sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kolme




Meidän pieni Pampula on täyttänyt kolme vuotta. Lahjaksi hän sai mm. prinsessavermeitä ja pomppuponin. Pampulan kummitäti oli runoillut synttärikorttiin täydellisesti tilannetta kuvaavan tekstin kolmevuotiaasta Pampulasta ja hänen perheestään:

Pampula-tyttö se pitää kotona ohjaksia käsissään,
ja siksipä toisinaan koko perhe onkin hädissään.
Joskus Pampula kaikki veljen aikomukset estää,
ja sitä ei meinaa Hakin hermo kestää.
Äidin ja isän pinnaa Pampula myös osaa venyttää,
mutta hali, suukko ja hymy heidänkin mielet lepyttää.

Ja jotta meillä ei vauhti lopu, niin todettakoon, että pieni kissapoika saapui meille Pampulan syntymäpäivän aattona. Miau!


 
Kirjallinen yöpöytä
 
Arto Paasilinna, Suomalainen kärsäkirja
Suomalainen kärsäkirja on ensimmäinen lukemani Paasilinna, ja tulin tarttuneeksi siihen, koska se sopi lukupiirimme sirkusteemaan. Kirja nimittäin käsittelee ongelmaa, mitä tehdä sirkusnorsun kanssa sen jälkeen, kun EU kielsi norsujen käytön sirkuksissa. Emilia-norsu oli vielä lapsi uuden lainsäädännön tullessa voimaan. Emilian emäntä sirkustaiteilija Lucia lähti Emilian kanssa Venäjälle ja kierteli myös Suomea kunnes Emilian lopullinen sijoituspaikka ratkesi. Lucia ja Emilia ehtivät matkallaan tutustua moniin ihmisiin ja norsu (tai kaunis Lucia) tuntui hellyttävän monet varsin auttavaisiksi. Aikamoinen tarinankertoja Paasilinna on, mutta minua välillä mietitytti, ryhtyikö hän jo liioittelemaan, niin hurjia lukuja norsuun liittyi. Mutta kyllähän kilomäärät ovat melkoisia, kun puhutaan ison afrikkalaisnorsun syömisistä, juomisista, painosta ja lannasta. Kirja oli helppolukuinen ja hauskakin, mutta mitään Paasilinna-kärpästä en tästä kuitenkaan saanut. Hyvän mielen kirja joka tapauksessa!

Ei kommentteja: