Juhannuksen juhlintaa

Meidän juhannuksen kauneimman kakun rakensi ilman muuta Hakin sisko, joka tuli luoksemme keskikesän juhlaa viettämään. Tämän hiekkakakun rakentaminen tapahtui hyvin vaikeissa olosuhteissa, koska hiekkalaatikkokaveri Hakki oli lapioineen alati "auttamisvalmiudessa"... Kaikkien vartioimattomien hiekkakakkujen kohtalona oli hajota takaisin lähtötilaansa parin tehokkaan lapiomäjäyksen seurauksena... Juhannusaattona oli sää vielä niin epävakainen ja maa sen verran märkää, että Hänen Aurinkoinen Korkeutensa ulkoili kuravaatetuksessa.

Juhannuspäivänä lähdimme koko porukalla retkelle tiedekeskus Heurekaan. Heureka on oiva käyntikohde eri-ikäisistä koostuvalle seurueelle - kaikille löytyy jotain kiinnostavaa. Fysiikan lait eivät minulla ole enää tuoreena mielessä enkä jaksanut liiemmin pohtia, miksi pallo pysyy ilmassa puhaltimen päällä - mutta pysyi se, kunnes Hakki läimäsi sen kauemmaksi.

Hänen Aurinkoinen Korkeutensa puettiin myös kuukävelyvarusteisiin. Mietin hetken, että alkaako Hakkia pelottaa moinen outo kokemus, kun kaveri ripustetaan kuin henkariin roikkumaan, mutta ei - Hakki on utelias ja peloton tutkimusmatkailija, joka osaisi kävellä myös kuussa.. Tämä on nyt todistettu!

Kaikista mahdollisista paineltavista napeista kiinnostuneelle Heureka on myös jonkin sortin paratiisi. Hakki kulki sormi ojossa painelemassa kaikkea mahdollista, seurauksista viis.

Mystiset veistosrakennuspalikat kiinnostivat Hakkia kiipeilypaikkana. Ratsu oli hyvin paikallaan pysyvää sorttia. Hakki pääsi myös sekä isänsä että siskonsa seurassa neliskanttisilla pyörillä kulkevan auton kyytiin. Minä ainoana seurueesta kävin polkemassa yläilmoissa vaijeriin kiinnitetyllä polkupyörällä.

Heurekalla on myös mukava ulkoalue, jossa Hakki soitteli ksylofonia. Itsestäni hienoin kokemus oli ehkä tuulikone, jolla pystyi kokeilemaan tuulen voimakkuutta aina 25 m/s myllertävään myrskyyn saakka.

Heurekassa kului enemmän aikaa kuin olin ajatellutkaan, ja Hakin päiväunet siirtyivät pahemman kerran. Tämän johdosta meillä joku vietti yötöntä yötä vielä yhdentoista aikaan illallakin, vaikka normaalisti tällöin on nukuttu jo noin kaksi tuntia. Pitkästä aikaa pääsin kokemaan, mitä oikein tarkoittaa "lapsen nukuttaminen"!

Sunnuntaina kävimme kiertämässä reilut viisi kilometriä pitkän kuntoradan pillimehuilla ja vedellä varustautuneina. Hakiltakin sujuu jo pillimehun juominen pelottavan sujuvasti. Myös jäätelön syöminen on hyvin hallussa. Ei taida olla syytä kehuskella näillä ruokavalion täydentäjillä..! Pysähdyimme lenkillä kokeilemaan kuntoradan reunaan pystytettyjä kuntoiluvälineitä. Hakki oli luonnollisesti menossa mukana. Meillä oli kyllä kiva ja rauhallinen juhannus. Kaupungissahan on juhannuksena yleensä ottaen hyvin hiljaista..!

Kirjallinen yöpöytä: Diana Gabaldon, Muukalainen

Raahattuani kirjastosta jonkin mielenhäiriöin seurauksena kotiin tämän yli 800-sivuisen järkäleen, olin epäilysten vallassa. Ei tuollaista jaksa lukea, jää varmasti kesken. Mutta eipä jäänyt. Historiallinen romaani 1940-luvulta 1700-luvun Skotlantiin vahingossa aikamatkaavasta naisesta oli kiehtova ja jännittävä, ja kirjan sivut kääntyilivät tiuhaa tahtia. Clairen tarina jatkuu vielä muutamassa tiiliskiven paksuisessa teoksessa, ja johan minulla on seuraava osa lainattuna. Muukalainen oli kyllä itsenäisenäkin kirjana ihan hyvä lukukokemus eikä tarina jäänyt häiritsevästi kesken. Kirja on helppoa luettavaa, ja suurelta osin tarinan voima on Clairen ja hänen skottimiehensä rakkaustarinassa. Romantiikan ja jännityksen ystävän kannattaa maksaa kantamisen vaiva.

Tenava maistaa pitsaa

Piipahdimme Helsinki-päivänä Päivälehden museossa katsomassa Tenavat-näyttelyyn. Oma tenava otti ilon irti näyttelystä, mutta itseltä jäikin sitten rauhaisa sarjakuvien tutkailu sikseen. Ihan kiva näyttely, kuitenkin. Tenavat on oman lapsuuteni suursuosikki.

Päivälehden museosta siirryimme Virgin Oiliin pitsalle. Minä ja Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä tilasimme pitsat, Hakille oli mukana purkkiruoka. Siinä meinasi vain Piltti jäädä toiseksi, kun Hakki kurkottautui repäisemään itselleen palan pitsan reunaa. Pitsa maistui, ja annoimme hänelle sitten muutaman pienen reunapalan. Tämä taisikin olla Hänen Aurinkoisen Korkeutensa ensimmäinen pitsakokemus. Mutta ei varmaankaan viimeinen!

Kylään, kylään - kutsukaa meidät KYLÄÄN..!

Mepäs oltiin tässä kylässä. Oikein yökylässä. Kävimme Hänen Aurinkoisen Korkeutensa kanssa ystävättäreni ja hänen poikansa luona Tampereella, ja viivyimme siellä kaksi (2!!) yötä. Kyläily on mukavaa vaihtelua, mutta niin paljon en ole unohtanut lapsettomien aikojeni lapsivieraskauhuskenaaroita ettenkö tunnistaisi, että nyt ME OLEMME JUURI NIITÄ, pahimmista pahimpia, joiden lähdon jälkeen ovi suljetaan seitsemällä lukolla ja vajotaan puolikuolleena sohvalle toipumaan vierailun traumoista.

Kaikki meni kyllä tosi hyvin. Siis mitään ei mennyt rikki, ja fyysisistä vaurioista ainoaksi jäi Hakin ylähuuli, johon tuli rupi Hakin pudottua tuolilta. Henkisiä vaurioita voi vain arvailla. Hakki nimittäin oli toden totta vauhdissa, eikä uskonut yhtään mitään. Suurin osa ajasta kului Hakin perässä juostessa ja pyrkiessä estämään kyläilijää vahingoittamasta itseään ja ympäristöään. Minäkin annan taatusti tällä hetkellä vaikutelman yliymmärtäväisestä äidistä, jonka pieni piltti ei tee äitinsä mielestä mitään väärää, koska en kovin paljon kiellä Hakkia. Mutta kyllähän minä kieltäisin, jos sillä olisi jotain tehoa. Juuri nyt kielto on lähinnä yllytys. Paras keino olisi yrittää keksiä kielletyn asian tilalle jotain muuta tekemistä, mutta kyllä nykyisessä menossa mielikuvitus lyö väkisinkin välillä tyhjää. Hetkittäin sitä vain istuu zombina sohvalla ja toivoo parasta.

Ystävättäreni luona vetonaulat olivat television virtanappulan jatkuva painelu ja palmun ravistelu. Ja pikkulipaston päälle kiipeily. Koska mukana ei ollut matkasyöttötuolia eikä -sänkyä, oli sekä ruokailun että nukkumaanmenon suhteen ongelmana karkailu. Meinasin sortua juoksemaan riiviön perässä puurolautasen kanssa, mutta sitten totesin, että nyt ollaan vajoamassa liian alas - jos ei syödä, niin sitten ei syödä. Ja mikään ei viitannut siihen, että kaveri olisi nääntymässä voimattomana nälkään... Unille mentäessä oli jo yksinkertaisesti pidettävä kiinni ja otettava väkisin se hetki, että nyt R-A-U-H-O-I-T-U-T-A-A-N. Kun Hakki nukkui suloistakin suloisempaa pikku enkelin unta, pyysin ystävättäreni katsomaan: "Kurkkaa nyt, on se niin ihana...! Piti yrittää epätoivoisesti löytää jotain positiivistakin hereilläoloajan täyttämän kakarajahdin vastapainoksi...

Mutta kyllä me jotain ihan tehtiinkin. Kävimme Vapriikin näyttelyissä (Reino-tossut, rock-valokuvat, Aika leikkiä), ulkoilimme ja söimme vähän herkkuja. Yritimme myös istuttaa Hakkia katsomaan videolta Teletappeja, mutta kiinnostus jäi lyhytaikaiseksi. En ollut itse aikaisemmin Teletappeja nähnytkään, ja se maailma tuhansine toistoineen oli kyllä oma lukunsa. Tappivanukasta, tappivanukasta, tappivanukasta.. ja vielä vähän tappivanukasta... Ehkä lisää tappivanukasta? Parhaiten Hakki rauhoittui ystävättäreni 8-vuotiaan pojan lelujen ääreen, joista suosituimmiksi osoittautuivat eniten ääntä pitävät vempaimet kuten leikkitietokone ja lelusyntikka. Näiden käyttöä ei vain sopinut aloittaa vielä kello kuusi aamulla, jolloin Hakki päätti aloittaa uuden päivän.. Ettei vain mene hetkeäkään tehokasta kyläilyaikaa hukkaan!

Seuraava kyläilykohteemme (siis seuraavat uhrit..) on Kainuun mummola. Aiotaan viipyä viikko, ja tavata myös ystäviäni, siis mahdollisesti piipahdamme kylässä. Varokaa, täältä tullaan taas!

Kirjallinen yöpöytä: Sue Grafton, C niin kuin Callahan

A, B, C - nyt olen lukenut jo kolmannen Graftonin aakkosdekkareista. Tässä ei ollut enää niin paljon kirjoitusvirheitä kuin kahdessa edellisessä ja takakansitekstille on annettava oikein erityiskiitos: teksti oli dekkarille sopivan ylimalkainen eikä se pitänyt edes paikkaansa! Loistavaa! Näin todellakin säilytetään dekkarinlukijalle kaikki yllätykset.

Kirjassa on erikoinen alkuasetelma, joka antaa hyvän kuvan yksityisetsivä Kinsey Millhonen toimintatavasta: toimeksiantaja kuolee, mutta saamallaan etumaksulla Kinsey selvittää jutun loppuun ja palauttaa ylimääräiset rahat toimeksiantajan kuolinpesälle. Luotettavaa yksityisetsiväbisnestä siis! Alkuperäisteoksen nimi on "C is for Corpse", ja kirjassa vieraillaankin myös ruumishuoneella. Hyvä kirja!

Liukas lippis

Meillä se ei sitten pysy tuo lippis päässä, ei sitten millään. Joka kerta, kun ulkona erehtyy sanomaan Hänen Aurinkoiselle Korkeudelleen poikkipuolisen sanan, esimerkiksi vain lyhyesti "ei", lentää lakki. Kun nappaat hänet syliin lopettaaksesi karkureissun tai viedäksesi kaverin sisään (ystävällisestä kutsusta ei luonnollisestikaan tapahdu mitään), harotaan jo päätä ja varmasti saat vielä kurkotella rimpuileva mötikkä sylissäsi maahan poimiaksesi talteen niin kovin liukkaan lippiksen. Mitä ilmeisimmin olisi tarpeen hankkia sellainen kesähattu, jossa on nauhat leuan alla.. Siinäpä sitten kiukuttelija ihmettelisi (ja kiukustuisi lisää), kun lakki ei lennäkään.

Alla oleva kuva on on otettu vaatteiden vuoksi. Minä päädyin kerrankin hankkimaan Hakille valitettavan kalliit Me & I -asusteet: työkalukuvioisen t-paidan ja polvihousut. On ne kyllä hienot. On. Kyllä siinä sitten kelpaa napostella viinirypäleitä noin tyylikkäänä. Pysyi hetken lippiskin päässä...

Kirjallinen yöpöytä: Liza Marklund, Paikka auringossa

Nyt on uusinkin todella hyvä Marklund luettu! Kirja sijoittuu nimensä mukaisesti aurinkoon, suurimmaksi osaksi Espanjan aurinkorannikolle. Eräs ystäväni lähti aivan vasta lomailemaan Marbellaan, mikä lisäsi kiinnostusta paikkakuvauksiin. Dekkarin aiheina ovat huumerikollisuus ja rahanpesu, ja tässä kirjassa löysi paikkansa moni edellisissä dekkareissa auki jäänyt langanpää. Kannattaa siis nautiskella Marklundit järjestyksessä!

Toiveiden täyttymys

Päivähoitoasiat olivat ajatuksissa jo viime syyskuussa - jätin silloin hakemuksen päivähoitopaikasta. Päätöksen lupailtiin saapuvan toukokuussa ja näin kävikin: tärkeä kirje saapui ja sisälsi viestin, että Hakilla on päivähoitopaikka 3.8.2009 alkaen. Ensisijainen toiveeni oli lähellämme sijaitseva ryhmäperhepäiväkoti, ja meillä oli onnea, Hakki sai paikan juuri sinne! Kävin tänään Hakin kanssa ulkoiluaikaan ryhmäperhepäiväkodin pihalla juttelemassa hoidon aloituksesta. Koska aloitan työt vasta puolessa välissä elokuuta, voimme aloittaa hoidon varovaisesti kahden viikon harjoittelujaksolla.

Tällä ryhmäperhepäiväkodilla on aivan ihana piha, ja hoitajatkin vaikuttivat oikein mukavilta. Hakki teki jo kovasti tuttavuutta toisten lasten kanssa, ja intoili hoitopaikan leluista. Hakkikin pääsi työntämään punaisia nukenvaunuja ja ihmettelemään nukkeja, niitä ei ole tullutkaan kotiin hankittua. Ja tottakai hiekkalaatikko piti käydä testaamassa!

Minua itseäni ihastutti erityisesti suuren pihan luonnonläheisyys. Siellä oli paljon puita ja hauskoja kantoja, tuo kuvaamani oli erityisen upea. Hakki juoksi sinne tänne, mutta ei vielä ehtinyt ottaa koko reviiriä haltuun.. syksyllä sitten. Välillä minua huolestuttaa kovasti, kuinka Hänen Aurinkoinen Korkeutensa selviää päivähoidossa, välillä olen ihan luottavaisella mielellä.

Mehän olemme tänä keväänä harrastaneet aika paljon päivähoidon aloitusta silmällä pitäen, ja ehkä siitä onkin ollut hyötyä. Hakki on ainakin tottunut käymään eri paikoissa. Mutta eniten hän on saanut irti jumpasta ja uinnista. Jälkimmäisessä ei tosin olla käyty sitten maaliskuun lopun, kun jouduimme karanteeniin molluskojen takia. Ottaa pattiin todella. Molluskat voivat kyllä edelleen hyvin, että ei sen puoleen... Muskarissa Hakkia on vaivannut jähmettyminen. Hän kyllä tykkää lauleskella ja taputella rytmiä, jopa tanssahdella, mutta mitään siitä ei tehdä muskariaikana. Silloin roikutaan äidissä kiinni ja tarkkaillaan. Mutta mitä ilmeisimmin tämä tarkkailu tuottaa tulosta, vaikkakaan ei tunnu siltä, että muskari olisi mitenkään erityisen hauska hetki. No, tänään on viimeinen kerta sitäkin, jumppa onkin loppunut jo muutama viikko sitten.

Nyt sitten otetaan ilo irti vapaasta kesästä, se syksy on vain niin pelottavan lähellä..! Pitää yrittää nauttia eikä antaa mustan pilven laskeutua ylle liian aikaisin. Huoli Hakista päivähoidossa mietityttää, mutta myös töihinmeno pelottaa ihan vietävästi. Olen palatessani ollut vajaat kaksi vuotta poissa, ja epäilen, etten enää osaa mitään, älyä mitään taikka opi mitään. Onneksi työpaikallani on esimies vaihtunut, sillä edellinen kyllä osasi pitää vähemmän suosittujen alaisten itsetunnon matalana. Eikä minulla muuten ole edes mitään töihin sopivia vaatteitakaan enää - voi voi!