Ylistys leikkipuistoille

Siinä merkittävässä osassa kesälomaa, jota ei ole vietetty reissussa, on keskeisessä roolissa ollut leikkipuisto. Helsingin kaupungilla on ihastuttavia leikkipuistoja, joissa on myös ohjattua toimintaa, ja näissä puistoissa on toiminut kesä-heinäkuun ajan puistoruokailu! Kouluikäiset ja leikki-ikäiset saavat puistossa arkipäivisin ilmaisen ruoan. Kyseessä on yleensä keitto, ja omat astiat ja ruoalle haluamansa lisukkeet pitää olla itsellä mukana, mutta kyllä vaan on toimivaa! Lapset nauttivat ulkona syömisestä ja ruoka maistuu hyvin. Itselle tuo lomantuntua jo sekin, että saa ruoanlaittorutiineihin näin helpotusta. Ja eipä katkea leikkiminen siihen, että pitää lähteä kotiin syömään.

Meidän suosimassamme puistossa oli myös kahluuallas, joka miellytti etenkin Pampulaa. Kerrostalossa asuessa ei ole enää oma pihaa, johon voisi kahluualtaan laittaa, mutta puiston allas toimi paremmin kuin hyvin. Korkea kiipeilytelinen kiehtoi Hakkia, molemmat löytyivät usein pyöräilyalueelta, ja puiston korkea ja leveä liukumäki oli myös kovassa käytössä. Puistossa ei ollut koskaan tekemisen tai kaverien puutetta.

Meidän suosimassamme puistossa oli myös aivan loistava henkilökunta. Kun lapsia on leikkimässä paljon, voi meno joskus äityä hurjaksi ja puiston säännöt unohtua. Toki vanhempien pitää vahtia lapsiaan, mutta on tärkeää, että myös henkilökunta on aktiivista ja muistuttaa säännöistä. Jos sääntöjen noudattamista katsotaan jatkuvasti läpi sormien, vallitsevat pian viidakon lait ja leikkiminen ei ole enää turvallista. Meidän puistossa homma toimi!

Kirjallinen yöpöytä: L. M. Montgomery, Perinnönjakajat
Kirjassa on mielestäni tylsä nimi ja tylsä kansi, mutta lainasin sen ihan kirjailijansa takia, koska L.M. Montgomeryn kirjat ovat aina miellyttäneet. Aika kauan kirja odotteli lukuvuoroaan, mutta onneksi sen vihdoin aloitin - oli nimittäin ihana kirja! Kirjassa suvun matroona Betty-täti jakaa perintönsä muutoin ennen kuolemaansa, muttaä käsittämättömään sukukalleuden asemaan päässeen kannun saaja tuli paljastaa vasta kuoleman jälkeen. Salaisuutta vartioi Betty-tädin valitsema uskottu mies. Betty-täti asetti kannun saajalle tiettyjä ehtoja, mikä sai sukulaiset muuttamaan käyttäytymistään, jotta he olisivat paremmissa asemissa kannukisassa. Tämä johti monenmoisiin seurauksiin. Rakkaudella on kirjassa suuri rooli, ja paljon pohditaan sitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Miesten pyjamaa pidettiin muuten säädyttömänä yöpaitaan verrattuna..! Kirja on hauska aikansa kuva. Mutta positiivinen tarina, ja etenkin Brian Darkin kohtalo kosketti (tuli ihan vetisteltyä..). Pienenä miinuspuolena todettakoon, että henkilöhahmoissa tahtoi välillä mennä sekaisin, koska lähes kaikkien sukunimi oli joko Dark tai Penhallow.

Kotimaan kiertue

Teimme koko perheen voimin reilun viikon mittaisen reissun Itä-Suomessa. Kohteina olivat Mikkeli, Kajaani, Lieksa ja Imatra. Mikkelissä kävimme Kenkäverossa, Visulahdessa, kiertoajelulla Mikke-junalla ja tutustuimme Mikkelin ammattikorkeakoulun kampusalueeseen, koska aloitan siellä syksyllä opinnot. Opintoihin sisältyvien lähipäivien aikana ehtinen tutustua vähän paremmin vielä Mikkeliinkin, joka kyllä tuntui varsin miellyttävältä ja virkeältä pikkukaupungilta. Merkittävän osan Mikkelin viehätyksestä loi majapaikkamme, Marjan matkakoti, joka oli aivan ihana iso puutalo, sota-aikainen esikuntarakennus kampusalueen tuntumassa. Talossa oli mukavat, tilavat ja persoonalliset huoneet, ja ympärillä iso nurmikenttä, jossa lapset saattoivat juoksennella. Olin todella iloinen, että olin valinnut Marjan matkakodin persoonattoman hotellihuoneen asemasta! Majapaikkamme oli jo nähtävyys itsessään.

Visulahti ei nyt loppujen lopuksi aikuisten näkökulmasta ollut mikään hirmuisen ihmeellinen paikka, mutta kyllähän nuo lapset viihtyivät. Ensimmäiseksi lapset kokeilivat käsillä veivattavia veneitä, ja sitten vesiliukumäkiä ja karuselleja ja kaikkea muuta mahdollista. Kyllä siellä päivä vierähti.

Ajelu Mikke-junalla antoi hyvän yleiskuvan Mikkelin nähtävyyksistä, ja minä lähdin ajelulle lasten kanssa. Isänsä käytti tämän ajan Jalkaväkimuseossa, jota hän kehuikin hyvin mielenkiintoiseksi. Mikke-juna starttasi torin kulmalta, josta tuli muuten hankittua tulevalle kissallemme nukkumakori.

 

Marjan matkakodista tuli mukaan eräänlainen matkamuistokin. Pampula ihastui niin kovin leikkipaikassa olleeseen laulavaan koiraan, että minä neuvottelin Marjan kanssa siitä kaupat. Pampulan "nalle puhiksi" nimeämä hoilottaja olikin tehokas viihdyttäjä pitkien automatkojen aikana!

Mikkelistä ajelimme Kajaaniin. Siellä emme yöpyneet mummulassa, vaan ystävättäreni perheen luona. Heillä on 4- ja 7-vuotiaat tyttäret, joten leikkiseuraa löytyi. Tytöt pahoittelivat Hakille, että heillä ei ole lainkaan poikaleluja, mutta sopeutuvaista Hakkia tämä ei toden totta haitannut. Ja minä huomasin, että Pampulalla puolestaan oli tyttöleluihin suuri tilaus. Eipä aikaakaan, kun neiti oli löytänyt tiaran päähänsä..!

Kajaanista teimme porukalla retken Vuokatin Angry Birds Activity Parkiin. Lapsilla oli hauskaa, mutta minua kyllä välillä hirvitti. Kaikki kiipeilytelineet olivat helppopääsyisiä jopa Pampulan ikäiselle, mutta kuitenkin useita mahdollisuuksia putoamiseen oli olemassa. Samankaltaisia ratkaisuja on myös ulkoleikkipaikoilla, mutta sisätiloissa ne eivät ole mielestäni enää yhtä toimivia. Ruuhkaisuus ja vauhti lisäävät vaaratilanteita sisäleikkipuistoissa, ja lisäksi osa lapsista liikkuu liukkailla sukilla. Kyllä noita sietäisi vielä miettiä. Mutta paikka oli kyllä hienoa sadepäivän ajankulua, ja Hakille tuli ostettua muistoksi hieno possupaitakin.

Ystävättäreni tyttäret ovat heppatyttöjä molemmat, ja heillä oli myös kolme kepparia. Hakki pääsi mukaan hevosleikkeihin, ja olikin niistä oikein innoissaan. Suunnitteluasteella on kepparien askarteleminen täällä kotonakin...

Kajaanissa säät olivat melkoisen sateiset ja viileät, mutta hyvästä seurasta johtuen se ei tahtia haitannut. Ja Pampulahan osaa ottaa ilon sadekeleistäkin.. Onneksi saatiin kurahousut lainaan, ja saimme lisäksi paljon tytöiltä pieneksi käyneitä vaatteita Pampulalle mukaan. Osaa käytettiin jo loppureissustakin!

Haikein mielin lähdettiin Kajaanista, mutta seuraava kohteemme oli Lieksa. Siellä yövyimme leirintämökissä Timitranniemen leirintäalueella. Uimarantakin olisi löytynyt, mutta koska uimasäitä ei ollut tarjolla, pysyttelimme rannan kivikkoisella osuudella, missä lasten suurta hupia oli heitellä kiviä veteen. Usein yksinkertaiset jutut ovat parhaita!

Lieksassa meillä oli kaksi käyntikohdetta. Ensimmäinen niistä oli Paateri, jossa olivat edesmenneen taiteilijaprofessori Eva Ryynäsen koti, ateljee, kirkko ja kahvila. Eva ja Paavo Ryynänen on myös haudattu kauniille kotitilalleen. Lapsetkin, ihme kyllä, hiljenivät hetken kirkossa. Paateri oli vaikuttava paikka. En suoraan sanoen oikein tiennyt, mitä odottaa, mutta puusta tehty taide oli melkoisen mykistävää.

Ja käytiinhän me Kolillakin. Emme menneet sinne autolautalla vaan kiersimme Pielisen eteläpuolelta. Teimme kaikista lyhimmän luonto"vaelluksen", ja tämän Kolme huippua -kierroksen varrella näimme Ukko-Kolin, Paha-Kolin ja Akka-Kolin. Maisemat olivat upeita! Vaelluksen mitta oli vain noin 1 km.

Hakista huomasi, että hän viihtyy luonnossa. Jotenkin tuota luonnossa liikkumista täytyisi lisätä. Luonnossa löytyy Hakin kaltaiselle pojalle tekemistä ja katseltavaa kuin itsestään. Pampula ei ole vielä niin innokas, mutta yllättävän hyvin hänkin jaksoi.

Kolilla minä ja Hakki teimme myös hiihtohissiajelun, menimme  ensin alas ja tulimme sitten takaisin ylös. Se oli aika jännittävää. Kolilta pois lähtiessä Hakki kyselikin, että voisimmeko tulla tänne uudestaan. Ehkäpä!

Reissumme viimeinen matkakohde oli Imatra, ja siellä yövyimme Imatran kylpylässä. Matkaväsymystä oli jo ilmassa, joten oli hyvä, että meillä oli mukava ja tilava hotellihuone, ja helppoa ja hauskaa tekemistä mitä kylpylässä lutaaminen aina on. Imatralla kävimme kylpemisen lisäksi katsomassa kosken juoksutuksen, mutta siinäpä se sitten oli.

Hakkia alkoi vaivata jo koti-ikävä, ja kyllähän se kotiinlähtö olikin sitten lähtöpäivänä kaikille ihan mieleinen ajatus. Imatran kylpylästä jäi kuitenkin oikein hyvä kuva, vaikka mielestäni kylpyläosasto on toimivampi aikuisille kuin lapsille. Porealtaita ja hierontapisteitä piisasi, joita ei lasten kanssa juuri päässyt kokeilemaan. Kylpylässä oli kuitenkin myös leikki- ja pelitilaa, josta lapset pitivät. Alla Pampulan tyylinäyte pallomereen johtavasta liukumäestä.

Ennen starttia kotimatkalle käytiin vielä hieman ulkoleikkipaikalla purkamassa energiaa. Pampulaa riivaa myös jonkinmoinen esiintymisvietti, ja kuvassa ohjelmanumerona on "tulalatulalalei". Onneksi se, eikä pepun taputtelu ja muut vastaavat, niitä esityksiä kun saa seurata aina vähän naama punaisena. Kiva oli tulla kotiin, mutta hauska oli reissukin. Paljon nähtiin ja koettiin, ja tavattiin tärkeitä ihmisiä. Se oli sitä LOMAA!

Kirjallinen yöpöytä

Hjorth & Rosenfeldt, Oppipoika
Ruotsalaisen kirjoittajakaksikon Hjort & Rosenfeldt toinen dekkari Oppipoika saattoi jopa olla parempi kuin heidän esikoisensa. Kirjojen päähenkilö, psykologi Sebastian Bergman, oli kyllä alkusivuilla niin ärsyttävä, että teki mieli heittää kirja seinään. Todella vastenmielinen kaveri. Mutta kyllä Sebastiankin kirjan mittaan jotain oppi, mutta nähtäväksi jää, kuinka pysyvä muutos on. Oppipojassa jahdataan sarjamurhaajaa, joka kopioi parikymmentä vuotta aiemmin tehtyjä murhia niin tarkasti, että hänellä epäillään olevan yhteys vankilassa istuvaan esikuvaan. Kirjassa ovat mukana samat herkulliset henkilöhahmot kuin edellisessäkin, supertunari Halvorssenia unohtamatta, joka kuitenkin nyt on päässyt pois poliisista ja vankilanjohtajan tehtäviin. Kirjan lopussa annettiin jo aasinsiltaa tulevaan kirjaan, mikä ei mielestäni olisi ollut välttämätöntä.  Mutta viihdyttävä dekkari tämä oli, aivan ykkösluokkaa.

Rain Mitchell, Opetuksia (Joogasalin naiset)
Opetuksia on toinen osa Rain Mitchellin joogaavista naisista kertovassa kirjasarjassa. Kirjat sijoittuvat Amerikkaan, ja tämä oli nyt vähän kiusallisella tavalla vain toinen osa, runsaasti asioita jäi kirjan loppuessa auki. Käsittääkseni kolmatta osaa ei ole vielä ainakaan suomennettu, liekkö edes ilmestynyt. Tosi mukava kirjaa oli lukea, nautin siitä paljon, ja kaikkien keskeisten henkilöiden elämässä tapahtui merkittäviä asioita. Mutta mutta, mitä sitten?? Kirjaa lukiessa alkaa kyllä väistämättä joogaaminen kiinnostaa. Pitäisiköhän sekin ottaa tässä keski-iän kriisissäni uusien opeteltavien asioiden listalle?

Kissoja ja hevosia

Minua on puraissut hevoskärpänen. Ei mikään suriseva, inhottava hirvikärpäsen tyyppinen hyönteinen, vaan tämä vähemmän aineellinen hevoshulluutta aiheuttava pörisijä. Olin lapsena heppahöperö, mutta en koskaan päässyt ratsastamaan, koska se oli yksinkertaisesti liian kallista. Tänä vuonna kävin muutaman kerran maastovaelluksilla islanninhevosilla - issikan selkään kun voi nousta täysin kokematonkin. Ja kyllähän minä tykkäsin. Niin paljon, että päätin osallistua myös alkeiskurssille oppiakseni enemmän hevosen hallinnasta, ja parhaillaan sitten käynkin kahden viikon intensiivialkeiskurssia. Ja nyt ei ole kyseessä issikat vaan ihan isot hevoset.. Ei ole helppoa ratsastuksen aloittaminen ja pehvaakin jomottaa, mutta kyllä minä silti pidän touhusta. En tiedä vielä, millä tasolla tätä jatkan, mutta onhan se mukavampi mennä maastoon issikoillakin, kun osaa enemmän. (Edellyttäen, että siis opin jotain...)

Äidin hevoshulluus välittyy lapsiinkin. Pampulalle on ruvennut yllättäen löytymään hevosaiheisia vaatteita, ja juhannuksena Järvenpäässä lasten juhannusjuhlilla sekä Hakki että Pampula nostettiin ponien selkään. Tätä hupia saikin sitten ihan kunnolla jonottaa, mutta pitihän lasten nyt ratsaille päästä.. Aika näyttää, haluavatko lapset joskus ihan oikeasti aloittaa ratsastusharrastuksen, mutta jos haluavat, toivon, että pystyisin sen heille myös suomaan.

Mutta on minulla sitten vielä kissakuumekin! Kolmisen vuotta sitten tapahtunut koirista luopuminen on vieläkin itselle jollain tasolla vaikea asia, ja sen johdosta olen tuominnut itseni pitkään koirienpitokieltoon. Enkä minä nyt edes koiria halua. Tiedän, että hyvään koiranhoitoon omat rahkeet eivät riitä. Kissahan ON helpompi.. Mutta kissojen suhteen lähden liikkeelle ihan nollasta, mitään kokemusta ei ole.  Rotukissahan sen kuitenkin pitäisi olla, ja tämä kissakuume veikin meidät Gimmie´s -kissalaan Vihtiin pentuja katsomaan!

 

Lapset olivat kissoista tosi innoissaan, mutta kissat eivät luonnollisestikaan olleet niin innostuneita heistä... Mutta nämä kyseiset kissat tottuvat kyllä hyvin lapsiinkin. Pampulan käytös kissojen suhteen oli todella suoraviivaista ja hän ehti jo tempaista yhden pennun syliinkin. Minä itse taisin muuten tällä käynnillä ottaa ensimmäistä kertaa elämässäni kissan syliin! Minulle tuli tosi hyvä vaikutelma kasvattajasta ja hänen kissoistaan, ja saas nyt sitten nähdä, tuleeko meille tuollainen suklaanvärinen brittiläinen lyhytkarva heinä-elokuun vaihteessa..

Kirjallinen yöpöytä: Jane Johnson, Neidonryöstö
Jane Johnsonin historiallinen romaani Neidonryöstö oli hieman hidastempoinen puoleen väliin saakka, mutta kuitenkin kiinnostavasti rakennettu. Kirjassa kulkivat rinnakkain nykyajassa elävän Julia Lovatin ja 1600-luvulla merirosvojen ryöstämäksi joutuneen Catherine Anne Tregennan tarinat, ja tarinat sijoittuivat vahvasti Cornwalliin ja Marokkoon. Molemmat naiset nauttivat kirjontatöiden tekemisestä, ja Juliakin ajautuu seuraamaan Catherinen vaiheita saatuaan lahjaksi vanhan kirjonta-aiheisen kirjan, jonka reunoihin Catherine oli pitänyt päiväkirjaa. Loppujen lopuksi tämä kirja oli valtavan kiehtova, ja tarjosi hyvän tarinan ohella myös mielenkiintoista tietoa elävästi tarjoiltuna.