Hyrskyn myrskyn

Järjestelmällistä sotkemista harrastava 1-vuotias ja velmu 3-vuotias - varma kokoonpano sille, että kotona ei ole koskaan siistiä. Tilanne ei olisi niin paha, ellei olisi vielä niin, ettei kumpikaan vanhemmista erityisemmin pidä siivoamisesta. Vaikka en olekaan mikään järjestysintoilija muutenkaan, niin jokin raja on ylitetty, kun kaikki tavarat ovat koko ajan lattialla. Ja kun yritän laittaa niitä paikoilleen, Pampula riehuu ja purkaa toisaalla aiheuttaen entistä suurempaa kaaosta.

Niinkin yksinkertainen asia kuin lavuaarin putsaus on hankalaa, koska se edellyttää lavuaarin päällä olevien tavaroiden siirtämistä väliaikaisesti lattialle. Ja Pampula on haukkana paikalla.. Eikä wc:nkään pesu ole enää helppoa. Tyrskyihin mieltynyt Pampula ei tyydy enää vain katselemaan, vaan haluaa huljutella käsiään pöntössä.

Hakkia täytyy tosin tämän aiheen tiimoilta kiitellä. Hänkin kyllä tapaa jättää vaatteensa möykyksi lattialle, mutta suostuu toisaalta välillä siivoamaan siskonsa levittämiä tavaroita paikoilleen. Ja eihän lapsia voi kaikesta syyttää. Oman lisänsä sotkuun antaa homeongelmaan liittyvä remontointi. Jotain on jo tehty, mutta vielä on epäselvää, onko ongelma kokonaisuudessaan ratkaistu. Pelkään pahoin, ettei.

Kirjatorni: Meomi, Oktonautit ja mököttäjäkala & Oktonautit ja suuri aaveriutta
Vaukirjan kerhopaketissa tuli oktonauttifanille varsinainen jymy-yllätys: kaksi Oktonautit -kirjaa! Hakki on ollut ihan onnessaan, ja kirjoja on luettu nyt joka päivä. Yllättävän hyvin oktonautit toimivat kirjanakin, vaikka tv-sarja onkin se tutumpi kanava oktonauttien kanssa viihtymiseen. Kirjaa lukiessa on helpompi tutustua hauskoihin oktonauttihahmoihin, ja oktohälytykset ja käskyt siirtyä komentosillalle kalskahtavat komealle iltasadussakin. Äitikin tykkää..!

Tyrskyjä

Nykyään tuntuu, että on koko ajan kiire ja koko ajan pinna kireällä. Mutta onneksi sentään välillä naurattaa. Minulla on onni omata loistavat työkaverit, joiden kanssa on hauskaa, ja kyllähän nämä omat muksut ovat ihan ässiä huvittamisen taidossa.

Hakki puhui tässä mummunsa kanssa puhelimessa. Keskustelussa Hakki kommentoi kaikkea ympärillään olevaa, ja voin vain kuvitella, miten vaikeaa toisessa päässä oli välillä ymmärtää, mikä juttu oli menossa. Yhtäkkiä Hakki keksi, että mummu varmasti haluaa jutella hänen taisteluhamsterinsa kanssa (Zhu zhu pets..). Hakki otti hamsterin viereensä, muutti ääntään ja alkoi puhua mummulleen kehittämällään hamsteriäänellä. Ikävä kyllä hamsteri ei älynnyt kohdistaa puhettaan mummulle, vaan mongersi puhelimessa tyyliin "Moi Hakki!"... Taustalla ei itse voinut kuin hihittää hervottomasti.

Hakin kanssa kyllä voi jo keskustellakin kaikenlaista ja nauraa yhdessä. Tällä hetkellä pissa-kakka -jutut tuotantopaikkoineen ovat vain valitettavan paljon tapetilla, ja siinä oma huumori on koetuksella. Mutta yksi aamu keskustelimme työkavereistani. Hakki halusi, että luettelen työkavereideni nimiä. Listasin nimiä, ja kun pääsin Pipsaan, totesi Hakki, että hän on nähnyt tämän. "Missä sinä Pipsan olet nähnyt?" kysyin. "Telkkarissa. Pipsa-possun." vastasi Hakki. "Ei minun työkaverini ole Pipsa-possu!" oikaisin, ja sitten meitä nauratti kauheasti..!

Yksivuotiasta ei voi seurata hymyilemättä. Se ilo, mikä välittyy haparoivista askeleista ja vähemmän haparoivista kiipeilyesityksistä, on niin aitoa. Ihmettelen kyllä jo toisaalta taipumusta nauttia kiusanteosta. Tai sitten se vain on niin naurettavaa, kun äiti tai isä laukkaa täyttä höyryä hakemaan luvattomaan paikkaan kiivennyttä Pampulaa.

Pampulalle on hyvin tärkeää olla todistamassa, kun hänen kakkavaippaansa huuhdellaan käsisuihkulla wc-pöntössä. Suihkuttelun jälkeen on nimittäin vuorossa loppuhuipennus: wc-huuhtelu! Pampula nauraa ja hihkuu ääneen, kun vesi ryöppyää pönttöön. Niin, kukapa tässä ei nauttisi tyrskyjen katselemisesta!

Kirjallinen yöpöytä: Kate Jacobs, Lankakaupan talvi
Tämä tuntui kyllä aikamoisen turhalta kirjalta. Kyseessä oli jatko Pieni lankakauppa ja Lankakaupan tyttö -romaaneille, ja sisältö oli pitkitettyä muistelua. Tuntui lähinnä siltä, että kirjailija ei ole malttanut luopua luomistaan hahmoista. Mutta ehkä ne langan päät ovat nyt viimeinkin solmittu. Jos sarja vielä jatkuu, pitäisi jo keksiä jotain oikeasti uutta. Eihän tämä nyt varsinaisesti huono kirja ollut, mutta kuten sanottu - turha.

Sisarukset

On kyllä tosi mukavaa, että Hakki ja Pampula ovat jo välillä oikein kavereita keskenään. He leikkivät matkimisleikkejä, joissa he jäljittelevät toistensa tekemiä ääniä, ahtautuvat yhdessä piiloon vaatehuoneeseen tai nojatuolin taakse, ja Hakki sietää yllättävän hyvin Pampulan kovakouraista puristelua, veljeä kun on tutkittava. Mutta tuleehan sitä riitaakin. Leluista ja junaradan tai dublorakennelman rikkomisesta. Ja Pampula on hyvin mustasukkainen, jos sylissä onkin hänen asemastaan Hakki!

Hoitopaikassa Hakki valisti sijaisena toiminutta hoitajaa Pampulasta: "Tämä on mun vauva, ja minä otan sen kotiin. Mutta sinä saat kyllä pitää sitä sylissä."

Kiinnostava koulu

Hakkia kiinnostaa koulu. Hän on kuullut monen tutun lapsen aloittaneen koulun, ja merkittävintä lienee, että juuri naapurin Allu, pihapiirin ainoa leikkikaveri, lähti ekaluokalle. Hakki ei halua olla pekkaa pahempi, ja hänkin kertoo nyt runsaasti koulutarinoita.
- "Kun minä olin iso, ja olin koulussa..." alkavat nykyään usein Hakin mielikuvitustarinat omista seikkailuistaan.

Pidin tässä pienen syysloman lapsien kanssa käväisemällä Kainuun mummolassa, kun minulla sattui mukavasti työkeikka sinne suunnalle. Kävimme entisessä kotikaupungissani monessa eri puistossa, mm. yhden koulun pihalla, josta ovat tämän postauksen kuvat. Mukavahan se oli mummulassa poiketa, mutta erityisen mukavaa mummulle ja ukille taisi olla, kun lähdimme pois..! Rauhaa ja hiljaisuutta rakastaville vanhemmilleni Pikkuherra Uhmakas itkuraivareineen ja Pikkuneiti Kirkujainen voimakkaine sopraanoineen olivat vähän liikaa. Ja saattoivathan ne naapuritkin kerrostalossa olla lähdöstämme ihan yhtä riemuissaan...

Kirjallinen yöpöytä: Leena Lehtolainen, Henkivartija
En aluksi oikein tiennyt, pidänkö Leena Lehtolaisen uudesta sankarittaresta, henkivartija Hilja Ilveskerosta. Kirjassa oli myös paljon uuden hahmon vähän tylsähköäkin "sisäänajoa"; taustatietoa ja muistoja. Dekkarin tarina oli kuitenkin mielenkiintoinen, ja henkivartijan työn kuvaus kiinnostavaa. Vähitellen sitä alkoi tykkäämään Hiljastakin. Ja Hiljan poikaystävästä. Onhan se Oikeuden jalopeurakin, seuraava Hilja Ilveskero -dekkari, aikanaan luettava! Räväkkä kirja.

Kirjatorni

Gunilla Bergström, Mikko Mallikas menee kouluun
Sitä jotenkin toivoo, että kirjoista tulisi sitä hyvää esimerkkiä lapselle, ei huonoa. Tämän kirja henki ei nyt sitten tue ollenkaan näitä pyrkimyksiä. Mikko Mallikasta jännittää kouluun meno, ja se ilmenee siten, että tämä tottelee, tekee kaiken minkä isä pyytää. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen, kun on käynyt ilmi, ettei kaikkia on pelottanut uuden alku ja koulu onkin ihan mukava paikka, tilanne palaa ennalleen. Mikko Mallikas ei mene koulusta suoraan kotiin, vaikka on luvannut tehdä niin, väittää kotona pesseensä kätensä ennen ruokaa, vaikka ei ole tehnytkään niin (ja menee likaisin käsin ruokapöytään), jättää vaatteensa kasaksi lattialle... Ja tämä on ihan ok, paluu normaaliin. Kyllä nyt vaan tekee mieli vetää iso raksi jutun päälle: "Ei näin!"

Annette Tison ja Talus Taylor, Barbapapan koulu
Tässä kuvakirjassa Barpapapa tarjoaa ratkaisun tilanteeseen, jossa koululaiset ovat tunneilla täysin vallattomia, tappelevat ja melskaavat kaiken aikaa. Barbapapa perustaa uuden koulun, jossa kaikilla on mahdollisuus opiskella heitä kiinnostavia asioita. Vaihtoehtona uudelle koululle oli myös kaavailtu ankaria rangaistustoimenpiteitä, ja kuvissa näkyy oppilaita vankilassa ja pakkotyössä pallo jalassa! Nämä kuvat kiinnostavat kyllä Hakkia.. Onneksi hauskempaa on kuitenkin tutkia Barpapapan koulun hauskoja tilanteita ja ihmetellä numeroiksi muuttuneita barpapieniä! Barpapapat ovat meillä ikisuosikkeja.

Suuret asiat tapahtuvat kotona

Takana on kaksi työviikkoa, mikä tarkoittaa lyhennetyn työviikkoni tapauksessa kahdeksaa työpäivää. Yhtenä työpäivänä piipahdin jo päiväseltään Oulussa, ja kaksi työpäivää on ollut vain puolikkaita, sillä Pampula sairastui kuumeeseen, ja hoidimme Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isän kanssa Pampulaa kotona tehden vahdin vaihdon puolessa välissä päivää. Kahdessa viikossa on selvinnyt se, että työaikani ei riitä työtehtävieni tekemiseen, ei riittäisi edes ilman tuota osittaista hoitovapaata. Mutta tämähän on tuttua nykyään useimmille työssä kävijöille.

Päivähoidossa lapsilla on mennyt hyvin. Myös Pampulalla. Hänestä on jo tullut sosiaalisempi, ja hän on oppinut enemmän leikkimään. Oli yksikin päivä hauska mennä hakemaan lapsia kotiin ja nähdä, kuinka Pampula ja vähän isompi poika istuivat yhdessä maassa ja pudottelivat tammenterhoja sankoon. Kotona on ollut iltaisin selvästi enemmän parkua kuin muulloin, eli ei se erossa olo vanhemmista täysin oireitta ole alkanut. Ja kuumeen aikana takertuminen olikin aikamoista. Hakki puolestaan on nyt selättänyt ryhmiksen vaihtamisesta aiheutuneen epävarmuuden.

Itse olen vielä hyvin kaksijakoisella mielellä. Töissä tapaa työkavereita, mikä on mukavaa. Eivätkä työtehtävänikään ole pöllöimmästä päästä, mutta niitä on liikaa. Jatkuva aikapula ja riittämättömyyden tunne, joista ei välty kotonakaan, rassaavat. Ja vaikka työssä on oma imunsa, ei mitään niin merkittävää tapahdu töissä kuin kotona. Hakki on nyt oppinut ajamaan polkupyörällä ilman apurattaita, eikä näin hienoa uutista työ pysty koskaan tarjoilemaan.

Niin. Jos voisin olla enemmän kotona vaarantamatta taloudellista turvallisuutta, tekisin ilman muuta niin.
Kirjallinen yöpöytä: Anne Tyler, Nooan kompassi
Liam saneerataan pois työpaikaltaan. Tämä ei ole ihan helppo asia yksin asuvalle 60-vuotiaalle. Seuraa muutto pienempään asuntoon, ja siellä Liam joutuu alkajaisiksi väkivallanteon kohteeksi. Liamia vaivaa tästä aiheutunut muistikatko, hän tuntee menettäneensä palan elämästään. Vaikka Liamin tilanteeseen ei ole omakohtaista sidettä, on kirja mielenkiintoista luettavaa. Ihmis- ja itsetuntemus nousevat kirjassa merkittävään asemaan.

Treeniä

Tältä erää on sitten treenit treenattu ja tositoimet edessä. Päivähoidon suhteen siis. Harjoittelimme ryhmiksessä käymistä Hakin ja Pampulan kanssa pari viikkoa, ja nyt maanantaina minulla alkaa työt. Pampula oli kokonaan uuden edessä, kun taas Hakilla totuttelua vaati päivähoitorutiineihin sopeutuminen pitkän kesäloman jälkeen uudessa ryhmiksessä. Uusi ryhmis oli tosin Hakille osin tuttu, sillä tämän uuden ryhmiksen väki ulkoilee Hakin entisen ryhmiksen pihalla, ja yhteisiä retkiä ja tapahtumia on muutenkin ollut paljon. Mutta vaikka hoitajat ja lapset näin olivatkin osin tuttuja, on homma silti vaatinut opettelua. Että kaverisuhteet ja sääntojen noudattaminen onnistuu, siinä menee aina hetki aikaa, ainakin Hakin tapauksessa. Ja onhan Hakki jo istunut ryhmiksestä löytyvällä "Pikku Myyn rauhoittumispenkillä".. Mutta on hän myös erittäin kiltisti ja ansiokkaasti pelannut Kaninloikka-peliä!

Pampula ei ole niin sosiaalinen kuin veljensä, ja vaatii uusien ihmisten kanssa enemmän aikaa tullakseen tutuksi. Pitkä harjoittelujakso mahdollisti rauhassa tutustumisen, ja nyt ryhmiksen hoitajat ovat tuttuja ja turvallisia aikuisia.

Minua vähän huoletti, kun tiesin tämän uuden ryhmiksen alueen varahoitopaikaksi. Kuinka levotonta meno on, kun ryhmiksen pitää aina olla valmiudessa ottamaan hoiviinsa lomailevien, sairastuneiden tai koulutuksessa olevien perhepäivähoitajien hoitolapset? Yhtenä maanantai-aamuna ryhmiksessä oli kolmen hoitajan hoidossa neljätoista lasta, joista vain kuusi oli ns. vakilapsia. Puolilta päivin kaksi lapsista haettiin pois, ja härdelli tasaantui. Ja kyllähän nuo tottuneet hoitajat vaikuttivat osaavan hoitaa kriittisemmänkin tilanteen. Ehkä varahoitopaikka on levottomampi kuin muut hoitopaikat, mutta toisaalta lapset oppivat siellä sosiaalisemmiksi ja sopeutuvimmiksi.

Kotonakin pitäisi nyt pystyä tukemaan ryhmiksen rutiineja noudattamalla myös viikonloppuisin riittävän yhteneväistä päivärytmiä, opettamalla Pampulalle omaan sänkyyn nukahtamisen taitoa, valmistautumalla viikonloppuisin seuraavaan viikkoon mm. vaatehuollon merkeissä, ja iltaisin pitäisi olla selvät sävelet seuraavaa aamua varten, jotta olisi toiveita ennättää sinne työpaikallekin! Onneksi minulla on nelipäiväinen työviikko!

Lapset ovat nyt niin valmiita hoitoon kuin tässä tilanteessa voi toivoa. Aika näyttää, mitä ongelmia tässä vielä tulee ja miten lapset muuttuneeseen arkeen reagoivat. Yritän olla positiivinen, vaikka synkimmällä hetkellä mietinkin, että mikä on sellainen maailma, joka äidin lapsistaan näin erottaa.. Mutta hei, niillä lapsilla on siellä hoidossa oikeasti kivaa!

Kirjallinen yöpöytä: Mary Higgins Clark, Lottovoittaja
Tässä kirjassa on kuusi novellia. Novellimuoto ei minusta ole erityisen hyvä rikostarinoille - kunnon juonenkehittely vaatii enemmän. Mutta novelleiksi nämä olivat oikein mukavaa luettavaa. Alvirah ja Willy ovat ennen elämän mullistanutta lottovoittoaan työskennelleet siivoojana ja putkimiehenä, ja uusi elämä on vienyt heidät tilanteisiin, joissa erityisesti Alvirah päätyy toimimaan salapoliisina. Tarinoiden suurin viehätys on minusta siinä, että Alvirah ja Willy ovat mahdottoman mukavia ihmisiä, jotka toimivat auttaakseen ja joita rikkaus ei ole sokaissut. Ja paha saa palkkansa...

Pysähtymisen paikka

"Äiti, miksi sinä olet niin vihainen?" kysyi Hakki minulta aamulla.

Hakki oli jättänyt mehumukinsa pöydän reunalle, mistä Pampula huitaisi sen lattialle. Ja Pampulalle juuri vaihdetut puhtaat vaatteet olivat sitten mehussa nekin. Miksi minä huusin? Lapsi oli ollut huolimaton, minun piti sen takia luututa lattiaa ja vaihtaa Pampulalle vaatteet. Ylimääräistä työtä, mutta ei mitään ihmeellistä eikä vaarallista. Reaktioni oli ylimitoitettu, ja jotenkin tuo Hakin kysymys pysähdytti. Minä olen ollut viime ajat hyvin vihainen. Yleensäkin aivan liian vihainen.

Ei tämä vetele näin. Täytyy tehdä jotain. Syitä kiukkuisuudelleni toki on. Töiden aloitus ja päivähoitokuvioiden opettelu hermostuttavat. Eikä homekämpässä asuminen taloyhtiössä, jossa oikeisiin toimenpiteisiin asti eteneminen vaikuttaa kovin kaukaiselta, ainakaan helpota asiaa. Silläkin saralla olen muuttanut koko turhautumiseni tehokkaaksi rähinöinniksi (hyvästi naapurisopu..). Ja sitten on vielä väsymys. Yöunet ovat jääneet Pampulan yösyöntikuvioiden vuoksi aivan liian vähäisiksi. Rutiineja on liikaa, positiivista vaihtelua liian vähän. Mutta tämä ei ole lasten vika eikä heidän tule tästä kärsiä.

Minä olen päättänyt aloittaa muutoksen parempaan. Ensimmäinen vaihe on yöuni. Imetys illan ja aamun välillä on nyt lopetettu. Pampula tosin rähinöi vielä tiukasti vastaan (äitinsä tytär...?). Lenkkeily yhdistettynä musiikin kuunteluun on minulle toimiva henkireikä, mutta eihän sinne lenkille aina pääse. Tarvitsen vielä sellaisen uuden harrastuksen, jota voi harrastaa lasten kanssa, ja sellainenkin on nyt hahmottumassa.

Lapset ovat ehdottomasti parasta elämässäni, enkä halua olla heille jatkuvasti huutava ja kiukkuinen äiti. Elämään on löydettävä balanssia. Ja positiivista voimaa. Sillä kivisellä tiellä nyt, yrityksen ja erehdyksen keinoin..

Haist home!

Viikko sitten viikonloppuna Turun linnan puistossa esiintyivät Jenni Vartiainen ja Maija Vilkkumaa. Sinne täytyi päästä, ja tämän vuoksi varattiin Turusta oikein hotellikin. Olin lähdössä konserttiin Hakin kummitädin ja hänen miehensä kanssa, mutta mukana reissulla olivat myös lapset ja heidän isänsä - isälle iski näin lapsenvahtivuoro, mutta ei sentään kovin monen tunnin pesti!

Olin suunnitellut valmistautuvani konserttiin pitkällä suihkulla hotellihuoneessa; ihokarvojen poistoa, tuoksuvaa hiustenpesua ja kosteusvoidetta. Hieman toisin kävi - pesin hiuksia lavuaarin päällä, ja kun suihkutin itseäni, lastasin samalla vettä lattiakaivoon, sillä kylpyhuoneessa ei ollut lainkaan kaatoja eikä varsinaista kynnystä, ja halusin välttää tulvan huoneen puolelle. Kosmetiikan tuoksuihin ei ehtinyt keskittyä, mutta homeen haju tunki joka paikkaan. Ja toisin kuin kotona, täällä ei tarvinnut miettiä, onko hometta vai ei. Home nimittäin rehotti kaakeleissa ja kynnyskohdassa selvinä kasvustoina.

Oli jotenkin surkuhupaisaa päätyä Turussa läpimätään hotelliin juuri kun tulokset oman asunnon hometutkimuksesta olivat tulleet ja vahvistaneet epäilymme. Hotelli ei ollut kyllä pelkästään homeinen, siellä oli muitakin ongelmia. Huoneissa ei ollut tietoa hätäpoistumisteistä, liekö siksi, että hätäpoistumistien edusta oli havaittu oivaksi paikaksi säilyttää kaikenmoisia tavaroita... Avotulta poltettiin kuitenkin surutta käytävällä ilman valvontaa - tuikkuja lasiastioissa. Hotellissa ei myöskään ollut hissiä, vaikka se sijaitsi toisessa kerroksessa. Niukka aamupala tarjoiltiin hotellin käytävällä. Eikä hotelli ollut edes halpa, yö kahden hengen huoneessa maksoi 79 euroa!

Olihan tuo taas varsinaista elämysmatkailua. Onneksi Jenni Vartiainen ja Maija Vilkkumaa pitivät huolen positiivisesta elämyksestä. Ja Merikeskus Forum Marinumkin oli hieno paikka, siellä pääsi meritunnelmiin esimerkiksi Suomen Joutsenen kannella.

Jotta muut osaisivat välttyä vaarantamasta terveyttään homeisessa hotellissa, kerrottakoon, että kyseessä oli Turun Hotel Harriet. Hotellin omien nettisivujen materiaali on vähän toisenlaista..! Ei taitaisi oheiset kuvat oikein asiakkaita houkutella. Tämän postauksen kuvista en voi ottaa kunniaa itselleni. Kuvat on ottanut Hakin kummitädin mies.

Läsnä- ja poissaoloa

Kahden lapsen kanssa on joutunut huomaamaan, että läsnäoloa ei riitä samalla lailla molemmille kuin aikanaan yhdelle lapselle. Hakki on saanut myös vapautta ja vastuuta enemmän kuin hän ehkä olisi saanut, jos olisi jäänyt ainoaksi lapseksi. Olen esimerkiksi sallinut Hakin olla yksin taloyhtiömme pihalla, kun itse olen ollut Pampulan kanssa sisällä. Hyvinhän se on mennyt, lukuun ottamatta kertaa, jolloin Hakki oli päättänyt kiipeillä keinuissa ja juuttunut muoviseen vauvakeinuun.. Minä olin yläkerrassa imettämässä Pampulaa enkä kuullut episodista mitään ennen kuin jälkikäteen, mutta onneksi naapuri pelasti itkevän Hakin pulasta!

Vietimme tässä ihanan kesäisen viikonlopun Hangossa, jonne lähdin lapsien, Hakin kummitädin ja hänen avomiehensä kanssa. Viikonlopun ohjelmaan kuului myös laivamatka Bengtskäriin ja takaisin, ja uskaltauduin reissulle, koska tiesin myös ystävieni katsovan lapsieni perään. Mutta enpä arvannut silloin, että heitä tarvittiin matkalla TODELLA PALJON.. Matkalla majakalle meri möyri, ja minä olin tyystin unohtanut taipumukseni tulla merisairaaksi... Mutta pian alkoi oma olokin olla varsin möyrivä. Pampula oli nukahtanut syliini, ja siirsin hänet nukkuvana kummitädin miehen käsille, ja Hakki oli kummitädin hoivissa - ja äiti paineli takakannelle puuskuttamaan ja puhkumaan ja tuijottamaan horisonttia! Minä en oksentanut, mutta enpä myöskään kyennyt menemään muiden seuraan ennen kuin merimatkan loppumetreillä. Onneksi paluumatka sujui paremmin. Itse majakalla kannoin Pampulaa kantorepussa, ja Hakki kulki kriittisissä paikoissa kummitädin ja tämän miehen mukana. Bengtskär oli upea paikka, ja sinne päästääkseen kannatti vähän kärsiäkin..!

Hangossa kävimme leikkipuistossa ja rannalla. Silloinkin äiti oli välillä poissa Hakin seurasta, etsimässä nimittäin Pampulan kanssa tämän rattaista salamyhkäisesti pudottamaa pipoa. Tavaroiden pudottelu on tällä hetkellä Pampulan suurta huvia. Pipo löytyi, ja Hakki piti hauskaa kummitädin, tämän miehen ja miehen veljenpojan seurassa. Ei sitä äitiä joka hetki tarvita.

Läsnä- ja poissaolo saavat pian uusia merkityksiä, kun töihinpaluusta tulee totta. Syyskuun puolivälissä se sitten tapahtuu. Alkaa työt. Mutta vielä on yksi viikonloppureissukin ennen sitä..!

Seurallisena räpylän jäljissä

Tässä elokuisia lomapäiviä viettäessämme poikkesin lapsien kanssa Päivälehden Museossa. Siellä oli (ja on vieläkin) Räpylänjälkiä-niminen näyttely, Akua ja muita ankkalinnalaisia esitellen. Hakki on niin seurallinen kaveri, että onnistui löytämään uuden tuttavuuden tuollakin. Yläkuvassa Hakki istuukin samanhenkisen näyttelyssä kävijättären kanssa Aku Ankan -autossa piirrettyjä katselemassa...

Nuo Päivälehden museon näyttelyt eivät ole mitään suuria, mutta ilmaisia ja hyvin tehtyjä. Ihan sopivia käyntikohteita lapsille. Ja aikuisillekin. Edellisessä muumiaiheisessa näyttelyssä kävin Hakin kummitädin kanssa, vain Pampula oli mukana, mutta nukkui vaunuissa.. Mutta Tenavat-näyttelyssä käytiin aikanaan koko perheen voimin.

Parasta näyttelyssä oli Hakista ilman muuta juuri tuo Aku Ankan auto. Ja minuun kolahti Jäyhä Jököttäjä, jonka muistan vieläkin hyvin lapsuuden sarjakuvalehdestä. Että se osaakin olla yrmy..!

Kirjallinen yöpöytä: Alexander McCall Smith, Pieniä ihmeitä autokorjaamolla, Mma Ramotswe tutkii
Tämä yhdeksäs Mma Ramotswe -dekkari ei kolahtanut minuun niin hyvin kuin esimerkiksi edellinen. Hyvä tämäkin oli, mutta kirjan luvut tuntuivat tavallista pitemmiltä, eikä tarina oikein vetänyt. Kirjassa etsivätoimistoon tuli nimettömiä pahansuopia kirjeitä, adoptoitu nainen halusi löytää sukulaisensa ja Mma Ramotswen aviomiehessä heräsi toivo halvaantuneen ottotyttären parantamiseksi. Ja ihmeitähän tapahtuu, mutta minkälaisia..?

Kirjatorni: Tiina Nopola ja Sinikka Nopola, Rauhallinen Erkki harrastaa
Kirjastosta tarttui mukaan kirja Rauhallisesta Erkistä. Kirjan on kuvittanut Markus Majaluoma, ja minusta kuvakirjan kuvat ovat kyllä hieman rumia, mutta omalla tavallaan mielenkiintoisia. Tarinassa rauhallisen Erkin vanhemmat yrittävät epätoivoisesti saada lapsensa harrastamaan ja olemaan aktiivinen, mutta Erkki vain haluaa katsella perhosia. Kirjassa lapsi on fiksumpi kuin vanhempansa - lapsi tietää, mitä tahtoo, mutta vanhemmat yrittävät sovittaa lapsen ulkopuolisen mallin mukaiseksi. Mutta hyväähän he vain tahtovat. Kirja on hauskasti kirjoitettu, ja kyllä me Hakin kanssa yhdessä naurettiin. Mutta että minua häiritsi, kun sivu 12 alkaa "Tuli syksy. Isä osti liiteriin höyläpenkin." ja sen jälkeen sivu 13 alkaa "Kesä meni. Tuli syksy. Isä ja äiti eivät enää keksineet Erkille harrastuksia." Eikö tuo syksyn tulo ollut jo käsitelty, mitä..! Mutta mieleinen kirja tämä oli sekä Hakille että äidilleen.

Kiroileva syöttötuoli ja muita kesäjuttuja

Hakki oli ollut ryhmiksestään viikon lomalla, kun matkasimme jo junalla kohti Kajaania ja mummulaa. Matkaseurueeseen kuului minun, Hakin ja Pampulan lisäksi lasten eno, jota ilman en noin pitkälle junamatkalle olisi edes uskaltautunut. Se oli ensimmäinen pitkä junamatka lapsille, ja hyvin se kyllä meni. Loppujen lopuksi. Mutta enpä kyllä lapsettomina aikoina olisi mistään hinnasta halunnut samaan vaunuun vastaavan mölyporukan kanssa...

Hakilta tuli hauskoja juttuja matkan ratoksi. Enon komeaa kuulapäätä Hakki taputti, ja totesi
"Sulla ei ole tukkaa ollenkaan vaan pelkkä pää!" Näinkin asian voi nähdä..

Junassa oli niin täyttä, että neljän paikan ryhmäämme tuli myös "ulkopuolinen", nuori kivannäköinen nainen, joka oli tottunut lapsiin. Hakin kanssa he juttelivat kylpyläkokemuksistaan, ja kävi ilmi, että matkakaveri ei ollut vielä käynyt Flamingossa, missä Hakki on käynyt pariinkin otteeseen. Hakki päätti tehdä aloitteen.
"Kuule, minä voisin jättää äitin, isin ja Pampulan kotiin, ja sitten me voitas yhessä mennä sinne Vlaminkoon..?"
Joo-o. Kyllä minä mietin, että NYTKÖ se jo alkaa...

Lasten isän loma alkoi myöhemmin ja hän oli tulossa autolla perästä. Suunnitteilla oli myös paluumatkaan liitettyä pienimuotoista kotimaan matkailua. Ennen isän saapumista Hakki puhui isänsä kanssa useamman kerran puhelimessa. Kerran hän ei kuullut, mitä isä sanoi.
"Sanoitko sinä voi *aatana tai voi peeke*e?" tarkisti Hakki olettaen jotain isänsä sanavalinnoista...
Minusta tämä oli jo melkoinen todiste siitä, kuka meillä oikein on saanut opetettua Hakille turhan roisia kielenkäyttöä!

Ja lisää oli luvassa. Hakki kertoi totuuksia mummulleen ja ukilleen.
"Isä aina sanoo, että voi *aatana tai voi peeke*le."
Minä yritin selittää, että ei sellaisia sanoja pidä käyttää ja isällekin voi sanoa, että ei saa.
"Mutta isä sanoo, että voi *aatana tai voi peeke*le, jos kone on rikki. Silloin pitää sanoa."
Että kyllä niitä perustelujakin löytyy! Ja isänsähän korjaa koneita työkseen...

Hakki ei juurikaan ujostele, ja haluaa tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa. Hän myös hoitaa mielellään esittelyt.
"Minä olen Hakki, tämä on Pampula, tämä nimi on Äiti ja tämän Isä!"

Kajaanissa kävimme pari kertaa liikennepuistossa. Hakki kuunteli siellä polkuautoilijoille tarkoitetun tietoiskun. Ja puutteita on sen jälkeen löytynyt myös isän autoilusta.
"Molemmat kädet rattiin!" Hakki muistuttaa.

Reissuaminen on niin rankkaa, että joskus uni voi yllättää pienimmän jopa kesken ruokailun. Pampula tosiaan nukahti ystävättäreni luona tämän tyttären syöttötuoliin! Yleensä reissun päällä nämä syöttötuolit ovat ns. "eläviä". Mummu oli oiva syöttötuoli, ja junamatkan aikana enokin selvisi tehtävästä kunnialla, mitä nyt tuhisi paheksuvasti, kun sosemöykky tipahti juuri niille ainoille mukaan otetuille puhtaille sortseille.. Kun lasten isän loma alkoi ja hän liittyi seuraamme, pääsi hän myös syöttötuolin pestiin. Sosemöykky tipahti taas, kyllä, mutta tämä syöttötuoli kiroili! Syöttötuolin rekrytoinnissa on muistettava, että työ vaatii pitkää pinnaa ja likaisten olosuhteitten sietokykyä.

Hakille kesän paras juttu on tainnut olla uiminen. Ja uimisen saralla kohokohta on ollut uiminen Kajaanissa Kuluntajärvessä. Kyllä itsellekin tuli taas kaipuu kotiseuduille, kun pulahti puhtaaseen veteen rauhallisissa kainuulaisissa maisemissa. Kun palasimme kotiin, Hakki on polskinut lähinnä kotipihan tai leikkipuiston kahluualtaassa..! Mutta kiva juttu ovat nuo puistojenkin altaat, leikkipuistoissa järjestettävää lasten ruokailua unohtamatta..!

Jos uiminen on ollut kesässä parasta, voi siitä hyvin päätellä, että hirveän ihmeellisiä extreme-kokemuksia ei ole mitenkään välttämätöntä vielä järjestää. Paluumatkalla Kajaanista kotiin jäimme pariksi päiväksi Saarijärvelle, missä yövyimme Summassaaren kylpylässä, ja mistä käsin vierailimme myös Puuhapuisto Veijarissa. Ihan kiva tuo Veijari oli, mutta ei mikään ihmeellinen kohde. Siellä kuitenkin pääsi lammelle melomaan ja soutelemaan, mikä oli Hakille elämys. Veijarissa oli myös eläimiä, ja erityisen hauska oli akvaariotalo, jossa oli näitä tavallisia suomalaisia kaloja, joita näkee yleensä vain kalatiskillä. Meille sattui puuhapuistopäiviksi hieman huono sää, mikä luonnollisesti vähän haittasi kohteeseen tutustumista. Esimerkiksi pomppulinnat jäivät märkyyden vuoksi hyvin vähälle.

Kaikenlaista on kesään mahtunut. Kajaanissa lomailu alkoi setäni hautajaisilla. Pampula oppi konttaamaan lujaa ja nousemaan puuta vasten. Pampula täytti vuoden. Hakin kummitäti hankki koiranpennun. Asuntomme mahdollisen kosteusvaurion selvittely on meneillään. Ja töihin paluu lähenee.. HUI!

Mutta vielä on kesää ja lomaa jäljellä. Suunnitelmissa on pari viikonloppureissuakin, puistoilua ja ihan vain oleilua. Kesä on niin suloista aikaa!

Kirjallinen yöpöytä

Mary Higgins Clark, Unissakävelijä
Tämä dekkari kärsi vähän hitaasta lukuvauhdistani, mutta hyvähän kirja oli. Selvittämätön katoaminen, jota epäillään murhaksi, tapaturma, johon kohdistuu samat epäilyt, ja oliko itsemurhakaan itsemurha? Ihmisten puheissa ja lehdissä murhaaja on löydetty ja tuomittu, unissakävelyyn taipuvainen rikas mies, joka kuitenkin kieltää syyllisyytensä. Lisää todisteita löytyy - onko Kayn tuore aviomies murhaaja?

Kajsa Ingemarsson, Vettä vain
Toisinaan kirjat sattuvat erityisen hyvin omaan elämäntilanteeseen, ja tässä kirjassa julkkiskirjailijan kylpyhuoneesta löytyy kosteusvaurio. Paha sellainen. Remontti valtaa kirjailijattaren luksusasunnon, ja tapahtuu jotain ennen kuulumatonta: Fransiska Falkesta kertovan kirjasarjan päätösosa viivästyy! Remontti vaikuttaa myös yksityiselämään, ja monet asiat on mietittävä uusiksi. Tästä kirjasta pidin aivan valtavasti!

Eppu Nuotio, Paine
Tuntuu haikealta ajatella, että tämä oli jo toisiksi viimeinen Pii Marin -dekkari. Tämäkin oli nautinnollisen kamalaa luettavaa - henkistä väkivaltaa kokevan Iriksen tilanne kouraisee. Piin epätoivoinen lähes kolmekymmentä vuotta sitten kuolleen isänsä kohtalon selvittely on toinen kirjan juonista, ja vihdoin asioita alkaa tulla päivänvaloon. Kirja jäi vain kohtaan, jossa tarvitaan vielä se seuraava kirja. Se Loppu.

Kirjatorni

Lasten oman kirjakerhon kuukaudenkirjoista
Lasten oma kirjakerho tarjoilee lähinnä Disney-lukemista. Ja onhan siellä paljon lasten must-juttuja, juuri tässä ajassa kaikki saavuttavia villityksiä. Kajaanissa luimme ko. kerhon kuukaudenkirjoja minun lapsuudestani, ja täytyypä sanoa, että ne olivat paljon parempia kuin nykyiset. Ne olivat satuja, joissa seikkaili ankkalinnalaisia: Prinsessa, joka ei koskaan nauranut; Urhea pikku räätäli; Kummitustalo, Hessu kotimiehenä... Tarinoissa oli enemmän ideaa kuin esimerkiksi nykyisissä Nalle Puhista väännetyissä saduissa. No, kyllähän tässä nostalgia vaikuttaa. Kuluneiden kirjojen lukemisessa omalle lapselle oli omanlaistaan viehätystä, tarinat muisti vielä itsekin. Mutta kyllä Hakki tykkäsi!

Peyo, Missä smurffaa vauvasmurffi?
Mummulassa Hakki leikki enonsa vanhoilla smurffeilla. Tämän jälkeen smurffit kiinnostivat entistä enemmän, ja meillä kotona jo ollutta smurffi-kirjaa on tutkittu todella tarkkaan. Missä smurffaa vauvasmurffi -kirja onkin tosi hauska, se sisältää monta aukeaman kokoista piilokuvaa, joista on etsittävä tietyt hahmot ja yksityiskohdat. Olen itsekin ihan koukussa ko. kirjaan, pakko varmaan ostaa pian se Missä smurffaa Välkky.. Hakki jaksaa keskittyä hyvin kirjaan ja smurffaakin hienosti tarvittavat jutut. Smurffi-elokuvakin pitäisi nähdä... ainakin äidin.

Anna Kemp & Sara Ogilvie, Sarvikuonot eivät syö lettuja
Tällä hetkellä Hakin suosikkikirja on iso kuvakirja Sarvikuonot eivät syö lettuja. Kirjassa todentotta seikkailee sarvikuono, ja se on piirretty juuri niin kuin pitääkin, ihanan isoksi! Ja sarvikuono on vielä violetti! Sarvikuono katselee telkkaria, käy vessassa, kutittelee Enni-tyttöä sarvellaan ja syö.. mitäkähän..? Saduissa on usein opetus, ja niin tässäkin. Mutta tässä opetus ei tule pienelle sadun kuuntelijalle vaan hänen vanhemmilleen!

Suuri päivä

Potkulauta. Pitkään siitä on puhuttu, sitten kun... Kaksikymmentä tarraa piti saada vihkoon, ja nyt ne on saatu. Hakin kulkupeli on näppärä Minimicro.

Potkulautailijamme ei käytä enää vaippaa saatikka harkkahousuja. Hän käyttää tavallisia poikien pikkukalsareita. Niin kuin isot pojat tekevät, kun he osaavat käydä jo potalla tai pöntöllä.

Hakki on onnellinen, ja äitinsä on sekä onnellinen että helpottunut. Helppoa tämä ei ole meillä ollut, mutta kaikki ottaa aikansa. Ja tästä asiasta ei kukaan meitä enää painosta. Vahinkoja voi tapahtua, mutta kyllä ne on nyt opittu. Nämä vessa-asiat!

Pieni kesäretki

Ei sitä tarvitse lähteä ulkomaille tai edes kovin kauas kotinurkilta löytääkseen uutta ihmeteltävää ja mukavan retkipaikan. Eilen kävimme pienellä kesäisellä piknikillä Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Vaikka sää oli hyvin lämmin vilvoittavaa tuulta lukuun ottamatta, onnistui japaninpoppelin nöyhtä saamaan aikaiseksi melkoisen lumiefektin!
Pääsymaksu Kumpulaan oli 4 euroa aikuisilta eli minulta ja Hakin kummitädiltä. Pienet lapset eivät maksaneet mitään. Retkelle voisi toki mennä jonnekin ihan ilmaiseksikin, mutta kyllä tuosta kasvitieteellisen puutarhan ihanasta ympäristöstä mielellään vähän maksaakin. Siellä oli rauhallista ja SIISTIÄ, Hakkikin saattoi juosta nurmikolla ilman kenkiä eikä tarvinnut pelätä lasinsiruja!

Ja olihan puutarha kaunis. Keisarinkruunut ja harjaneilikat toivat mieleen oman mummulani pihan vuosien takaa, ja eksoottisempiakin kasveja on tarjolla. Tarkoitus on piipahtaa tuonne vielä uudestaankin!

Kirjallinen yöpöytä

Kaarina Davis, Irti oravanpyörästä
Ex-sairaanhoitaja Kaarina Davisin kirja totaalisesta elämänmuutoksesta panee kyllä miettimään. Olisiko se tosiaan mahdollista muuttaa elämäntapa luonnonmukaisemmaksi ja löytää enemmän aikaa Elämiselle, ei suorittamiselle? Davisin lähtökohdat muutokselle eivät olleet yhtään sen helpommat kuin keskivertokerrostalokierrättäjän, ja hän valaa uskoa siihen, että elämäntapaa on mahdollista muuttaa, eikä vasta sitten joskus eläkkeellä. Huolellista suunnittelua elämäntyylin remontoiminenkin toki edellyttää, ja jokaisen on löydettävä siihen oma tiensä. Meistä niin monella on siihen halua, mutta onko uskallusta ja uskoa onnistumiseen? Davisin kirja kääntää jo muutaman kiven valmiiksi. Tämä kirja kannattaa lukea.

Sue Grafton, K niin kuin kuolema
Kinsey Millhone -dekkarit toimivat aina.. ja tämäkään ei ollut poikkeus. Murhatuksi uskotun tytön äiti palkkaa Kinseyn tutkimaan tapausta, ja Kinsey joutuu sukeltamaan syvälle kaksoiselämää eläneen tytön elämän kuvioihin löytääkseen motiivin ja tekijän raa'alle murhalle. Ystävyys, uhkarohkeus ja rahan ansaitseminen, siinä kirjan teemoja. Saadakseen oikeutta Kinsey turvautuu erikoiseen ratkaisuun.

Kirjatorni: Annette Tison ja Talus Taylor, Barpapapan sokkelot
Iltasatukirjana Barpapapan sokkelot voi olla toisinaan rasittava. Silmät väsymyksestä sikkarassa lukeminen yleensä sujuu, joskin sointi voi olla hieman monotoninen, mutta että pitää seurata sormella sokkelo toisensa perään.. siinä on pientä haastetta! Nimensä mukaisesti kirja sisältää monta sokkeloa, jotka ratkaistaan tarinan lomassa. Tämä kirja on kuitenkin juuri nyt meillä ehdoton ykkönen, ja osataanhan me ne sokkelotkin jo lähestulkoon ulkoa..!

Lomaterveiset Italiasta!

Keväällä oli Hesarissa viihteellinen juttu siitä, kuinka yhteinen lomamatka voi pilata ystävyyden tai rakkauden. Tällöin minulla ja ystävättärelläni oli jo yhteinen lomamatka varattuna. Lähtökohtaa saattoi kohdallamme ajatella jo valmiiksi hankalaksi, kun toisella ei ole lapsia ja toisella on kaksi, ja vielä pieniä. Ja koska ystävättäreni on Hakin kummitäti ja näin ollen tälle hyvin tuttu, mitään vieraskoreutta oli turha toivoa. Mutta pilasiko yhteinen loma yli kaksikymmentä vuotta kestäneen ystävyyden? Ei pilannut. Meillä oli tosi mukavaa!

Matkakohteemme oli Riccione Italiassa. Matkanjärjestäjä oli Aurinkomatkat. Halusimme alunperin lähteä Sisiliaan, mutta päädyimme saman maan toiseen kohteeseen, koska lennot Sisiliaan lähtivät tolkuttoman aikaisin, ja siellä myös lentokentältä oli hotelliin aika matka. Riccionen lentoaikataulut ja lentokenttäkuljetusten pituus olivat sopivia myös lasten kanssa matkustaville.

Asuimme lomaviikkomme huoneistohotelli Mareossa. Meillä oli kaksio - näin meillä oli enemmän tilaa ja vapaus syödä aamupalaa (tosin itse värkättyä) omien aikataulujen mukaan. Kaksiossamme oli parvekkeitakin kaksin kappalein, ja ne olivat todella ihanat. Sekä Pampula että Hakki suorastaan rakastivat niitä, yläkuvassakin Pampula voimailee parvekkeella. Ja Hakki puhalteli parvekkeella saippuakuplia ja tarkkaili naapurihotellin kissoja. Oikeastaan ainoa varjopuoli hotellissa oli se, että huoneiston varustukseen kuuluva dvd ei toiminut koko aikana. Dvd:stä olisi ollut Hakille iloa niinä pakollisina odottelun hetkinä! Kerran Hakki myös onnistui lukitsemaan makuuhuoneen oven niin, ettemme saaneet sitä auki. Hotellin henkilökuntaa saapui kolmeen pekkaan avaamaan ovea. Helppo juttu työkalujen kanssa! Mareossa oli kyllä ystävällinen palvelu.

Kun on vain viikko lomaa, sitä haluaa tietysti nähdä mahdollisimman paljon. Mekin mahdutettiin viikkoon teemapuisto, huvipuisto ja vesipuisto... Itse asiassa kaikki tuo ei olisi ollut tarpeen, vaikka toki se hauskaa oli. Hakille suuria elämyksiä olivat jo pienemmätkin jutut, kuten esimerkiksi suihkulähteet. Ja hyvin monessa paikkaa oli lasten viihdykkeeksi järjestetty muovinen mökki tai ritarilinna tai vastaava - ja niistähän oli mukava kurkistella.

Mereen tutustuminen jäi meillä valitettavan vähäiseksi. Vain kerran olimme aamulla kahlailemassa. Näin ollen rantatuolejakaan ei vuokrattu, vaikka sitä suunniteltiinkin. Toisaalta rannalla auringolta suojautumisessa on lasten kanssa vähän haastetta. Mutta rannan leikkipaikoilla pysähdyttiin kuitenkin useammankin kerran.
Jäätelöä syötiin joka päivä! Pari kertaa käytiin myös oikein vähän hienommin jäätelöannoksilla. Ja pizzaa tuli myös syötyä useammankin kerran. Minun uusi pizzasuosikkini on Pioggia (tomaattikastiketta ja tuplamozzarella!).

Huvipuisto, jossa kävimme, oli pienemmille lapsille suunnattu Fiabilandia. Hakista parasta siellä taisivat olla karusellit. Niitä oli kuusi, ja hän kävi jokaisessa. Kävimme myös merellisessä teemapuisto Oltremaressa ja Beach Village -vesipuistossa. Tuo vesipuisto ei kyllä ollut kovin kummoinen paikka, mutta Oltremare oli hyvä.

Me kaikki neljä osallistuimme yhdessä yhdelle Aurinkomatkojen järjestämälle retkelle, nimittäin puolen päivän reissulle San Marinoon. Sieltä postitimme pika pikaa viisi lomatervehdystä - täytyihän San Marinon postimerkkejä joillekin lähettää. San Marinon minivaltiolla on tosiaan oma postilaitoksensa ja poliisinsa. Mutta Italian armeija on sitoutunut puolustamaan myös heitä.

San Marinossa oli mahdollisuus tutustua pariinkin linnaan, mutta toiselle ei kannattanut lasten ja rattaiden kanssa lähteä sankaroimaan. Reitti olisi ollut niin hankala. Mutta mukava yleiskuva San Marinosta tuli. Ja lasten passeissa on nyt San Marinon leimat! Hakin kummitäti osallistui myös Firenzen retkelle - pääsi sentään kerran ihan "aikuisten oikeesti" -retkelle ilman rattaiden työntämistä ja muita lasten kanssa matkustavien riemuja.. Kummitäti ansaitsee kyllä kymmenen pistettä ja sankaripapukaijamerkin siitä, kuinka hyvin hän jaksoi meidän kanssa! Myös Hakki oli yllättävänkin reipas matkalainen. En ollut tiennytkään, että hän jaksaa kävellä niin paljon! Ja känkkäränkkäkohtauksia oli varsin vähän.

Niin mukavaa meillä oli, että uudesta reissusta haaveillaan jo..! Ja minä muistan vieläkin ne maukkaat aamiaiset, joista Hakin kummitäti pääosin vastasi. Sitä saa niin harvoin syödä valmiiksi laitettuja voileipiä, että siitä todella nautti, aavistuksen verran huonolla omalla tunnolla tosin. Mutta minä sentään laitoin tulen kaasuhellaan! Viikko onnistui puolin ja toisin hyvin ehkä siksikin, että odotuksemme oli realistiset. Kummitäti oli valmistautunut matkustamaan pääosin lapsikuvioiden mukaisesti, ja minullehan se oli myös päivänselvää. Ja Italiassa lapsista tykätään, mikä myös tekee siellä oleilun miellyttäväksi.

Kummitäti on myös minua ahkerampi ja parempi valokuvaaja, ja tämänkin postauksen kuvista kaksi on hänen ottamiaan. Niistäkin ystävälleni suuri kiitos, samoin kuin mitä parhaasta matkaseurasta!

Ja Italiaan voisimme lähteä uudelleenkin. Nyt osaisimme välttää (ehkä..) liian ohjelmallisuuden karikot ja nauttia vielä enemmän vain oleilusta. Paria teemapuistoa unohtamatta..

Ja nyt on sitten toden totta palattu kotiin ja arkeen. Italiassa parantuivat vuotavat nenät, mutta täällä palattiin myös sairastelukierteeseen. Hakki on parhaillaan paranemassa entororokosta, mutta Pampula sai sen juuri, ja on hyvin pilkullinen ja hyvin kiukkuinen. Mutta jotenkin sitä taas jaksaa, kun on mukavia muistoja ihanasta Italiasta!

Kirjallinen yöpöytä: Tess Gerritsen, Voitonmerkki
Tess Gerritsenin Voitonmerkki oli minulla mukana matkalla. Kirja oli jo aloitettu reisuun lähtiessä, mutta en minä sitä ehtinyt viikon aikana loppuun lukea. Hieman kateellisena lentokoneessa silmäilinkin erästä kanssamatkustajaa, joka kaikessa rauhassa luki kirjaa! Mutta - ihmeen paljonhan minä kuitenkin ehdin lukea siihen nähden, millainen elämäntilanteeni on. Ja, kaikelle on aikansa!

Gerritsenin kirjoissa vetävä jännäri on usein höystetty mielenkiintoisella tiedolla jostain epätavallisesta aihepiiristä. Voitonmerkissä tietoa karttui argeologiasta ja muumioista sarjamurhaajaa jahdatessa. Tarinassa on myös tärkeä osa äidillä, joka tekee mitä tahansa lastaan suojellakseen. Hän vannoo antropologien ydinperhekäsityksen nimeen, jossa olennaisin on äidin ja lapsen välinen side. Tilanteen huomioon ottaen tämä oli hyvin ymmärrettävää. Hieno dekkari.

Kirjatorni: Disney, Minun tarinani: Kapteeni Koukku/Peter Pan
Reissuun oli otettu mukaan muutama iltasatukirja, mutta vain yhtä niistä luettiin. Ja harvoinpa tätäkään saatiin loppuun asti, niin poikki pieni matkamies oli iltaisin. Reissussa kun päiväunetkin jäivät pääosin nukkumatta. Iltasatukirjassamme oli Peter Panin tarinasta tämän itsensä kertoma versio ja Kapteeni Koukun näkemys. Ja nimenomaan Kapteeni Koukun puolta haluttiin kuulla yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan hauskasti tarina on kerrottu, mutta epäilen, että 3-vuotias ei vielä käsitä sepitettyjen puolustelujen huvittavuutta. Kirjan viehätys taitaa perustua lähinnä mielenkiintoon hurjaa Kapteeni Koukkua kohtaan.