Hyvästi kesä - äidin alakulo

En ole viime aikoina nukkunut hyvin. Herään aamuyöstä, ahdistaa. En ole yleensä mikään itkupilli, mutta nyt erityisesti lasten päivähoitoon liittyvät uutiset ja tarinat saavat palan kurkkuun. Niin, maanantaina se jo alkaa, päiväkotiharjoittelu. Ja kahden viikon harjoittelun jälkeen on tosi kyseessä - minulla alkaa työt 17.8. Tuntuu kuin kesä loppuisi tähän, ja lähes koko elämäkin... (En ole myöskään liioittelija..??) Ehtiikö iltaisin ja viikonloppuisin tehdä enää mitään mukavaa yhdessä? Muuttuuko elämä pelkäksi jaksamistaisteluksi?

Jotta tämä ei menisi ihan synkistelyksi, olen kerännyt tähän "Hyvästi kesä" -postaukseen iloisia kuvia mukavasta viimeisestä vapaasta kesästä. Yääääääähh!

Tässä kuvassa Hakki soittaa ihan oikeita rumpuja! Meidät oli kutsuttu ystävättäreni pojan rippijuhliin, ja juhlien tiimellyksessä käväisimme rippilapsen autotalliin rakennetulla treenikämpällä. Kuten ilmeestä huomaa, rummut olivat aika kova juttu..!

Tässä hän on. Minun kesämieheni. Komea ja karismaattinen. Sanoo äiti. Kesämies on kyllä tämän kesän aikana kehittynyt hurjasti. Yksi positiivinen asia päivähoitoakin ajatellen on se, että Hakin suhde isäänsä on isän kesäloman myötä muuttunut selvästi läheisemmäksi. Ennen perääni itkettiin, jos lähdin lenkille ja Hakki jäi isänsä kanssa kotiin. Nyt Hakki vilkuttaa minulle iloisesti hei-heitä, hänelle kelpaa isä aivan yhtä hyvin! Ehkä sitten pian myös hoitotädit ovat ok?

Poikkesimme myös uimassa Vantaan Kuusijärvellä. Tämä kuva on samalla todiste kamalasta rikoksesta. Otimme nimittäin uintireissulle mukaan pihamme hiekkalaatikosta lupaa kysymättä naapurin Allun kastelukannun. Eikä tämä jäänyt ainoaksi kerraksi, rikos uusittiin Mustasaaren retken yhteydessä... Kuusijärvellä Hakki pääsi myös ihmettelemään sorsia lähietäisyydeltä.


Pikku-Huopalahdessa on puisto, jossa on leikittäviä, kosketeltavia ja kiipeiltäviä taideteoksia. Tällainen taide miellyttää kovasti!


Jo mainitulla Mustasaaren retkellä tutkimme pientä saarta Lennin ja hänen äitinsä kanssa. Hakki ihastui erityisesti leikkipaikan juna-kiipeilytelineeseen. Surettaa nyt sekin, jos retkeily Lennin ja hänen äitinsä kanssa tyssää tähän. Sovimme, että yritämme järjestää jatkossakin käyntikohteita vaikka sitten joskus viikonloppuisin. Ellen minä sitten saa suostuteltua pomoani lyhennettyyn työaikaan niin, että tekisin vain neljäpäiväistä viikkoa.. Se olisi kyllä ihanteellinen järjestely. Jäisi viikkoon yksi arkipäivä retkiä ja muuta mukavaa varten.

Jälleen kerran retkellä tuli huomatuksi, kuinka erilaisia nämä samanikäiset pojat Hakki ja Lenni ovat. Kun kävelimme saaressa, myös Lenni pystyi kävelemään mukana. Hän siis tosiaan KÄVELI MUKANA, ei haahuillut minne sattuu niin kuin Hakki vastaavassa tilanteessa. Tästä syystä Hakki oli liikuttaessa paikasta toiseen pääosin rattaissa. Leikkipaikalla Lenni leikki nätisti hiekkalaatikolla eikä kiinnostunut niinkään junakiipeilytelineestä, jossa Hakki rymysi isompien lasten riesana. Lenni myöskin palasi saaresta vaurioitumattomana kotiin, kun taas Hakilla oli rupi leuassa yhden laskeutumisen hieman epäonnistuttua... Lenni oli myöskin siisti eikä sotkenut itseään hiekkalöllöön kuten Hakki. Lennillä on myös selkeästi suurempi sanavarasto, ja hän on edistyneempi pottailussa ja syömistavoissa. Tämä on tietysti suurelta osin kiinni vanhempienkin viitseliäisyydestä. Hakki on puolestaan sosiaalisempi ja haluaa alati tehdä tuttavuutta toisten lasten ja vanhempienkin kanssa Lennin pysytellessä tiukemmin äitinsä rinnalla. Hakki näytti myös olevansa show-mies, ja elämöi ja ilakoi hiekalla räpytellen käsiään ja huutaen ääneen. Lennillä on hiljaisemmat tavat. Lapset ovat kyllä ihania juuri tuossa erilaisuudessaan!

Hakki on tosiaan erittäin iloinen ja seurallinen kaveri, joka puistokäynneilläkin mielellään ja rohkeasti menee toisten lasten luokse. Mutta hyvin usein tulee tilanteita, joissa toinen lapsi tylysti toteaa"Mene pois! Ei saa tulla tänne!" Minulla jo nyt sydän itkee verta niiden pettymysten tähden, joita Hakki väistämättä tulee kohtaamaan. Enkä minä ole enää jatkuvasti rinnalla tukemassa. Minä niin toivon, että elämä ei kouluttaisi liian lujaa, ja aurinkoinen ja avoin luonne säilyisi. Tuntuu kauhealta, kun kaikki Hakin hyvinvointiin liittyvät asiat eivät enää olekaan minun käsissäni. Muut huolehtivat lapsestani, kun minä olen töissä. Ei kiva, ei...

Tässä kuvassa on muuten nähtävissä Hakin uusin villitys: avaimet. Hän kaivelee vanhempiensa taskuista alati avaimia, ja erityinen suosikki ovat isän auton avaimet. Onhan se niin hienoa, kun auton lamput vilkuttavat viestiä "lukossa - auki - lukossa - auki", kunnes kukaan ei kohta tiedä, kuinkapäin asia on. Myös naapurit ovat joutuneet huomaamaan, että parkkipaikalla heitä on usein vastassa ystävällinen parkkivahti, joka on valmiina lukitsemaan auton heidän puolestaan. Ja avaamaan. Ja lukitsemaan. Tämä parkkivahti auttaa myös mielellään tavaroiden kantamisessa autosta kotiovelle. Yksi naapuri on jo uhannut tuoda töistään Hakille ison nipun käytöstä poistettuja avaimia. Ihan vielä Hakki ei kuitenkaan osaa avata avaimilla ovia. Onneksi.

Kirjallinen yöpöytä: Cecelia Ahern, Yllätysvieras
Yllätysvieras antaa lukijalleen miellyttävän olon, jos tykkää heittäytyä satumaailmaan. Tähän romaaniin on liitetty mukaan palanen mielikuvitusmaailmaa - vai onko se sittenkin totta..? Pidin kirjasta tosi paljon, mutta satumainen tarina olisi ansainnut hohdokkaamman lopun. Näinkin oli kyllä ihan hyvä. Kirjassa on keskeisenä teemana löytää ilo ja rohkeus elää luopuen suurimmaksi osaksi itse rakennetuista esteistä ja rajoituksista. Ja iloisena ja rohkeana on enemmän annettavaa muillekin, ei velvollisuudesta vaan aidosti välittäen. Ivan-mielikuvitusystävä odottaa kirjan sivuilla auttaakseen meitä.

Säikähdys

Meillä on aidattu terassi. Aidattu siksi, että Hänen Aurinkoinen Korkeutensa pysyisi paremmin hallittavissa, ja koiratkaan eivät karkaa aidan yli. Tällä hetkellä meillä on muuten ollut Neiti Koira kotona jo viikon. Terassin aidassa on portti. Se ei kylläkään perinteisellä tavalla aukea, sillä se on nostettu saranoihin, ja nostamalla sen myös saa pois. Tätä ei Hakki kuitenkaan vielä osaa. Siksipä olenkin ollut suht koht levollisella mielellä Hakin leikkiessä terassilla - ystäväisellä on turvallinen leikkipaikka!

Viikolla ystävättäreni poikkesi kylään. Juttelimme olohuoneessa niitä näitä, ja Hakki leikki terassilla, pyöritteli nurinpäin käännetyn taaperokärryn rengasta. Terassille vievän oven hän oli tönäissyt kiinni, ei ilmeisesti jaksanut kuunnella naisten kälätystä...

Yhtäkkiä minä katsoin tarkemmin terassille. Katsoin toisenkin kerran ja säntäsin sinne itsekin. EI KETÄÄN! Syöksyin vielä sisään tarkistamaan, ettei Hakki ollut kuitenkin huomaamattani tullut sinne, mutta näin ei ollut. Sitten minua vietiin. Loikkasin portin yli avojaloin ja lähdin kaartamaan pihaltamme päädyn ympäri rivarimme etupihalle - sitä kautta pääsee nimittäin myös autotielle! Ja siellähän se rakas ystäväni käveli etupihalle vievällä polulla käsi heiluen; ei huolta, ei murhetta. Sain Hakin kiinni ennen kuin mitään vaaratilannetta ehti syntyä, ja pihalla oli onneksi myös naapureita, jotka olisivat varmasti pysäyttäneet karkulaisen. Mutta silti, ei näin olisi saanut käydä. Minä todella säikähdin!

Seuraavana päivänä menin Hakin kanssa yhdessä terassille, ja pyysin häntä seisomaan portin edessä, jotta saisin otettua kuvan. Ja kovin kauaa ei tarvinnut odotella myöskään Hakin demonstraatiota siitä, kuinka terassilta lähdetään. En antanut kaverin kiivetä kokonaan yli, mutta pelottavan helposti se näytti käyvän. Ei homma eikä mikään. Tyhmä äiti ei aina vain tajua, mitä kaikkea Hakki jo osaa! Kiipeilytaitojen vuoksi Hakki ei siis enää voi olla valvomatta terassilla(kaan). Hän on apinamies.

Kirjallinen yöpöytä

Diana Gabaldon: Sudenkorento
Toinen osa Clairen ja Jamien 1700-luvun Skotlantiin (ja vähän muuallekin) sijoittuvasta tarinasta ei ollut ensimmäisen osan veroinen. Jotenkin tätä luki musta pilvi pään päällä, koko ajan odotti väistämättömiä onnettomuuksia tapahtuvaksi. Ja kirjan takakansikin paljasti sellaisen surun, jota ei muuten olisi tiennyt odottaa (minulla on kyllä joku vakava ongelma näiden takakansitekstien kanssa). Reilut 700 sivua pahaa enteilevää luettavaa - raskasta! Kirja oli ihan hyvä, mutta nyt en kyllä vähään aikaan tartu kolmanteen osaan, vaikka selvittämätön koukku loppusivuille jätettiinkin.

Tess Gerritsen: Katoaminen
Tämän dekkarin alkuasetelma tuntui jotenkin tarkoituksellisen kaoottiselta, eikä kirja heti imaissut mukaansa. Mutta kyllähän siitä sitten melkoinen juttu kehkeytyi, ja jännitystä piisasi. Myös etsivä Jane Rizzolin äitiyden alkumetrit olivat mielenkiintoista luettavaa roisto- ja poliisi -kuvioiden melskeessä. Hurjan hyvä kirja sitten kuitenkin!

Leluista parhain

Kyllä mopo ansaitsee ihan oman kuvakollaasinsa. Se on selvästi leluista parhain, ja siitä on niin moneksi. Sillä ajetaan pääsääntöisesti sisällä, mutta on sitä kokeiltu ulkonakin. Mopoillessa on käytetty kypärää, joskin useimmiten otetaan rennosti ja tutkitaan vaikka napaa mopoilun lomassa. Mopoa on käytetty temppupyöränä, ja trial-tunnelmaa on saatu mopoilemalla erilaisten esteiden kuten korokejakkaran tai sohvatyynyjen yli. Mopon selkään on päästy myös leikkipuistoissa ja Leikkiluolassa, ja ihmettelyä aiheutti Tampereen Vapriikin Aika leikkiä -näyttelyssä vitriiniin päätynyt iki-ihana Plaston mopo! Saas nähdä, kuinka kauan mopo on vielä meillä se ykkönen - puolisen vuotta sillä on nyt kaasuteltu.

Kanijahti Raumalla ja muuta lomakivaa

Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isällä oli vielä vähän kesälomaa jäljellä, ja päätimme tehdä kolmisin pienen reissun lyhykäisen automatkan päähän. Alunperin olimme suunnitelleet lähtevämme Hankoon, mutta säät eivät oikein houkutelleen rannoistaan kuuluisaan kaupunkiin. Päädyimme sitten varaamaan yhden hotelliyön Raumalta ja yhden Laitilasta.


Olen joskus aikoinani ollut hotelliesittelyssä, jossa osallistujilta kysyttiin, mitä kuvittelemme ihmisten tekevän ensimmäiseksi tultuaan sisään hotellihuoneeseen. Oikea vastaus useimpien kohdalla on, että he ottavat kengät pois jalasta ja heittäytyvät pitkäkseen sängylle. Hakki on selvästikin poikkeus säännöstä. Hän nappasi ensimmäiseksi kaukosäätimen käteensä ja alkoi painella nappuloita. Minkään järkevän informaation sisäistäminen siinä kanavasurffailutahdissa oli ikävä kyllä mahdotonta, sillä tv myös sammutettiin hyvin yhtäkkisesti. Hakki on kuvassa vain KERTAKÄYTTÖvaipassa, sukissa ja lippalakissa, sillä matkustusvaate piti ottaa hetimmiten märkyyden vuoksi pois. Ah tätä kertakäyttövaippojen riemua, ne sitten valskaavat säännöllisesti..!

Hotellimme Raumalla oli Cumulus, ja se sijaitsi mukavasti Rauman keskustan tuntumassa. Heti saapumispäivämme iltana teimme pienen lenkin vanhassa kaupungissa, ja menimme sitten myös keskustan hienoon leikkipuistoon, jotta autoilun ja ratastelun kangistama Hakki sai vähän purkaa energiaansa. Yksi Hakin suosikki oli kuvaankin päätynyt erikoinen karuselli - tällaista me ei oltu ennen nähtykään! Kävimme myös opettajainkoulutuslaitoksen piha-alueella, ja siellä Hakki näki kanin (vai rusakon?), jota hän jahtasi pitkään. Pitkäkorva jäi suorastaan tarkoituksella aina vähän matkan päähän istuksimaan, sillä se ei tainnut kokea oloa Hakin perässäjuoksun takia kovinkaan uhatuksi.

Aikoina ennen Hakkia oli minusta mahdottomista mahdottomin painajainen joutua istumaan ravintolassa lasten leikkipaikan läheisyydessä. Nyt sinne suorastaan hakeutui... Cumuluksen Huviretkessä oli hyvä leikkipaikka, jossa Hakki viihtyi, ja itsekin pystyi näin ollen joten kuten nauttimaan ruuasta. Sitä on vain jo lapsen kanssa oppinut hotkimaan omat eväänsä, ja näin varsinainen rauhoittuminen ruuan ääreen on hyvin hankalaa. Ja kyllähän nytkin piti välillä jahdata Hakkia ympäri ravintolasalia, ei se leikkipaikka sentään niin vetävä ollut!

Hakille tilattiin tällä kertaa ensimmäistä kertaa oma ravintola-annos. Kanakorin syöminen oli vähän sitä sun tätä, ja välillä oltiin ruoka suussa leikkipaikalla, mutta aika hyvin se kuitenkin meni. Oma jälkiruokani ansaitsee erityiskiitokset; mansikoita, kermavaahtoa ja PAKSUA suklaakastiketta! Se oli taivaallista. Todella. Ja söin minä tietenkin loput myös Hakin jäätelöpallosta. Ei toden totta tarvitse ihmetellä, miksi mitkään farkut eivät mahdu jalkaan!

Meillä oli reissussa mukana myös Hakin matkasänky, mutta totesimme, että kätevintä oli ottaa Hakki sänkyyn viereen. Ja hyvinhän tuo Hakki nukkui. Heräsimme vain kovin sateiseen päivään, ja kävimme Raumalla enää vesitornin näköalatasanteella ja uudemman kerran vanhassa kaupungissa, minkä jälkeen suuntasimme kohti Laitilaa. Emme muuten Raumalla törmänneet Tuttiinaan ja Neaan, liekkö he vielä lomailemassa...

Laitilassa majoituimme Laitilan Kievariin. Kävimme paikallisella ABC:llä syömässä, ja Hakki heittäytyi hankalaksi.. Omaa (purkki)ruokaa ei olisi maltettu millään syödä saatikka istua syöttötuolissa paikallaan, kun vetonaulana oli viereisen S-marketin autokärry! Ettei vaan olisi ollut koko loman paras hetki istua autokärryn penkillä! Ja näitähän ei olla nähty koskaan ennen, ei vainen...

Laitilan Kievari oli mutkaton ja ystävällinen hotelli, jossa henkilökunnan kanssa tuli heti jutusteltuakin. Hakki on nyt keksinyt, että joissain housuissa on kivat taskut, joissa käsiä sitten pidetään mahdollisimman paljon, ja tämä isäntämiehen kävelytyyli nauratti Kievarissakin. Ruokailuongelmat jatkuivat Laitilassakin siinä määrin, että meidät ystävällisesti suljettiin aamiaishuoneeseen oven taakse, jotta Hakki ei päässyt koko ajan karkailemaan.

Sateinen sää piinasi meitä vielä Laitilassakin, ja läheinen leikkikenttä jäi sitten väliin. Teimme retken Uuteenkaupunkiin, jossa kävimme Bonk-museossa. Tämä höpöhöpö-koneiden näyttely oli omalla laillaan kiinnostava, mutta Hakin kanssa hankalaksi homman teki se, että koneisin ei saanut koskea. Olisi ollut parempi, jos koskeminen ja ratasten vääntely olisi edes osin sallittu, sillä protesti oli äänekäs, ja jouduimme pyytämään oppaaltamme lyhennettyä versiota näyttelyn esittelystä. Lapsia varten Bonk-keskuksessa on kyllä oma osastonsa, jossa lapset voivat itse rakentaa koneita, mutta se paikka ei ollut vielä Hakin ikäistä varten.

Kotimatkalla Laitilasta Helsinkiin pistäydyimme Paimion Sähkömuseossa. Siellä oli myös vanhoja leikkikaluja esittelevä näyttely, jossa oli pieni leikkialue. Osa leikkikaluista oli vitriineissä ja ohuiden nyörien takana, ja kun käänsin selkäni, hurruutteli Hakki pian kuorma-auton selässä alueelta, jossa nyöri oli kummallisesti avautunut... Ei muuta kuin auto pikaisesti paikalleen, mutta onneksi "sallittu" keinuhevonen" kiinnosti myös. Ja kyllähän Hakin sormi kävi myös näissä generaattoreissa ja muissa sähkömuseon vakiovempaimissa...

Paimiossa poikkesimme myös siistissä ja suositussa Cafe Astassa, jossa Hakin oli määrä syödä lounaansa. Siitä ei meinannut tulla kertakaikkiaan mitään. Syöttötuoliin ei haluttu ei sitten mitenkään päin, vain kauheaa karjuntaa saatiin ilmoille. Hakin oli pakko antaa ensin purkaa energiaansa, ja sitten lopulta jäähtynyt ruoka meni ja palanen munkkia jälkkäriksi. Mutta tässä episodissa taisi päästä vanhemmilta pari voimasanaa. Iltapäivällä saavuimme jo kotiinkin, ja Hakki oli autuas päästessään leikkimään pihalle. Sählymailalla ja pallolla pelatessa kävi kuitenkin ilmi, että niin se sitten Hakinkin sanavarasto hioutui lomasen jälkeen huippuunsa: "Voi ittu!" kuului, kun pallo lensi pensaaseen. Nyt sitten vanhemmat saavat pestä suunsa saippualla ja pitää huolta, että toistoja ei heidän suunnastaan seuraa. Uusi sana on nyt nimittäin tehokäytössä ja vuorottelee niin herttaisen "kiitos"-sanan kanssa. Mutta ennen päivähoitoa on päästävä "itusta" eroon. Pakko.

Kesäinen viikko mummulassa

Juhannuksen jälkeisellä viikolla Hänen Aurinkoinen Korkeutensa ja minä lähdimme matkalle kohti Kainuun mummulaa. Mehän reteesti lensimme lentokoneella, ja samaan hintaan saimme välilaskun Kuusamoon ennen määränpäätämme Kajaania..! Laskeutuminen Kuusamoon aiheutti Hakille korvakipua, mutta onneksi Kajaanissa sitä ei enää tullut. Kajaanin kentällä siirryimme lentokenttäbussiin, sillä ukin ja mummun autossa ei ole turvaistuinta eivätkä he näin ollen voineet tulla meitä noutamaan. Mutta mikäs meidän oli bussissa matkatessa!

Koko mummulaviikkomme ajan säät olivat melkoisen kesäiset. Jopa niin kesäiset, että me uskaltauduimme rannalle! Hakki kahlasi ensimmäistä kertaa elämässään luonnonvesissä, ja minä sain heitettyä talviturkin Kajaanin jokeen. Tämä onnistui, kun olimme liikkeellä ystävättäreni ja hänen kahden pienen tyttönsä (3-vuotias ja 4 kk-ikäinen) kanssa, ja toimimme toisillemme lapsenvahteina pulahdusten ajan. Tällainen "uimapiknik" toteutettiin kaksi kertaa, hotelli Kuukkelin rantasaunan lähistöllä ja Kaukametsän rannalla. Lisäksi vielä kerran käväisimme rannalla mummun kanssa. Kajaanin suosituimmalle uimarannalle Kesäniemeen päätimme olla menemättä, sillä sieltä oli löydetty purkkimiinoja toukokuussa, ja niitä löydettiinkin kaksi lisää vierailumme aikana. Purkkimiina on jonkun erityisen häiriintyneen ihmisen tekele, säilykepurkista leikelty ja mahdollisimman haavoittavaksi väännelty, tämän jälkeen rantahiekkaan piilotettu. Myös yhdeltä leikkikentältä oli moinen löydetty. Viittaa melkoiseen lapsi- tai ainakin ihmisvihaan. Sairasta.

Kävimme myös kyläilemässä toisen ystävättäreni luona - hänellä on 5-vuotias tytär. Hakki sai juosta sydämensä kyllyydestä heidän isolla vihreällä pihallaan ja työntää leikkiruohonleikkuria. Ja saippuakuplista löytyi jopa yhteinen leikki 5-vuotiaalle ja 1,5-vuotiaalle!

Luonnollisesti viikon ohjelmistoon kuuluivat myös leikkikentät. Hakki on vähän turhan rohkea liukumäkitouhuissaan - pienet mäet eivät häntä enää edes jaksa kiinnostaa. Ja aika hyvinhän nuo laskut ovat menneet, vaikka joskus meno vähän turhan hurjalta näyttääkin. Kajaanin kirjastoonkin ehdimme, ja lainasin itselleni dekkarin ja Hakille pari kuvakirjaa. Myönnettäköön, että Hakki ehti kirjastoreissulla myös hieman sammutella kirjaston valoja...

Mummulassa Hakin meno oli välillä melkoista, ja lentäväksi lauseeksi tuli, että "Jospa hieman lukisimme kirjaa tai rakentaisimme palikoilla?". Yritimme ehdottaa rauhallista tekemistä yleisen koheltamisen tilalle. Mutta niinhän se oli, että stereoitten johto oli otettava pois seinästä, lukuisia tavaroita siirrettävä kirjahyllyn ylätasolle, hellan sulake löysättävä aina kun sitä ei tarvittu, ja parvekelasit oli pidettävä pääsääntöisesti kiinni, koska tavaroita alkoi kummallisesti lentää pihalle. TV:n käyttöohjetta oli minun tutkittava kerran vähän tarkemminkin, koska täytyi selvittää, mikä nappula aiheutti kuvan häviämisen... WC:ssä olijat joutuivat myös toistuvasti huhuilemaan, että voisiko Hakki ystävällisesti laittaa valot takaisin. Katkaisija sijaitsi harmillisesti WC:n ulkopuolella. Veljeni vanhat lelut (mm. palikat) olivat käytössä, ja saihan Hakki vierailunsa aikana myös pari uutta lelua. Palikoilla rakentaminen jaksoi kiinnostaa Hakkia hetken, ja kyllä hän jo muutaman palikan torneja tekee, mutta jännittävämpää oli ehdottomasti muiden rakentamien tornien hajottaminen. Minä sain tehtyä 18 palikan tornin, mummu teki ennätyksen 20 palikalla - Hakki hajoitti molemmat. Hakin oma ennätys oli sulloa yhdeksän palikkaa paitansa sisään, ja kyllä siitä melkoinen palikkavatsa tulikin!

Ostin itselleni Kajaanista uudet lenkkarit, mutta muuten shoppailu kohdistui pääosin Hakin tarpeisiin. Vähän vaatteita alesta ja ne muutamat lelut. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isälle hankimme tuliaisiksi R-collectionin (kajaanilainen firma!) Ukkometso-paidan, ja mummu osti puolestaan Hakille t-paidan Elohiiri-kuvalla. R-collectionin T-paidat ovat kyllä hauskoja!

Meillä oli erinomaisen mukava viikko! Herkuttelimme myös mansikoilla ja jäätelöllä, ja uimapiknikillä ystävättäreni eväistä löytyi Hakille uusi herkku: Prinsessa-keksit! Niitä olisi rohmuttu vaikka kuinka, jos vain olisi sallittu. Olin itse ajatellut sulatella näitä kaikkia kesäherkkuja käymällä Kajaanissa lenkillä, mutta se ei sitten onnistunut. Hakki oli liian epävarma jäämään mummun ja ukin seuraan, ja kertoikin mielipiteensä äidin lähtösuunnitelmista esittämällä pienimuotoisen huutokonsertin. Kuinkahan se päivähoito sitten elokuussa sujuukaan...

Melkoinen karjuntasessio kuultiin myös lentokoneessa matkalla takaisin kotiin. Kotimatka alkoi niin hyvin: lentokenttäbussi palveli kertakaikkisen erinomaisesti, ja kuljettaja jopa veti valtavan matkakassini bussista terminaalin tiskille saakka. Lähtöselvitys toimi hienosti, samoin turvatarkastus. Mutta sitten. Iltalentomme myöhästyi noin tunnin. Kentällä tarjoiltiin virvokkeita, ja Hakkikin sai pillimehun, mutta kun menee liian myöhään, niin sitten ei ole enää kivaa. Yliväsymys iski lennon aikana, ja siitä se karjunta sitten alkoi. Mikään ei ollut hyvä eikä mikään kiinnostanut. Lentoemäntä toi Aku Ankan saatesanoilla, että tämän voisi repiä itkemisen sijasta, mutta Aku lensi saman tien lattialle. Minä yritin kaivaa kassista kuvakirjaa, rusinoita.. mikään ei ollut mitään, kunnes otin lentokentällä saamani limsapullon esiin. Korkkia suhautettiin auki, ja Hakki sai jopa maistaa limsaa. Pahalta se hänestä maistui, mutta itku unohtui. Uskon, että ympärillämme olevat matkustajat olivat enemmän kuin helpottuneita..! Yhdentoista jälkeen illalla kotona nukahti hyvin väsynyt matkamies.

Kirjallinen yöpöytä

Alexander McCall Smith: Elämän kirkas keskipäivä, Mma Ramotswe tutkii
Suomen helteessä oli mukava lukea kuumassa Afrikassa toimivan etsivätoimiston tutkimuksista. Tällä kertaa selviteltiin mm. aviomiesehdokkaiden taustoja. Mma Ramotswe -kirjoissa on aina mukana myös se tärkeä viisaus: on parasta harkita asioita kaikessa rauhassa teekupposen äärellä!

Minette Walters: Paholaisen höyhen
Tämän lainasin Kajaanin kirjastosta! Taattua taitavaa ja karmaisevaa Minette Walters -tyyliä! Kirjassa mentiin syvälle pelon ja nöyryytyksen psykologiaan. Tarinan kerrontaan sisältyi myös ovelalla tavalla salailua ja peittelyä päähenkilön ajatuksenjuoksun mukaisesti.

Sue Grafton: D niin kuin dollari
Alkuperäinen nimi on "D is for Deadbeat", ja heittiö onkin kirjassa keskeissä roolissa. Hän on ollut vankilassa, elänyt niin, ettei hänen elämänsä tunnu olevan minkään arvoinen kenellekään, ja heittiön tapaturmaiselta vaikuttava kuolemakin vaikuttaa olevan ympäristölle lähinnä helpotus. Yksityisetsivä Kinsey Millhone tutkii kuitenkin asiaa.