Ekat kaverisynttärit ja joulutunnelmia

Olen yrittänyt välttää kaverisynttäreiden järjestämisen niin pitkään kuin mahdollista. Ajatus meluvallit ylittävästä ja koheltamisen täytteisestä parituntisesta mittavine ennakkojärjestelyineen suorastaan puistatti. Mutta tänä vuonna ei ollut enää pakoa. Viisi vuotta täyttävä Hakki halusi kaverisynttärit. Ehdottomasti.

Synttäreille kutsuttiin yhteensä seitsemän lasta. Laitoin kutsut liikkeelle lähes kuukautta ennen h-hetkeä, ja juhlille pääsikin kuusi kutsutuista. Jonkinmoinen teema synttäreille olivat smurffit, ja tuleva sankari halusi pukeutua Suursmurffiksi. Tampereen mummu ompeli asun, ja sisko sai Smurffiinan vaateparren. Kaikkia vieraita varten mummu ompeli valkoiset smurffimyssyt. Minä ostin sinistä kasvoväriä, ja jota juhlilla tosiasiassa käytti vain Hakki. Muut lapset eivät sitä halunneet, ei edes Pampula-Smurffiina. Olin ostanut juhlille jäätelöä (jota unohdin tarjota), ja leivoin nakkisarvia (maistuivat vain osalle) ja kääretortun (sekin maistui vain osalle). Karkit ja keksit sen sijaan tekivät kauppaansa. Ainakin yksi juhlijoista oli saanutkin tolkuttoman karkinsyönnin seurauksena mahanpuruja.

Juhlat sujuivat mielestäni ihan hyvin. Aluksi oli äänekäs kohellusvaihe, joka vartissa laimeni ihan leppoisaksi ilonpidoksi. Sankari oli tyytyväinen lahjoihinsa, ja eripuraakaan ei esiintynyt. Itselleni tärkeintä oli se, että saatoin olla tyyväinen juhliin ja pystyin toteamaan, että kyllä juhlat voi järjestää uudemmankin kerran. Onneksi tässä on kuitenkin vuosi välissä. Pampulalle en ole ajatellut vielä 3-vuotissynttäreitä järjestää... Tyytyväisyyteni kesti sellaiset kaksi päivää, kunnes Hakki meni vieraaksi ryhmiskaverinsa merirosvosynttäreille. Ne olivat UPEAT bileet. Koko perhe oli pukeutunut hienoihin merirosvoasuihin, talon ulkona liehui merirosvolippu ja olohuoneeseen oli rakennettu lasten merirosvoalus ruoreineen. Lähes nolona jätin Hakin juhlille ja häivyin takavasemmalle... Onneksi merirosvosynttärit olivat meidän synttäreiden jälkeen, muuten olisin ollut nolona jo Hakin juhlissa! Mutta meillä oli meidän olosuhteisiin suhteutettuna ihan kivat juhlat, ja siihen on tyytyminen.

Minä en ole mikään erityinen täytekakkujen leipoja ja jätin senkin tekemättä. Mummu paikkasi Tampereella sen puutteen - poikkesimme myös siellä juhlimassa 5-vuotiasta ja Hakki puhalsi viisi kynttilää. Lisäksi synttäreitä kävivät juhlimassa meillä kotona kummitäti miehensä kanssa ja eno perheineen. Että juhlaa on kyllä riittänyt!

Jouluna meille tuli pukki. Viime vuotiseen tapaan pukiksi pukeutui lasten isä, ja hyvin se meni läpi tänäkin vuonna. Hakki ei pelännyt pukkia lainkaan ja istui jopa tämän syliin, eikä kyllä epäillyt, että pukin vaatteiden alla olisi ollut hänen roskia viemään lähtenyt isänsä! Pampulalla pääsi kuitenkin parku. Pukki oli pelottava eikä syliin olisi menty suin surminkaan, mutta paketteja Pampula sentään uskalsi pukilta hakea. Ja nyt jälkikäteen Pampula on pyydellyt "Isi hakee pukin" eli mielellään tämä punapukuinen lahjojen jakaja olisi otettu uudemmankin kerran kylään.

Pukin säkistä Hakki sai mm. Hevisaurus-kitaran, ja Pampulan kanssahan ryhdyttiin heti musisoimaan. Hetkittäin olin sitä mieltä, että pukki oli tainnut tehdä jonkinmoisen virheen... Noin muutoin lahjat olivat suurelta osin legoja, kirjoja ja palapelejä, smurffitaloa ja junarataa unohtamatta. Lahjoja oli ehkä vähän liikaa, mutta tässä vaiheessa yksittäiset lahjat eivät vielä ole hirvittävän hintavia.

Alakuvassa on yksi Pampulan paketeista.. Aika ovelasti pakattu! Mutta kivaa on nyt vietellä joululomaa, herkutella ja yrittää välillä löytää myös pieniä kirjanlukuhetkiä! Mitään suurempia suunnitelmia ei lomalle ole, paluu arkeen tapahtuu sitten loppiaisen jälkeen.

Kirjallinen yöpöytä

Leena Lehtolainen, Oikeuden jalopeura
Sain Hakin kummitädiltä lainaan Lehtolaisen Hilja Ilveskero-trilogian toisen osan. Vaikka aluksi hieman karsastin Hiljaa, täytyy sanoa, että nyt pidän hänestä enemmän kuin Lehtolaisen tutummasta henkilöhahmosta Maria Kalliosta. Maria Kallio tuntuu Hiljan rinnalla kovin tavalliselta perheenäidiltä, joka nyt vain sattuu olemaan poliisi, kun taas Hilja on jännittävä, arvoituksellinen ja vähän traaginenkin hahmo. Oikeuden jalopeurassa Hiljan rakastettu Daniel katoaa, ja Hilja jää pettyneenä ja luottamuksensa menettäneenä miettimään katoamisen arvoitusta. Kovin kummoista selvyyttä ei asioihin vielä tässä kirjassa tule, joten kolmas osa on tarpeen. Mutta jonkinmoisen tärkeän palasen Hilja kuitenkin minuuteensa saa.

Miika Nousiainen, Metsäjätti
Vadelmavenepakolaisen ja Maaninkavaaran jälkeen tämä kirja ei tuntunut aluksi kovin kummoiselta. Nousiaisen Maaninkavaara nyt onkin yksi kaikkien aikojen parhaita lukemiani kirjoja. Ja nuo molemmat aikaisemmat kirjat olen nähnyt myös teatteriesityksinä. Metsäjätti käsittelee yt-neuvotteluja, ja onhan tuo aihekin nyt jo aika luotaantyöntävä. Päähenkilö Pasi palaa kotipaikkakunnalleen Metsäjätti-yhtiön edustajana irtisanomaan ihmisiä, joista monet ovat hänen tuttujaan. Paikkakunta on monella tapaa riippuvainen metsäyhtiöstä, ja kuntalaiset hyvin pessimistisiä ja urautuneita. Pasi on menestynyt lähdettyään pois kotipaikkakunnaltaan, ja paluu tuo hänen eteensä myös asioita, jotka hän on mieluummin halunnut unohtaa. Vaikka kirja ei ole niin hyvä kuin Nousiaisen aikaisemmat, on tämäkin ilman muuta lukemisen arvoinen. Ja kyllä tässä oli paljon positiivista viestiä synkän aiheen lomassa. Ihmisen on tunnistettava arvonsa ja toimittava niiden mukaisesti. Ja optimismilla saa enemmän aikaiseksi kuin pessimismillä. Kyllä minulle tästä kirjasta ihan hyvä olo tuli. Ja sen verran monikerroksinen kirja on, että kyllä sitä on vielä jälkeenpäinkin miettinyt. Mitähän Nousiainen seuraavaksi kirjoittaa..?

Ilmaisuvoimaa

Pampula on vasta ihan viime viikkoina siirtynyt puheen tuottamisessa uudelle tasolle. Hyvin pitkään hän pitäytyi puhumisessa muutaman perussanan sanavarastossa eikä myöskään pyrkinyt yhdistelemään sanoja toisiinsa. Huolimatta yksittäisten sanojen käytöstä Pampulalta ei ole ilmaisuvoimaa puuttunut.

Olen miettinyt, onko mahdollista, että kaksivuotias osaisi kiroilla. Kun asiat eivät mene Pampulaa miellyttävällä tavalla, on tämä usein huutanut "kakka"! Niillä hetkillä sitä on kiitollinen, että sanavarasto ei vielä ole laajempi. Nyt on myös ymmärretty kakka- ja pissajuttujen huumori. Hoitaja kertoili, että Pampula oli hauskuttanut nukkumahuoneessa poikia toistelemalla sanaa "kakka" kerta toisensa perään, välittämättä hoitajan kielloista.. Myös poikien pissaamistavan esittäminen on yksi osa Pampula-showta. (Sitä on kyllä kotona kokeiltu käytännössäkin, ei toiminut. Myös housut unohdettiin sillä kertaa laskea.)

Vaikka ei hallitsisi kuin muutaman sanan, voi niiden tehon moninkertaistaa lisäämällä volyymiä. Kun kuuluu varsin kovaääninen "ÄITIII", ymmärtää siinä hitaampikin, että nyt ei ole kyseessä pyyntö vaan vaatimus!

Kun sanat eivät riitä, auttavat lentävät tavarat. Pampula on kunnostautunut sekä kotona että hoitopaikassa tavaroiden heittelyssä. Kerran alkoi naurattaa, kun Pampula heitti lelun kiukuspäissään matolle, ja pettyi, kun siitä ei kuulunut kunnon ääntä. Hän kävi nostamassa lelun, ja heitti sen uudemman kerran parketille!

Nyt Pampula sanoo jo vaikeampiakin sanoja ja tekee pieniä lauseita. Mutta edelleen hänellä on tapana vaikeista sanoista sanoa vain lopputavu, sama tyyli oli Hakillakin. Aina ei Pampulan puhetta ymmärrä, mutta kuten todettu, kyllä hän yleensä saa siitä huolimatta viestin perille!

Tämän postauksen kuvasta kiitokset Hakin kummitädille!

Kirjallinen yöpöytä

Leena Lehtolainen, Minne tytöt kadonneet
Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareiden lukemisessa oli minulla tullut pitkähkö tauko. Niin pitkä, että erehdyksessä aloin lukea kirjaa Minne tytöt kadonneet, vaikka minulla on edeltäväkin kirja lukematta! Ja olen yleensä todella tarkka siitä, että luen sarjat kronologisessa järjestyksessä. Hyvältähän se paluu Maria Kallion seuraan tuntui. Kirja oli mielenkiintoinen, käsitteli maahanmuuttajataustaisten tyttöjen katoamisia ja yhtä kuolemantapaustakin. Mielikuvituksellisten dekkareiden jälkeen Maria Kallion poliisityö tuntuu ihanan arkiselta, vaikka kyllä näihinkin kirjoihin yllätyksiä mahtuu. Ja kirjat ottavat myös omalla laillaan kantaa ajankohtaisiin asioihin. Maahanmuuttoon liittyy uskomuksia ja asenteita, ja kun kaikkia ihmisiä pitäisi kohdella tasaveroisesti myös poliisintyössä..!

Kajsa Ingemarsson, Vettä vain
Vaikka maailmassa on niiiiin paljon lukemattomia kiinnostavia kirjoja, täytyy välillä lukea joitakin myös uudelleen. Kajsa Ingemarssonin Vettä vain otin luettavaksi toiseen kertaan. Ja kirja oli edelleen erittäin miellyttävä lukukokemus. Kirjan julkkiskirjailijan elämä ei ole helppoa, ja vesivahingot eivät vainenkaan! Myös kirjailijan suhde mieheen, johon on sekä ikä-, asema- että varallisuuseroa, on melenkiintoinen. Ja perhe on pahin, silläkin saralla käänteitä riitti. Kokemukset opettivat myös kirjailijatarta, ja hänestä tuli tarinan aikana mukavampi henkilö kuin hän kirjan alussa oli.

Vicky Myron - Brett Witter, Kirjastokissa
En ole koskaan ollut kissaihminen, koska en oikein tunne kissoja, mutta kirjastoihminen kyllä. Ja jotenkin kirja kirjastossa asuvasta kissasta kiinnosti niin paljon, että se piti kirjastosta lainata. Kirja oli kuitenkin paljon enemmän kuin tarina kissasta. Se oli myös tarina muuttuvasta maaseudusta, pienen kaupungin elämästä, kaupungin yhteishengestä ja kirjastonhoitaja Vicky Myronin elämästä, joka ei ihan helpoimmasta päästä ollut sekään. Mutta olihan se kissa melkoinen otus! Kissasta tuli ihan käsittämätön julkkis, joka pääsi lehtiin ja televisioon ulkomaita myöten, ja kissalla oli myös suuri vaikutus pikkukaupunkilaisten ja jopa turistien elämänkulkuun. Dewey-kissa jätti tassun jäljen moneen sydämeen, ja auttoi ihmisiä olemalla läsnä ja hakeutumalla juuri niiden ihmisten seuraan, jotka sitä eniten tarvitsivat. Ja täytyy tunnustaa, että Deweyn tarina sai kyyneleitäkin silmiin.

Sue Grafton, L niin kuin laiton
Sue Graftonin aakkosdekkareidenkin lukemisessa on tullut valitettava tauko. L niin kuin laiton kirjassa yksityisetsivä Kinsey Millhone joutuu melkoiseen seuraan ja melkoisiin tilanteisiin seurauksena vain pienestä lupauksesta auttaa naapurinsa tuttuja, joilla on ongelmia omaisen hautausavustuksen hakemisessa. Kyllähän kirja vauhdikas ja mukaansatempaava oli, mutta ei lukemieni aakkosdekkareiden parhaimmistoa.

Lorna Byrne, Enkeleitä hiuksissani
Luin Annasta Lorna Byrnen haastattelun ja kiinnostuin. Ja kun seuraavan kerran kävin kirjastossa, oli henkilökunta tuttuun tapaan ajan hengessä ja Byrnen kirja esillä. Lorna Byrne kertoo kirjassaan siitä, kuinka hän on lapsesta saakka nähnyt enkelit samalla lailla kuin ihmiset, kuinka hän on keskustellut enkelten kanssa ja mitä enkeleillä on annettavaa meille ihan jokaiselle. Kirja on henkistä laatua, mutta kirjoitettu asiaa sen enempää mystifioimatta. Kirja pyrkii nimenomaan laskemaan kynnystä pyytää apua enkeleiltä, jotka ovat olemassa ihan meitä varten. Tämä oli valtavan positiivinen kirja, ja kyllä minä vähän ajattelin ottaa opikseni... Seuraava Byrnen kirja on jo muuten pokkarina odottamassa.

Kirjatorni

Jakob Martin Strid, Pikku-Makko
Pikku-Makko -kirjan Hakki bongasi kirjastoreissullamme ihan itse. Se lainattiin, ja että me on saatu nauraa! Kirja on Tanskassa palkittu lasten kuvakirja, ja kirja on kyllä kaikessa hilpeydessään tunnustuksensa ansainnut. Toki hauskat kirjat ovat vähän sellaisia, että kun ne on noin 20 kertaa luettu, täytyy pitää tauko, koska liika tuttuus vie vitseiltä terän. Mutta kyllä Pikku-Makko täytyy vielä lukea, ennen kuin se palautetaan kirjastoon. Kuvitelkaa, Pikku-Makko pissasi psykologin  laukkuun.. Ja piirteli vuorilla asuvan henkistyneen erakon naamaan värikynillä..! Aikustakin naurattaa. Aidosti.

Tuula Korolainen - Christel Rönns, Kissa Killi ja joulukummitus
Kerroin kerran Hakille käyväni töissä ruokatunnilla palauttamassa muutaman erääntyneen kirjan, ja sain samalla Hakilta tilauksen lainata hänelle jotain. Nappasin hänelle esille asetetun Tuula Korolaisen jouluaiheisen kirjan Kissa Killi ja joulukummitus. Olen vähän skeptinen joulukirjojen suhteen, tuntuu, että aihe on niin kaluttu, mutta tämä kirja oli jotenkin mukava. Ei siinä nyt mitään niin kauhean uutta ollut, mutta siinä raoettiin jo hieman joulusalaisuuksien verhoa ja pohdittiin joulun henkeä. Kuvituskin toimi. Minä tykkäsin! Ja ehkä nuo lapsetkin..!

Ihanat perjantait

Kun aloitin Pampulan kohdalla varsin lyhyen hoitovapaajakson jälkeen työt, otin käyttöön nelipäiväisen työviikon. Perjantait olivat hoitovapaapäiviä. Ja tätä käytäntöä jatkan edelleen. Koen, että minä ja lapset emme väsy niin paljon, kun viikonloppu kestääkin kolme päivää. Perjantaille on myös hyvä ottaa hoidettavakseen erilaisia asioita, kuten neuvolat ja lasten parturi-kampaamo -käynnit. Alakuvassa Pampulalla on uusi tukka ensimmäisen kampaakokäynnin jäljiltä! Hyvin meni käynti, vaikka aluksi meinasikin vähän itkettää. Ja uusi tukkakin on osoittautunut sekä käytännölliseksi että tosi söpöksi!

Silloin kun lähdemme uimahalliin, lähdemme sinnekin perjantaina, koska silloin siellä ei ole niin ruuhkaista. Kerran shoppailimme, kun Hakilla oli tiedossa viikonlopulle ryhmiskaverin synttärit ja piti hankkia lahja. Ostettiin siinä samalla jotain pientä Hakille ja Pampulallekin... Yhtenä perjantaina suuntasimme kaupungille Helsingin taidehalliin, missä oli "hämähäkki-näyttely". Yläkuvassa Hermanni on ryöminyt valtavan narusta tehdyn hämähäkinverkko-suurennoksen alle. Näyttelyssä oli myös vitriineissä oikeita hämähakkejä ja näiden verkkoja.

Viime perjantai oli taas uintipäivä. Bussissa matkalla uimahalliin tapasimme tuttuja: perhepäivähoitajan, jonka hoitolapset ovat olleet varahoidossa Hakin ja Pampulan ryhmiksessä. Hän olikin liikkeellä hoitolasten kanssa. Kun me jäimme heitä ennen bussista, oli Hakilla minulle asiaa.
- Bussissa oli se Oona. Oonalle on sattunut sellanen juttu.
- Mitä Oonalle on sattunut? kysyin Hakilta huolestuneena, kun Hakkikin oli niin vakavan oloinen.
- Oona tykkää musta. Se rakastaa mua. Se haluaa aina leikkiä mun kanssa.
- Jaa... Sehän on mukava asia. Tykkäätkö sinäkin Oonasta?
- Joo.
Ja se siitä. Neljävuotiaan tykkäämiset ovat onneksi vielä aika yksinkertaisia ja helppoja käsitellä!

Kirjallinen yöpöytä

Jo Nesbo, Panssarisydän
Hong Kongissa elelevä Harry Hole houkutellaan kirjassa takaisin Norjaan auttamaan murhissa, jotka vaikuttavat sarjamurhaajan työltä. Kirjassa törmätään mm. karmivaan kidutusvälineeseen, oopiumiin ja lumivyöryyn. Lumivyörykuvaus on todella tehokas - enpä ole suoraan sanoen aiemmin sisäistänyt, kuinka vakava asia lumivyöry todella on. Kirjan juoni on kekseliäs ja ihmiskuvaukset taitavia - motiivit ja syy-seuraus -suhteet yllättävät. Rankalla tavalla nautinnollinen kirja!

Anneli Kivelä, Kotiin Katajamäelle
Olin saanut työkaverilta lainaan Jo Nesbon Panssarisydämen ja Aaveen, mutta en voinut lukea niitä peräkkäin - piti toipua välissä yhden kirjan verran! Anneli Kivelän Kotiin Katajamäelle sopi tähän tarkoitukseen todella hyvin. Kirja ei ollut lainkaan yllätyksellinen vaan käytännössä kaiken tapahtuvan saattoi arvata etukäteen. Kuitenkin tavallisen arjen kuvauksessa oli jotain niin lämmintä, että kirjaa oli mukava lukea, vaikka se ei mikään suurempi elämys ollutkaan. Ja muutto maalle, ratkaisu, jonka kirjan päähenkilö tekee, oli vallan kiehtova!

Jo Nesbo, Aave
Työkaverini, jolta olin saanut lainaan Nesbon Panssarisydämen ja Aaveen, antoi saatesanat, että Aave on rankempi kuin Panssarisydän. Näin todella oli. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun harkitsin jättäväni Nesbon kirjan kesken. Kirja menee syvälle huumekauppaan, diilereiden ja käyttäjien arkeen, ja jos jotain kammoan, niin huumebisnestä. Riippuvuudet ovat pahasta, on järkyttävää, jos elämää hallitsee jokin aine, jota saadakseen aiheutetaan itselle ja muille vain tuskaa. Jo tällaisesta lukeminen alkoi inhottaa. Mutta luin kuitenkin kirjan, ja kyllähän se kaikessa rankkuudessaan hyvä oli. Kirjassa oli myös suuri merkitys isän ja pojan suhteella - tai sen puuttumisella. Aave jätti jälkeensä paljon mietittävää, ja myös jollain lailla tyhjän olon.

Kirjatorni

Ed Vere, Möröt nukkumaan
Hakki sai Vaukirjan kirjapaketissa niin houkuttelevan mörkökirjan, että se piti lukea saman tien kolmeen kertaan. Hakkikin pitää edelleen kirjasta, mutta varsinaisesti kirjasta on tullut mörköfani Pampulan suosikki. Kirja luetaan käytännössä joka päivä. Kirjassa on hauskat, selkeät kuvat suurikokoisine mörköhahmoineen, ja tarina on hilpeä. Mörkö aikoo syödä pienen sadunkuuntelijan suuhunsa ketsupilla kuorrutettuna - vai aikooko sittenkään?

Mauri Kunnas, Suuri Urheilukirja
Mauri Kunnaksen Suuri Urheilukirja on Hakin tämän hetkinen suosikki. Kirjaa ei iltasaduksi jaksa lukea kokonaan, vaan se luetaan pienempinä pätkinä. Hakissa on vähän urheilumiehen vikaa, ja eri urheilulajien esittelyt kiinnostavat häntä aidosti. Ilmankos pyörälenkillä hänestä nykyään kuoriutuu motocross-ajaja, ja kotonakin keksitään mitä ovelampia pallopelejä. No, kyllä tähän on osuutta myös TV2:n Galaxin Säbämestari-kisalla. Kunnaksen kirja on mainio, mutta kyllähän se pientä päivittämistä kaipaisi. Kirjaan voisi lisätä ainakin salibandyn ja ultimaten!

Uimahallissa

Nyt kun olemme käyneet kaksi kertaa läheisessä uimahallissa, uskallan sanoa, että meillä taitaa olla uusi harrastus! Mietin pitkään, että uskallanko lähteä kahden uimataidottoman kanssa uimahalliin, mutta kun Hakki kuitenkin osaa jo olla varovainen eikä tarvitse samalla tavalla vahtimista kuin Pampula, niin päätin kokeilla.

Lähiuimahallissamme on kaksi lasten allasta. Toisessa on vain noin 30 cm vettä, ja toinen on kyllä syvempi, mutta sielläkin Hakilla yltää jalat pohjaan. Eka kerralla olimme hyvin varustautumattomia, meillä ei ollut mitään omia vesileluja saatikka uima-apuja mukana. Mutta kivaa oli silti. Minua jäi kuitenkin hieman vaivaamaan, kun Hakki selosti jälkeenpäin, että "yhden kerran meinasin kyllä upota..". Ja Pampulahan kaatui laatoilla selälleen yrittäessään juosta minua karkuun!

Ystäviltä tuli vinkkejä seuraavaa uintikertaa varten, ja sitten Pampulalla olikin uimahallissa jalassa nilkkasukat ja Hakilla käsissään käsivarsikellukkeet. Ja lisäksi oli mukana sanko, lapio, kalamuotti ja patterikäyttöinen vene, joka urhoollisesti seilasi altaita ympäriinsä. (Kunnes vene meni rikki. Ollaan nyt käyty vaihtamassa se uuteen.) Yllättävän hyvin kaikki kyllä meni. Pampula piti minut kyllä kiireisenä, mutta Hakki totteli hienosti saamiaan ohjeita, koska tietää, että muutoin uimahalliin ei ole asiaa!

Hakille oli puhuttu paljon turvallisuudesta, ja se puoli olikin kiitettävästi hallussa. Mutta jostain muusta täytyi kuitenkin vielä huomattaa. Kun olimme pukuhuoneessa, Hakki meni naisen luokse, jonka ihossa oli kauttaaltaan pyöreitä jälkiä. "Sinullapas on paljon mustelmia!" Hakki totesi. Nainen selitti, että ne eivät ole mustemia vaan ihottumaa. Minä yritin vaivautuneena selittää, että Hakilla itsellään on jalat täynnä mustemia. Kohta Hakki jatkoi analyysejään. En tiedä, oliko kohteena sama nainen vai joku toinen, mutta Hakki tiedotti minulle, että "tuolla tädillä oli peppu ihan rutussa!". Nyt pyrin vaientamaan Hakin kuiskuttamalla, että ei tuollaisia pidä sanoa. Hakki puolustautui äänekkäästi: "Minähän vain sanoin, että tädillä on peppu rutussa!" Hakin uintiura naisten puolen asiakkaana vaatii siis vielä koulimista!

Mutta kyllä me vielä uimaan mennään. Pampulakin on nyt saanut veneen (muumisellaisen), ja missäs niitä veneitä niin hyvin pääsee uittamaan kuin uima-altaassa!

Kaksivuotias

Pampula täytti hamassa menneisyydessä vietetyn kesäloman aikana kaksi vuotta. Ja aikamoisen ihana kaksivuotias hän onkin!

Mitat: pituus 84,5 cm ja paino 10,9 kg.

Sanavarastoa:

äiti (äiti)
tättä (isä)
pappa (vaippa)
anna (ANNA!)
kakka (kakka)
hiija (pissa)
hihhi (hissi)
mamma (mikä tahansa muumi, ei pelkästään muumimamma)
tiuti (mörkö)
auto (auto)
nennä (nenä)
kukka (kukka, mihin kategoriaan tahtovat mennä puutkin)
akka (ankka, ja myös muut linnut)
pippa (pimppa)
poi (pois)
mun (MINUN!)

Syntymäpäivälahjoja: nuken sateenvarjorattaat, kaksi nukkea, pyjama, kylpytakki, leijona-pehmo, mekko, prinsessa-reppu

Lempikirja: Aapon maailma

Pitää: pillimehuista, kekseistä, täplävanukkaista, suolapähkinöistä, jäätelöstä jne.., mutta syö onneksi hyvin myös oikeaa ruokaa. On myös aina tulossa hörppimään äitinsä teetä.

Lempiharrastukset: kirjojen selailu, keinuminen, rekka-autoilla ajo isoveljen kanssa, rattaiden / kärryjen työntäminen. Istuu myös mielellään kärryssä tai polkupyörän kyydissä.

Osaa: juosta, hyppiä, kiipeillä, pyöriä. Tekee kakat pottaan, ja pissat suurelta osin. Syö itse.

Kuvaavia adjektiiveja: omatoiminen, vahvatahtoinen, pidättyväinen, iloinen, hauska.

 

Kirjallinen yöpöytä

Hjorth & Rosenfeldt, Mies joka ei ollut murhaaja

Ostin itselleni kesälomalukemiseksi Mies joka ei ollut murhaaja -dekkarin, koska olin lukenut siitä kiinnostavan arvostelun. Ja täytyy sanoa, että huh, tämä oli vauhdikas tarina. Ja kun kuvittelee ratkaisseensa murhan, saattaa joutuakin huomaamaan, että väärässä sitä oltiin. Kirjassa on murhattu 16-vuotias koulupoika, jolla ei juurikaan ollut ystäviä. Yksinhuoltajaäidille hän oli kaikki kaikessa, mutta hän ei ollut pystynyt tarjoamaan lapselleen kaikkea sitä, mitä tämä oli tarvinnut. Murhaa selvittää mielenkiintoinen joukko poliiseja sekä psykologi Sebastian Bergman, joka on älykäs, ristiriitainen ja monen mielestä ärsyttävä henkilö. Nämäkin henkilöt tavataan myös jatkossa, ja luulenpa, että minäkin haluan palata vielä heidän seuraansa!

Janet Evanovich, Kuudestilaukeava

Että olen ollut nyt kiitollinen palkkionmetsästäjä Stephanie Plumin kirjallisesta olemassaolosta! Kun tekee lähijunassa työmatkoja oltuaan neljä viikkoa kesälomalla, ei yleensä juuri naurata. Mutta tämä dekkari on saanut hymyn huulille moneen kertaan! Stephanie on myös ystävilleen ihastuttavan lojaali, ja tässä kirjassa hän suurelta osin onkin hankaluuksissa auttaessaan palkkionmetsästäjäkollegaansa tämän jouduttua pulaan. Stephaniella on myös muutamia ihmisiä, joista hän ei pidä, ja niillehän ei pieni jäynäkään tee pahaa... Kaikessa sähläämisessään hän on tietyllä tavalla hyvin johdonmukainen, eikä Stephanie Plumin seura petä lukijaakaan. Kirjat ovat vain parantuneet! Tässä seikkailee tärkeässä roolissa myös Bob.

Majakalle

Viime kesänä tuli käytyä Bengtskärin majakalla, ja siellä minua puraisi jonkinmoinen "majakkakärpänen".  Haluaisin käydä mahdollisimman monessa. Minähän pidän torneista, joten majakat vetoavat siksikin, mutta myös meri ja luonnonvoimat tuntuvat läheisiltä karuilla majakkasaarilla. Sisämaan kasvatille meri on kiehtova suuruus. Tänä vuonna kesälomaan mahdutettiin käynti Söderskärissä.

Laivamatkamme majakalle alkoi Vuosaaren Hiekkajaalanrannasta, ja kesti 1,5 tuntia. Saman verran aikaa oli varattu perillä oloon. Majakkaan tutustujia oli niin paljon, että sisään mentiin kolmessa eri ryhmässä. Hakki ja isänsä olivat ensimmäisessä ryhmässä, minä viimeisessä - Pampula siirtyi vain välillä huoltajalta toiselle, häntä ei otettu mukaan torniin.

Oli se taas vaan hienoa katsella merta ja majakkasaarta majakasta käsin. Haaveissa on edelleen, että joskus voisin yöpyä majakassa (on mahdollista myös Söderskärissä) ja että saisi ihan rauhassa istuskella kalliolla ja katsella merta. Se ei tällaisillä isojen ryhmien käynneillä oikein onnistu. Ja eipä kyllä lasten kanssa yleensäkään. Majakkasaarella saa olla lasten kanssa tarkkana, joskaan ei se mielestäni nyt mikään erityisen vaarallinen paikka ole.

Söderskäristä tykkäävät myös monet linnut, ja nyt heinäkuussa oli lintujen pesinnän vuoksi meno viereiselle kalliosaarelle kielletty. Sinne olisi päässyt riippusiltaa pitkin. Elokuussa kalliosaaren rauhoitus on ohi. Puoliväliin siltaa sai nytkin kävellä, ja kävin toki kokeilemassa. Hakki olisi kauheasti halunnut mukaan, mutta se oli pakko häneltä evätä. Riippusillan kaidenarut olivat neljävuotiaalle vielä turhan korkealla.

 

Hyvinhän se reissu meni. Kukaan ei ollut merisairas, toisin taisi olla Bengtskärissä... Kotona olen jo selannut majakkakirjaani ja miettinyt, mikä majakka olisi seuraava..!

Lakeuksilla

Tänä kesänä minä ja Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä teimme lasten kanssa vain yhden varsinaisen lomamatkan, ja se suuntautui Etelä-Pohjanmaalle. Reissumme kesti vain neljä päivää, mutta kyllä siinäkin ajassa ehti kaikenlaista. Ensimmäinen kohteemme oli Ähtäri, ja siellä yövyimme hotelli Mesikämmenessä ja vierailimme Ähtärin eläinpuistossa. Hotelli Mesikämmenessä oli myös kylpylä, ja poikkesimme myös siellä.

Ähtärin eläinpuisto oli ihan mukava paikka, mutta tänä kesänä tyypilliseksi sääilmiöksi osoittautunut sade häiritsi tätäkin käyntiä. Eläimillä vaikutti olevan eläintarhaksi ihan mukavat oltavat, mutta ainahan se vähän mietityttää, mikä on eläimiä kohtaan oikein ja mikä väärin. Mutta toisaalta nämä tarhassa elävät yksilöt saavat aikaan eläinmyönteisyyttä ja -tietoisuutta, mikä toivon mukaan auttaa ymmärtämään luonnossa elävien eläinten suojelun tärkeyden. Eläimiä katseltiin reilun kolmen kilometrin mittainen lenkki kiertämällä, ja reitti oli hyvin selkeä. Lumileopardi jäi erityisesti mieleen.  Mikään edullinen paikka ei tämäkään eläinpuisto ollut: pääsymaksu oli 15 euroa kaikilta muilta paitsi Pampulalta!

 

Ähtäristä suuntasimme Seinäjoelle, mutta kävimme kyllä matkalla vilkaisemassa, minkä näköinen se Tuurin kauppakylä oikein on. Se oli todellakin suureellista touhua, ja sitä voisi luonnehtia jopa suuruudenhulluksi, ellei se menestyisi niin tolkuttoman hyvin. Asiakkaita riitti. Me ei lähdetty kauppoihin sisälle lainkaan. Vaikuttaa, että kyläkaupassa ei niin vain piipahdetakaan, vaan siihen on varattava aikaa!

Seinäjoella yövyimme kaksi yötä, ensimmäisen hotelli Sorsanpesässä Törnävän kaupunginosassa, ja toisen Seinäjoen keskustassa Cumuluksessa. Törnävä sopi suunnitelmiimme, sillä meillä oli liput varattuna Törnävän kesäteatteriin. Siellä esitetään tänä kesänä sekä Peppiä että Häjyjä, ja ensiksi mainittu oli luonnollisesti meidän valintamme.

Kesäteatterikäynti sujui oikein hyvin. Hakki ja Pampula kyllä juoksentelivat katsomon portaissa ennen esityksen alkua (me olimme ehkä vähän liian ajoissa..), ja minulla pääsi hetkeksi myös tarkkaavaisuus herpaantumaan.. Ja Pampulahan käytti tilaisuutta hyväkseen ja kipitti salamana Huvikumpu-lavasteisiin, ja oli jo sitten kiipeämässä kuvassa oikeassa reunassa näkyviä tikkaita pitkin kattoa kohti. Sain onneksi neitokaisen kainalooni jo alkumatkasta!

Hakki jaksoi seurata koko esityksen todella hyvin, ja Pampulakin nukahti vasta puoliajan jälkeen. Esitys nyt olikin hänen päiväuniaikaansa. Peppi miellytti meitä kaikkia - esitys oli hauska ja siitä tuli hyvä mieli! Hakki meni esityksen jälkeen jopa jonottamaan Pepiltä nimmaria ja sen hän saikin. Nyt on ihan mielessä, että kesäteatteri pitäisi ottaa jokakesäiseksi perinteeksi, niin mukavaa se oli!

Seinäjoelta käsin tutustuimme myös lakeusmaisemiin, jotka kyllä minua kovasti miellyttävät. Kävimme Saarimaan (Kauhava) ja Santavuoren (Ilmajoki) näköalatorneissa, ja minä kävin vielä yksin Lakeuden Ristissä (Seinäjoki). Hermannikin oli äitinsä lailla innokas kiipeämään torneihin, ja hienosti hän suoriutuikin. Korkealla oleminen selvittää ajatuksia ja antaa uutta näkökulmaa, ja sellaista minä nyt toden totta kaipaan. En vain tiedä, kuinka korkealle pitäisi lähteä nököttämään, että jonkinmoinen "valaistuminen" tapahtuisi. No, onhan tämä kotikin sentään 5. kerroksessa! Lomanen lakeuksilla oli lyhyt, ja moneen paikkaan olisi sielläkin vielä halunnut. Mutta joku toinen kerta sitten!

Kirjallinen yöpöytä: Marianne Cederwall, Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

Marianne Cederwallin Ajattelen sinua kuolemaasi saakka sijoittuu Gotlantiin, joka on sekin vielä itsellä käymätön paikka. Luin kuvauksen tästä kirjasta, ja minun oli sen jälkeen haettava se kirjastosta, koska kirjan teema kiinnosti niin kovasti. Harvoin sitä vihaa ketään niin paljon, että haluaisi tätä tai näitä vahingoittaa. Mutta tänä kesänä en ole voinut välttyä toivomasta pahaa muutamille henkilöille. Kirjassa päähenkilö kostaa kokemiaan vääryksiä ryhtymällä käyttämään ajatusvoimaa. Seuraus ovat kolmet hautajaiset. Kirja on hauska, ja siinä on positiivisena sanomana se, että rankoista (taloudellisista) vaikeuksistakin voi selvitä. Negatiivisena voi tietysti pitää sitä, että henkilö ei koe olevansa menneisyyden kanssa sujut ennen kuin paha on saanut palkkansa. Koska vahingoittaminen ajatuksen voimalla ei kuitenkaan yleensä ole mahdollista, ei liene niin väärin, jos tietyissä tilanteissa muutaman manauksen heittääkin.. Jos siitä tulee parempi olo ja se käy kostosta, niin aika turvallinen keino se on, sanoisin. Pitäisiköhän kokeilla.. Kirja oli hyvä, mutta se olisi ollut vielä parempi, jos se olisi ollut tunnelmaltaan intensiivisempi. Nyt siinä oli hieman tyhjäkäyntiä. Mutta suosittelen. Hyvää pahaa naisenergiaa!

Laivalla

Mikä oli lapsista parasta Tukholman risteilyllä? Epäilen vahvasti, että ykkösjuttu sekä Hakista että Pampulasta oli pallomeri. Joskin tavallisuudesta poikkeavan runsas karkinsyönti miellytti varmasti myös näitä risteilymatkustajia. Itselleni laivan leikkitilat olivat pieni pettymys. Lapsiperheiden kansoittamalla Mariella-aluksella mukuloita riitti, ja leikkitilat olivat tähän nähden pienet ja ahtaat. Ikähaitari pallomeressä ja pomppulinnassa oli molemmissa 0 - 9 vuotta, ja se tarkoitti käytännössä sitä, että Pampulaa ei voinut päästää pomppulinnaan. Meno oli siellä niin hurjaa. Hakki pärjäsi siinäkin mäiskeessä. Pallomerenkin katselu hirvitti välillä, mutta se nyt sujui loppujen lopuksi kohtuullisen hyvin, etenkin aamuisin, jolloin lapsia oli vähemmän. Henkilökuntaa ei ollut lainkaan valvomassa sitä, kuinka paljon lapsia on kerralla pallomeressä tai pomppulinnassa tai millaista meno on - kaikki valvonta oli vanhempien vastuulla. Selvää on, että jokainen katsoo omien lastensa perään, mutta kieltämättä jonkinmoinen valvonta henkilökunnankin toimesta olisi ollut paikallaan.

 

Lasten ruokailu oli laivalla mietitty hyvin. Lasten ruokailu oli joko ilmaista (buffet-aamiainen ja seisova pöytä) tai hyvin edullista (ala carte -ravintola), ja lapsille löytyi riittävästi sopivaa syötävää. Ja itsellehän lautasen täytettä löytyi ihan liikaakin, mutta onneksi ihan tolkuttomaan ähkyyn asti ei tullut syötyä. Laivan "yöelämä" oli luonnollisesti seurueemme aikuisilla eli minulla ja Hakin kummitädillä  hyvin rajoitettua. Piipahdimme vuorotellen laivan ravintolakannella pienellä yömyssyllä ja se oli siinä. Mutta riitti hyvin. Joskus aikaan ennen lapsia on ollut toisinkin, mutta nyt on erinomaisen hyvä näin.

Itse Tukholmassa kävimme ihailemassa Ruotsin pääkaupunkia Globenin seinustalta käsin Skyview-lasikonsolissa. Sillä pääsi 130 metrin korkeuteen. Ihan mukava kokemus, mutta ei siinä jotenkin tuntenut tuntenut olevansa niin korkealla. Globeniin menimme metrolla. Näköalojen ihailun jälkeen tarkoituksenamme oli hieman palloilla vanhassa kaupungissa, mutta se jäi rankkasateen vuoksi vähän tynkä-kävelyksi. Pidimme sadetta matkamuistomyymälän seinustalla, ja siirryimme sitten myös sisätiloihin.. Pampula sai Pepin! Hieman laantuneessa sateessa palasimme laivaan. Hakilla oli tälläkin reissulla mukana potkulauta, ja se oli kyllä jälleen kerran paikallaan. Ei mitään "en jaksa" -kitinää vaan mukavaa liikkumista paikasta toiseen! Kokonaisuutena laivaristeily oli kyllä oikein hauska, vaikka ei tuollaisia kovin usein jaksaisi tehdä. Lapsetkin olivat risteilyn jälkeen yllättävän väsyneitä. Tuliaiskarkkejakin on vielä jäljellä..

Kirjallinen yöpöytä: Tuomas Kyrö, Mielensäpahoittaja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tajusin, että niin monet muut ovat tutustuneet tähän mielenkiintoiseen vanhaan herraan, Tuomas Kyrön luomaan Mielensäpahoittajaan, paljon aikaisemmin. Minä olen jälkeen kerran jälkijunassa. Kyllä ei kirja oli hyvä. Hetken kesti, ennen kuin Mielensäpahoittajan maailmankuvaan pääsi sisälle, mutta kyllä se minullekin aukeni, ja oli monella tapaa yllättävän tuttu. Suomessa on varmasti herran esikuvia siellä sun täällä. Kirja nauratti ja mietitytti - ja toki vähän mieltäkin pahoitti!

Lomailua

Kun loman alkuun pääsi, on se alkanut maistua vallan mukavalle! Helsingin kaupungin järjestämää puistoruokailua on tullut hyödynnettyä, ja nyt on myös ehtinyt tavata ystäviä ja jopa tehdä pienimuotoisia retkiä. Ensimmäisellä lomaviikolla poikkesimme Fallkullan kotieläintilalla, ja mukana olivat myös työkaverini / ystäväni ja hänen kaksi poikaansa. Kun seurueessa on kolme vilkasta poikaa, on myös meno sen mukainen.. Eläimet eivät niinkään kiinnostaneet vaan muu ulkoilu kotieläintilan pihamaalla. Itselläkin oli tosi mukava päivä.

Kotieläintila onkin kyllä miljööltään miellyttävä, vähän kuin suomalaista maalaismaisemaa kaupungin keskellä. Eikä se edes maksa mitään. Tällä lomalla on tehty myös jo risteily Ruotsiin, josta kirjoitan myöhemmin, ja pian lähdetään pienelle kotimaan reissulle. Työasiat ovat käyneet mielessä varsin vähän, mutta sitä kaikkea muuta on kyllä edelleen huolena. Mutta lomasta osaa silti nyt nauttia!

Kirjallinen yöpöytä: Sidney Sheldon, Jos huominen tulee

Omasta kirjahyllystä otin kesälukemiseksi Sidney Sheldonin Jos huominen tulee. Olen lukenut kirjan ainakin kaksi kertaa aikaisemmin, ja lukiessani huomasin muistavani käytännössä kaikki juonenkäänteet. Se toki vähensi jännitystä, mutta hyvähän kirja silti oli. Mielestäni ehkä Sheldonin paras. Mafian petos tuhoaa Tracy Whitneyn perheen ja tulevaisuuden suunnitelmat. Hän suunnittelee koston, ja sitä kautta aukeaa Tracylle myös uusi elämä. Jos tätä kirjaa ei ole vielä lukenut, kannattaa se ilman muuta tehdä!

Kirjatorni: Judith Drews, Aapon maailma ja Aapo sairastaa

Kun miettii, mistä kirjoista pieni lapsi, joka ei vielä paljon edes puhu, pitää, on vähän vaikean tehtävän edessä. Aikuisen silmin useat kuvakirjat ovat sitä samaa, eikä aikuisena osaa aina hahmottaa, mikä herättää kiinnostuksen. Onneksi tässäkin voi luottaa asiantuntijoihin, ja tällä voi perustella kuulumisensa lukuisiin lastenkirjakerhoihin..! Vaukirjan kerhopaketissa Pampula sai kaksi kuvakirjaa, Judith Drewsin Aapon maailma ja Aapo sairastaa. Ja nämä ovat nyt erityisesti Pampulan mieleen. Illalla Pampula tuo kirjaa mukanaan sänkyyn, ja hokee "Aapu, Aapu". Äitikin ymmärtää, että nyt on luettava iltasaduksi Aapoa. Kirjoissa on simppelit piirrokset Aapo-pupusta ja hänen perheestään ja tekemisistään, ja sivuilla toistuvat samat kohteet, joita pieni kuuntelija mielellään etsii kuvista. Tekstiä on vähän. Pampulakin tietää ja ymmmärtää paljon sanoja, vaikka ei vielä haluakaan isommin puhua. Joskin puhe on viime aikoina selvästi lisääntynyt, ja Aapo-kirjoja tutkiessa Pampula innostuukin juttelemaan tosi paljon! Aapon maailma on nyt sitten ilman muuta matkalaukussa, kun lähdemme reissuun!

Lomamieli

Olen nyt lomalla. Minun piti aloittaa lomani jo viikkoa aikaisemmin, mutta pyynnöstäni onnistui loman siirto viikolla eteenpäin. Avokki vastaavasti aikaisti lomaansa viikolla, jotta lastenhoito järjestyi. On omituinen tunne, kun ei oikeastaan halua jäädä lomalle. Minulta puuttui lomamieli. 

Lomamielen puuttumiseen oli syynsä. Nyt on ollut liikaa kaikkea ikävää, ja lomailu ei välttämättä auta kehää kiertäviä ajatuksia pysähtymään. Töissä sen sijaan on pakko ajatella muutakin. Kotona lapset pitävät toki kiireisenä, mutta ehkä kaikki ikävä on heijastunut lapsiinkin, kun käytöksessä on ollut viime aikoina runsaasti toivomisen varaa. Huutoa, karjumista, kirkumista, kohellusta, uhittelua, öykkäröintiä.. ja minun roolini täyttää kurinpito, ja välillä on sitten jo huono omatunto, kun on itsekin joutunut toteamaan olevansa tosi huono äiti.

Lomamielen puuttuessa pelastus lomailuun olisi Ohjelma. Mutta nyt on taloudellisista ja muistakin syistä johtuen senkin suhteen puutetta. Neljän viikon loma Espanjassa tai vaikka Italiassa olisi taannut varman lomamielen, mutta nyt täytyy tyytyä muihin vaihtoehtoihin... Onneksi heti loman alkajaisiksi kylään tuli Pampulan kummitäti poikansa kanssa. Laivaristeilykin on jo varattu, ja majakkaakin pitäisi mennä katsomaan (viime kesänä Bengtskär, tänä kesänä ehkä Söderskär). Eli ehkä tästä vielä loma tulee! Ja pääsenhän minä taas elokuussa töihin. Ha-ha.

Loman ensimmäinen käyntikohde oli muuten Eläinmuseo. Siellä on meneillään Afrikka-aiheinen näyttely, joka oli ihan hauska, mutta museon perusnäyttelyt luista, elämän synnystä ja Suomen luonnosta olivat kyllä vieläkin hienompia. Eläinmuseo oli ihan yllättävänkin mukava käyntikohde, jonne on tarkoitus mennä vielä uudestaankin. Alta löytyvät kuvat on otettu museosta.

Kirjallinen yöpöytä

Harri Nykänen, Ariel

Vaikka en pidäkään isommin terroristitarinoista saatikka poliittisista koukeroista, joita Harri Nykäsen Ariel-dekkari myös sivuaa, pidin kuitenkin hänen päähenkilöstään komisario Ariel Kafkasta. Ariel on sympaattinen juutalainen poliisi, jonka työskentelystä ilolla lukee. Kirja oli erittäin hyvin kirjoitettu, ja sisälsi ajatuksia, joita mielellään lainaa. Kirja sijoittui Helsinkiin, mikä lisäsi tuttuuden kautta kiinnostavuutta. Tämä dekkari toimi, vaikka aihepiiri olikin välillä turhan suurellinen.

Lainaus kirjan Ariel Kafkan ajatuksista:
"Olin sitä mieltä, että maailma ei ollut vielä tarpeeks valmis kilttejä ihmisiä varten. Kiltti ihminen ei puuttunut vaimoaan ja lapsiaan pahoinpitelevän naapurin tekemisiin, kiltti valtionpäämies ei hyökännyt naapurimaahan, vaikka sen diktaattori olisi teurastanut miljoonia kansalaisiaan. Kiltin ihmisen perusluontoon kuului hankaluuksien välttely. Siksi hän antoi ikävien asioiden mieluummin olla kuin puuttui niihin."

Annakaisa Iivari, Juhannus italialaiseen tapaan

Ulkoasullaan ja takakansitekstillään houkutellut kirja "Juhannus italaiseen tapaan" alkoi niin tympeästi, että harkitsin jo kirjan lukemisen lopettamista heti alkulehtien jälkeen. Päähenkilö vaikutti todella ärsyttävältä, ja epäilytti, tunteeko kirjoittajakaan tätä kohtaan sympatiaa vai onko kyse silkasta ironiasta. Ja sen tyyppinen kirja ei välttämättä ole minua varten. Myös kirjan rakenne oli omituinen, periaatteessa päähenkilö on kertoja ja kirja näin ollen minä-muodossa, mutta toisaalta siinä on pitkiä toisten henkilöiden vuorosanoja ja sen tyyppisiä kuvauksia, jotka eivät täysin rakenteeseen sovi. Mutta; kun jatkoin kirjaa pitemmälle, kirjan rakenne tuli tutuksi ja näin myös toimivammaksi ja päähenkilökin muuttui moniulotteisemmaksi. Loppujen lopuksi täytyy sanoa, että pidin kirjasta paljon. Espoolainen naapurusto vuokrasi talon ja lomaili siellä kaksi viikkoa. Se oli kirjan pääjuoni, ja yllättävän paljon kaikki sitten sisälsikin!

Ja sitten lomailevaa virkamiestä suuresti huvittanut lainaus kirjasta (kirjailijakin on muuten virkamies):
"- Arton täytyy olla hullu, kuiskasin Karitalle. - Mies kihnuttaa vuodesta toiseen vaivaisella valtion liksallaan, istuu pikkuruisessa toimistohuoneesssaan virastotalossa kaiket päivät ja käyttää lomansakin jonninjoutavien spekulointien tavaamiseen."

Muistoja matkalta: Nerja, Espanja

Matkimista

Nykyään Hakki ja Pampula ovat jo melkoinen parivaljakko. He leikkivät keskenään ja puolustavat toisiaan. Kun komensin Hakkia, kiukustui Pampula tästä niin, että paiskasi piponsa suutuspäissään maahan, ja kun reippaanlaisesti heivasin Pampulan alas sängyltä tämän ryhdyttyä vaipanvaihdossa minua potkimaan, katsoi Hakki aiheelliseksi lyödä minua. Kaksi yhtä äitiparkaa vastaan.

Pampula on matkimisiässä, ja kukas onkaan parempi esikuva kuin metka isoveli. Pampula yrittää tehdä kaiken sen perässä, mitä Hakkikin, ja matkii luonnollisesti myös ilmeitä. Olen myös välillä miettinyt, onko Pampula matkimisen takia muuttumassa oikeakätisestä vasenkätiseksi, mikä Hakki on. Pahinta matkimisessa on kiipeily ja hyppely - näissä Pampulan taidot eivät riitä toteuttamaan sitä, mitä Hakki osaa, ja epäonnistunut yritys voi olla vaarallinen. Vahtimista siis riittää. Onneksi jonkinmoista varovaisuutta on tulossa Pampulankin toimintaan, joskin kiipeilijäksi ja karkailijaksi häntä kyllä edelleen tituleeraan.

Mutta nyt minä matkin kaikkia muita ja toivotan oikein iloista juhannusta! Aurinkokin paistaa!

Hakki aloittaa ilmeilyn...

 

 

 

 

ja Pampula jatkaa!

Kirjallinen yöpöytä

Eppu Nuotio, Loppu

Monellakin tapaa harmittaa todeta tämä, mutta Pii Marin -sarjan päätösosa Loppu oli pettymys. Kirja oli lyhyenläntä ja lattea, eikä edes hometaloaihe, joka minua kyllä kiinnostaa, pelastanut kirjaa. Kuulin Eppu Nuotion jossain haastattelussa toteavan, ettei hän enää aio jatkaa Pii Marin -sarjaa vaan tämä tosiaan oli loppu. Siihen nähden kirja oli myös päättyessään turhan epämääräinen, kirja ei edes loppunut kunnolla. Olen todella nauttinut Pii Marin -dekkareista lukuunottamatta tätä viimeistä osaa.

Emily Giffin, Rakkaus lainassa

Mitä olisi kesä ilman hömppäromaania? Toivotunlaisen lukukokemuksen varmistamiseksi luin uudelleen Emily Giffinin Rakkaus lainassa. Kirja on ihana ja absurdi, tulevien häiden kaaso ja sulhanen ajautuvat suhteeseen. Paljon ihmissuhdepohdintaa ja ailahtelevia tunteita. Luonnehtisin tätä kirjaa erittäin laadukkaaksi hömpäksi, ja suosittelen lämpimästi laiturille ja valoisiin kesäöihin! Kuumaa Helsingin lähijunaa unohtamatta.

Kerrostalossa

Nyt olemme jo asuneet reilut pari kuukautta kerrostalossa, asumisoikeusasunnossa, johon muutimme evakkoon omistamamme rivitaloasunnon terveyshaittaremontin vuoksi. Koska korjausvastuista on tullut taloyhtiön kanssa ikävä riita, voi hyvinkin olla, että tähän myös jäämme. Ei enää takapihaa, ei enää omaa ulko-ovea, ei samassa mielessä omaa asuntoa..! Mutta lapset eivät miellä asiaa ollenkaan näin. Hakkihan on suorastaan nauttinut! Hän osaa avata talon alaoven koodilukolla, saa matkustaa "tosi nopealla" hissillä, ja kun tämä asunto on yhdessä tasossa, pystyy koko asuntoa hyödyntämään leikkitilana eikä äiti (tai isä) ole koskaan kaukana. Itsellekin on tästä asunnosta tullut nopeasti koti, johon ei liity riitaa tai pelkoa lasten terveyden puolesta.

Kun vanhempani, jotka asuvat tahollaan kerrostalossa, kuulivat muutostamme korkeaan kerrostaloon, tunsivat he sääliä. Mutta säälin kohde emme olleet me, vaan kerrostalonaapurimme! Äitini koki meidät niin meluisiksi, että hänen myötätuntonsa oli jo naapureiden puolella. No, tämä on kyllä tosi hiljainen talo.. tai oli siis, kunnes me muutimme tähän. Mutta sen sanon puolustuksemme, että meiltä ei kyllä yleensä öisin kuulu mitään, ja ei me nyt päivisinkään mitään ihan mahdottomia olla. Luonnollisia lapsiperheen ääniä, itkua ja huutoa, ei aina voi välttää.

Hakin yltiösosiaaliselle luonteelle kerrostalo sopii mainiosti. Hän on tehnyt tuttavuutta useiden naapurien kanssa, ja Hakin ansiosta käytiin jo tutustumassa eräänkin ystävällisen tädin kaksioon. Lisäksi Hakki on tehnyt tuttavuutta talossa asuvan kissan kanssa ja laskenut omistajan kanssa yhdessä, minkä ikäinen kissa on silloin, kun hän itse on viisi, kuusi tai seitsemän... Pihalta on myös alkanut löytyä leikkikavereita. Huomaan vain itse, että lasten leikki kaipaa kyllä vielä hyvin paljon vanhempien valvovaa silmää. Hakki on saanut jo jäädä vähäksi aikaa yksin pihalle, mutta missään tapauksessa hän ei voi vielä pitkiä aikoja kulkea itsekseen. Kiusaamista ja älyttömyyksiä tapahtuu kyllä, jos kukaan ei katso perään.

Me osallistuttiin jo pihatalkoisiinkin, syötiin pihalla makkaraa ja juotiin mehua. Täällä ei ole ollenkaan paha olla, vaan hyvä.

Kirjallinen yöpöytä

Minette Walters: Kameleontin varjo

 Minette Waltersin kirjat ovat todella hyviä, mutta niitä ei ole aina helppo aloittaa. Kirjat vievät lukijan niin sanotusti "syviin vesiin", jossa ihmisten pimeät puolet aiheuttavat pelkoa ja ahdistusta. Kun kirja on aloitettu, sitä ei toden totta voi jättää kesken, mutta lukukokemus voi olla rankka. Kameleontin varjoakin silmäilin hyllyssä jonkin aikaa ennen kuin aloin lukea. Mutta; tämä kirja ei ollut ollenkaan niin ahdistava kuin pelkäsin, vaikka vakavista rikoksista epäillyn nuoren sotainvalidin henkinen maailma olikin vaikea. Syyllisyyttä, häpeää, vihaa, inhoa.. Mutta myös suoraselkäisyyttä ja rohkeutta.  Asiat saivat selityksensä ja lukijan matka oli mielenkiintoinen muttei musta reitti.

Matti Rönkä: Hyvä veli, paha veli

Toinen lukemani Viktor Kärppä -dekkari oli tämäkin mukavaa ja helppoa luettavaa, ja ehkä tuohon Viktoriinkin on alkanut tulla enemmän karismaa ja kiinnostavuutta kuin sarjan ensimmäisessä kirjassa. Dekkarissa selviteltiinn huumekauppaa, ja pahiksia riitti. Sattuneesta syystä minua kiinnosti, kun Viktor oli kummastellut suomen kieltä petratessaan sanaa viranomainen. "Ihmettelin, mistä se oli johdettu ja yhdistetty, ja ajattelin, että silloin on ihminen yksin, kun hänellä on omaisia vain viran puolesta". Nopealukuinen dekkari.

Kirjatorni: Kate Lennard, Pikku Nero - Luut

Hakki ei ole oikein ollut kiinnostunut lasten tietokirjoista, ennen kuin Vaukirjan paketeissa tuli Pikku Nero -kirjoja. Pikku Nero tutustuu ihmisen kehon osiin kirjoissa Luut, Silmät, Ruoansulatus ja Aivot. Luut kiinnostavat meillä eniten, ja tosi mukavasti Pikku Nero asiaa esitteleekin. Kirjassa on ymmärrettäviä esimerkkejä ja hauska kuvitus. On ollut hauska kuunnella, kun Hakki on itsekseen miettinyt, että "maidonjuonti tekee hyvää polvilumpiolle, ja kyynärluulle, ja.."

Kilpailuviettiä

Pienen pojan kilpailuvietti on päässyt yllättämään minut. Minussa itsessäni ei ole tuota piirrettä erityisemmin, mutta Hakki kilpailee nykyään joka ikisessä asiassa. Jos kaadan ruokapöydässä Hakille ja Pampulalle maitoa, tai annan heille paahtoleivät, tarkistaa Hakki nopeasti, saiko hän varmasti ensin. Pampulalle moinen ei vielä merkkaa mitään, mutta siitä huolimatta en anna Hakille joka kerta ensin, useimmiten kyllä.

Pihalla Hakki on höynäyttänyt tietämättömiä juoksukisaan. Lähtöviivat olivat huomattavan kaukana toisistaan, Hakin oma viiva sijoittui parin metrin päähän maalista, kun taas esimerkiksi minun lähtöviiva löytyi noin kymmenen metrin päästä. Kun yritin väittää, että tämä on epäreilua, katsoi Hakki minua säälivästi ja totesi, että "Ei se haittaa.".

Hakilla on tehnyt pitkään mieli jalkapallotreeneihin, ja nyt me sitten aloitettiin se, nimittäin Naperofutis. "Maali!", "Mahtava veto!", "Hakki/ xx/ on tykki!" ohjaajat ja pikku pojat ja tytöt (tyttöjä taisi kyllä olla vain yksi) huusivat, ja jokainen sai tuntea olevansa aivan mahtava ja voittaja. Ilmankos Naperofutis oli aivan huippumieleistä.

Minulla piti kiirettä kentän laidalla. Pampulalle ei toden totta riittänyt ohjelmaksi veljen alkava jalkapalloura, vaan hän vaelsi paikasta toiseen, juoksi äitiä pakoon, yritti toistuvasti riisua hanskojaan, mitä oli luonnollisesti kielletty tekemästä noin tuhat kertaa, ja innostui lopulta ilahduttavasti harjoittelemaan portaissa kulkemista. Niin että kyllä ne oli hyvät treenit, molemmille lapsille!

Vaikka tuntuu käsittämättömältä, että Hakin on nykyään kilpailtava joka ikisessä asiassa, on asiassa selkeitä etuja. Enää ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, jos lapsi on tuupattu hoitoon heti seitsemän jälkeen ryhmiksen auettua. Hän on silloin melko varmasti ollut eka - mikä loistava aloitus päivälle!

Kirjallinen yöpöytä: Kaari Utrio, Oppinut neiti

Oppinut neiti oli aivan ihana! Tämä oli niitä kirjoja, joiden ei haluaisi koskaan loppuvan, mutta samanaikaisesti täytyy mahdollisimman pian saada tietää, kuinka tarinassa käy. Säätyeroja ja säätyrajat ylittävää rakkautta, turhamaisia ja sankarillisia naisia, petollisuutta, rehtiyttä ja vanhan ajan loistoa! Kirjan mielenkiintoisuutta lisäsi, että osa siitä sijoittui Lappiin, joka ei ole tavallisin ympäristö romanttiselle kertomukselle. Entisajan köyhyys ja muodolliset tavat saivat myös miettimään muutakin kuin romanttisia koukeroita.

Valloittava tuittupää

Pampula on aivan ihana. Mutta hän osaa myös olla melkoisen kamala. Pampula mekastaa ja kirkuu, ja toisinaan yrittää lyödä ja potkia. Vaipanvaihto ja pukeminen voi muuttua tahtojen taisteluksi, jossa Pampula yrittää turvautua myös väkivaltaan. Ja ruokapöydässä Pampula on välillä aikamoinen possu. Pahinta on, että Pampula possuilee ihan tahallaan: heittelee suutuspäissään ruokaa lattialle tai kaataa maitomukin täyttä harkintaa osoittaen.

Mutta tämän mellestämisen tuoksinassa vahvatahtoisesta Pampulasta on tullut kuin huomaamatta erittäin taitava ja omatoiminen tyttö. Hän ei salli itseään syötettävän (velipojalle sekin palvelu vielä välillä kelpaa), ja syö halutessaan kertakaikkisen hienosti. Mielestäni on aika saavutus näin pienelle tytölle syödä täplävanukas lusikalla ilman että pisaraakaan suurta herkkua on pöydällä tai rinnuksilla. Itsenäinen pukeminen ja riisuminen kiinnostaa myös. Pampula raastaa usein illalla hermoja pyrkimällä riisumaan toistuvasti pyjamansa ja vaippansa, mutta toisaalta hän osaa jo pukea sukat, saappaat, pipon, kypärälakin ja housut.

Eräänä päivänä Pampula myös pukeutui wc-supistajaan, ts. pujotti kaulaansa ankanmallisen wc-renkaan. Se nauratti kovasti, mutta itku tuli, kun yritin taiteilla renkaan pois kaulasta. Oli nimittäin aika tarkka sovite.

Pampula pukemisesta innostuneena tyttösenä myös kuljettelee vaatteitaan paikasta toiseen. Yhtenä hoitopäivän aamuna Pampula oli talvisaappaita vaille valmis lähtöön, mutta kenkiä ei vain löytynyt mistään.  Etsin niitä joka huoneesta, kurkistelin yhteen jos toiseenkin nurkkaan. Lopulta tuhahdin ohimennen, että voisi Pampula etsiä itse kenkänsä. Pampula lähti kävelemään eteisestä kohti olohuonetta, haki saappaansa sohvan ja nojatuolin välistä, ja palasi eteiseen tyylillä "olisit heti kysynyt". Niin. Kun äiti olisi taas hoksannut, että kyllä tytär tietää ja osaa.

Kirjallinen yöpöytä

Donna Leon: Kasvot kuvassa

Tämä Guido Brunetti -dekkari oli mielestäni yksi sarjan parhaita. Kirjassa selviteltiin jätteiden salakuljetusta, siinä oli vahva ympäristönsuojelullinen ote, ja kirja toi myös esille kehitysmaiden aseman länsimaiden kaatopaikkana. Kirja pisti miettimään muutakin kuin sitä, kuka oli murhaaja, ja kuinka paha saisi palkkansa. Donna Leonin kirjoissa loppuratkaisut eivät useinkaan mene "roistot linnaan" -tyyliin, eivätkä oikeuskaan aina toteudu. Tälläkin kertaa loppu yllätti. Ja näissä dekkareissa on viehättävänä piirteenä se, että sekä Guido Brunetti että vaimonsa Paola lukevat paljon, ja myös kirjoista keskustellaan.

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies

Päätin tutustua Viktor Kärppään! Kirjasta tehtyä kehuttua tv-sarjaa en ole nähnyt, mutta nyt olen lukenut kirjasarjan ensimmäisen dekkarin. Ei tuo Viktor nyt niin kovin viehättävältä kaverilta vaikuta, mutta helppolukuinen ja ihan mielenkiintoinen dekkari kyllä oli. Viktor kyllä vähän heiluu lain molemmilla puolilla, mutta vastustaa yksiselitteisesti huumekauppaa, mistä Viktor vetää kyllä pisteet kotiin. Aion jatkaa sarjan lukemista, sijoittuvathan kirjat myös mukavasti Helsinkiin lähes kotikulmille.

Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa

Lähdin mukaan Lukeminen.fi -sivuston kiertokirjahaasteeseen, jossa suoritetaan  erilaisia kirjoihin liittyviä tehtäviä. Yksi tehtävistä oli lukea jokin lapsuuden / nuoruuden lempikirja. Olin lapsena ja nuorena lukutoukka, joten yhtä lempikirjaa olisi mahdoton nimetä, mutta muistan, että Pikku prinsessa teki vaikutuksen. Nyt päätin selvittää, miksi. Kirja oli viehättävä, kaunis ja välillä hyvin surullinen tarina ystävällisestä ja älykkäästä tytöstä, joka koki rikkautta ja köyhyyttä, rakkautta ja ylenkatsetta. Kirjan Saaralla oli uskomaton mielikuvitus, jonka avulla hän pystyi näkemään rumankin kauniina. Kirja oli opettavainen olematta paasaava, koskettava olematta teennäinen. Kirja oli tänäkin päivänä mukava lukukokemus. Toki kirja oli osin hieman vanhahtava kieleltään ja asenteiltaan, mutta nautittava yhtä kaikki. Luulen, että osin tämän kirjan ansiosta ullakkohuoneissa tuntuu tänäkin päivänä olevan jonkinmoista taikaa!

Liza Marklund: Panttivanki

Huh, miten hyvä kirja! Toimittaja Annika Bengtzonin mies otetaan panttivangiksi Afrikkaan suuntautuneella virkamatkalla, ja siitä alkaa Thomasin maanpäällinen helvetti. Mutta helppoa ei ole Annikallakaan, joka taistelee miehensä työkaverin avustamana Thomasin vapauttamiseksi. Kirja saa miettimään ihmisten julmuutta ja kehitysmaiden kohtelua, mutta myös ihmissuhdekoukeroita. Thomas on loukannut Annikaa syvästi uskottomuudellaan, ja taistellessaan miehensä puolesta Annika kasvaa jälleen ihmisenä entistäkin vahvemmaksi. Ja joissain asioissa ymmärtäväisemmäksi ja joissain asioissa tiukemmaksi. Annika ei ole mikään helppo ihminen, eikä lukijakaan pääse hänen kanssaan helpolla. Mutta että tämä kirja osasi koukuttaa!

Mainio Hakki

Hakki on hyvää ja avuliasta seuraa, suurimman osan ajasta. Hän on nokkela, ja hänellä on hauskat jutut. Vai mitä?

* * *

Hakki on miettinyt aikuistumista.
- Kun minusta tulee aikuinen, en käytä enää haalaria, koska ne ovat kaikki minulle pieniä. Vain takkia ja sen alla t-paitaa.
Hakki on myös ilmoittanut, että hän lopettaa äidin vieressä nukkumisen 6-vuotiaana. Eli ei ole ihan lähiaikojen suunnitelmissa..!

* * *

Isänsä oli vienyt Hakin (jälleen kerran) elämysmatkalle Biltemaan. Isänsä oli hankkimassa nokkakärryjä, mutta ei löytänyt hintaa sille yksilölle, jota oli havittelemassa. Käsissä oli mitä ilmeisimmin ainoa kappale. Hakki löysi vähän matkan päästä mainosplakaatin kyseisestä kärrystä ja ilmoitti isälleen: "Täällä se on. Maksaa kolme-kuusi-yhdeksän-nolla!"

* * *

Tutustuimme rappukäytävässä uuteen naapuriin. Olimme tulleet hissillä ylös, ja naapuri oli menossa hissillä alas. Juuri ennen kuin hissin ovet sulkeutuivat, Hakki kiiruhti vielä huikkaamaan naapurille: "Muista sitten painaa ykköstä!"

* * *

Olimme lääkäriaseman odotustilassa. Televisio oli auki, ja sieltä tuli jonkinmoista vieraskielistä ajankohtaisohjelmaa. Kysyin Hakilta, haluaisiko hän katsella kuvakirjaa. Hakki kuitenkin totesi: "No, minä taidan katsella tuota ilmaisleffaa.."

Loma kuitenkin

Huh, että minä olen ollut väsynyt. Kaksi viikkoa on lomailtu, ja maanantaina alkaa taas työt. Ensimmäinen lomaviikko kului muuton merkeissä; pakatessa, muuttaessa ja purkaessa. Tarkoitus oli, että molemmat lapset olisivat olleet kyseisen viikon normaalisti hoidossa, mutta Hakki sairastui kuumeeseen juuri muuttoa edeltävänä päivänä. Näin olleen Pampula lähti hoitoon ensimmäistä kertaa ilman veljeään, ja velirukka makoili kuumeisena siellä, mistä petipaikka löytyi. Pampulalla oli mennyt hoidossa loistavasti, mitä nyt hoitotädit olivat olleet pikku kiipeilijän ja vessassa touhuajan kanssa kovin kiireisiä..

Toisen lomaviikon vietin lasten kanssa uudessa kodissa. Purkamista ja paikalleen laittoa riitti ja riittää edelleen, mutta eihän nyt lasten kanssa voinut todellakaan keskittyä niihin hommiin. Pampula on niin "avulias", että kaikki tekeminen on hänen kanssaan todella hankalaa. Huono omatunto tuli myös siitä, kun poika katsoi varmaan sadannen kerran Paavo Pesusieni dvd:n. Joten vaihtelun vuoksi ja omaksikin piristykseksi tehtiin lasten kanssa pari pientä retkeä. Kävimme Tropicariossa katselemassa käärmeitä ja liskoja, ja toisena päivänä suuntasimme Ateneumiin, jossa oli Carl Larssonin näyttely.

Taidemuseot eivät ole lasten kanssa niitä helpoimpia kohteita. Pampula oli lukittava rattaisiinsa, se oli selvä, mutta Hakin kanssa neuvoteltiin. Ei saa juosta, ei saa koskea. Jos onnistuu, mennään museon jälkeen hampurilaiselle. Homma toimi yllättävän hyvin, toki sopimuksesta täytyi välillä muistuttaa, mutta sainpahan larssonit katsottua, pienellä pikakelauksella tosin! Aikamoinen bonus näyttelyssä oli kyllä lapsille tarkoitettu oma osio, jossa sitten saikin koskea tavaroihin, jopa leikkiä ja kokeilla vaatteita! Siellä oli hauskaa molemmilla lapsilla, samoin Ateneumin alakerran leikkitilassa.

Yhteisen lomaviikon aikana kävimme myös siistimässä Hakin hiukset kuvauskuntoon - ryhmiksessä on ensi viikolla valokuvaus, ja poikkesimme myös kirjastossa Pellekaija Pumin konsertissa. Kirjastostoautossakin käytiin. Ja sitä mukaa kun uusi asunto on alkanut näyttää enemmän kodilta, ja rutiinit pyöriä, on myös oma väsymys hellittänyt. Sitähän alkaa olla taas valmis töihin!