Todettakoon, että meillä toden totta on sairasteltu pitkän kaavan mukaan. Vieläkään en uskalla olla varma, onko taudit tältä keväältä selätetty. Hakilla oli yksi korvatulehdus, Pampulalla kaksi, ja vatsataudistakin kärsittiin pariin otteeseen. Sairastelujen vuoksi sain myös Tapiolasta hekotuttavan hauskan vakuutustarjouksen, kun yritin hakea Pampulalle lapsivakuutusta. Kahden korvatulehduksen ja kahden silmätulehduksen johdosta vakuutusyhtiö oli sitä mieltä, että korvan sairaudet pitäisi rajata vakuutuksen ulkopuolelle vuoteen 2017 saakka ja silmätulehdukset vuoteen 2014 saakka. Vakuutus saa toden totta jäädä ottamatta! Jospa tässä nyt jopa pysyttäisiin terveinä. Ainakin toivotaan parasta, ja kirjoitellaan iloisemmista aiheista kuten kirjoista!
Olen kirjoittanut lukemistani kirjoista Kirjalliseen yöpöytään. Nyt otan rinnalle Kirjatornin, jossa kerron meillä luennassa olevista lastenkirjoista. Kaikkia en suinkaan esittele, mutta valikoin esittelyyn kirjoja, joista on syystä tai toisesta erityistä sanottavaa. Nämä lastenkirjat ovat nykyään minulle melkoinen pahe.. Taidan kuulua jopa neljään lastenkirjakerhoon, ja kirjoja tulee ostettua muutenkin. Toki kirjastossakin käydään. Itselleni en sentään nykyään kirjoja isommin ostele, lukuunottamatta keittokirjoja ja erinäisiä tietokirjoja, mutta lastenkirjoja on kiva omistaa, jotta niitä ei tarvitse niin paljon varoa kuin kirjaston kirjoja, ja jotta monenlaista luettavaa on aina käsillä. Mutta nyt yöpöydällä huojuvan kirjatornin pariin!
Kirjatorni
Annette Tison ja Talus Taylor, Barpapapa avaruudessaBarbapapat muistan jo omasta lapsuudestani mieluisina kavereina, ja Hakki tykkää heistä myös. Tässä kirjassa barbapapat matkustavat Marsiin ja tapaavat siellä marsilaisia. Esittelykierros on kuuntelijasta kirjan parasta antia, sillä marsilaisten nimet ovat hauskoja. Ja vielä hauskemmiksi ne muuttuvat, kun joka nimeen perään lisätään sana "päppä". Päppä on Hakin oma sana, jonka merkitys on jäänyt minulle hieman epäselväksi. Mutta joka tapauksessa minun tulee lukea nimiä tyyliin "Minä olen Papapum-päppä, saanko esittäytyä, Barpapaavo-päppä, Pumdodo-päppä jne.. Päppä ei ole välttämättä täysin mukava sana. Jos joku, esimerkiksi äiti tai isä, on tehnyt Hakin mielestä tuhmuuksia ja tiedustelee vielä tuhmuuden laatua, on vastaus hyvin usein, että tehty on "hämähäkkituhmuutta ja päppätuhmuutta". Syytös on kova, mutta hieman vaikeasti tulkittavissa..! Barpapapa-kirjassa on lopussa vielä hurja taistelu, joka onneksi päättyy onnellisesti, ja tämän jälkeen barpapapat palaavat kotiin.
Jenny Miglis Sandvik ja Claudine Gevry, Mukkelis makkelis - musikantitTätä kirjaa ei taida saada muualta kuin
Vaukirjan kirjakerhosta.. Tämä on Pampulan ikioma kirja, josta kaikki muutkin tykkäävät. Idea on mielestäni loistava, kirjaa kääntelemällä voi kuunnella neljää eri soitinta: tuubaa, huilua, viulua ja rumpua. Ja välillä soittaa koko orkesteri! Kirjan kulmissa on neljä sopivan suurta ja tahmeapintaista kädensijaa, joita voi vaikka purra - näin kirjan kuvasivut säästyvät tältä kohtalolta ainakin vähän. Ihan parasta vauvakirja-antia!
Tapani Bagge ja Tuomas Mäkelä, Suuri muumilukemisto 4: Muumit maalla ja merelläMuumit ovat kova sana meilläkin. Ja tämä on oikein mukava muumikirja. Kirja sisältää neljä eri tarinaa, ja toimintatapaan kuuluu, että minun pitää osoittaa sisällysluettelosta sormella jokaista tarinaa ja kysyä Hakilta "Luetaanko Viesti Nuuskamuikkuselta, Muumipeikko ja opaalikoru, Vesipeto Surku vai Syysvieras?" Muumipeikko ja opaalikoru on ollut melkoisen suosittu viime aikoina. Kolmevuotiaan kanssa on keskusteltava tarinasta, sillä välillä juonen kulku voi mennä vielä ohi. Esimerkiksi opaalikorutarinassakin jouduimme keskustelemaan opaalikorun lahjoittamiseen ja palauttamiseen liittyvistä käänteistä. Mitä saa tehdä ja mitä ei, oliko lupa vai ei.. Minä en ole lapsena ollut erityisen kiinnostunut muumeista, joten nyt nautin näistä hahmoista siitäkin edestä!
Kirjallinen yöpöytä
Eppu Nuotio, VarjoTämä tuntui todella ajankohtaiselta dekkarilta, vaikka ei ole edes Nuotion uusin. Aiheena oli kunniamurha. Maahanmuuttajataustainen nainen on murhattu raa'asti, ja tiedossa on, että kaikki eivät katsoneet hyvällä naisen länsimaalaistuneita tapoja ja suomalaista miestä. Pii Marin kaivaa murhan ratkaisuun liittyvää tietoa esiin ja edistyy myös itsetuntemuksessa. Ripaus rakkauttakin löytyy. Hyvä kirja!
Anne B. Ragde, Vihreät niitytNeshovin sukutilasta Norjassa kertovan trilogian kolmas ja näin ollen viimeinen kirja. Valitettavasti, sillä sarja on ollut todella nautittavaa luettavaa ja valitettavasti myös siksi, että tämä viimeinen kirja päättyi todella tympeästi. Samaa mieltä oli sarjan minua ennen päätökseen saanut äitini. Eikö pitäisi olla joku vastuu kirjojen henkilöistä, mitä?! Nyt jäi niin huolettamaan yhden tärkeän henkilön kohtalo. Mutta värikkäitä ihmisiä, vaikeita päätöksiä ja koskettavaa elämänmenoa sisältävä teos oli tämäkin.
Janet Evanovich, LuuvitonenEvanovichin palkkionmetsästäjä Stephanie Plumista kertovat kirjat tuntuvat vain paranevan paranemistaan. Huumori on sopivan roisia, ei mene liiallisuuksiin, joten ihan aidosti välillä naurattaa. Ja juonenkäänteitä riittää. Nyt Stephanie jäljitti kadonnutta sukulaissetää, ja joutui siinä rytäkässä ison rikosvyyhdin keskelle. Stephanien tunne-elämän heilahtelut tuovat myös mukavaa säpinää. Mainio kirja!
Tuija Lehtinen, Nappikaupan naisetNappikaupan naiset on uudempaa Lehtistä. Minä olen lukenut hänen tuotantoaan alkaen Marita Lehti -nimellä kirjoitetuista Kultasarjan novelleista ja pidän kyllä paljon. Mutta uudet kirjat sankarittarineen seuraavat aikaansa, nykyään naisten pitää olla rohkeita, aloitteellisia, estottomia.. Nykymeno on erilaista kuin silloin reilut kaksikymmentä vuotta sitten, mutta tällainen tätiluokan lukijahan ei ole muuttunut "ajanmukaiseksi". Minulle kelpaisivat siis vähän estyneemmätkin naishahmot... Minua häiritsee myös se, että hyvin monessa kirjassa päähenkilöt käyttävät turkiksia, tässäkin pinkki turkispanta kuului nappikaupan myyjättäreksi heittäytyvän Saskia Soikkelin talvivarustukseen. Kannanotto tuokin, ei vain minun mieleeni. Mutta kaikesta huolimatta, Tuija Lehtisen kirjat ovat ihanaa huoletonta viihdettä, tästäkin nautin todella paljon!
Poikkesin tänä vuonnakin Helsingin Messukeskuksessa Lapsimessuilla, kaksin Hakin kanssa. Pampula oli isänsä kanssa kotona. Messut olivat monipuolinen kokonaisuus ja paljon me ehdittiin reilun parin tunnin aikana. Hakki kokeili Poliisin moottoripyörää, istui maijassa, kävi paloautossa ja ajoi polkuautoa, testasi potkulautaa, pyöritti useampaakin onnenpyörää, riekkui pomppulinnassa, teki äidille terveystarkastuksen, sai ilmapalloja, maistoi salmiakkia (eka kertaa elämässään, ei tykännyt..) ja käyttäytyi erinomaisen kiltisti!
Valokuvat näyttävät varsin vaisuilta, ja kotimatkalla junassa otetusta kuvasta voikin sen jo arvata.. Taas tultiin kipeäksi. Hakki sairastui messujen jälkeen kuumeeseen, joka onneksi meni parissa päivässä ohi. Mutta Pampula sai oksennustaudin ja ripulin, jotka viidentenä sairaspäivänä veivät meidät lääkäriin ja sieltä kuivumisoireiden johdosta lähetteen kera Lastenklinikalle. "Oksentajia" oli tuolloin niin paljon, että eristyshuoneessa oli meidän lisäksemme toinenkin potilas eikä nenämahaletkuja riittänyt kaikille. Pampulan kohtaloksi tuli, että äiti juotti nesteytysjuomaa ruiskulla. Jos juoma ei olisi pysynyt sisällä eikä sitä olisi mennyt tietyn aikarajan puitteissa riittävästi, olisi Pampula pistetty tippaan. Me kuitenkin selvisimme koitoksesta ja pääsimme kotiin! Lastenklinikkakäynnistä jäi kaikesta huolimatta positiivinen kuva - henkilökunta oli ystävällistä, ja sain huomata, että nenämahaletku ei ole ollenkaan niin paha juttu kuin miltä se kuulostaa. Pampulan huonekaveri pystyi letkunsa kanssa jopa nukkumaan, kun taas Pampulan oli itse urakoitava juomisen kanssa. Ja olihan siinä äidilläkin työmaansa..! Nyt on toivon mukaan vatsatauti selätetty... Ja äiti on monta kokemusta rikkaampi ja aika tavalla väsyneempi.
