perjantai 31. heinäkuuta 2009

Hyvästi kesä - äidin alakulo

En ole viime aikoina nukkunut hyvin. Herään aamuyöstä, ahdistaa. En ole yleensä mikään itkupilli, mutta nyt erityisesti lasten päivähoitoon liittyvät uutiset ja tarinat saavat palan kurkkuun. Niin, maanantaina se jo alkaa, päiväkotiharjoittelu. Ja kahden viikon harjoittelun jälkeen on tosi kyseessä - minulla alkaa työt 17.8. Tuntuu kuin kesä loppuisi tähän, ja lähes koko elämäkin... (En ole myöskään liioittelija..??) Ehtiikö iltaisin ja viikonloppuisin tehdä enää mitään mukavaa yhdessä? Muuttuuko elämä pelkäksi jaksamistaisteluksi?

Jotta tämä ei menisi ihan synkistelyksi, olen kerännyt tähän "Hyvästi kesä" -postaukseen iloisia kuvia mukavasta viimeisestä vapaasta kesästä. Yääääääähh!

Tässä kuvassa Hakki soittaa ihan oikeita rumpuja! Meidät oli kutsuttu ystävättäreni pojan rippijuhliin, ja juhlien tiimellyksessä käväisimme rippilapsen autotalliin rakennetulla treenikämpällä. Kuten ilmeestä huomaa, rummut olivat aika kova juttu..!

Tässä hän on. Minun kesämieheni. Komea ja karismaattinen. Sanoo äiti. Kesämies on kyllä tämän kesän aikana kehittynyt hurjasti. Yksi positiivinen asia päivähoitoakin ajatellen on se, että Hakin suhde isäänsä on isän kesäloman myötä muuttunut selvästi läheisemmäksi. Ennen perääni itkettiin, jos lähdin lenkille ja Hakki jäi isänsä kanssa kotiin. Nyt Hakki vilkuttaa minulle iloisesti hei-heitä, hänelle kelpaa isä aivan yhtä hyvin! Ehkä sitten pian myös hoitotädit ovat ok?

Poikkesimme myös uimassa Vantaan Kuusijärvellä. Tämä kuva on samalla todiste kamalasta rikoksesta. Otimme nimittäin uintireissulle mukaan pihamme hiekkalaatikosta lupaa kysymättä naapurin Allun kastelukannun. Eikä tämä jäänyt ainoaksi kerraksi, rikos uusittiin Mustasaaren retken yhteydessä... Kuusijärvellä Hakki pääsi myös ihmettelemään sorsia lähietäisyydeltä.


Pikku-Huopalahdessa on puisto, jossa on leikittäviä, kosketeltavia ja kiipeiltäviä taideteoksia. Tällainen taide miellyttää kovasti!


Jo mainitulla Mustasaaren retkellä tutkimme pientä saarta Lennin ja hänen äitinsä kanssa. Hakki ihastui erityisesti leikkipaikan juna-kiipeilytelineeseen. Surettaa nyt sekin, jos retkeily Lennin ja hänen äitinsä kanssa tyssää tähän. Sovimme, että yritämme järjestää jatkossakin käyntikohteita vaikka sitten joskus viikonloppuisin. Ellen minä sitten saa suostuteltua pomoani lyhennettyyn työaikaan niin, että tekisin vain neljäpäiväistä viikkoa.. Se olisi kyllä ihanteellinen järjestely. Jäisi viikkoon yksi arkipäivä retkiä ja muuta mukavaa varten.

Jälleen kerran retkellä tuli huomatuksi, kuinka erilaisia nämä samanikäiset pojat Hakki ja Lenni ovat. Kun kävelimme saaressa, myös Lenni pystyi kävelemään mukana. Hän siis tosiaan KÄVELI MUKANA, ei haahuillut minne sattuu niin kuin Hakki vastaavassa tilanteessa. Tästä syystä Hakki oli liikuttaessa paikasta toiseen pääosin rattaissa. Leikkipaikalla Lenni leikki nätisti hiekkalaatikolla eikä kiinnostunut niinkään junakiipeilytelineestä, jossa Hakki rymysi isompien lasten riesana. Lenni myöskin palasi saaresta vaurioitumattomana kotiin, kun taas Hakilla oli rupi leuassa yhden laskeutumisen hieman epäonnistuttua... Lenni oli myöskin siisti eikä sotkenut itseään hiekkalöllöön kuten Hakki. Lennillä on myös selkeästi suurempi sanavarasto, ja hän on edistyneempi pottailussa ja syömistavoissa. Tämä on tietysti suurelta osin kiinni vanhempienkin viitseliäisyydestä. Hakki on puolestaan sosiaalisempi ja haluaa alati tehdä tuttavuutta toisten lasten ja vanhempienkin kanssa Lennin pysytellessä tiukemmin äitinsä rinnalla. Hakki näytti myös olevansa show-mies, ja elämöi ja ilakoi hiekalla räpytellen käsiään ja huutaen ääneen. Lennillä on hiljaisemmat tavat. Lapset ovat kyllä ihania juuri tuossa erilaisuudessaan!

Hakki on tosiaan erittäin iloinen ja seurallinen kaveri, joka puistokäynneilläkin mielellään ja rohkeasti menee toisten lasten luokse. Mutta hyvin usein tulee tilanteita, joissa toinen lapsi tylysti toteaa"Mene pois! Ei saa tulla tänne!" Minulla jo nyt sydän itkee verta niiden pettymysten tähden, joita Hakki väistämättä tulee kohtaamaan. Enkä minä ole enää jatkuvasti rinnalla tukemassa. Minä niin toivon, että elämä ei kouluttaisi liian lujaa, ja aurinkoinen ja avoin luonne säilyisi. Tuntuu kauhealta, kun kaikki Hakin hyvinvointiin liittyvät asiat eivät enää olekaan minun käsissäni. Muut huolehtivat lapsestani, kun minä olen töissä. Ei kiva, ei...

Tässä kuvassa on muuten nähtävissä Hakin uusin villitys: avaimet. Hän kaivelee vanhempiensa taskuista alati avaimia, ja erityinen suosikki ovat isän auton avaimet. Onhan se niin hienoa, kun auton lamput vilkuttavat viestiä "lukossa - auki - lukossa - auki", kunnes kukaan ei kohta tiedä, kuinkapäin asia on. Myös naapurit ovat joutuneet huomaamaan, että parkkipaikalla heitä on usein vastassa ystävällinen parkkivahti, joka on valmiina lukitsemaan auton heidän puolestaan. Ja avaamaan. Ja lukitsemaan. Tämä parkkivahti auttaa myös mielellään tavaroiden kantamisessa autosta kotiovelle. Yksi naapuri on jo uhannut tuoda töistään Hakille ison nipun käytöstä poistettuja avaimia. Ihan vielä Hakki ei kuitenkaan osaa avata avaimilla ovia. Onneksi.

Kirjallinen yöpöytä: Cecelia Ahern, Yllätysvieras
Yllätysvieras antaa lukijalleen miellyttävän olon, jos tykkää heittäytyä satumaailmaan. Tähän romaaniin on liitetty mukaan palanen mielikuvitusmaailmaa - vai onko se sittenkin totta..? Pidin kirjasta tosi paljon, mutta satumainen tarina olisi ansainnut hohdokkaamman lopun. Näinkin oli kyllä ihan hyvä. Kirjassa on keskeisenä teemana löytää ilo ja rohkeus elää luopuen suurimmaksi osaksi itse rakennetuista esteistä ja rajoituksista. Ja iloisena ja rohkeana on enemmän annettavaa muillekin, ei velvollisuudesta vaan aidosti välittäen. Ivan-mielikuvitusystävä odottaa kirjan sivuilla auttaakseen meitä.

1 kommentti:

tuttiina kirjoitti...

Samoja fiiliksiä täälläkin, vaikka Nea jo muutaman kuukauden hoidossa olikin. Mutta kesäloma oli taas ihanaa yhteisoloa, joka loppuu pian... Itku tulee silmään harva se hetki :(