Vaikka 5-vuotias Hakki ei ole vieläkään siirtynyt nukkumaan omaan sänkyyn, on hänestä nyt yhtäkkiä tullut kovin iso. Hän on eskarilainen, ihan eri sarjaa kuin pienemmät päivähoidossa kulkijat. Hakin piti eskariin siirtyessään vaihtaa hoitopaikkaa, koska ryhmiksessämme ei voinut käydä eskaria. Hakkia jännitti eskarin aloitus eikä kavereiden saaminen täysin kivuttomasti mennyt, vaikka Hakin sosiaalisella luonteella asia pääsääntöisesti järjestyikin nopeasti. Mutta välillä jostain leikistä hänet on jätetty ulkopuolelle, mikä on ollut suuri suru.
Valitettavasti tätä eskarilaisen imagoa pönkitetään myös melkoisella määrällä pullistelua. Eskari sijaitsee lähellä entistä hoitopaikkaa, ja entisiin hoitajiin on tullut törmättyä esim. leikkipuistossa ulkoillessa. Hoitajat, jotka ovat edelleen Pampulan hoitajia, ovat nauraen kertoneet minulle Hakin elkeistä, kurpitsat kainalossa ja rinta röyheänä... Olipa kerran entinen hoitaja joutunut Hakkia vähän torumaan, jolloin uho oli ollut valtava: "Sinä et minua enää komentele..!" Hakin käsitys asiassa oli kuitenkin korjattu, sillä hiekkaa eivät edes eskarilaiset saa heitellä...
Hakki selkeästi hakee vielä paikkaansa isossa ryhmässä. Hän uhoaa enemmän kotonakin ja on jotenkin levottomampi. Mutta kyllä hän viihtyy. Eskariin on mukava lähteä ja hänellä on myös into käyttäytyä opettajia miellyttävällä tavalla. Jospa hänestä siellä kasvaa reipas koululainen!
Kirjallinen yöpöytä
Juha Kurvinen, Sirkus Pjongjang, keikka Pohjois-Koreaan
Kirja kertoo jonglööri Juha Kurvisen ja taikuri Jori A. Kopposen esiintymismatkasta Pohjois-Koreaan Sirkus Pjongjangiin. Kirja on tältä vuodelta, mutta itse esiintymismatka oli tapahtunut jo vuonna 2004. Sain kuulla kirjasta lukupiirissämme, jossa viimeksi käsiteltiin sirkusaiheisia kirjoja ja kiinnostuin. Kirja olikin mielenkiintoinen, ja varsin mukavasti kirjoitettu - herra jonglööri osaa myös kirjoittaa, mikä ei ole koskaan kenenkään kohdalla itsestäänselvyys! Olihan se melko uskomatonta lukea Pohjois-Korean touhuista - propagandan, aivopesun ja ihmisten kontrolloimisen yhteiskuntaa on hyvin vaikea Suomesta käsin ymmärtää tai edes käsittää, että tuollainen on mahdollista. Mutta olenpa iloinen, että en ole syntynyt Pohjois-Koreaan, jossa kulkisin nyt lampaan lailla Kim Il-sungin kuvalla varustettu rintanappi rinnassa ja toistelisin Suuren Johtajan ajatuksia. Hui kauhistus! Kirja kuvasi helppolukuisella ja kiinnostavalla tavalla Pohjois-Korean suljettua yhteiskuntaa ja valitettavasti myös jonglöörin ja taikurin viinahuuruista vapaa-ajan viettoa. Mutta kirja kannattaa kyllä lukea.
Janet Evanovich, Kahdeksan kaunista
Lieneekö vika kirjassa vai minussa, mutta minua meinasi nyt tämä kahdeksas palkkionmetsästäjä Stephanie Plumista kertova kirja kyllästyttää. Kirja oli liian samankaltainen kuin aiemmat, alkoi tuntua, että pitäisihän hommien alkaa vähitellen kulkea edes vähän paremmin eikä olla vain samaa epätoivoista kohellusta, jossa vain tuurilla onnistutaan. Yksikään pidätys ei onnistunut ja henki oli lähteä. Kirjan lapsen katoamiseen liittyvä tapaus saatiin päätökseen suurelta osin muiden ansiosta. En kuitenkaan ollut missään vaiheessa aikeissa jättää kirjaa kesken, mutta yhdeksännen kirjan lainaaminen ei tunnu nyt ajankohtaiselta. Vaikka tapahtuihan kirjassa jotain, jota oli jo pitkään odotettu...
Elizabeth Gilbert, Omaa tietä etsimässä
Onneksi Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä -kirjan luku sattui saumaan, jossa pystyin lukemaan pitempiä yhtäjaksoisia aikoja. Kirja oli nimittäin erinomaisen nautittava ja se tuntui niin sopivalta juuri nyt, kun olen aloittanut opintovapaan ja muutenkin kärsin jonkinmoisesta keski-iän kriisistä. Elizabeth etsii omaa tietään ja mielenrauhaa ja toimii niinkin radikaalisti, että jättää kaiken ja lähtee vuodeksi matkalle. Matka jakautuu kolmeen osaan, kolmeen seutuun, joilla kaikilla on oma tavoitteensa. Italiassa opetellaan elämästä nauttimista, Intiassa etsitään hartautta ja Indonesiassa Balilla teemana on tasapainon löytäminen. Vaikka en itse koe olevani niin hukassa kuin Elizabeth matkansa alussa oli, antoi tämä kirja paljon ajattelemisen aihetta. Elizabeth pääsi tasapainoon, ja tästä kirjasta voi jokainen löytää eväitä siihen, että viihtyy itsensä ja ympäristönsä kanssa entistä paremmin.
Cecelia Ahern, Tyttö peilissä
Tyttö peilissä on pieni vaaleanpunainen kirja, joka sisältää kaksi lyhyehköä Cecelia Ahernin fantasiatarinaa. Molemmat olivat mielestäni vähän outoja, eikä niistä tullut hyvälle mielelle. Ja saduiksi en niitä kutsuisi, koska sadut tapaavat olla onnellisia. En ole edes varma, käsitinkö tarinat oikein, loppuratkaisut eivät olleet niin selkeitä. Enpä tykännyt.
