Liikaa huutoa

Lapset osaavat välillä käydä hermoille. Erityisesti Pampula touhuaa ja säätää niin paljon, että siinä on toden totta helisemässä. Eikä Pampula tottele. Tilanteet viedään usein äärimmilleen ennen kuin Pampula uskoo. Ja kaikki tämä tarkoittaa, että huutoa piisaa. Lapset huutavat ja parkuvat, ja vanhemmat huutavat ja tahtoisivat parkua. Kyllä tässä vahvasti tuntuu, että jotakin on pielessä. Kun Pampula lauantai-iltana kyseli, milloin hoitopaikka aukeaa, oli se siitä varmaakin varmempi todiste. Lapsikin haluaa jo pois.

Oman jaksamisen takia olen alkanut itsekin harrastaa, eli olen välillä poissa kotoa. Käyn viikoittain ratsastamassa ja joogaakin aloittelen. Samanaikaisesti siitä on huono omatunto, ja pian alkavat opiskelutkin lähipäivineen, mikä tarkoittaa, että olen joka kuukausi muutaman yön poissa. Yritän hyvittää sitä edes sillä, että lapset saavat taas jatkaa nelipäiväistä hoitoviikkoa.

Ehkä tässä nyt on vain takana eilinen huono liiaksi sisällä vietetty päivä. Kun lasten kanssa lähtee tekemään jotain, käy jossain, niin sellaiset reissut sujuvat pääsääntöisesti hyvin ja kaikilla on mukavaa. Kun erilainen opiskeluarki alkaa,  täytyy taas nauttia arkivapaista lasten kanssa ja tehdä yhdessä jotain kivaa. Mutta juuri nyt on paha olo. Pian lapset heräävät, ja edessä on uusi parempi päivä? Toivottavasti, ja siihen suuntaan pyritään.

Kirjallinen yöpöytä

Leena Lehtolainen, Paholaisen pennut
Hilja Ilveskero -trilogian päätösosa oli minulle pettymys. Kyllä kirja hienosti loppui, eli ei jäänyt isommin mitään lukijalle hampaankoloon, mutta tarina ei jotenkin kulkenut. Lukeminen takkusikin niin, että kirjan eräpäivä paukkui ja täytyi nyt sitten mennä maksamaan karhuja kirjastoon (uusiminen ei onnistunut, kun kirjasta oli varaus). Kirjassa tapahtui paljon, mutta kunnon jännitystä ei syntynyt. Mutta ehkä Hiljakin kirjan mittaan vähän seestyi, ja kovasta maailmasta löytyivät ne ihmiset, joilla on oikeasti merkitystä oman elämän onnellisissa asioissa. Edellinen osa Oikeuden jalopeura oli todella hyvä, joten ehkä tältä sitten vain odotti liikoja.

Tuija Lehtinen, Tuhansien aamujen talo
Tuija Lehtisen Tuhansien aamujen talo yllätti. Odotin kepeää ja vitsikästä viihderomaania, mutta tämä olikin enemmän. Kirjailija oli tehnyt armeijaan sijoittuvan kirjan taustatyöt perusteellisesti, ja kirja oli kiinnostava kuvaus armeijan koulutusjärjestelmästä ja naisista aliupseerikoulussa ja kapiaisina. Huumoriakin löytyi riittävästi, ja kirjan naispäähenkilöt Martta ja Smilla olivat mielenkiintoisia persoonia ihmissuhteineen. Tarinassa oli syvyyttä, nyt ei uitu pelkissä pintavesissä. Varsin asiallinen viihderomaani! Minä pidin paljon. 

Kolme

Meidän pieni Pampula on täyttänyt kolme vuotta. Lahjaksi hän sai mm. prinsessavermeitä ja pomppuponin. Pampulan kummitäti oli runoillut synttärikorttiin täydellisesti tilannetta kuvaavan tekstin kolmevuotiaasta Pampulasta ja hänen perheestään:

Pampula-tyttö se pitää kotona ohjaksia käsissään,

ja siksipä toisinaan koko perhe onkin hädissään.

Joskus Pampula kaikki veljen aikomukset estää,

ja sitä ei meinaa Hakin hermo kestää.

Äidin ja isän pinnaa Pampula myös osaa venyttää,

mutta hali, suukko ja hymy heidänkin mielet lepyttää.

Ja jotta meillä ei vauhti lopu, niin todettakoon, että pieni kissapoika saapui meille Pampulan syntymäpäivän aattona. Miau!

 

Kirjallinen yöpöytä
 
Arto Paasilinna, Suomalainen kärsäkirja
Suomalainen kärsäkirja on ensimmäinen lukemani Paasilinna, ja tulin tarttuneeksi siihen, koska se sopi lukupiirimme sirkusteemaan. Kirja nimittäin käsittelee ongelmaa, mitä tehdä sirkusnorsun kanssa sen jälkeen, kun EU kielsi norsujen käytön sirkuksissa. Emilia-norsu oli vielä lapsi uuden lainsäädännön tullessa voimaan. Emilian emäntä sirkustaiteilija Lucia lähti Emilian kanssa Venäjälle ja kierteli myös Suomea kunnes Emilian lopullinen sijoituspaikka ratkesi. Lucia ja Emilia ehtivät matkallaan tutustua moniin ihmisiin ja norsu (tai kaunis Lucia) tuntui hellyttävän monet varsin auttavaisiksi. Aikamoinen tarinankertoja Paasilinna on, mutta minua välillä mietitytti, ryhtyikö hän jo liioittelemaan, niin hurjia lukuja norsuun liittyi. Mutta kyllähän kilomäärät ovat melkoisia, kun puhutaan ison afrikkalaisnorsun syömisistä, juomisista, painosta ja lannasta. Kirja oli helppolukuinen ja hauskakin, mutta mitään Paasilinna-kärpästä en tästä kuitenkaan saanut. Hyvän mielen kirja joka tapauksessa!