Käynti Kajaanissa kuuluu yleensä joka kesän ohjelmaan. Tällä kertaa matkustin mummulaan lasten kanssa junalla. Säät suosivat, ja Kajaanin reissu olikin meille mitä parhainta kesäidylliä. Pääsimme uimaan järveen ja jokeen, tapasimme ystäviä ja hyttysiä, ja onnistuimme viettämään mukavia ja rentoja kesäpäiviä. Näinä kireyden aikoina rentoutuminen ei valitettavasti ole itsestäänselvyys!
Vanhempani asuvat kerrostalossa, ja vaikka he valtavasti lapsenlapsistaan pitävätkin, on lapsille järjestettävä sopivasti ohjelmaa, jotta koheltaminen ei pääse muodostumaan päätyöksi. Kyläilimmekin pari yötä ystävättäreni luona ja koska heillä on kaksi juuri sopivan ikäistä tytärtä, viihtyivät Hakki ja Pampula erinomaisesti (mikä takasi äideillekin lokoisia hetkiä). Leikkimökki ja erityisesti trampoliini olivat kovassa käytössä.
Hakki pääsi myös lainaamaan Nintendo DS3 -pelikonetta ja viehättyi siitä niin kovin, että hän sai sittemmin sellaisen itselleen varhaistettuna nimipäivälahjana. Hakin kanssa tehtiin tässä yhteydessä sopimus, että muita pelikonsoleita ei sitten meille enää tule.. Kuinkahan käynee..
Virallisessa trampoliinikuvassa hyppii vain yksi lapsi kerrallaan. Tulipa ehkä nähtyä vähän muutakin ja itkuakin seurasi..
Uiminen oli lapsille reissun kohokohtia. Kävimme myös Kajaanin uimahallissa, koska sekin on niin mieleinen paikka. Lisäksi piipahdimme Kajaanin kesäteatterissa katsomassa Risto Räppääjän ja Pakastaja-Elvin. Kaksituntinen esitys oli ehkä hivenen liian pitkä, mutta hyvin lapset jaksoivat seurata ja hauskahan se oli. Liikennepuistoonkin ennätimme. Mutta viikko osoittautui lyhyeksi ajaksi, sillä monia juttuja jäi taas suunnitelma-asteelle, seuraavaan kertaan. Ihanaa oli olla mummolassa ja ihanaa oli tavata ystäviä. Minä kiitän.
Kirjallinen yöpöytä
Kathryn Stockett: Piiat
Piiat-kirjan hankin äidilleni lahjaksi lukupiirimme suositusten perusteella. Häneen kirja ei tehnyt isompaa vaikutusta, mutta kun nyt otin sen itselleni lainaan - voi että, minä tykkäsin! Kirja kertoo 60-luvun Mississipistä ja rotuerottelusta, joka oli vielä tuolloin siellä arkipäivää. Asiaa käsitellään valkoisten emäntien ja heidän mustien kotiapulaistensa kautta, ja kirjan pääjuoni on kirjahanke, jota vetää mustan kotiapulaisen kasvattama nuori nainen. Hän kerää kotiapulaisilta tarinoita heidän työstään ja kokoaa ne kirjaksi. Tämänkaltainen kirjahanke oli tuolloin tekijöilleen hengenvaarallinen, ja kirjaa työstetäänkin salassa ja salanimillä. Kirja tuo esille myös sen, että kun johonkin yhteiskunnan vääristyneeseenkin rakenteeseen kasvaa ja oppii sen mukaan elämään, on sitä hyvin vaikea kyseenalaistaa, aina epäkohtia ei edes huomaa. Tarvitaan ihmisiä, jotka huomaavat, välittävät ja laittavat alulle muutoksen. Vaikka kirjassa on suorastaan pöyristyttäviä tapahtumia, on siellä myös lämpöä ja ystävyyttä, rotueroista huolimatta. Kertakaikkisen hieno kirja.
Sari Luhtanen: Murusia
Ennen tätä Murusia-kirjaa olin lukenut Luhtaselta kaksi romaania, joista toinen oli mielestäni erinomainen ja toinen suorastaan huono. Tämän kirjan tehtäväksi tuli laskea vaaka jompaan kumpaan suuntaan, tykkäänkö vai enkö tykkää Luhtasen kirjoista. Ja lopputulos oli, että tykkään. Murusia on sujuvaa, iloista ja erittäin herkullista viihdettä, sijoittuuhan kirja ravintoloiden, herkkujen ja puutarhapalstojen maailmaan. Kirja on hyvän ruoan ja ystävyyden ylistys, jossa miehet ovat oiva mauste. Sankaritar on sympaattinen ja kirjoitustyyli hauska. Erinomainen kesäkirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti