Vielä tänä vuonna oli mahdollista viettää talvilomaa koulujen hiihtolomakausien ulkopuolella, mikä mahdollisti vähän edullisemman lomailun. Me lähdimme maaliskuun puolen välin jälkeen neljäksi vuorokaudeksi Järvisydämen lomakeskukseen Rantasalmelle. Asuimme hulppeasti rinnehuvilassa, ja lapset olivat tilasta ja avaruudesta aivan innoissaan.
Alkuloman sää pysyi pakkasen puolella, ja ulkoilu maistui hyvin. Testasimme järven jäälle pystytettyä hoijakkaa ja huomasimme, että hoijakan pyörittäminen on raskasta puuhaa! Myös makkaraa tuli paistettua. Rannalla oli myös kesäkautta varten vesiliukumäki, jota pitkin lapset laskivat nyt jäälle.
Varsinainen loman kohokohta oli meille kuitenkin retkeily Järvisydämen kupeessa sijaitsevalla Geologisella luontopolulla. Polun pituus oli 2,3 km, mutta ainakin näin talvisaikaan reitti oli aika vaikeakulkuinen, joten kuljimme polun kahdessa osassa kahtena eri päivänä. Näin lapset jaksoivat hyvin, ja mieli pysyi hyvänä! Luontopolku kertoi jääkauden aiheuttamista mullistuksista, ja maisemat polun varrella olivat jylhiä ja kallioisia.
Metsäretkipäivien jälkeen tehtiin myös kaupunkiretki, ja lähdimme käymään Varkaudessa. Siellä piipahdimme Varkauden museossa, jossa oli järjestetty lapsille puuhaa Alvar Aalto -näyttelyn tiimoilta. Pampula osallistui innokkaasti, ja Hakki käytti energiansa siihen, että ei vain innostunut mistään. On hankalaa, kun pitää pitää ikävää. Kun menimme sitten Mekaanisen musiikin "museoon", Hakki oli hyvinkin kiinnostunut ja jaksoi seurata tunnin mittaisen kierroksen esittelyt hienosti. Pampulallakin sujui muuten hyvin, mutta välillä oli vaikeaa kestää se, kun ei saanut itse ryhtyä soittelemaan.. Mekaanisen musiikin "museo"ssa kannattaa kyllä käydä. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisilla vempaimilla musiikkia on kuunneltu ja tehty - paikasta löytyi jopa tanssiorkesterin korvaava musiikkikone! Mieleen jäivät myös museon esittelijän olkapäällä kulkenut kakadulintu ja ulkopuolella puussa roikkunut nukke.
(Tunnustettakoon, että loman aikana tapahtui välillä myös pientä kiukuttelua ja mökötystä.)
Kirjallinen yöpöytä
Kaari Utrio: Seuraneiti
Kaari Utrion Seuraneiti tuli oikein hankittua itselle: pidän kovasti Utrion kirjoista ja tämä kyseinen kirja sijoittuu osaksi Kajaaniin. Olikin kyllä niin hauska lukea kuvausta 1800-luvun Kajaanista. Köyhää, kovin köyhää siellä oli silloin, ja ihmiset olivat vastahankaisia, epäileväisiä ja hitaita innostumaan mihinkään.. Samat asiat taitanevat leimata nyky-Kajaaniakin! Oli myös uskomatonta lukea, miten hankalaa matkustaminen oli tuohon aikaan. Kyllä reilun kuuden tunnin junamatka Helsingistä Kajaaniin on pientä kirjassa kuvaillun taivaltamisen rinnalla. Myös tervanpolttoa ja järvimalmin nostoa selvitettiin mielenkiintoisesti. Ja kirjan rakkaustarina oli aivan ihastuttava kuten sen sankaritarkin.
Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit
Marionetit on kirja sisaruskateudesta, nuoruuden rakkauksista ja elämän valinnoista sirkustemppujen, miimin ja nukketeatterin maailmassa. Kiehtovaa! Tarina kannustaa rohkeisiin valintoihin omalla tiellä, näkemään hyvän ja tärkeän lähellään ja lopettamaan liiallisen menneisyyden menetysten märehtimisen. Kirjan henkilöhahmot tuntuivat aidoilta ja tarina uskottavalta. Takakansitekstissä kirjaa kehuttiin viisaaksi. Sitä se on.
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Veera Niemisen Avioliittosimulaattori on hyvän mielen kirja. Kirja on sekä rakkaustarina että kertomus itäsuomalaisen ja länsisuomalaisen kulttuurin yhteentörmäyksestä, jossa on vaikea ymmärtää toista jo murre-eroista johtuen. Itäsuomalainen Aino salamarakastuu länsisuomalaiseen maanviljelijä-Jussiin, ja lähtee kuukaudeksi kokeilemaan maajussin vaimon elämää tämän kotitilalle, jossa asuvat myös Jussin isä, setä ja pikkuveli. Jussin äiti on kuollut. Miesten taloudenpito on omanlaistaan ja kommunikointi vähäistä, ja useammassakin tilanteessa Ainon tunnelmia voisi hyvin kuvata "itäsuomalaisen Antskun" lausahdus "mie romahan". Ymmärrystä ja joustavuutta tarvitaan molemmilla tahoilla, kaikissa ihmisissä on puolensa ja heistä kirjoitetaan lämpimästi. Mukava ja hauska kirja.
Päivi Kannisto: Elämäni nomadina
Kuvittelin, että Päivi Kanniston Elämäni nomadina -kirja kertoo enemmän Kanniston ja hänen miehensä "seikkailuista". Hehän jättivät vuosia sitten kaiken ja lähtivät yhdessä kiertämään maailmaa. Kirja on kuitenkin ennen kaikkea tietokirja nomadisen elämäntavan valinneista ihmisistä ennen ja nyt, ja paljon pohditaan myös sitä, minkälainen ihminen on nomadi. Kirjan mukaan nomadi on matkaaja, jolla ei enää ole kotia, vaan hän on matkalla koko ajan. Hän voi viipyä toisissa paikoissa kauemmin kuin toisissa, mutta kodin kaltaista kiinnekohtaa ei enää ole. Kirja oli mielenkiintoinen, mutta omista vääristä odotuksistani johtuen pieni pettymys. Kirja haastaa kuitenkin lukijan miettimään vapautta, yhteiskuntaa ja sen odotuksia, elämän valintoja - kuinka pitkälle muiden odotukset määrittelevät elämämme ja kuinka pitkälle toteutamme sitä, mitä itse haluamme? En ole kaikesta samaa mieltä kuin Kannisto, mutta ihailen hänen rohkeuttaan tehdä elämästään omanlaisensa. Kaikkien ei tarvitse ryhtyä nomadeiksi, se ei edes ole kaikille sopiva tavoite, mutta kyllä jokaisen pitäisi löytää se oma tapansa olla vapaa. Kanniston ja hänen miehensä kuulumisista voi sitten muuten lukea enemmän heidän blogistaan!
Anne B. Ragde: Satunnaista seuraa
Kukasta kukkaan lentelevä nettideittailija Ingunn nauttii estottomasti seksistä, mutta pelkää sitoutumista. Hän on jättänyt aina kumppaninsa ennen kuin nämä ehtivät jättää hänet, ja yksitoista kuukautta on hänen pisin suhteensa. Nyt hän on päättänyt elää yksin irtonumeroista nauttien. Hänellä on hyvä työ musiikkitoimittajana ja mukava ja turvallinen oma asunto Trondheimissa. Jokin kuitenkin alkaa kalvaa Ingunnin sisintä ja yksinhuoltajaisän kohtaaminen saa Ingunnin hyvin järjestetyn elämän raiteiltaan. Haluaako Ingunn sittenkin jo enemmän? Minua Ingunnin koheltamisesta lukeminen tietyllä tapaa rasitti (toki rempseässä seksissä on viehätyksensä), enkä voinut oikein aluksi ymmärtää hänen asennettaan. Mutta tietty myötätunto ja kiinnostus Ingunnin elämään syntyi, ja sitä alkoi oikein toivoa, että josko tuo Ingunnkin vielä löytäisi elämäänsä tasapainon ja rauhan. Loppujen lopuksi ihan lukemisen arvoinen kirja.
Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä
Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvat dekkarit ovat puuttuneet minun lukuvalikoistamani, mutta nyt olen lukenut ensimmäisen, Kesän kylmyydessä. Ja hyvähän se oli! Kirjassa surmataan nainen väkivaltaisesti silmittömän raivon vallassa, ja kun toinen nainen kokee saman kohtalon, epäillään vahvasti sarjamurjaajaa. Gotlantilaiset ja tukholmalaiset poliisit ahertavat tapauksen kimpussa, ja myös rikostoimittajat tuodaan kirjassa esiin. Ihmiset tuntuvat aidoilta ja heidän motiivinsa ymmärrettäviltä. Jopa murhaajan motiivi on ymmärrettävä, mikä on tavallaan lohduttavaa vaikkakin surullista, mutta kyseessä ei ole sentään irrationaalinen pahuus. Kirjan myötä heräsi kiinnostus lukea lisää Jungstedtin kirjoja - ja päästä käymään Gotlannissa!
Alice Munro: Karkulainen
Minä en yleensä lue isommin klassikoita tai palkinnoin noteerattuja kirjailijoita. Alice Munron Karkulainen päätyi lukulistalleni ennen kuin hän sai Nobelin erään kirjaa kovasti kehuneen arvostelun seurauksena. Mutta kyllähän nämä Munron novellit ovat hienoja, moniulotteisia ja mielenkiintoisia. Uskaltaisin jopa sanoa, että aion lukea niitä lisää. Mutta sen verran fiksaantunut olen onnellisiin loppuihin, että minua vähän masensi, kun nämä eivät aina niin onnellisesti päättyneet. Toki ihmiset vaikuttivat selviävän, eihän kaikki ole koskaan mitään kiiltokuvaa, ja ehkä tämä on sitten lähempänä sitä oikeaa elämää... Makupaloiksi kirjan kahdeksan novellin nimet: Karkulainen, Tilaisuus, Pian, Hiljaisuus, Intohimo, Syntejä ja rikkomuksia, Temppuja ja Selvänäköä.
