Lukutaidon kynnyksellä

En muista, kuinka itse opin lukemaan. Olin kuitenkin oppinut ennen koulun alkamista. Nyt seuraan autiopaikalta lukutaidon oppimista, kun Hakki opettelee ekaluokkalaisena lukemaan. Hakki ei tee läksyjä iltapäiväkerhossa vaan kotona, ja istun yleensä vieressä, kun Hakki harjoittelee kirjaimia tai lukee lukuläksyä. Koska lukeminen on itselleni niin tärkeä asia, koen, että nyt olemme todella suuren asian äärellä, kun Hakki on astumassa lukutaidon maailmaan. Liikutuksen tunteita ei voi välttää, joskin pidättäydyn nyyhkimästä Hakin lukiessa..! Edistystä on todellakin tapahtunut, ja Hakki osaakin jo vähän lukea tavutettua tekstiä. Ihmeellistä!

Lukeminen on pyritty pitämään hauskana, vaikka myönnän usein hieman kireään sävyyn kommentoineeni, kun oikein luetuista tavuista tehdään ihan väärä sana - voiko muisti todellakin olla noin lyhyt? Mutta eilen meillä oikein naurettiin, kun harjoittelukirjaksi valittiin hyvin tuttu Riina ja Sami Kaarlan luukkukirja Muumipeikko eksyy. Kirjaa on luettu meillä niin paljon, että Hakki ja Pampula osaavat suuren osan teksteistä ulkoa. Minä autoin tavuttamisessa ja Hakki muisti osan teksteistä - hänestä oli niin hauskaa ladella ulkomuistista "Muumipeikko! Pelastajani! Sankarini!" Ja välillä Pampula kuiskaili myös apujaan vierestä. Näin mentiin koko kirja läpi!

Vietettiin tässä pari viikkoa sitten syyslomaakin. Kävimme elokuvissa, sirkuksessa ja uimahallissa. Ja Ikeassa syömässä.  Oli oikein hyvä syysloma. Nyt vielä jaksetaan jouluun saakka, jolloin taas lomaillaan!

Kirjallinen yöpöytä

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Vera Valan dekkariin tarttuminen oli ollut pitkään mielessä, ja hyllyssä odotti tätä varten oikein omaksi hankittu pokkari. Kun sitten lopulta lähdin yksityisetsivä Arianna de Belliksen mukaan Italiaan Roomaan ja Tolfan pikkukylään, olin myyty. Kirja on sopivalla tavalla viihteellinen, mutta kuitenkin riittävän kimurantti, ihmiset ovat mielenkiintoisia, ja monentasoiset salaisuudet pitivät mielenkiintoa yllä. Amerikkalaissyntyisen kaunottaren murha selvisi, mutta on hienoa tietää, että Ariannasta kertovia kirjoja on lisää. Yksi jo jälleen itsellekin hankittuna.

Liza Marklund: Ajojahti
Tässä Liza Marklundin Annika Bengtzonista kertovan sarjan uusimmassa kirjassa Ajojahti on kaksi päähenkilöä, Annika ja keskusrikospoliisin uusi operatiivinen analyytikko Nina Hoffman. Kirjan rikos on poikkeuksellisen kammottava, julma kidutus, ja sitä kautta päädytään rahanpesun kiemuroihin. Tämä oli todella hyvä kirja, ja aloin miettiä, että Annika on oikeastaan vähän niin kuin suomalainen. Hän erottuu ruotsalaisista sillä, että ei hallitse small talkia vaan menee suoraan asiaan, hän ei ole samalla lailla tyylikäs kuin muut tukholmalaiset vaan enemmänkin hieman homssuinen. Annika saattaisi ehkä jopa käyttää tuulipukua! Eli tässä on ruotsalaista rikoskirjallisuutta kuin suoraan suomalaisille!

Koululainen

Meidän perheessä on nyt koululainen. Ei sitä oikein osannut etukäteen miettiä, miten iso muutos tämän koulun aloitus on. Kyllähän sitä jännitti ja pelkäsikin, mutta nyt tässä mennään jo hyvää vauhtia eteenpäin. Viisi viikkoa on koulua käyty.

Itse koulu on alkanut varsin mukavasti. Vielä ei ole ainakaan opettajalta viestiä tullut kotiin, mutta Hakin puheista olen ymmärtänyt, että vähän on välillä tullut moitteita, ei onneksi mitään isompia juttuja. Hakki on kovin kärsimätön sen suhteen, että hän ei osaa vielä lukea. Hän epäilee, ettei koskaan opikaan. Mutta motivaatio ei silti riitä erikoisempaan treenamiseen, tärkeämpää on vielä leikkiä ja tutustua kavereihin. Hakki on kuusivuotiaana selkeästi vielä lapsi, jolle leikkiminen on tärkeää. Ne roskistyypit, joilla kissamme Futarikin leikkii, ovat nyt jälleen pojilla suosiossa, ja niitä kuljetetaan mukana kouluun ja iltapäiväkerhoon ja niitä vaihdellaan. Wilma-järjestelmässä oli kyllä jo viesti opettajalta vanhemmille, että lapsia tulee muistuttaa, että nämä lelut pysyvät koulupäivän repussa, haittaavat muuten keskittymistä..!

Iltapäiväkerho on mieleinen asia. Tämän kerhon ohjelma on hyvin liikuntapainoitteinen, ja sehän Hakille sopii. Tosin sitten myös sattuu ja tapahtuu, ja Hakki on välillä kovin, kovin kipeä, kun on sattunut sormeen, käteen tai jalkaan. Näitä haavereita helposti hieman suurennellaan, ja sitten on myös pohdittu, että voiko tässä lainkaan lähteä kouluun..

Herääminen aamulla ei ole helppoa. Täytyisi yrittää saada Hakki aikaisemmin illalla nukkumaan. Ja onneksi olen opintovapaalla ja kotona - Hakki ei kyllä vielä oikein itsenäisesti selviäisi kouluun! Hän kyllä kävelee jo kouluun yksin ja tulee kerhosta kotiin, mutta aamutoimien hoitaminen tarvittavalla ripeydellä ei tahdo sujua. Äiti joutuu käskyttämään. Tässäkin on kyllä jo viiden viikon aikana edistytty. Läksyt ovat suurempi hankaluus. Hakkia ei huvita läksyjen teko, ja niiden tekemistä on pakko valvoa ja tivata, mitä oikein oli tehtävänä. Onneksi asiat voi tarkistaa myös Wilma-järjestelmästä, koska Hakin muistiin ei oikein voi luottaa.. Kirjainen raapustaminen tökkii, ja kyniä on lennellyt ja tuskastumista on ollut ilmassa. Kirjainten luomisen tuskaa saattaa lisätä myös vasenkätisyys ja erityisesti se, että piirtäminen ei ole koskaan ollut suosikkiharrastus.  Ja minä yritän olla kannustava, vaikka välillä ne aikaansaannokset ovat kertakaikkisen kamalia.

Minulle on vaikeaa, että nyt pitää seurata opettajan viestejä Wilma-järjestelmästä ja nyhtää tietoja päivän tapahtumista muistinsa menettäneeltä Hakilta. Aikaisemmin tuli sentään päivähoidosta aina aikuisen kommentti siitä, kuinka päivä on mennyt. Hakki myös on jo kerran jäänyt iltapäiväkerhon jälkeen kaverinsa luokse. Hän kyllä soitti hienosti puhelimellaan ja kertoi asiasta, mutta näissä itsenäisen elämän ensi askelissa on kyllä äidillä roolina jännittää ja pelätä. Kotona Hakkia vanhempien toimesta muistutettiin, että aina pitää kysyä ensin lupa, saako jäädä.

Tavaroista huolehtiminen on myös oma lukunsa. Takkeja ja puseroita unohtuu milloin kouluun, milloin iltapäiväkerhoon. Ja kännykkä, se tärkeä koululaisuuden merkki, sekin oli jo kaksi päivää katessa. Puhelin löytyi sitten iltapäiväkerhon biljardihuoneen patjan välistä. Sinnehän puhelinta ei toki olisi saanut edes viedä.

Mutta kaikista näistä vaikeuksista huolimatta, minun vauvasta on tullut koululainen. Niin se vain on.


Kirjallinen yöpöytä

Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö
Minulla on ollut pitkä tauko Gerritsenin kirjojen kanssa, ja Hiljaisen tytön lainatessani tein jopa sen virheen, että jätin vahingossa välistä edellisen osan, Jääkylmän. Pyrin aina lukemaan sarjat kronologisessa järjestyksessä, mutta nyt siis harppasin yhden kirjan yli. Täytyy lukea se jossain vaiheessa. Hiljainen tyttö oli karmeudessaan erinomainen dekkari: kiinalaisia myyttejä, monen ihmisen elämän tuhonnut verilöyly, kadonneita tyttöjä.. Etsivä Jane Rizzoli ja kuolemansyyntutkija Maura Isles olivat tapauksen kimpussa, joskin sitä selvittivät myös ihmiset, joiden henkilökohtaisena missiona oli saada oikeutta. Suosittelen.

James Bowen: Katukatti Bob
James Bowen kertoo kirjassa Katukatti Bob elämästään toipuvana narkomaanina, joka asuu tukiasunnossa, saa metadonikorvaushoitoa ja hankkii elantonsa katusoittajana. Ns. tavallisille ihmisille resuinen laitapuolen kulkija on näkymätön, jota ei kadulla katsota edes päin. James Bowenin elämän muutti katukatti Bob, joka lyöttäytyi Jamesin kaveriksi. Kun kissa kaikesta huolimatta tuli jäädäkseen, oli Jamesin opeteltava huolehtimaan itsensä lisäksi myös toisen luontokappaleen tarpeista. Bob kulki Jamesin mukana soittokeikoilla, ja kissan myötä ihmiset alkoivat taas jutella hänelle. He olivat kiinnostuneita upeasta punaisesta kissasta, joka istui katusoittajan olkapäällä, ja alkoivat myös tuoda lahjoja kissalle. Tänä päivänä Bob on kuuluisuus, ja James sai Bobin myötä uuden mahdollisuuden. Bobin merkitys Jamesin tervehtymisessä oli niin suuri, että minulle jäi kirja luettuani pelko siitä, kuinka käy, kun kissa aikanaan kuolee. Toivottavasti siinä vaiheessa Jamesin ympärillä on jo riittävä läheisten turvaverkko. Kirja oli osin raskaasta aihepiiristä huolimatta helppolukuinen, ja kissan ja miehen kumppanuus hämmästyttävä. Lämpöinen lukukokemus!

Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää
Tämä Maeve Binchyn kirja oli toki hyvä kuten hänen muutkin kirjansa, mutta tässä kirjassa valoisa elämänasenne ja positiivisuus tuntuivat välillä vähän teennäisiltä. Asiat aina vain järjestyivät, kaikkeen löytyi keino kuin Niksi-Pirkassa, ja toki tämä oli toki ihanaa, mutta kirjan uskottavuus kärsi. Kirja sijoittui Irlannin länsirannikolle, vanhaan taloon perustetun hotellin perustajaan, hotellin työntekijöihin ja avajaisviikon asiakkaisiin. Hotellissa vietetty viikko oli jonkinmoinen käänne useimpien elämässä. Vaikka tämä kirja ei mielestäni kuulunut Binchyn parhaimmistoon, uskon, että tällaisille toiveikkaille "kaikki järjestyy" -kirjoille on silti nykyään tilauksensa, kun elämä tuntuu muutoin tökkivän.

Lorna Byrne: Toivon viesti enkeleiltä
Lorna Byrnen esikoiskirja oli hämmästyttävä, mutta enkelikokemuksista kertovat "jatko-osat" eivät enää niin yllätä. Tärkeimmät asiat tulivat sanottua jo ensimmäisessä kirjassa. Mutta; itse halusin lukea tämän hänen kolmannen kirjansa ikään kuin muistutuksena, etten unohtaisi niitä tärkeitä viestejä, joita enkeleitä näkevä kirjailijatar välittää. Yksi kohta kirjassa jäi hieman mietityttämäänkin. Luin vasta Coelhon Alkemistin, jossa pääviesti on, että jokaisen tulee löytää oma "elämäntiensä". Byrne ei käytä sanaa "elämäntie", mutta vähän samaa hän tarkoitti puhuessaan "kohtalosta". Hän sanoi vierastavansa ajatusta, että ihmiset etsivät kohtaloaan, koska se antaa vaikutelman, että jokaiselle on varattu jokin suuri asia elämässä. Byrne korosti tavallisen arjen merkitystä, ja lapsia omaavista hän sanoi, että vanhemmuus on näiden ihan ensimmäinen ja tärkein tehtävänsä elämässä.

David Nicholls: Sinä päivänä
Nichollsin Sinä päivänä kertoo ystävyydestä ja rakkaudesta. Se kertoo Dexistä ja Emmasta, joiden ystävyys alkaa päivänä, jonka merkitys vain kasvaa vuosien varrella. Kirja kertoo itsensä löytämisestä ja itsensä hukkaamisesta, kahdesta ihmisestä, jotka vuosien kuluessa pysyvät toistensa elämissä aina jollain tasolla mukana niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Kirja kertoo onnesta ja surusta, löytämisestä ja menetyksistä. Kirja saa hymyn huulille ja kyyneleet silmiin. Elämänmakuinen kirja.

Kirjatorni

Anneli Kanto: 5 villiä Virtasta -sarja
Anneli Kannon kirjoittamassa ja Noora Katon kuvittamassa "5 villiä Virtasta" -sarjassa on ilmestynyt jo kuusi kirjaa. Meillä on tällä hetkellä viisi niistä kirjastosta lainassa, ja molemmat lapset ovat vallan ihastuneita viiteen Virtasen perheen lapseen. Itseä kyllä suorastaan kauhistuttaa viisipäisen lapsilauman kuvaus, jossa iät ovat 2, 3, 4, 5 ja 6 - tuollaisesta en äitinä selviäisi, mutta kirjoissa vanhempien näkyvyys onkin hyvin pieni. Kuvituksessa heitä ei näy ollenkaan, tekstissä on pieniä mainintoja. Pääosassa ovat lapset ja ajankohtaiset lapsia askarruttavat asiat kuten uimataito (Vilma Virtanen ja uimataito) ja eskari (Veera Virtanen ja esikoulu). Myös kateutta (Perttu Virtanen ja kauhea kateus), pimeän pelkoa (Paavo Virtanen ja pimeys) ja poikien ja tyttöjen tavaroita (Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat) käsitellään. Kirjat ovat hauskoja, kuvissa on paljon yksityiskohtia ja ne ovat hyvän mittaisia iltasaduksi. Joskin kahden kirjan lukemisesta tulee jo melkoinen sessio, kun sekä Hakki ja Pampula valitsevat oman Virtasensa luettavaksi...

Linnanmäellä

 

Huvipuistoilu on meidän perheessä sen verran harvinaista herkkua, että päätin laittaa blogiin muutaman kuvan muistoksi siitä, että vietimme kesäisen aamupäivän Linnanmäellä Helsingin Osuuspankin asiakkaiden yksityistilaisuudessa. Hakki oli nyt Lintsillä ensimmäistä kertaa elämässään, Pampulan kanssa kävimme siellä noin vuosi sitten viettämässä tyttöjen iltapäivää vain pienten lasten ilmaislaitteissa huvitellen. Siellä oli tuolloin vetonaulana myös Pelastuslaitoksen laskeutumisnäytös huvilaite Raketista...

Olimme huvipuistossa koko perheen voimin, ja suuren osan neljän tunnin ajasta kuljimme jakautuneena kahdeksi ryhmäksi, jotta lapset pääsisivät mahdollisimman moniin haluamiinsa laitteisiin. Isän ja äidin kommunikointiepäselvyydet kohtaamispaikasta aiheuttivat pieniä ongelmia, mutta muutoin kaikki sujui hyvin. Hakin suosikkilaitteita olivat Linnunrata, Vekkula ja Kummitusjuna, Pampula puolestaan piti erityisesti Hepparadasta, Lohikäärmejunasta, Muksupuksusta ja Vankkuripyörästä. Pampula meni isänsä viemänä Kummitusjunaan, mutta se oli virhe, sillä kokemus oli turhan pelottava. Maailmanpyörä Rinkelissä Pampulaa ei sen sijaan pelottanut yhtään! Minä kävin Hakin kanssa Vonkaputouksessa kastumassa, mutta vuoristoratamainen meno oli Hakista epämiellyttävää, hän ei nauttinut yhtään. Hakkikin piti enemmän rauhallisista laitteista.

Päivän päätteeksi lapset saivat toivomansa hattarat. Ruualla ei saa leikkiä, mutta tunnustettakoon, että minä liimailin hattaraviikset ja -parrat heidän naamalleen. Hetkittäin äitiäkin saattaa lapsettaa..! Mukavaa oli Linnanmäellä, ehkä jopa ensi kesänä uudestaan?

 

Kirjallinen yöpöytä

Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi päätin minäkin lukea yhden hänen kirjoistaan, ettei ole vallan ensimmäinen lukemani.. Yhtäkään hänen kirjoittamistaan Muumi-kirjoista en ole tainnut lukea loppuun saakka... Kesäkirja kertoo pienen tytön, hänen isänsä ja isoäitinsä kesänvietosta saaristossa, ja kirjan keskiössä on tytön ja isoäitinsä ystävyys. Myös luontoa kuvataan paljon. Mukavan kesäinen ja luontoa kunnioittava kirja.

Lammaspaimenina Isokarilla

Perheemme yhteinen kesälomaviikko vietettiin lammaspaimenina Isokarilla. Isokari on majakkasaari Uudenkaupungin edustalla, ja saarelle tehtävää merimatkaa varten matkustimme jo edellisenä päivänä Uuteenkaupunkiin ja yövyimme Gasthaus Pookissa. Majatalo oli ihanan tunnelmallinen ja siellä oli kaunis ulkoterassi, jossa sai käsittämättömän herkullista ruokaa! Lasten mieleen oli Uudessakaupungissa myös Leijonapuisto, jonka veroista leikkipuistoa ei ole muualla tullut vastaan. Siellä oli hurjan pitkä seikkailuratamainen kiipeilyteline, joka tarjosi Hakille jo ihan kunnolla haastetta.

Merimatka Isokarille tehtiin brigantiini Mary Annilla. Aurinko paistoi ja tuulet olivat leppeät, joten matka sujui hyvin. Saarella meidän lammaspaimenten asumuksena oli vanha luotsitupa, jonka pihaan merituulet hyvin ulottuivat ja josta oli kertakaikkisen upeat näkymät merelle. Juomavesi tuotiin talolle kanistereissa, eli juoksevaa vettä ei ollut. Pihapiirissä oli näin ollen myös ulkohuussi. Talossa oli sähköt, mutta ei televisiota, ja hieman olin etukäteen jännittänyt, kuinka ulkohuussin käyttö ja televisiottomuus lapsilta onnistuvat. Ensin mainittu sujui täysin ongelmitta, ja televisiota kaipasivat vain Hakki ja hänen isänsä, joka sai uutisnälkänsä suurelta osin tyydytettyä räpeltämällä tablettiaan.

Vesileikeistä pitävälle Pampulalle oli ulkona tiskaaminen mukavaa puuhaa, ja kokeili sitä Hakkikin. Minulle oli ollut suuri haaste suunnitella viikon ruoat, kun kaikki piti hankkia kerralla mukaan, ja helteisen viikon aikana syötiin käytännössä vain eineksiä ja puolivalmisteita. Lettujakin paistoin valmiista ohukaisjauheesta. Tarkoitus oli kuitenkin viettää lomaa eikä huhkia keittiössä. Yllättävän hyvin ruokasuunnittelu onnistui, emme nähneet nälkää emmekä joutuneet tuomaan takaisin ylenmäärin ruokia.

Majakkasaarella kävimme luonnollisesti myös majakassa, joka on edelleen ihan toiminnassa oleva merenkulkijoiden turva. Vain minä ja Hakki kiipesimme ylös asti, joskaan linssitasanteelle tai ulos ei ollut pääsyä. Kiipeäminen torniin oli sinänsä helppo juttu, portaat olivat helppokulkuiset. Minä kiipesin myös saarelta löytyvään lintutorniin, mikä olikin kiipeämisen kannalta vaikeampi pala. Vähältä piti, että en luopunut koko touhusta, kun loppuvaiheen neljä tikasmaista askelmaa alkoivat pelottaa.

Päätehtävämme saarella oli lampaiden kaitseminen. Meidän tuli laskea lampaat aamuin illoin, huolehtia raikkaasta juomavedestä lampaiden juoma-astiaan, seurata lampaiden yleiskuntoa ja leikata oksia lisäravinnoksi. Kaikki kymmenen lammasta pysyivät paimenviikkomme aikana tallessa ja hyvässä voinnissa, joskin porukan ainoa pässinalku sai ilmeisesti äänenmurroksen, koska alkoi kuulostaa siltä, että olisi kurkkupastillien tarpeessa. Lampaiden määkiminen oli muutoinkin hauskan kuuloista, ja otukset olivat hyvin sosiaalisia. Ne tulivat usein meitä vastaan, kun astuimme aitaukseen, ja toisinaan myös saattelivat meidät portille.

Molemmat lapset tykkäsivät lampaista kovasti. Mutta pakko se on tunnustaa, että yksi asia oli saarella kuitenkin ylitse lampaiden, ja se oli uiminen. Merivesi oli pitkistä helteistä johtuen normaalia lämpimämpää, ja kävimme uimassa joka päivä vähintään kerran. Merivesi sai myös huuhtoa helteen hiet pois, sillä saunan ja padan lämmitykseen ryhdyimme viikon aikana vain kaksi kertaa. Meressä oli ihana uida! Välillä lauleskelimme meressä Soili Perkiön ja Hannele Huovin Kylpylaulua, josta erityisen mieleinen kohta oli "Joku siellä kelluu ja lelluu, kelluu ja lelluu". Hakki kävi uimakoulua juuri ennen reissua, ja kellumistaito viimeisteltiin meressä.

 

Viikkoon mahtui myös yksi Hyvin Merkittävä Tapahtuma. Pampula täytti neljä vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi nautimme saaren kesäkahvilassa limsaa ja omenapiirakkaa, ja Pampula oli pukeutunut lahjaksi saamaansa vaaleanpunaiseen liehuvahelmaiseen kissamekkoon.

Viimeisenä päivänä saaressa poimimme vielä mustikoita, jotta saatoin kotona leipoa Isokarin mustikoista piirakan. Merituulesta saimme nauttia vielä paluumatkalla Uuteenkaupunkiin vesibussi Dianassa keinuvilla aalloilla. Sen jälkeen onkin ollut kärsittävänä armoton helle ilman merituulen tuomaa helpotusta. Kyllähän helle itikoineen ja paarmoineen piinasi välilä saarellakin, mutta olo oli huomattavasti helpompi kuin kerrostalon ylimmän kerroksen huonoksi saunaksi muuttuneessa asunnossa. Onneksi voi sentään muistella hienoa viikkoa lammaspaimenina.

Kirjallinen yöpöytä

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär
Kesän luettavia tuli hieman valittua lomateemojen mukaisesti. Jo ennen majakkasaarelle lähtöä aloitin Ann Rosmanin dekkarin Majakkamestarin tytär. Kirjan alku oli mielestäni vähän takelteleva, mutta se parani edetessään, ja kirjan olikin nimensä mukaisesti hyvin merellinen. Kirjassa liikuttiin veneilyn, sukeltamisen ja saaristolaiselämän parissa, ja itse rikostarina oli monitahoinen ja aika ovelakin menneisyyden takautumineen. Oli hienoa lukea tämä hyvä kirja loppuun Isokarin majakkasaarella.


Paulo Coelho: Alkemisti
Myös Paulo Coelhon Alkemisti sopi hyvin lomaviikkomme teemaan, sillä kirja on lammaspaimenen matkatarina! Alkemistin on useampi lukupiirissämme lukenut, ja yhdelle se oli ollut todella suuri kokemus. Minulle se ei ollut ehkä ihan sellainen, vaikka kyllä pidin kirjasta paljon, ja siitä tuli tunne, että kirjan sanoma oman elämäntien toteuttamisen tärkeydestä jää kuitenkin elämään alitajuntaan ja tekee siellä työtään. Tämä oli ensimmäinen lukemani Coelhon kirja ja se sai kyllä kiinnostumaan kirjailijan muistakin teoksista. Ja kirjassa tulee hyvin esille, että lammaspaimenet tekevät tärkeää työtä ja lampailta voi oppia paljon. Niin!

Kesäinen Kajaani

Käynti Kajaanissa kuuluu yleensä joka kesän ohjelmaan. Tällä kertaa matkustin mummulaan lasten kanssa junalla.  Säät suosivat, ja Kajaanin reissu olikin meille mitä parhainta kesäidylliä. Pääsimme uimaan järveen ja jokeen, tapasimme ystäviä ja hyttysiä, ja onnistuimme viettämään mukavia ja rentoja kesäpäiviä. Näinä kireyden aikoina rentoutuminen ei valitettavasti ole itsestäänselvyys!

Vanhempani asuvat kerrostalossa, ja vaikka he valtavasti lapsenlapsistaan pitävätkin, on lapsille järjestettävä sopivasti ohjelmaa, jotta koheltaminen ei pääse muodostumaan päätyöksi. Kyläilimmekin pari yötä ystävättäreni luona ja koska heillä on kaksi juuri sopivan ikäistä tytärtä, viihtyivät Hakki ja Pampula erinomaisesti (mikä takasi äideillekin lokoisia hetkiä). Leikkimökki  ja erityisesti trampoliini olivat kovassa käytössä.

Hakki pääsi myös lainaamaan Nintendo DS3 -pelikonetta ja viehättyi siitä niin kovin, että hän sai sittemmin sellaisen itselleen varhaistettuna nimipäivälahjana. Hakin kanssa tehtiin tässä yhteydessä sopimus, että muita pelikonsoleita ei sitten meille enää tule.. Kuinkahan käynee..
 

Virallisessa trampoliinikuvassa hyppii vain yksi lapsi kerrallaan. Tulipa ehkä nähtyä vähän muutakin ja itkuakin seurasi.. 

Uiminen oli lapsille reissun kohokohtia. Kävimme myös Kajaanin uimahallissa, koska sekin on niin mieleinen paikka. Lisäksi piipahdimme Kajaanin kesäteatterissa katsomassa Risto Räppääjän ja Pakastaja-Elvin. Kaksituntinen esitys oli ehkä hivenen liian pitkä, mutta hyvin lapset jaksoivat seurata ja hauskahan se oli. Liikennepuistoonkin ennätimme. Mutta viikko osoittautui lyhyeksi ajaksi, sillä monia juttuja jäi taas suunnitelma-asteelle, seuraavaan kertaan. Ihanaa oli olla mummolassa ja ihanaa oli tavata ystäviä. Minä kiitän.
 

Kirjallinen yöpöytä

Kathryn Stockett: Piiat
Piiat-kirjan hankin äidilleni lahjaksi lukupiirimme suositusten perusteella. Häneen kirja ei tehnyt isompaa vaikutusta, mutta kun nyt otin sen itselleni lainaan - voi että, minä tykkäsin! Kirja kertoo 60-luvun Mississipistä ja rotuerottelusta, joka oli vielä tuolloin siellä arkipäivää. Asiaa käsitellään valkoisten emäntien ja heidän mustien kotiapulaistensa kautta, ja kirjan pääjuoni on kirjahanke, jota vetää mustan kotiapulaisen kasvattama nuori nainen. Hän kerää kotiapulaisilta tarinoita heidän työstään ja kokoaa ne kirjaksi. Tämänkaltainen kirjahanke oli tuolloin tekijöilleen hengenvaarallinen, ja kirjaa työstetäänkin salassa ja salanimillä. Kirja tuo esille myös sen, että kun johonkin yhteiskunnan vääristyneeseenkin rakenteeseen kasvaa ja oppii sen mukaan elämään, on sitä hyvin vaikea kyseenalaistaa, aina epäkohtia ei edes huomaa. Tarvitaan ihmisiä, jotka huomaavat, välittävät ja laittavat alulle muutoksen. Vaikka kirjassa on suorastaan pöyristyttäviä tapahtumia, on siellä myös lämpöä ja ystävyyttä, rotueroista huolimatta. Kertakaikkisen hieno kirja.

Sari Luhtanen: Murusia
Ennen tätä Murusia-kirjaa olin lukenut Luhtaselta kaksi romaania, joista toinen oli mielestäni erinomainen ja toinen suorastaan huono. Tämän kirjan tehtäväksi tuli laskea vaaka jompaan kumpaan suuntaan, tykkäänkö vai enkö tykkää Luhtasen kirjoista. Ja lopputulos oli, että tykkään. Murusia on sujuvaa, iloista ja erittäin herkullista viihdettä, sijoittuuhan kirja ravintoloiden, herkkujen ja puutarhapalstojen maailmaan. Kirja on hyvän ruoan ja ystävyyden ylistys, jossa miehet ovat oiva mauste. Sankaritar on sympaattinen ja kirjoitustyyli hauska. Erinomainen kesäkirja!

Kissan kanssa

Nyt on elelty kuukauden päivät kissan kanssa. Ja kyllä se on ollut mukavaa! Uusi kissamme Futari kotiutui meille nopeasti ja kun ensi päivien pieni vessasekaannus saatiin selvitettyä, alkoi yhteinen arki sujua varsin mallikkaasti. Vessasekaannuksen aiheutti erilainen hiekka kuin kasvattajan luona, ja Futari teki tarpeensa meidän sänkyyn... Siinä menivät pesuun täkki, sänkypeitto ja lakanoita. Mutta kun kannoimme tarmokkaasti kissaa vessan luo silloin, kun hän määrätietoisesti eteni sängyn nurkkaa kohti, löytyi ymmärrys siitä, että puurouhekin voi olla vessamateriaali! Itse olen ehdottomasti tämän puupohjaisen hiekan kannattaja - ekologista ja miellyttävää käsitellä myös vessan puhdistajalle.

Lapset ovat ovat olleet kissasta aivan onnessaan. Pampula on alati Futarin kimpussa, mutta onneksi Futari on ERITTÄIN seurallinen luonne ja nauttii huomiosta. Myös Hakki pitää kissasta, mutta hänellä on myös muita kiinnostuksen kohteita kun taas Pampula keskittyy kotona lähes täysin kissaan. Ja toki kissasta riidellään, kun Pampula yrittää omia kissaa eikä tahdo kestää sitä, että Futari pitää kovasti myös Hakista, joka onkin rauhallisempi otteissaan.

 Kun menemme Pampulan kanssa päiväunille, on hänelle tärkeää, että makkari ovi on siten raollaan, että Futari voi tahtoessaan tulla myös sänkyyn. Ja varsin usein Futari toden totta tulee mukaan, ja ystävykset nukkuvat yhdessä päikkäreitä.

Futari on hyvä syömään, ja häntä kiinnostavat myös ihmisten ruokapöydän antimet. Futaria nostellaan varsin usein alas pöydältä ja tiskipöydältä. Sekä Hakki että Pampula osaavat nostaa Futarin pois ruokapöydältä, mutta tuolilla hän saa halutessaan istua. Kissanpentujen tapaan Futari on hyvin leikkisä. Hän pitää omista kissoille tarkoitetusta leluistaan, mutta myös kaikenlaisista palloista, esimerkiksi kutistuneista ilmapalloista, ja onkin pelannut Hakin kanssa ilmapallolla futista. Lisäksi erityissuosikkeja ovat Hakin Trash Pack -lelut. Pieniä kumisia roskistyyppejä on mukava lennättää ilmaan, ja vaikka Hakki voi toisinaan olla erityisesti Pampulan suuntaan tarkka leluistaan, saa Futari ilman muuta leikkiä niillä.

"Futari"-bloginimen taustalla ovat kissamme erinomaiset otteet jalkapallon pelaamisessa. Bloginimen valintaan vaikuttivat myös Futarin taipumukset penkkiurheiluun. Kuten seuraavasta lasten isän kuvaamasta videonpätkästä käy ilmi, seuraa Futari kuningaspeliä myös televisiosta. Turhautunut mies ehdotti, että Futarille voitaisiin hankkia oma isokokoinen laajakuvatelevisio... Niinpä niin.

Kirjallinen yöpöytä

Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu
Vienan punainen kuu on ensimmäinen Laila Hirvisaaren laajasta tuotannosta lukemani kirja. Romaani sijoittuu nimensä mukaisesti Vienan Karjalaan ja Suomen itsenäistymisen aikaan ja sitä edeltäviin vuosiin. Sotaan liittyvistä asioista on rankkaa lukea, ja siksi yleensä vältän sodasta kertovia kirjoja, mutta tämä orvon Anna-Liisan kasvuvuosista kertova tarina oli sopivan pehmeästi kirjoitettu, jotta kirjasta saattoi myös nauttia, vaikka se myös maalasi hyvin silmien eteen sen, mitä sodassa voi tapahtua ja kuinka kumpikaan puoli ei ole viaton. Sota kaivaa ihmisistä julmimmat puolet esiin. Minulle kirja avasi mielenkiintoisella tavalla huonosti tuntemaani tuon ajan historiaa ja se oli omalla laillaan tärkeä lukukokemus. Saatanpa vielä joskus aloittaa jonkin Hirvisaaren kuuluisista kirjasarjoistakin.


Tarquin Hall: Vish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus
Intialainen yksityisetsivä Vish Puri oli toisessa kirjassaan vielä kiinnostavampi kuin ensimmäisessä. Tai ehkäpä tässä liikuttiin maailmassa, joka jo itsessään oli niin mielenkiintoinen: guruja, taikureita ja ihmeitä. Mihin voi uskoa? Tapahtuuko ihmeitä oikeasti vai ovatko ne huijausta? Vish Puri selvitti nauruun kuolleen miehen tapauksen ja hänen äitinsä ja vaimonsa naisten kutsuilla tapahtuneen ryöstön. Intian hullunmyllyä kuvattiin mainiosti ja tarina kulki! Oiva dekkari.

Lomalla Kerimaassa

Kesäkuisena maanantaina lasten turvavyöistuimet ja lomavarustus pakattiin Hakin kummitädin autoon, ja lähdimme yhteiselle lomalle kohti Kerimaata. Kolmena edellisenä kesänä on kokoonpanolla minä, lapset ja Hakin kummitäti käyty ihan ulkomailla, mutta tänä kesänä tyydyimme viiden päivän lomaseen Savonlinnan Kerimäellä. Automatka sujui mukavasti.

Kerimäellä ei ollut vastassa varsinaisesti mikään lomasää, pilvistä ja vesisadetta. Kotiuduttuamme luhtihuoneistoomme lähdimme kuitenkin illalla tutkimaan ympäristöä.  Löysimme mm. pihashakin, karhuveistokset ja uimarannan, jolla oli ankkurissa myös "Selipaatti", kelluva sauna.

Lomasää alkoi mukavasti parantua heti saapumispäivän jälkeen, jolloin päiväohjelmaan kuuluivat pieni luontopolku ja käyminen Kerimäen kylällä maailman suurinta puukirkkoa unohtamatta! Urhoollisesti kipusimme kaikki myös kellotorniin ja pääsimme turvallisesti alaskin. Loppuviikon paistoi aurinko niin mukavasti, että pääsimme joka päivä uimaan. Lapset olivat aivan innoissaan uimarannasta, ja se olikin ihanteellinen lasten kannalta, matala ja hiekkapohjainen. Me itse emme lämmittäneet Selipaattia, mutta kun jotkut muut olivat tehneet sen ja lähteneet jo pois, kävimme lasten kanssa uikkareissa ottamassa pienet kokeelliset löylyt. Mukavaltahan se tuntui!

Kummitäti huolehti myös todistusaineistosta: minäkin kävin uimassa! Vesi oli hieman raikasta, mutta ei onneksi kylmää.

 

Ensimmäinen luontopolkureissumme oli hieman lyhyenpuoleinen, ja siksi lähdimmekin vielä uudelleen metsään. Mielestäni oli melkoisen hieno saavutus, että kävelimme koko poppoo viiden kilometrin mittaisen luontopolun! Maisemat olivat hienoja, ja itikoidenkin määrä kohtuullinen.

Luontopolulla jaksamista edesauttoivat eväät ja makkaran paisto. Aikaisempi grillauksemme lomakeskuksen alueella oli ollut vähän takkuista, kun sytytysnestettä oli liian vähän, mutta nyt saimme hienosti tulen nuotioon. Sytykkeenä oli naiselliseen tapaan muutama sivu viikkolehti Annaa.

Lomaviikolla poikkesimme myös Savonlinnassa järviristeilyllä ja torilla lörstyjä syömässä. Savonlinnassa oli myös hieno leikkipuisto järvimaisemissa, ja sielläkin viivähdimme tovin. Hakin ja Pampulan halauskuva on sikäli ihana muisto lomalta, että nykyään nuo kaksi riitelevät melkoisesti. Hakilla on lisäksi hieman vaikea vaihe meneillään, ilmeisesti lähestyvä koulun alku jännittää ja muutenkin kaikki riepoo, ja minulla meinaa aika useinkin ymmärrys loppua. Kun katselin Hakin kummitädin minusta ottamia lomakuvia, näytin usein aika uupuneelta. Mutta loman aikana onnistuin kyllä jo rentoutumaankin! 

Pääsääntöisesti lomalla sujui kaikki hyvin, ja reissusta jäi tosi hyvä mieli. Ehkäpä viides yhteinen reissumme voisikin olla taas kotimaan matkailua!

Kirjallinen yöpöytä

Sari Luhtanen: Tuulin viemää
Jos olisin lukenut Sari Luhtasen "Tuulin viemää" -kirjan ennen kuin luin hänen kirjoittamansa "Kaikkea kaunista" -romaanin, olisi Sari Luhtasen viihdekirjoihin tutustuminen voinut tyssätä heti alkuunsa. Tuulin viemää -kirjassa on sama idea kuin aikoinaan "Noora menee naimisiin" -tv-sarjassa: nuori nainen alkaa suunnitella häitä, vaikka sulhasesta ei ole tietoakaan. Sulhanen täytyy vain löytää hääpäivään mennessä. Kirjan päähenkilö Tuuli on varsinainen pyryharakka, vastuuntunnoton, valehtelee pieniä valheitaan minkä ehtii. Jos tilannetta ei olisi ollut tasapainottamassa järkevä isosisko Kielo, olisi kirja voinut jäädä hyvinkin kesken. Minä en pitänyt Tuulista enkä isommin koko kirjasta. Kirja tuntui kliseiseltä, ja koko juonihan oli jo pääteltävissä takakannesta. Minä kyllä jaksan ihmetellä sitä, miksi takakansiteksteihin on sisällytettävä kirjan mielenkiinnon kannalta olennaisten yllätysten paljastaminen. Näin viedään suuri osa lukunautinnosta. No, Tuulille kävi tietysti ihan hyvin, ehkä hän jopa hieman onnistui kasvamaan aikuiseksikin, ja kyllä kirja sen verran kiinnostava oli, että se täytyi lukea loppuun. Koska yksi lukematon Luhtanen on jo kirjastosta lainattuna, tulee vielä kerran testattua, olenko Luhtasen kirjojen ystävä vai en!

Sue Grafton: M niin kuin murhaaja
Minulla oli lomalukemisena Kerimaalla pitkästä aikaa Sue Graftonin aakkosdekkari, ja olen jo ehtinyt M:ään saakka.  M niin kuin murhaaja -kirjassa Kinsey selvitteli perheen kadonneen "mustan lampaan" olinpaikan, koska se oli testamentin toimeenpanon kannalta välttämätöntä. Tapahtumiin liittyvä murha kosketti Kinseytä syvästi ja tässä kirjassa Kinsey kävi läpi myös yliluonnollisia kokemuksia. Kaikesta ikävästä huolimatta kirja onnistui päättymään positiivisen haikeissa tunnelmissa, mikä on lukijan kannalta mukavaa. N:llä jatketaan jossain vaiheessa..

Kevätjuhlia ja kevätretkiä

Toukokuu on kevätjuhlien aikaa. Meillä oli luvassa kahdet juhlat, Hakin päiväkodin eskarilaisten juhlat ja Pampulalla alueen perhepäivähoidon kevätjuhla. Molemmilla sattui kuulumaan kevätjuhlaohjelmistoon esitys Kolme pukkia -sadusta, joten kun olin ennen juhlapäiviä lasten kanssa retkellä, esittivät he minulle yhdessä pukkinäytelmää. Minä sain istua mukavasti viltillä, nauttia näytelmästä ja esittää välillä peikkoa.

Koska perhepäivähoidossa lapset ovat vielä hyvin pieniä, olivat juhlissa esitykset söpöjä ja yksinkertaisia. Pampulankaan ei tarvinnut vielä yltää kummoisiin luonnesuorituksiin, hän liikutteli paperinukkea kepin nokassa taustakuvan edessä.. Mutta oli ihana huomata, miten ylpeänä hän omaa osuuttaan hoiti!

Eskarilaisten esitykset olivat jo melkoisen hienoja. Lapset osasivat ulkoa pitkiä rimpsuja ja lauloivat ja esiintyivät reippaasti. En ollut lainkaan varautunut siihen, että eskarista jaetaan "todistukset" ja ruusut, meinasikin sitten ihan silmät kostua. Monivaiheinen eskarivuosi on loppusuoralla, koulutaidot pitäisi nyt olla hankittuna.

Molemmat lapset pääsivät vielä tarhakavereidensa kanssa kevätretkelle. Pampula kävi luontotalo Villa Elfivikissä, missä lapset olivat tykänneet kovasti luontopoluilla kulkemisesta. Hakki puolestaan oli syömässä Pizzeria Raxissa sillä seurauksella, että kun tulin neljän maissa hakemaan poikaa kotiin, oli tämä huonovointinen ja oksenteli. Meillä oli kotimatka tehtävänä pyörällä, ja kyllähän se Hakki joutui välillä pyörämatkankin aikana pysähtymään ja oksentamaan tien reunaan. Onneksi matka ei kuitenkaan ollut pitkä! Mutta enpä olisi uskonut, että eskarilaisten retkestä on näin rankat seuraukset..! Hakin ilta kului kotona sohvalla lepäillessä ja pesukone urakoi tahriintuneita vaatteita puhtaaksi. Vaikea sitten sanoa, mikä reaktion tarkalleen ottaen aiheutti, mutta Hakki ei ollut porukan ainoa oksentaja. Nyt on juhlat juhlittu ja retket tehty, kesälomalle siirrytään heinäkuussa!

Kirjallinen yöpöytä

Sari Luhtanen: Kaikkea kaunista
Nykyään hömppäkirjoillekin on oma hieno terminsä, "chick lit". Ja Sari Luhtasen romaanin "Kaikkea kaunista" mainostettiin olevan juuri sitä. Hyvää kevyttä viihdettä eivät kyllä kaikki osaa kirjoittaa, tai ainakin minulla tökkivät monet. Sari Luhtasen kirja sen sijaan toimi, se oli hauska, vauhdikas eikä liian pöhkö. Viihdekirjallisuuden ystäviä ei pidä aliarvioida! Kirjan tarina kertoo Annasta, joka elämässään panostaa ulkoisiin arvoihin, aina ammattiaan myöten, onhan hän kauneushoitolayrittäjä. Miessuhteissakin on ulkoisilla asioilla ja turhamaisuudella suuri arvo, ja Anna joutuu monien tapahtumien kautta pohtimaan suhdettaan elämään ja siihen kuuluviin ihmisiin uudella tavalla.  Nopealukuinen kirja oli kelpo viihdettä!

Taina Latvala: Välimatka
Etelä-Pohjanmaan murretta rönsyävä kirja kertoo äidin ja tyttären matkasta Teneriffalle sekä heidän keskinäisestä suhteestaan. Koko perhettä on varjostanut isän katoaminen ja tästä johtuva loputon, täyttymätön kaipaus. Minua häiritsi, kun koko kirjan ajan isää kutsuttiin "isiksi", joka kuitenkin on enemmän puhekielinen ilmaus. Koin kirjan hyvin alakuloiseksi, kirjan henkilöiden elämässä surua ei oltu käsitelty vaan siirretty piiloon, ja silti suru oli koko ajan läsnä. Matka avasi joitakin solmuja, ja lukija jää toivomaan, että ne irtiotot, joita tapahtui, avartaisivat sekä äidin että tyttären maailmaa. Kirja oli ihan mielenkiintoinen, mutta jotenkin masentava. "Elämä on" pitäisi tähän ehkä todeta.

Reidar Palmgren: Sudenmarja
En ole aiemmin lukenut Reidar Palmgrenin kirjoja. En jotenkin tiennyt, mitä odottaa. Ehkä siksikin kirja oli hyvin yllättävä, juonta kuljetettiin suuntiin, joita ei osannut ennakoida. Kirjan päähenkilöjänä on Tuula, joka osaa aistia asioita eläinten tavoin. Hän työskentee kaupungin puistossa puutarhurina, ja hoitaa luontoa sitä kunnioittaen ja vaalien, mikä ei aina ole sama kuin puisto-osaston ohjeistus. Kirja käsittelee myös rakkautta ja ihmisten tapoja kohdella toisiaan. Erilaisia syrjitään, heikompia alistetaan. Mutta välillä löytyy myös aitoa välittämistä ja halua auttaa. Pidin kirjasta kovasti. Luonnon tuhoamista kuvattiin niin, että se todella kosketti. Mutta valoakin oli näkyvissä.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Mia Kankimäki jäi kirjassa "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" vakituiseen työhönsä kyllästyneenä vuorotteluvapaalle ja haki apurahoja päästäkseen Japaniin tutkimaan 1000-luvun paikkeilla elänyttä japanilaista hovinaista Sei Shônagonia. Hän oli jo vuosia sitten tutustunut Sein kirjoittaman Tyynynaluskirjan englanninkieliseen käännökseen, ja tuntenut siitä lähtien, että hänellä ja tällä kauan sitten eläneellä japanilaisella naisella on jokin yhteys. Yksi selkeä yhteinen piirre oli, että molemmilla oli tapana jäsentää asioita tekemällä listoja. Kankimäki saikin rahoituksen, ja tutkimuksen teko Kiotossa saattoi alkaa! Koin Kankimäkeen samaistumisen tunnetta, koska olen itse jäänyt opintovapaalle ja olen nyt parhaillaan opinnäytetyöntekovaiheessa. Tietyllä tapaa Kankimäki lähti Kiotoon kuin soitellen sotaan; hän ei osannut japania ja monet perusasiatkin tutkimuskohteesta olivat hämärän peitossa. Kirjasta voi lukea, kuinka Kankimäki eteni työssään, mitä hän sai selville, miten hän saamaansa tietoa tulkitsi ja kuinka hänen oman elämänsä suuntaviivat ja mahdollisuudet alkoivat myös vuoden kuluessa hahmottua. Minulle tämä oli tässä elämäntilanteessa Hyvin Vaikuttava Teos, josta koin saavani tukea jopa opinnäytetyön tuskaisiin hetkiin. Kirja oli myös hauska!

Mitä parhaimpia kissauutisia!

Kun syksyllä pienen puolivuotiaan kissamme elämä päättyi vaikean sairauden takia eläinlääkäriasemalla, alkoi uuden kissan odotus. Ja vihdoin on kerrottavana hyviä uutisia siltä saralta! Sopiva pentu on syntynyt, ja kuvissa on ihasteltavana kuusiviikkoinen, ruskeatäplikäs kollinalku, brittiläinen lyhytkarva rodultaan. Kesällä saamme hänet kotiin. Nimiä on kovasti mietitty, ja tällä hetkellä vahvimpana ehdokkaana on Hakin nimiehdotus, joka juontaa juurensa erääseen lukemaamme kissoista kertovaan lastenkirjaan...
 

Muutoinkin kissantulo on jo mietityttänyt. Pampula muistuttelee usein, että wc-pöntön kansi täytyy laittaa kiinni, jotta pentu ei putoa pönttöön. Hän on myös kuljettanut leikkikissaansa valjaissa ja asettanut tälle leikisti juomakulhon. Mutta valitettavasti Pampula on myös sullonut kissansa leikkikeittiönsä mikroaaltouuniin niinkin vakavin seurauksin, että leikkipalomies Hakin täytyi saapua sammutustöihin. Ja vaikuttaa vähän siltä, että tätäkin pentua tullaan kantelemaan paikasta toiseen (elleivät kissan isovanhempien lihavuusgeenit estä asiaa..) - edesmennyt kissa oli hyvin mukautuvainen Pampulan touhujen suhteen, ja tulevan kissan luonne on kasvattajan kuvausten mukaan hyvin vastaavanlainen. On se niin hienoa saada taas kissa kotiin!

 Kirjallinen yöpöytä

Jane Johnson: Saharan tytär
Johnsonin Saharan tytär ei ollut niin vaikuttava kuin edeltäjänsä Neidonryöstö, mutta hyvä tämäkin oli. Kirjassa kiipeilyharrastaja Isabelle lähtee Marokkoon kiipeilemään ja selvittämään samalla arkeologi-isänsä jäämistöstä löytyneen mystisen amuletin salaisuutta. Kirja sisältää hyvin paljon Pohjois-Afrikan historiaa ja kulttuuria, ja eksoottistahan sitä on lukea. Ja se on sanottava, että tämä kirja pääsi juonellaan yllättämään - vau!

Sami Lopakka: Marras
Sami Lopakan esikoisteos kertoo kuvitteellisen oululaisen synkkää metallimusiikkia soittavan bändin Euroopan kiertueesta. Lopakalla on aiheesta omakohtaista kokemusta, sillä hän oli kitaristi-sanoittaja Muhoksella perustetussa Sentenced-bändissä, jonka sanoitukset käsittelivät suurelta osin ahdistusta ja itsetuhoisuutta. Tähän kirjaan olisin tuskin tarttunut, jollei sitä olisi käsitelty lukupiirissämme, sillä onhan bändin viinanhuuruinen kiertue-elämä jotain sellaista, joka on mahdollisimman kaukana omasta elämästä. Siksi olikin mielenkiintoista huomata samaistuvansa pohjoissuomalaisten metallimiesten luonteenlaatuun. Meille pohjoissuomalaisille on välillä hankalaa tutustua uusiin ihmisiin eikä small talk ole juurikaan vahvuus. Omalla kohdallani vuodet pääkaupunkiseudulla eivät ole tätä muuttaneet, olen usein sosiaalisessa mielessä vähän mölli. Marras oli mielestäni omalla tavallaan myös rakkaustarina, sillä niin vahvaa oli päähenkilön kaipaus ja sitoutuminen omaan vaimoon, ikävä oli koko ajan läsnä. Kirja käsitteli paljon ahdistusta, ja bändin ristiriidat ja tunnelmat olivat usein synkkiä. Kirja oli aivan älyttömän hyvin kirjoitettu, ja huumori herkullista ja elävää. Päähenkilö Hautamaan vatsatautikuvaus oli niin aito, että itselläkin alkoi kiertää vatsassa... Ja turha yrittää hienostella, valitettavasti sain todeta, että kirjan eritepitoinen huumori toimi omalla kohdalla vallan erinomaisesti.. Harvoin sitä tulee kirjaa lukiessa ääneen naurettua, ja nyt kävi niin monta kertaa. Tämä kirja kannattaa lukea!

Arkikuvahaaste

Tunnustettakoon, että olen aktiivinen facebookin käyttäjä. Tämä johti myös siihen, että facebookissa laajalle levinnyt "arkikuvahaaste" tuli minunkin kohdalleni.  Arkikuvahaaste on herättänyt paljon mielipiteitä, sitä on puitu jopa Ylen Kotimaan uutisissa. Itse tykkäsin arkikuvahaasteesta, oli yllättävän hauska kuvata ihan tavallisia asioita. Koska arkeeni tietenkin kuuluvat lapset hyvin olennaisena osana, liitän tähän blogiin muutaman arkikuvahaasteessa jakamani kuvan mukeloista.

Pampula saa pudottaa ystävättärelleni osoitetun kirjeen postilaatikkoon.

Hakki vilkuttaa päiväkodin ikkunan takaa. Vilkutus on tärkeä rituaali kaikkina hoitoaamuina. Usein vilkutuksen yhteydessä myös todetaan, että "Tykkään susta niin että halkeen."

Hoitopäivän jälkeen Kimalaiscupissa voitokkaasti jalkapalloa pelannut Hakki on iloinen ja ylpeä, ja kannustusjoukoissa ollut Pampula on tyytyväinen hänkin. Erityisesti Hakin saama ilmapallo kiinnostaa.

Arkikuvahaasteen aikana tuli sellainen aamu, jolloin ensimmäistä kertaa molemmat lapset polkivat itse pyörillä hoitoon. Pampula on tähän asti pyöräilyaamuina ollut minun kyydissäni. Nyt minä kävelin.

Jätskiautoksi muuttunut Jäätelöauto palvelee onneksi taas ja lähdimme ulos odottelemaan auton saapumista.

Jätskiauton odottaminen alkoi jo myös hieman tuskastuttaa.

Odotus palkittiin!

"Tähdet, tähdet" on ollut meidän perheen suosikkiohjelma. Hakki eläytyi hyvin esityksiin, ja tässä on menossa "Gangnam Style".

Ilahduttavasti voin todeta, että nyt ei ole enää tarvinnut olla niin huolissaan Hakista. Parempi mieli ja parempi käytös on löytynyt, ja eskarissa tuntuu taas olevan hyvä olla.

Kirjallinen yöpöytä

Cheryl Strayed: Villi vaellus
Villi vaellus -kirjassa tällöin 26-vuotias Cheryl lähtee yli 1000 kilometrin mittaiselle vaellukselle, joka kulkee Kalifornian ja Oregonin vuoristoisissa erämaissa. Cherylin äiti oli menehtynyt muutama vuosi sitten syöpään, ja Cherylin elämä mureni palasiksi. Sekoiluvuosien jälkeen hän lähti kokoamaan itseään luonnon rauhaan, mutta valitettavasti hyvin valmistautumattoma siihen, mitä pitkä vaellus tarkoittaa. Cheryl sai apuja vaelluksen suunnitteluun retkeilykaupasta, mikä johti valtavan tavaramäärän ostoon, mikä puolestaan johti valtavan painavaan rinkkaan! Oli valtavan mielenkiintoista lukea Cherylin selviytymisestä ja sisukkuudesta pitkällä taipaleellaan. Kun Cheryl onnistui tavoitteessaan ja saavutti Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden välissä kulkevan Jumaltensillan, iloitsin minäkin Cherylin kanssa ja toivotin tälle mielessäni  myös jatkossa kaikkea hyvää.