Matkavalmisteluja

Saan Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isältä syntymäpäivälahjaksi matkan. Lähdemme kolmestaan viikoksi etelän lämpöön, ja matkavalmistelut ovat olleet meneillään jo jonkin aikaa. Vielä joskus reilu vuosi sitten suunnittelin syntymäpäiväkseni eksoottista seikkailuhenkistä matkaa, joka veisi minut Intiaan ja lähiympäristöön, yöpymään aavikolla ja ratsastamaan kamelilla. Kuvittelin, että lähes vuosikas vauva voi helposti olla hoidossa matkan ajan... Varovaisesti veljeni avovaimo, kahden lapsen äiti, totesi, että idea ei välttämättä ole täysin toteuttamiskelpoinen. Viikko erossa vanhemmistaan on vauvalle liikaa.

Hakin synnyttyä on ollut itsestään selvää, että matkailu lähiaikoina tapahtuu Hakin kanssa ja Hakin ehdoilla. Tuleva matkamme suuntautuu Kanarian saarille, missä en ole koskaan käynyt, ja jonka pitäisi olla lapsen kanssa turvallinen ja helppo valinta. Kuuden tunnin lento hieman arveluttaa, ja haastetta riittää varmasti myös Hakin ihon suojaamisessa auringolta. Aurinko kun ei ole Hakin eliniän aikana tähän mennessä liiemmin porottanut, viime kesäkin oli siltä osin erittäin helppo.

Hakille piti hankkia matkaa varten oma passi. Kävimme kauppakeskuksen fotoliikkeessä passikuvassa, ja kuvassa Hakki oli erittäin totinen kuten passikuvan henkeen kuuluu! Passihakemuksen jättämisestä tulikin sitten kohdallamme varsinainen poliisiasema-sightgtseeing.

1. poliisiasema: "Lupakansliamme on lakkautettu. Meiltä ei myöskään saa lupahakemuksia. Lupa-asioissa palvelevat seuraavat poliisiasemat..."
2. poliisiasema: "Lupakansliamme on tänään suljettu klo 12 lähtien koulutustilaisuuden vuoksi." Ja arvata saattaa, ettemme toden totta olleet asioimassa ennen puoltapäivää..!
3. poliisiasema: Poliisiaseman odotustilassa Hakki antautui vuoropuheluun paikalla olleen pienen koiran kanssa matkimalla tätä joka kerta tämän haukahdettua. Koiran omistaja koki tilanteen kiusallisemmaksi kuin minä ja siirtyi sivummalle. Kait minä olen sitten jo niin tottunut kaikenmoiseen älämölöön. Mutta vihdoinkin saatiin hakemus jätettyä! Oli mukana kaikki tarvittavat paperit: isän suostumus, oma passi ja Hakin passikuva. Virkailija kehui Hakin kuvaa, mutta halusi myös nähdä yhdennäköisyyden, minkä vuoksi Hänen Aurinkoisen Korkeutensa täytyi luopua hetkeksi vesipullostaan.

Ystävättäreni muisti minua jo hyvissä ajoin onnittelukortilla, jossa on mukana rintanappi... Rintanapin halkaisija on ainakin 15 cm, ja siinä on näkyvissä täytettävien vuosien lukumäärä, minkä toden totta nyt erottaa, vaikka ikänäkökin vaivaisi. Ystävättäreni painotti, että rintanappi tulee pakata matkatavaroiden joukkoon syntymäpäiväsankarin tunnusmerkiksi. Voin kuvitella, että hän nauraa makeasti ajatellessaan minua kävelemässä rantabulevardilla rintanappi (vai rintalautanen..?) t-paidassa roikkuen. Oli kyllä mainio oivallus tuo kortti..!

Meillä kotona on matkavalmisteluihin liittynyt myös näytelmäharjoitus. Seuraavassa vuoropuhelussa minä esitin Nordea-pankin pankkivirkailijaa, ja Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä matkalle lähtevää turistia.

- Päivää. Minä haluaisin vaihtaa Espanjan rahaa.
- Espanjassa on myös käytössä eurot, joten teidän ei tarvitse vaihtaa rahaa.
- Mutta minä tarvitsen Espanjan rahaa.
- Onko teillä tili meidän pankissa?
- Mikä pankki tämä on?
- Nordea.
- Ei minulla ole tiliä Nordeassa.
- Teidän pitää mennä omaan pankkiinne ja nostaa tililtänne rahaa. Eurot ovat myös Espanjan rahaa.
- Mutta minä haluan Espanjan euroja.
- Siis sellaisia euroja, joissa on seteleissä ja kolikoissa takana Espanjan kuvat? Niitä te saatte siellä matkakohteessanne, voitte vaihtaa suomalaiset euronne espanjalaisiin euroihin.
- Onnistuuko se varmasti? Minä haluaisin nyt Espanjan rahaa.
- Kyllä se varmasti onnistuu. Hyvää matkaa!
- Mutta minä haluaisin vaihtaa Espan---
- Tässä on nyt vähän jonoa. Hyvää matkaa!
- Mutta---
- VARTIJA!

Tässä on vielä aikaa tehdä matkavalmisteluja. Vaipat ja purkkiruoat otan mukaan ainakin suurimmaksi osaksi jo Suomesta. Kameraan pitäisi ehkä ostaa isompi muistikortti. Ja tarvitsisimmekohan matkasyöttötuolin? Hellelakki ja uimalelu taitavat löytyä tähän vuoden aikaan parhaiten paikan päältä... Matkakuumetta, matkakuumetta!

Fysioterapeutilla

Hakki on nyt sitten käynyt fysioterapeutilla. Kovin hyödylliseksi en käyntiä kokenut. Kun kerroin, miksi olimme vastaanotolla, totesi fysioterapeutti pian, että koska Hakki nyt nousee pystyyn ja konttaa, on hän jo tavallaan tehnyt fysioterapeutin työt. Hän olisi voinut opastaa noiden taitojen oppimisessa, mutta Hakki "ehti ensin", vaikkakin viiveellä neuvolan suosituksiin verrattuna. Hakilla on kuitenkin vielä aloittelijan tapa nousta pystyyn, missä on käsillä suuri merkitys vetoapuna. Fysioterapeutti neuvoi, että Hakkia voisi opastaa nousemaan ns. kosioasennon kautta, jolloin toinen koukistettu jalka antaisi tukea. Minusta on hyvin vaikea puuttua nousemistapaan enkä ehkä muutenkaan oikein osaa mieltää tällaista valmentamista tärkeäksi, mutta pitää yrittää kokeilla. Tarkoitus olisi, ettei Hakin tarvitsisi oppia kaikkea vaikeimman kautta. Joskaan en tiedä, mitä haittaa Hakille on, jos hän äheltää itsekseen ja opettelee useampia tapoja.

Uutta käyntiä fysioterapeutille ei näillä näkymin tarvita. Toinen käynti voisi tulla kyseeseen, jos pystyyn nouseminen ja alas laskeutuminen ei ole vuoden ikään mennessä tullut sujuvammaksi. Alastulo toisen jalan varaan laskeutuen opitaankin fysioterapeutin mukaan selkeästi myöhemmin. Tällä hetkellä Hakki aina pudottautuu takamuksilleen - onneksi on vaipat pehmentämässä lattiakosketusta!

Kirjallinen yöpöytä: Mikko Karppi, Väinämöisen vyö

Tämä 687-sivuinen, järkälemäinen dekkari antaa Da Vinci -koodimaisesti uuden jännittävän sisällön ehkä aiemmin jopa tylsiksi koetuille kalevalaisille säkeille. Oma lukuvauhtini oli alussa hidas eikä oikein riittänyt pitämään tarinaa intensiivisenä, mutta loppua kohden tilanne parani sekä lukuvauhtini että kertomuksen imun suhteen. Fantasialla höystetty dekkari oli kyllä hieno lukukokemus, ja sai arvostamaan suomalaista kulttuuria entistä enemmän. Tämä kirja ohjasi myös jälleen kerran miettimään ihmisen tapaa ahneuksissaan tuhota luontoa ja samalla omaa elinympäristöään. Ystäväni suositteli minulle tätä kirjaa - kiitokset hänelle!

Idoleita ja maajusseja

TV:n katselu on viime aikoina jäänyt vähälle. TV:n perään on sen sijaan syytä katsoa useinkin, sillä Hakki haluaa rukata katselukulmaa tiheään tahtiin. Jos hän saisi päättää, katselisimme varmaankin lattialla pötköttävää televisiota ylhäältä alaspäin. En ole katsonut tv:stä kokonaista elokuvaa sitten Hakin syntymän, mutta joitakin sarjoja seuraan. Digiboksille tallentuvat toiveikkaasti hyvää hetkeä odottamaan Täydelliset naiset, Tukka auki ja House, lisäksi valikoimaan ovat kuuluneet Greyn anatomia, Teho-osasto ja Teoria miehistä. Mutta jotain on ylitse muiden: Idols ja Maajussille morsian. Näitä seuraa myös Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä.

Idols ja Maajussille morsian tulevat Hakin iltapuuroaikaan. Myös Hänen Aurinkoisen Korkeutensa nukkumaanmeno painaa päälle, mikä joskus saa äidin omatunnon kolkuttamaan, mutta yleensä valvominen ohjelman loppuun saakka onnistuu ilman suurempaa älämölöä. Puurohiutaleet täytyy saada kiehumaan ennen ohjelman alkua tai viimeistään ensimmäisellä mainostauolla. Keittoaika on vain kolme minuuttia, mutta hauduttaa voi helposti seuraavaan mainoskatkoon saakka. Hakin syöttötuoli on siirretty näiden ohjelmien ajaksi nojatuolin viereen, jotta sekä äiti että lapsi näkevät ohjelman. Erityisesti Idols on musiikista pitävän Hakin mieleen. Emme ole vielä kuitenkaan saaneet selville, kuka on Hakin suosikki.

Oma suosikkini on sen sijaan selvillä. Se on yllätyksekseni Koop Arponen! Alun perin ajattelin olevani Kalle-fani, ja vaikka hänestä edelleen pidänkin, on Koop esityksissään eleettömän yliveto. Ja näittekö, kuinka hän Idols-talossa tyhjensi astianpesukonetta!? Ja kertoi olevansa sitä mieltä, että omat jäljet pitää korjata - lumoavaa! Ja ruohonleikkuukin hoitui. Onkohan Koop kuunnellut Suurlähettiläiden Mitä miehen tulee olla -biisiä...? Hakinkin haluaisin opettaa korjaamaan omat jälkensä. Mutta jotta esim. tavaroiden paikalleen laitto onnistuu, täytyy ne ensin opetella heittelemään kaapista pihalle. Meillä on ollaan nyt siinä vaiheessa ERITTÄIN edistyksellisiä. Muutamassa hetkessä on suuri joukko keittiön aarteita pitkin poikin lattialla.

Idolsissa tällä kaudella on suuri pettymys ollut Jone Nikula. Hän puhuu mielestäni asiattomuuksia, ja keskittyy vain henkilökohtaiseen tulkintaansa tietyn työkalun olemassaolosta. Vauvablogissa on asiat ilmaistava siivosti, ja siksi toteankin, että Jone Nikulan oma "lillerilalleri" on mitä ilmeisimmin siirtynyt korvan taakse tai muuten kadonnut. Hän ei taidakaan olla niin kova kaveri kuin haluaisi, koska hänen on pidettävä yllä tuollaista mautonta uhoa.

Mutta entäs maajussit? Ohjelman tekee nautittavaksi jo maalaiselämän esittely, ja kun sitten vielä saa jännittää romanttisia käänteitä, niin kyllä tämä äiti nauttii! Hakin iltapuuro on jälleen tänään tv-ateria.

Valokuvatorstai: Suomalainen nuorallatanssija ja suuria uutisia liikkumisesta

Suomalainen nuorallatanssija on meidän perheessämme juuri tukea vasten nousemaan oppinut Hakki. Jalat ovat vielä epävarmat, ja näyttävät siltä kuin alustana olisi pelkkä nuora. Ihan ensimmäisiä kertoja jaloille noustiin sohvan selkänojaa vasten, missä innoittajana toimi sohvan selkänojan yläpuolella heiluva rullaverhon naru. Tällä hetkellä leikkikehä on mainio tuki, joskin uutta taitoa käytetään myös muita huonekaluja vasten, ja tämä on tuonut Hänen Aurinkoisen Korkeutensa ulottuville paljon uusia tavaroita...


Kun kävimme kymmenen kuukauden ikään ajoitetulla neuvolakäynnillä, Hakki ei vielä noussut kunnolla tukea vasten. Tällöin Hakki ei myöskään kontannut vaan eteni paikasta toiseen ryömimällä vauhdikkaasti. Konttaaminen opittiin viime viikolla, pian tukea vasten nousemisen jälkeen. Yhtäkkiä kaveri vain konttasi! Neuvolassa kymmenen kuukautta on rajapyykki jaloilleen nousemiselle, ja saimme kehitysviivästymän johdosta ajan lääkärille. Lääkäri puolestaan antoi lähetteen fysioterapeutille. Aika on nyt varattu, ja vaikka taito onkin tällä hetkellä hallinnassa, käytämme silti aikamme. Neuvolasta suositeltiin näin tehtäväksi, koska motorinen kehitys on ollut meillä joka tapauksessa keskiarvoa hitaampaa.

Itse en usko, että fysioterapeutti havaitsee mitään sen erityisempää. Hakki tuntuu oppivan kaikki asiat sitä mukaa kun hän näitä uusia taitoja tarvitsee. Toisaalta, minulla itselläni on ollut lapsena vikaa lonkissa, joten sekin vaihtoehto on hyvä sulkea pois. Hirveän hienoilta jutuilta nämä uudet asiat kuitenkin tuntuvat - ajatella, että meidän pieni vauva jo konttaa ja nousee jaloilleen! Äiti on niiiiin ylpeä! Kun kaikki ei tapahdu niin nopeasti, ehtii ihastella paremmin joka vaihetta.

Koirat ovat muuten taas lomalla. Edellisen reilun viikon syyslomansa jälkeen koirat olivat neljä yötä kotona, ja lähtivät sitten jälleen ystävillemme uudelle lomalle. Nyt ne ovat olleet tällä erää reissussa yli kaksi viikkoa, ja viihtyvät erinomaisesti. Kun kävimme viemässä välillä lääketäydennystä ja näimme koirat pihalla, olivat ne toki iloisia, mutta palasivat mielellään ystäviemme kanssa sisälle hännät heiluen ja taakseen katsomatta. Olihan se vähän riipaisevaa, mutta tosiasia on, että koirilla on nyt mukavampaa kuin meillä Hakin jahdattavana. Itsekin on kyllä todettava, että koiraton elämä on toiminut näin pienen lapsen kanssa hyvin ja antanut toisenlaisia mahdollisuuksia arjen järjestämiseen.

Ja nämä kaksi loistavaa valokuvaa koirista ovat ystäviemme ottamia. He ovatkin koko ajan kertoneet koirien edesottamuksista sähköposteilla ja lähettäneet kuvia. Kyllä koirilla kelpaa ja meilläkin, kun meillä on näin hienoja ja auttavaisia ystäviä!

Tissi ei ole unihissi

Minä en voinut uskoa, että nukahtamistavalla ja -paikalla on niin suuri merkitys yöunien laatuun. Mutta kun yöllä alettiin heräillä tunnin välein ja oma olemus oli tätä myöten yhtä jäntevä kuin ylikypsä spagetti ja vireystila kuin dementikkojen kesäpäivillä, niin kyllä siinä mietti viimeisillä hereillä olevilla aivosoluilla, että pitäisikö tehdä jotain.

Juttelin asiasta muutamien äitien kanssa, ja kaikilta tuli samansuuntaista tietoa: illalla ei tule nukahtaa rinnalle vaan omaan sänkyyn. Kun opitaan nukahtamaan itse illalla, ei yölläkään heräillä niin paljon tai ainakin osataan niissä tilanteissa paremmin nukahtaa uudelleen. Tämä rinnalle nukahtaminen osui meillä arkaan paikkaan ja Hänen Aurinkoisen Korkeutensa äiti tunsi ikäviä pistoksia rinnassaan... Meillä nimittäin käytännössä kaikki nukahtaminen tapahtui rinnalle; sekä yö- että päiväunille Hakki rauhoittui tissutellen. Mutta oli meillä jo lopetettu yösyömiset! Minä kuvittelin, että se riittäisi rauhoittamaan yöt - kun ei anneta maitoa, ei kannata herätä. Jonkin aikaa homma toimikin näin, mutta sitten heräily alkoi uudelleen ja kiihtyvällä tahdilla. Päätin mietiskellä asiaa hetken ja valmistaa itseäni operaatioon "Tissi ei ole unihissi".

Mietiskely jäi lyhyeksi, kun tuli sitten se äärimmäisen karjunnan yö. Silloin jouduin jo pyörtämään tuon yösyönti"kiellonkin" - oli pakko antaa maitoa, että Hakki jotenkin nukahtaisi ja lopettaisi yön hiljaisuutta raastavan karjumisen. Kun tuosta yöstä selvittiin, päätin heti seuraavana päivänä JA iltana aloittaa uusien nukahtamisrutiinien opettelun.

Tunnetasolla tilanne oli kaikkea muuta kuin helppo. Operaation "Tissi ei ole unihissi" ensimmäiset päiväunet aiheuttivat itkua sekä äidille että pojalle. Koin kiusaavani Hänen Aurinkoista Korkeuttaan, mutta edellisyön käänteet saivat pysymään lujana. Pinnasängyssä melskattiin ainakin tunnin verran ennen kuin uni tuli. Minä rauhoittelin sylissä pahimmat itkut, mutta pakko oli myös kestää etäältä kuuntelemisen tuskaa. Tässä vaiheessa sitä kyllä jo erottaa itkun sävyt, milloin on oikea hätä ja milloin on kyse vain turhautumisesta ja kiukusta.

Hyvin paljon puhutaan tassuhoidosta, jossa lasta rauhoitellaan omaan sänkyyn pitämällä kättä hänen päällään. Hakkia moinen tassuttelu toisinaan suorastaan suututtaa, toisinaan se tuntuu toimivan. Mutta ehdottomasti paras keino meillä on aina jättää hetkeksi omaan sänkyyn ihan yksinään. Kun Hakki tietää, että kukaan ei ole vieressä, hän turvautuu unirättiinsä ja saattaa jopa nukahtaa! Ja uskomatonta on kyllä se, että välillä uneen pudotaan lähes pystyasennosta - hetki sitten roikuttiin vielä sängyn pinnoissa, kohta ollaan unessa. Ehkä väärinpäin ja ilman peittoa, mutta unessa kuitenkin. Ja yöheräämiset ovat vähentyneet aivan olennaisesti. Joskus kuulen pientä itkua, mutta yleensä se menee saman tien ohi ja uni jatkuu. USKOMATONTA! Harvemmin minua enää tarvitaan Hakkia yöllä rauhoittelemaan. Ja kun minulla ei muuta virkaa ole, niin voin vaikka nukkua itsekin! Ihanaa!

Operaatio "Tissi ei ole unihissi" ei ole vielä ohi, vaikka nukahtaminen iltaisin on jo alkanut sujua aika hyvin ja ilman isompia itkuja. Päivällä saatan turvautua vanhaan keinoon, jos on tärkeää, että Hakki esim. ennen vauvauintia ehtii nukkua vähän eikä uni yksin tunnu tulevan. Mutta yönukahtamisen suhteen en lepsuile.

Oma olo on jo parempi, vaikka univajetta vieläkin riittää. Mutta myös Hakki voi paremmin. Olin jo ihmetellyt Hakin epätyypillistä kiukkuisuutta, joka on nyt uusien nukahtamisrutiinien myötä hävinnyt. Myös Hakki oli väsynyt heräilemään koko ajan, ja nyt hän on taas oma iloinen itsensä. Yksi lapsen tärkeistä taidoista on osata nukuttaa itse itsensä, ja minä olen niin tyytyväinen, että pystyin vihdoinkin antamaan hänelle mahdollisuuden oppia sen. Olin jatkuvalla hyvää tarkoittavalla puuttumisellani estänyt Hakkia etsimästä omia tapojaan tuudittaa itsensä uneen.

Läheisyys ei ole silti kadonnut. Kyllä illalla tissutellaan, mutta ei uneen saakka. Ja aamulla on edelleen lupa siirtyä isoon sänkyyn nukkumaan. Aiemmin se tapahtui viiden jälkeen, nyt vasta kuuden jälkeen. Nyt on kuitenkin olo, että me molemmat olemme oppineet paljon. Ja eikun kohti uusia haasteita, pirteämpinä kuin pitkään aikaan!

Kirjallinen yöpöytä: Sujata Massey, Rei Shimura taifuunin silmässä

Rei Shimura taifuunin silmässä on kahdeksas lukemani Rei Shimura -dekkari. Olen lukenut kirjat järjestyksessä, sillä vaikka jokainen kirja onkin itsenäinen kokonaisuutensa, on amerikkalais-japanilaisen "Neiti Etsivän" yksityiselämän kiemuroissa oma jatkumonsa. Pidän näistä kirjoista, sillä niissä on mukana kiehtovalla tavalla japanilaista kulttuuria kunnon dekkaritarinan ohella. Kirjat ovat myös synnyttäneet halun päästä joskus matkustamaan Japaniin! Taifuunin silmässä oli vallan mainio kirja, mutta ei seitsemännen Shimuran veroinen. Rei Shimura ja helmenkalastaja olikin mielestäni paras tätä sarjaa, mutta suosittelen kyllä tätä kahdeksattakin, jossa selvitellään taidevarkautta. Ja rakkauselämä on taas kerran niin resuista, että...

Valokuvatorstai: Kiltti

"Istu nyt kiltisti siinä, niin äiti ottaa kuvan..!"

On tavallista puhua kilteistä lapsista. Itse en vielä erityisemmin sanaa käytä, sillä näin pienen kohdalla on itsestäänselvää, että hän on kiltti. Riiviö tutkimusmatkailija ja -maistelija hän voi olla, mutta ei ilkeä. Kilttteyden sijasta Hänen Aurinkoinen Korkeutensa saa kehuja siitä, että on "ihana vauva" ja "niin taitava".