Tunnelmallista Joulua!

Oikein mukavaa joulunaikaa kaikille, jotka tämä blogi tavoittaa! Me aloitamme pakkaamisen, ja lähdemme Hakin kanssa Kajaaniin joulunviettoon! Päivityksiin tulee tauko, mutta palaamme tänne joulun jälkeen kuulumisten ja toivon mukaan uudella kameralla otettujen entistä parempien kuvien kera..! Nauttikaamme joulurauhasta!

Kirjallinen yöpöytä: Tuija Lehtinen, Suklaapolkuja
Tuija Lehtisen romaanilla on herkullinen nimi, ja ihan mukavaa luettavaakin se oli. Ihmissuhdekoukeroita, vaihtelevaa säätä, uusperheongelmia ja onnellinen loppu... Minua vain vähän jo vaivaa, että Tuija Lehtisellä on Tuhkimo-syndrooma: liian monessa kirjassa vilahtelevat kadonneet kengät ja muut Tuhkimo-sadun elementit. Se on mitä ilmeisimmin lempisatu, minullekin, mutta liikaa on liikaa. Kirja on kuitenkin helppoa ja iloista luettavaa, aitoa viihdettä.

Vakava tonttu

Perjantaina menin töistä suoraan kirkolle. Siellä vietettiin alueemme perhepäivähoidon joulujuhlaa! Minua jännitti jo valmiiksi ihan valtavasti - ajatella, Hakin ensimmäinen joulujuhlaesiintyminen! Kirkon edessä minua odottelivatkin jo Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä ja Hakin sisko, joka hänkin ennätti Tampereelta tähän suureen tapahtumaan! Salissa lapset hoitajineen olivat jo jouluisissa asuissa kokoontuneina esiintymispaikkaan, ja vanhemmat säntäilivät kameroineen kuvaamassa. Ja pitihän minunkin kaivaa kamerani laukusta ja päästä ikuistamaan tonttu-Hakkia!

Hakkia ei tonttujoukon mukana juurikaan hymyilyttänyt, sillä outo tilanne oli mitä ilmeisimmin vakava paikka. Menin kameroineni niin lähelle, että Hakki tunnisti minut. Ja jäin sitten seisomaan sellaiselle etäisyydelle, että Hakki pystyi minut näkemään. Ajattelin, että hän saisi turvaa äitinsä läsnäolosta. Mutta mitenkäs kävi.. Ennen esityksen alkua kilisi yksi tonttu pois joukosta itkun kanssa, ja säntäsi äitinsä syliin... Hmmm.... Äiti ja hänen valokuvausintonsa..!

Hakki kyllä yritti palata ryhmänsä luo, mutta itku tuli taas. Hän huusi sali kaikuen "PAAAAA"ta, mikä on hänen oma turvariepunsa alias äidin yöpaita. Tässä tilanteessa oli paras vinkata, että tulepas vain pois, sillä toiset yritti sentään laulaa.

Minä sain moitteet Hänen Aurikoisen Korkeutensä Isältä valokuvausinnostani. Hakki olisi saattanut pysyä tonttujoukkonsa mukana, jos en olisi vienyt naamaani hänen eteensä. Hoitaja totesi, että mahdollisesti näin oli... Velloin syyllisyydessä. Mutta kuulin sitten, että usein nämä 2-vuotiaat vielä lähtevät nostelemaan kesken esityksen vanhempiensa luo.

Mutta ei niin pahaa että ei jotain hyvääkin! Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä maksoi minulle yli puolet uuden kameran hinnasta. Tässä kamerassa on parempi zoomi, mikä mahdollistaa kuvaamisen vähän kauempaankin... Ja kuten alakuvasta näkyy, kyllä mehu- ja piparihetken jälkeen oli Hakillakin hyvin hauskaa! Jännittävä joulujuhla kaikenkaikkiaan!

Juhlallisuuksia

Nyt on juhlittu! Hakin 2-vuotispäiviä on vietetty kolmeen eri otteeseen, ja meillä on kotona runsain mitoin maallista omaisuutta itselleen kerännyt iloinen taapero. Juhlaputken avasi kummitäti, jonka kanssa kahvittelimme (tosiasiassa "teeittelimme", mutta sana ei vaikuta vielä vakiintunelta suomeen kieleen...) lomaviikollani Hakin syntymäpäivän hengessä. Hakki sai lahjaksi hienon Muumi-collegepuvun ja Pienen ajoneuvokirjan. Itse sankari tuijotti välillä myös videota äidin ja kummitädin parantaessa kiivasti maailmaa teepöydän ääressä... Kummitätiä on tavattu kiireistä huolimatta sen verran usein, että Hakille kummitäti on ihan tuttu tapaus. Hyvä näin, kun esimerkiksi molemmat isovanhemmat asuvat kohtuullisen kaukana. Tämän postauksen ensimmäinen ja toinen kuva ovatkin kummitädin käsialaa.

Oikean syntymypäivän aattona meille saapui Hakin eno avovaimonsa kanssa. Nyt Hakki sai lahjaksi työkalupakin! Tämä on ollut hyvin mieleinen lahja, ja varusteisiin kuuluu jopa patterikäyttöinen pora. Porata voi esimerkiksi omaa mahaansa, mikä aiheuttaa poraajassa hersyvän naurun säestämää kutinaa. Tongeilla voi puolestaan puristella nenää, mikä saa puheeseen mukavan tukkoisen vivahteen....

Varsinaisena syntymäpäivänä matkustettiin Tampereen mummolaan, missä Hakin mummu järjesti juhlat Tampereen seudun sukulaisille. Näin ihanasti järjestelyt toimivat myös viime vuonna, mikä on minulle suuri helpotus - en ole mikään hyvä järjestelemään isoja juhlia. Tampereella vieraina mummun ja papan luona olivat Hakin kolme sisarusta sekä setä vaimonsa ja Hakin kahden serkun kanssa.

Hakille oli juhliin leivottu oma kakku, jonka päällä oli puhallettavana kaksi kynttilää. Puhaltaminen sujui jo kokemuksella, tätä oli kotona harjoiteltu...

Itse kakku ei Hakille jostain kumman syystä maistunut vaan hän halusi hamstrata pipareita. Piparit vaikuttavat nyt olevankin varsinainen joulunalusajan herkku.

Ja lahjojahan Hakki sai taas runsain mitoin. Kuvassa on hauska eläinten ääniä opettava "kone", ja paketeista löytyivät myös siskojen hankkima college-pusero ja sedän perheen antamat kolme kuvakirjaa, sukat ja Dublo-paketti! Serkuilta Hakki myös peri jo käytöstä pois jääneen Stiga-rattikelkan. Mikäs oli päivänsankarin sitten tyytyväisenä kiikkuessa!

Todettakoon vielä, että lahjamäärää kartuttivat myös äiti ja isä. Isä hankki leikkiratin, äiti pari kirjaa ja Pingu-dvd:n... Ja Kajaanin isovanhemmat lähettivät vaatteita ja kartuttivat Hakin pankkitiliä. Tämä on nyt ollut kertakaikkisen ylenpalttista. Mutta kiitos kaikille. Tavara ei kuitenkaan ole tärkeintä, vaan se, että Hakki on saanut todella huomata, että hän on tärkeä ja pidetty niin monella taholla. Ympärillämme on paljon välittäviä ihmisiä.

Kirjallinen yöpöytä: Stieg Larsson, Pilvilinna joka romahti
Nyt on Stieg Larssonin trilogia luettu, ja olo tuntuu vähän tyhjältä. Noin hienon kokonaisuuden jälkeen menee varmasti kauan, että kohdalle tulee mitään vähänkään vastaavaa. Olen jo vuokrannut ensimmäisestä osasta (Miehet jotka vihaavat naisia) tehdyn dvd:n, ja käynyt elokuvissa katsomassa toisen osan (Tyttö joka leikki tulella) filmatisoinnin Hakin kummitädin kanssa. Viimeisestä osasta tehty leffa tulee teattereihin jo ensi vuoden alussa, ja aiomme mennä katsomaan senkin. Elokuvat eivät ole kirjojen vertaisia, mutta täyttävät tyhjää oloa. Stieg Larssonin trilogia oli upeaa luettavaa viimeiseen kirjaan saakka. Viimeinen kirja sitoi hienosti kaiken tapahtuneen yhteen, ja tuomitsi roistot..

Picassoa pienestä pitäen

Olen ollut tämän viikon lomalla, ja Hakki oli tästä syystä poissa hoidosta neljä päivää. Tänään hän meni kuitenkin ryhmikseensä päästäkseen osallistumaan muskariin, ja toinen hyvin merkittävä syy tässä oli se, että äidin piti päästä jouluostoksille..! Lomaviikon huipennuksena kävimme eilen Ateneumissa tutustumassa Pablo Picasso -näyttelyyn. Tämä oli kyllä vähän sellainen "pakko nähdä" -juttu, onhan se uskomatonta, että Helsinkiin on rahdattu mahdoton määrä Pablo Picasson alkuperäisiä teoksia!

Koska olin liikkeellä Hakin kanssa, täytyi taiteesta nauttia ns. "pähkinänkuoressa". Pitempiaikainen taivastelu yhden taulun edessä oli unohdettava, ja edettävä nopeasti kohteesta toiseen. Kyllä Hakkiakin taulut kiinnostivat, ja rattaista kuului välillä selviä kommentteja. "Lintu", hän totesi kyyhkystaulun edessä, mutta koska kyseessä oli juuri Picasson näyttely, ei Hakilla löytynyt sanoja ihan kaikkiin kuvaelmiin. Eikä kyllä äitikään olisi aina tiennyt, mitä kuva esittää, ellei olisi lukenut kuvan viereen kiinnitetystä lunttilapusta... Näyttelyä oli useammassa kerroksessa, ja Hakista oli hyvin hauskaa, että siirryimme vähän väliä kerroksesta toiseen hissillä. Hissi on tällä hetkellä kiinnostava juttu.

Picasson näyttelyn yhteyteen oli myös tehty Helsingin Sanomien toimesta ns. Picasson olohuone, jossa pystyi lapsen kanssa tutustumaan sinne rakennettuihin teoksiin vähän konkreettisemmin... Tämän postauksen kuvat ovat juuri tästä Picasson olohuoneesta. Kiipeily oli kielletty, mutta sallittu kuitenkin pienimuotoisesti vanhemman valvovan silmän alla.

Ateneumin kirjakaupasta löytyi muuten Hakille ensi vuodeksi Myyrä-seinäkalenteri! Tosi hieno. Kalenterin koko oli vain lähes puoli metriä kanttiinsa, joten kotiinkuljetus osoittautui hieman hankalaksi. Mutta siitäkin selvittiin!

Niin kivaa kuin nyt lomaviikolla onkin ollut puuhata Hakin kanssa kaikenlaista, niin pakko se on todeta, että enää en haluaisi olla vain kotona. Haluan myös käydä töissä. Hakin uhmaikä on edelleen pahentunut, ja meillä heitellään tavaroita, läpsitään ja saadaan loputtoman tuntuisia itkuraivareita, jotka alkavat jostain täysin mitättömästä syystä kuten väärällä tavalla puuroon sekoitetusta luumusoseesta. Vaikka töissä on kiirettä ja omat hankaluutensa, on kuitenkin mukavaa, että siellä ihmiset osaavat laittaa itse oman peukalonsa rukkaseen, huolehtivat omatoimisesti henkilökohtaisesta hygieniastaan, eivät räiski vettä keittiössä eivätkä wc:ssä, eivät heittele kansioita, kyniä yms. pitkin lattioita, eivät pyri ajamaan mopolla päällesi, eivät heittäydy kuuroksi kun puhut.. jne.. jne.. Nykyään Hakki ei tee oikeastaan mitään vapaaehtoisesti ja sovulla, vaan aina hänet on otettava pienellä pakolla puettavaksi, vaipanvaihtoon ja ruokapöytään. Se on välillä vähän väsyttävää. Olen kuullut, että uhmaiän jälkeen olisi luvassa "kiltti vaihe". Sitä odotellessa.

Tämä oli muuten sadas postaukseni. Blogin pitämisestä on näköjään tullut suorastaan vakava harrastus!

Tukka kuntoon parturissa

Näin 2-vuotissynttärin kynnyksellä päätin laitattaa Hakin hiukset kuntoon oikein parturissa. Minä olen kerran saksinut Hakin tukkaa itse, mutta nyt päätin, että Hakki pääsee oikein parturiin. Ensimmäistä kertaa elämässään. Yritin netistä hakea lapsille soveltuvaa parturia, ja päädyin Tikkkurilassa sijaitsevaan Pinniet-parturi-kampaamoon. Heillä on kampaamotilojen yhteydessä jopa leikkihuone.

Kun työnsin rattaat parturin ovesta sisään, alkoi itku. Paikka näytti Hakista mitä ilmeisimmin oudolta, ja hän aavisteli pahaa.... Minäkin huolestuin, sillä mieleeni tuli väkisinkin ensimmäinen käyntimme hammaslääkärissä suuhygienistillä, missä koko käyntiä säesti valtaisa huuto. Suuhygienisti sai kurkattua suuhun vain siitä syystä, että suu oli karjumisen vuoksi isosti ammollaan, muuten roikuttiin tiukasti kiinni äidissä. Vaikka tämä ei ollutkaan minulta ja Hakilta oikein nappisuoritus, olin silti pettynyt suuhygienistin käytökseen. Nainen pyöritteli silmiään, eikä me saatu edes sitä hammasharjaa, mikä muille on annettu ensimmäisen käynnin yhteydessä. Ja sen silmien pyörittelyn olisi nyt voinut hoitaa edes minulta salassa!

Parturissa minä riisuin Hakin ja siirryimme leikkitilaan. Hakki sai olla sylissäni, kuten hän halusi, ja hänelle näytettiin leluja, jotka eivät kyllä vielä tässä vaiheessa isommin kiinnostaneet. Itku jatkui. Parturi Miia alkoi varovasti kammata Hakin tukkaa ja siirtyi saksiin. Me ei edes yritetty siirtyä oikeaan parturin tuoliin, vaan koko hiustenleikkuu tapahtui leikkitilassa äidin sylissä. Ja kun hiukset oli leikattu, oli itkuisuuskin ohi, ja lelut alkoivat kiinnostaa. Ja katsokaas kuvaa, eikös ole hieno pikkupojan tukka! Takana näkyy Pinnietin leikkitila.

Miia oli hyvin tilanteen tasalla, ja uhkaavasta alusta huolimatta meillä oli onnistunut ja mukava käynti parturissa. On hienoa saada hyvää palvelua, ja tästä kokemuksesta maksoin mielelläni 15 e. Tarrakin tuli kaupan päälle...

Kirjallinen yöpöytä: Sue Grafton, G niin kuin gangsteri
Sue Graftonin aakkosdekkarit OVAT hyvää luettavaa. Mutta Stieg Larssonin kirjan jälkeen lukukokemus tuntui paikoitellen lattealta, vaikka tätä dekkaria lukiessa tuli jopa naurettua ääneen, mitä tapahtuu kirjojen äärellä aika harvoin. G-aakkosdekkarissa Kinseyn jäljillä on palkkamurhaaja, ja hän joutuu hakemaan itselleen suojelusta toiselta yksityisetsivältä, mikä selittänee kirjan alkuperäisen nimen, G is for Gumshoe. Kumikengistä ei siis ole kyse, vaan sanakirjan mukaan "gumshoe" on salapoliisia tarkoittava slangisana. Kinseyllä siis on itselläänkin tukala tilanne hänen selvittäessään samalla vanhan naisen katoamistapausta.

Tiesitkö muuten, kuinka tekaiset itsellesi kuulosuojaimet korvatulppien puuttuessa? Tunget sukat rintaliivien molempiin kuppeihin, laitat liivit päähäsi asettaen kupit korvien kohdalle, ja sidot nauhat leuan alta kiinni. No, myönnettävä on, että tämä niksi ei toiminut kovin hyvin tässä kirjassakaan... Kirja oli leppoisaa ja hauskaa luettavaa, ja tuntui myös mukavalta, että Kinseyllä oli pientä romanssin tynkääkin. Kinsey Millhonen on kyllä tosi mukava yksityisetsivä.