Liikaa huutoa

Lapset osaavat välillä käydä hermoille. Erityisesti Pampula touhuaa ja säätää niin paljon, että siinä on toden totta helisemässä. Eikä Pampula tottele. Tilanteet viedään usein äärimmilleen ennen kuin Pampula uskoo. Ja kaikki tämä tarkoittaa, että huutoa piisaa. Lapset huutavat ja parkuvat, ja vanhemmat huutavat ja tahtoisivat parkua. Kyllä tässä vahvasti tuntuu, että jotakin on pielessä. Kun Pampula lauantai-iltana kyseli, milloin hoitopaikka aukeaa, oli se siitä varmaakin varmempi todiste. Lapsikin haluaa jo pois.

Oman jaksamisen takia olen alkanut itsekin harrastaa, eli olen välillä poissa kotoa. Käyn viikoittain ratsastamassa ja joogaakin aloittelen. Samanaikaisesti siitä on huono omatunto, ja pian alkavat opiskelutkin lähipäivineen, mikä tarkoittaa, että olen joka kuukausi muutaman yön poissa. Yritän hyvittää sitä edes sillä, että lapset saavat taas jatkaa nelipäiväistä hoitoviikkoa.

Ehkä tässä nyt on vain takana eilinen huono liiaksi sisällä vietetty päivä. Kun lasten kanssa lähtee tekemään jotain, käy jossain, niin sellaiset reissut sujuvat pääsääntöisesti hyvin ja kaikilla on mukavaa. Kun erilainen opiskeluarki alkaa,  täytyy taas nauttia arkivapaista lasten kanssa ja tehdä yhdessä jotain kivaa. Mutta juuri nyt on paha olo. Pian lapset heräävät, ja edessä on uusi parempi päivä? Toivottavasti, ja siihen suuntaan pyritään.

Kirjallinen yöpöytä

Leena Lehtolainen, Paholaisen pennut
Hilja Ilveskero -trilogian päätösosa oli minulle pettymys. Kyllä kirja hienosti loppui, eli ei jäänyt isommin mitään lukijalle hampaankoloon, mutta tarina ei jotenkin kulkenut. Lukeminen takkusikin niin, että kirjan eräpäivä paukkui ja täytyi nyt sitten mennä maksamaan karhuja kirjastoon (uusiminen ei onnistunut, kun kirjasta oli varaus). Kirjassa tapahtui paljon, mutta kunnon jännitystä ei syntynyt. Mutta ehkä Hiljakin kirjan mittaan vähän seestyi, ja kovasta maailmasta löytyivät ne ihmiset, joilla on oikeasti merkitystä oman elämän onnellisissa asioissa. Edellinen osa Oikeuden jalopeura oli todella hyvä, joten ehkä tältä sitten vain odotti liikoja.

Tuija Lehtinen, Tuhansien aamujen talo
Tuija Lehtisen Tuhansien aamujen talo yllätti. Odotin kepeää ja vitsikästä viihderomaania, mutta tämä olikin enemmän. Kirjailija oli tehnyt armeijaan sijoittuvan kirjan taustatyöt perusteellisesti, ja kirja oli kiinnostava kuvaus armeijan koulutusjärjestelmästä ja naisista aliupseerikoulussa ja kapiaisina. Huumoriakin löytyi riittävästi, ja kirjan naispäähenkilöt Martta ja Smilla olivat mielenkiintoisia persoonia ihmissuhteineen. Tarinassa oli syvyyttä, nyt ei uitu pelkissä pintavesissä. Varsin asiallinen viihderomaani! Minä pidin paljon.