Lomalla Kerimaassa

Kesäkuisena maanantaina lasten turvavyöistuimet ja lomavarustus pakattiin Hakin kummitädin autoon, ja lähdimme yhteiselle lomalle kohti Kerimaata. Kolmena edellisenä kesänä on kokoonpanolla minä, lapset ja Hakin kummitäti käyty ihan ulkomailla, mutta tänä kesänä tyydyimme viiden päivän lomaseen Savonlinnan Kerimäellä. Automatka sujui mukavasti.

Kerimäellä ei ollut vastassa varsinaisesti mikään lomasää, pilvistä ja vesisadetta. Kotiuduttuamme luhtihuoneistoomme lähdimme kuitenkin illalla tutkimaan ympäristöä.  Löysimme mm. pihashakin, karhuveistokset ja uimarannan, jolla oli ankkurissa myös "Selipaatti", kelluva sauna.

Lomasää alkoi mukavasti parantua heti saapumispäivän jälkeen, jolloin päiväohjelmaan kuuluivat pieni luontopolku ja käyminen Kerimäen kylällä maailman suurinta puukirkkoa unohtamatta! Urhoollisesti kipusimme kaikki myös kellotorniin ja pääsimme turvallisesti alaskin. Loppuviikon paistoi aurinko niin mukavasti, että pääsimme joka päivä uimaan. Lapset olivat aivan innoissaan uimarannasta, ja se olikin ihanteellinen lasten kannalta, matala ja hiekkapohjainen. Me itse emme lämmittäneet Selipaattia, mutta kun jotkut muut olivat tehneet sen ja lähteneet jo pois, kävimme lasten kanssa uikkareissa ottamassa pienet kokeelliset löylyt. Mukavaltahan se tuntui!

Kummitäti huolehti myös todistusaineistosta: minäkin kävin uimassa! Vesi oli hieman raikasta, mutta ei onneksi kylmää.

 

Ensimmäinen luontopolkureissumme oli hieman lyhyenpuoleinen, ja siksi lähdimmekin vielä uudelleen metsään. Mielestäni oli melkoisen hieno saavutus, että kävelimme koko poppoo viiden kilometrin mittaisen luontopolun! Maisemat olivat hienoja, ja itikoidenkin määrä kohtuullinen.

Luontopolulla jaksamista edesauttoivat eväät ja makkaran paisto. Aikaisempi grillauksemme lomakeskuksen alueella oli ollut vähän takkuista, kun sytytysnestettä oli liian vähän, mutta nyt saimme hienosti tulen nuotioon. Sytykkeenä oli naiselliseen tapaan muutama sivu viikkolehti Annaa.

Lomaviikolla poikkesimme myös Savonlinnassa järviristeilyllä ja torilla lörstyjä syömässä. Savonlinnassa oli myös hieno leikkipuisto järvimaisemissa, ja sielläkin viivähdimme tovin. Hakin ja Pampulan halauskuva on sikäli ihana muisto lomalta, että nykyään nuo kaksi riitelevät melkoisesti. Hakilla on lisäksi hieman vaikea vaihe meneillään, ilmeisesti lähestyvä koulun alku jännittää ja muutenkin kaikki riepoo, ja minulla meinaa aika useinkin ymmärrys loppua. Kun katselin Hakin kummitädin minusta ottamia lomakuvia, näytin usein aika uupuneelta. Mutta loman aikana onnistuin kyllä jo rentoutumaankin! 

Pääsääntöisesti lomalla sujui kaikki hyvin, ja reissusta jäi tosi hyvä mieli. Ehkäpä viides yhteinen reissumme voisikin olla taas kotimaan matkailua!

Kirjallinen yöpöytä

Sari Luhtanen: Tuulin viemää
Jos olisin lukenut Sari Luhtasen "Tuulin viemää" -kirjan ennen kuin luin hänen kirjoittamansa "Kaikkea kaunista" -romaanin, olisi Sari Luhtasen viihdekirjoihin tutustuminen voinut tyssätä heti alkuunsa. Tuulin viemää -kirjassa on sama idea kuin aikoinaan "Noora menee naimisiin" -tv-sarjassa: nuori nainen alkaa suunnitella häitä, vaikka sulhasesta ei ole tietoakaan. Sulhanen täytyy vain löytää hääpäivään mennessä. Kirjan päähenkilö Tuuli on varsinainen pyryharakka, vastuuntunnoton, valehtelee pieniä valheitaan minkä ehtii. Jos tilannetta ei olisi ollut tasapainottamassa järkevä isosisko Kielo, olisi kirja voinut jäädä hyvinkin kesken. Minä en pitänyt Tuulista enkä isommin koko kirjasta. Kirja tuntui kliseiseltä, ja koko juonihan oli jo pääteltävissä takakannesta. Minä kyllä jaksan ihmetellä sitä, miksi takakansiteksteihin on sisällytettävä kirjan mielenkiinnon kannalta olennaisten yllätysten paljastaminen. Näin viedään suuri osa lukunautinnosta. No, Tuulille kävi tietysti ihan hyvin, ehkä hän jopa hieman onnistui kasvamaan aikuiseksikin, ja kyllä kirja sen verran kiinnostava oli, että se täytyi lukea loppuun. Koska yksi lukematon Luhtanen on jo kirjastosta lainattuna, tulee vielä kerran testattua, olenko Luhtasen kirjojen ystävä vai en!

Sue Grafton: M niin kuin murhaaja
Minulla oli lomalukemisena Kerimaalla pitkästä aikaa Sue Graftonin aakkosdekkari, ja olen jo ehtinyt M:ään saakka.  M niin kuin murhaaja -kirjassa Kinsey selvitteli perheen kadonneen "mustan lampaan" olinpaikan, koska se oli testamentin toimeenpanon kannalta välttämätöntä. Tapahtumiin liittyvä murha kosketti Kinseytä syvästi ja tässä kirjassa Kinsey kävi läpi myös yliluonnollisia kokemuksia. Kaikesta ikävästä huolimatta kirja onnistui päättymään positiivisen haikeissa tunnelmissa, mikä on lukijan kannalta mukavaa. N:llä jatketaan jossain vaiheessa..