikuttaa myös yksityiselämään, ja monet asiat on mietittävä uusiksi. Tästä kirjasta pidin aivan valtavasti!

Eppu Nuotio, Paine
Tuntuu haikealta ajatella, että tämä oli jo toisiksi viimeinen Pii Marin -dekkari. Tämäkin oli nautinnollisen kamalaa luettavaa - henkistä väkivaltaa kokevan Iriksen tilanne kouraisee. Piin epätoivoinen lähes kolmekymmentä vuotta sitten kuolleen isänsä kohtalon selvittely on toinen kirjan juonista, ja vihdoin asioita alkaa tulla päivänvaloon. Kirja jäi vain kohtaan, jossa tarvitaan vielä se seuraava kirja. Se Loppu.

Kirjatorni

Lasten oman kirjakerhon kuukaudenkirjoista
Lasten oma kirjakerho tarjoilee lähinnä Disney-lukemista. Ja onhan siellä paljon lasten must-juttuja, juuri tässä ajassa kaikki saavuttavia villityksiä. Kajaanissa luimme ko. kerhon kuukaudenkirjoja minun lapsuudestani, ja täytyypä sanoa, että ne olivat paljon parempia kuin nykyiset. Ne olivat satuja, joissa seikkaili ankkalinnalaisia: Prinsessa, joka ei koskaan nauranut; Urhea pikku räätäli; Kummitustalo, Hessu kotimiehenä... Tarinoissa oli enemmän ideaa kuin esimerkiksi nykyisissä Nalle Puhista väännetyissä saduissa. No, kyllähän tässä nostalgia vaikuttaa. Kuluneiden kirjojen lukemisessa omalle lapselle oli omanlaistaan viehätystä, tarinat muisti vielä itsekin. Mutta kyllä Hakki tykkäsi!

Peyo, Missä smurffaa vauvasmurffi?
Mummulassa Hakki leikki enonsa vanhoilla smurffeilla. Tämän jälkeen smurffit kiinnostivat entistä enemmän, ja meillä kotona jo ollutta smurffi-kirjaa on tutkittu todella tarkkaan. Missä smurffaa vauvasmurffi -kirja onkin tosi hauska, se sisältää monta aukeaman kokoista piilokuvaa, joista on etsittävä tietyt hahmot ja yksityiskohdat. Olen itsekin ihan koukussa ko. kirjaan, pakko varmaan ostaa pian se Missä smurffaa Välkky.. Hakki jaksaa keskittyä hyvin kirjaan ja smurffaakin hienosti tarvittavat jutut. Smurffi-elokuvakin pitäisi nähdä... ainakin äidin.

Anna Kemp & Sara Ogilvie, Sarvikuonot eivät syö lettuja
Tällä hetkellä Hakin suosikkikirja on iso kuvakirja Sarvikuonot eivät syö lettuja. Kirjassa todentotta seikkailee sarvikuono, ja se on piirretty juuri niin kuin pitääkin, ihanan isoksi! Ja sarvikuono on vielä violetti! Sarvikuono katselee telkkaria, käy vessassa, kutittelee Enni-tyttöä sarvellaan ja syö.. mitäkähän..? Saduissa on usein opetus, ja niin tässäkin. Mutta tässä opetus ei tule pienelle sadun kuuntelijalle vaan hänen vanhemmilleen!