Joulun jälkiviisautta

Näin joulun jälkeen on hyvä antautua jälkiviisauden valtaan, ja miettiä hetki, mikä joulussa meni hyvin ja missä olisi ensi vuotta ajatellen parantamisen varaa. Meillä ei tänäkään jouluna ollut oikeaa joulukuusta. Parvekkeemme pajuinen tiipii sai jouluvalot jo joulukuun alussa, mutta tänä vuonna koristelimme lisäksi kissan kiipeilypuun, koska meillä ei vielä ole uutta kissaa. (Se on EHKÄ jo kissaemon mahassa..) Lasten kanssa kävimme myös hakemassa muutamia risuja, jotka asettelimme painolla ja folipäällysteellä varusteella varustettuun paperikoriin, ja koristelimme nämä oksat. Siitäkin tuli ihan hieno. Mielestäni kuusta ei ole edelleenkään lainkaan välttämätöntä hankkia ja lapset olivat tyytyväisiä näihin meidän omiin kokoonpanoihin.

Jotta jouluaaton pukin odotus ei mene liian kärsimättömäksi, on meillä ollut tapana varata myös pari lahjaa jo jouluaattoaamuun, jotka "tontut" ovat toimittaneet lapsille. Tänä vuonna nämä lahjat olivat Ikean leikkikeittiö Pampulalle ja Lego-linna Hakille, ja nämä olivat myös ne suurikokoisimmat kaikista lahjoista. Aattoaamu siis alkoi vallan erinomaisesti näiden pakettien kera!

Joulukalentereissa oli tänä vuonna säästölinja. Lapsilla oli yhteensä kolme perinteistä paperista joulukalenteria ja lisäksi laatikkojoulukalenterin laatikoihin tuli "Herkkutontun" toimesta pieniä makeita yllätyksiä. Vaikka Hakki aluksi vähän kaipasikin "Tavaratontun" pikku lahjoja viime vuotiseen tapaan, oli hänkin loppujen lopuksi oikein tyytyväinen.

Joululahjat olin hankkinut omalta osaltani hyvissä ajoin etukäteen pääosin nettikaupoissa shoppaillen, enkä lähtenyt säntäilemään enää loppuvaiheessa mihinkään, vaikka joitakin sellaisia toiveitakin tuli, jotka jo lähes saivat miettimään äkkiryntäyksen tarpeellisuutta. Lahjat olivat lapsille mieluisia, joten siinäkin mielessä voi olla tyytyväinen. No, Hakki paljasti kyllä, että oli puuromantelilla toivonut isoa ja pientä Beybladea, ja sellaisia ei tullut, mutta hyvin hän tästä pettymyksestä selvisi, vaikkakin usko puuromantelien voimaan hävisi...

Lasten isä toimi tänä vuonna jo kolmannen kerran heille joulupukkina, ja mitään epäilyksiä pukin oikeasta persoonasta ei kuultu. Tämä kuitenkin saattoi olla viimeinen kerta, kun homma ainakaan Hakin kohdalla toimii, sillä epäilen, että koulussa valkenee muutamia totuuksia elämästä, ja usko joulupukkiin kadonnee jo ensi vaiheissa..! Saas nähdä, vedetäänkö pukkishow kuitenkin Pampulalle, mikä ei välttämättä ole niin motivoivaa, koska Pampula pelkää kovasti pukkia. Vain Hakki kävi pukin polvella, Pampula uskalsi tätä tuskin katsoa. Äidin oli otettava vastaan Pampulan lahjat ja pidettävä tätä tiukasti sylissä.

Itse olen kiitollinen siitä, että pystyin välttämään lähes kokonaan joulustressin. Koska joulunalus oli ollut raskas opiskelukiireiden ja lasten sairastelujen takia, päätin pitää joulun vaatimustason vähäisenä. Leivoin joulupullaa, pipareita lasten kanssa, taatelikakun ja torttuja. Piparkakkutaloa en ryhtynyt edes yrittämään, ja pipareitten koristelukin jäi tänäkin vuonna. Lanttu- ja porkkanalaatikko olivat Saarioisilta, ja pienen luomukinkun seuraksi kokeilin valmislaatikoiden lisäksi vain itse tehtyä bataattivuokaa, joka ei kyllä ollut kovin kummoisen makuista. Uunilohi tuli kypsennettyä hyvin yksinkertaisen reseptin mukaan, ja sitä nautittiin joulupäivänä perunamuusin kera. Todettakoon, että se taisi olla ainoa jouluruoka, joka lapsille oikeasti maistui. Tapaninpäivän karjalanpaisti onnistui kyllä, mutta ei ollut mikään lasten suosikki. Ruokaa ei varattu mitenkään mahdottomasti, koska tiedossa oli, että pian joulun jälkeen lähdetään reissuun.

Siivoaminen ei myöskään ollut ennen joulua normaalia kummoisempaa, mikä tarkoittaa, että se oli erittäin vähäistä. Mutta eipä tuo joulu pölypalleroitten ja tahrojen takia pilalle mennyt, kyllä niiden kanssa jo osataan viettää sekä arkea että juhlaa!

Vaikka olen kokonaisuuteena jouluun näin jälkiviisaanakin erittäin tyytyväinen, on niitäkin asioita, jotka tekisin toisin. Suklaata tuli hankittua liikaa ja sitä on tullut myös syötyä liikaa. Vaikka ulkoilukelit ankeine tihku- ja muine sateineen ovat olleet luotaantyöntäviä, olisi pitänyt keksiä mielekkäitä tapoja ulkoilla lapsien kanssa. Nyt lapset ovat saaneet olla lähes täysin sisällä, mikä on toki ollut heidän toiveensakin runsaan tv-tarjonnan ja lahjojen vuoksi, mutta lieveilmiöitä on seurannut. Iltaisin on unensaanti vaikeaa, ja koheltamista on normaalia enemmän. Mutta hyvä joulu tämä oli. Oikein hyvä.

Kirjallinen yöpöytä: Camilla Läckberg, Jääprinsessa
Nyt minäkin olen lukenut ensimmäisen Läckbergini! Ja koska kaikki sarjat on mielestäni ehdottomasti luettava kronologisessa järjestyksessä, luin luonnollisesti Camilla Läckbergin ensimmäisen Erica Falckista kertovan dekkarin Jääprinsessa. Elämäkertakirjailija Erica Falck on palannut kotiseudulleen vanhempiensa kuoleman jälkeen, ja hänen surusta toipuessaan tapahtuu lisää ikävää - lapsuudenystävä löytyy kuolleena. Erica ajautuu tapaukseen mukaan, ja pientä romanttista kipinää on paikallisen poliisin kanssa. Juoni on ovela, ja vaikka teksti ei aina niin sujuvasti soljukaan, on dekkari ehdottoman mielenkiintoinen. Erica perhesuhteineen on myös sympaattinen päähenkilö. Aion ilman muuta lukea lisää näitä!

Sairautta ja "sairautta"

Meillä oli tässä joku aika sitten riesana öykkäröintiä ja nujakointia aiheuttava "sairaus". Hakki sai päähänsä väittää ilmeisestikin jonkun eskarikaverin kanssa yhteistuumin, että jos he ovat käyttäytyneet huonosti, johtuu se heitä vaivaavasta "sairaudesta". Eli jos tämän "sairauden" vaivaama lapsi tönii, lyö tai muutoin kaltoin kohtelee toisia, johtuu se vain "sairaudesta", lapsi ei voi itse käytökselleen mitään. Muiden on siis vain kaikin keinoin pyrittävä välttämään hermostuttamasta "sairauden" riivaamaa! Tähän "tautiin" puututtiin tiukasti sekä kotona että hoidossa, ja nyt on ymmärretty, että "sairaus" ei kelpaa selitykseksi ja omien tunteiden hallintaa on harjoiteltava. Mutta melkoista on tämä eskari-ikäisen uhma kaikkine sairauksineen..!

Mutta on meillä sitten sairasteltu ihan oikeastikin. Lapset saivat todella sitkeän nuhakuumen piinaavan yskän kera, ja tätä tautia on kestänyt ja kestänyt. Pampula kuumeili yli viikon, ja vieläkin niistetään ja yskitään. Sairastelujen lomaan sijoittuivat Hakin HopLop-synttärit, ja siellä pikkusisko oli mukana kuumelääkkeen voimin.. HopLop-synttärit olivat kyllä oikein hauskat juhlat, ja sopivat mainiosti tilanteeseen, kun opiskelujen kanssa on ollut niin kiirettä, että en toden totta kaivannut enää "synttäristressiä" lisäksi. Mutta arvokkaat ne juhlat kyllä ovat. Meillä oli juhlat arkipyhänä, eli kyseessä ei edes ollut viikonloppuhinta, ja lisäksi hinnassa oli 15 % :n kampanja-alennus, ja silti koin, että maksamista oli. Mutta en kadu. Juhlat olivat hintansa arvoiset, ja Pampulakin saa kyllä joskus HopLop-synttärit, jos haluaa. Mutta ei vielä 4-vuotiaana, mielestäni HopLop-synttärit sopivat paremmin hieman isommille. Alla ihana ja iloinen kuusivuotias!

Kirjallinen yöpöytä

Jo Nesbo, Poliisi
Poliisissa Jo Nesbo leikittelee lukijan kanssa; johdattelee tämän pelkäämään pahinta, ja tarjoilee kuitenkin toisenlaisen ja yllättävän lopputuloksen tilanteelle. Joskin pahaa ehtii kirjassa tapahtua riittämiin, onhan liikkeellä "poliisinlahtaaja". Vaikka tämä sarjamurhaaja on eräänlainen kostaja, ei kosto saavuta täysin niitä, jotka lukijana olisin ollut valmis kirjassa "uhraamaan". Pahoja kavereita jäi jolkottelemaan tämänkin tarinan jälkeen, joten voimme olettaa, että jatkoa seuraa.

Jeffrey Eugenides, Naimapuuhia
Tästä Naimapuuhia-kirjasta kohistiin paljon sen ilmestymisen aikoihin, ja sitä markkinoitiin kovasti "kolmiodraamana". Kirjan takakanteen on lainattu teksti kirjasta, jossa koko kolmiodraama-teema lanseerataan ensimmäisen kerran, ja tämä tapahtui reilusti yli kirjan puolivälin. On todella ikävää, että takakansitekstejä laadittaessa ajatellaan vain markkinointia, ei lukijaa. Kirjaa ei voi pitää varsinaisesti minään kolmiodraamana, ja sen nimi "Naimapuuhia" antaa myös sisällöstä virheellisen kuvan (alkuteoksen nimi onkin The Marriage Plot). Minä kuitenkin koin tarpeelliseksi piilotella kirjan kantta junassa, kun vastapäätä istuva luki aivan avoimesti Fifty Shades -pokkaria - ei reilua! Kirjan alkuosa oli mielestäni turhankin paljon kirjailijan oppineisuuden osoitusta, kun yliopisto-opiskelijoiden opintoja avattiin lukijalle vähän turhankin perusteellisesti. Koin, että asioita olisi voinut ilmaista selvemminkin eikä tarinakaan oikein vielä vetänyt. Mutta loppujen lopuksi kirjasta kehkeytyi mielenkiintoinen. Ei kuitenkaan minulle mikään suuri kokemus.

Suru

Äärimmäisen kiltti ja rauhallinen kissamme ehti olla perheenjäsenemme vain reilut kolme kuukautta. Siinä ajassa me kiinnyimme häneen kovin, ja voi sanoa, että pieni kissa teki perheestämme kissaihmisiä. Ehkä se oli pienen kissamme lyhyen elämän tarkoitus. Pikku kolli sairastui fibiin, inhottavaan virusmutaation aiheuttamaan tautiin, jolle ei parannuskeinoa. Täytyi vain hyväksyä, että meidän perheenjäsenestämme tuli enkelikissa.

Hakille hyvästien jättö oli kova pala. Eläinlääkäriasemalla hän huusi lähes suoraa huutoa, kun pyysin häntä hyvästelemään kissaystävän. Pampula vilkutti iloisesti, häntä oma pienuus vielä suojasi surulta. Toki hän on nyt kysellyt kissan perään. Hakille on täytynyt selittää kaikki asiat hyvin yksityiskohtaisesti, mitä kissalle nyt oikein tapahtuikaan. Vaikka kissa ehti olla meillä niin kovin vähän aikaa, jätti hän jälkeensä suuren tyhjän tilan.

Lohduttavaa toki on, että me saamme kasvattajalta uuden kissan, kun sopiva pentu syntyy. Kasvattajaa ei muutenkaan voi tässä tilanteessa kuin kiitellä, niin hienosti hän on vaikeassa tilanteessa toiminut. Me suremme nyt rauhassa ja valmistaudumme sitten aikanaan uuden pennun tuloon. Vielä kiitos pikku kissallemme, että hän oli juuri meidän kissamme.

Kirjallinen yöpöytä

Cecelia Ahern, Tapaaminen elämän kanssa
Jos viimeksi Cecelia Ahernilta lukemani novellit olivat pettymys, oli tämä kirja puolestaan ihana, satumainen ja opettavainen tarina kirjailijan totuttuun tyyliin. "Tapaaminen elämän kanssa" kertoo Lucysta, joka saa Elämäntapavirastosta yhteydenoton omalta elämältään, joka vaikuttaa kovin huonosti voivalta nuorelta (virka)mieheltä. Lucy on rakentanut itsensä ympärille valheista linnoituksen, jonka pystyssä pitäminen vaatii eristäytymistä ystävistä, sukulaisista ja työkavereista. Lucy elää omassa pienessä maailmassaan kissansa kanssa. Sinnikäs virkamies, hänen oma Elämänsä, vaatii Lucyn tilille valheista, ja on tuskin kauhea juonipaljastus, jos kerron, että kirjan lopussa sekä Elämä että Lucy voivat paljon, paljon paremmin! Hieno kirja!

Rooleja

Eskarin aloitus on ollut suurempi mullistus Hakin elämässä kuin uskoinkaan. Päiväkodin lastentarhanopettaja totesi minulle, että täällä rakennetaan nyt sitä katu-uskottavuutta, minkä turvin pärjätään myös koulussa. Hakin eskariminän ja kotiminän välillä on selkeä ero, ja siirtyminen eskariroolista kotirooliin ei tapahdu hetkessä. Kun Hakki haetaan hoidosta, on hän melkoinen isottelija, ylimielinen ja ärsyttävä. Kun eskariroolin esittäminen on ohi, tulee hänestä vielä lutuinen pikkupoika, jonka kanssa voi jopa hoilottaa Juha Tapion TSNEH-biisiä (Tykkään susta niin että halkeen..).

Hakki on oppinut eskarissa paljon uutta, ja myös sanavarasto on karttunut. Osaan ns. uudesta tiedosta on suhtauduttava varauksella, sillä mielikuvitus on valtaisa ja lähdekritiikki olematonta.

- Tiesitkö, että jos sanotaan, että "lyö munille", niin se tarkoittaa samaa kuin että "lyö pippelille"? kysyy Hakki.
- Mmmm.... , vastaa häkeltynyt kuulija.

- Tiesitkö, että entisaikana ei ollut aurinkolaseja? Silloin käytettiin silmillä tällaisia kurkkuja, kertoo Hakki ja asettaa ruokalautasensa kurkkuviipaleet silmilleen.

Pampula ei ole vielä lähtenyt roolipeleihin. Ehkä hän pahimmat temput säästää kotioloihin, mutta muutoin melko lailla yhteneväisesti hän käyttäytyy kotona ja hoidossa, ja jäähyllä käydään molemmissa paikoissa. Pampulan hoitajalta saatuihin päiväkuulumisiin ovat sisältyneet ruoalla sotkeminen (ruoan tuhraaminen päähän ja sämpylän länttääminen otsaan), lattialle sylkeminen, hiekan heittely, vitkuttely ja muiden viivästyttäminen, nukkumahuoneessa häiriköinti jne.. jne..  Mutta pääsääntöisesti Pampula on kuitenkin sekä kotona että hoidossa kiva, pieni ja erittäin aito tyttö.

Tämän postauksen kuvat on otettu Itä-Helsingin HopLopissa, jossa kävimme syyslomallamme. Se olikin tosi mukava paikka, ja siellä en myöskään yhtään kertaa miettinyt, että tämä ei ole nyt oikein turvallista. Näinhän se pitäisi ollakin.

Kirjallinen yöpöytä

Anssi Kela, Matkamuistoja
Anssi Kelan Matkamuistoja-kirjan valitsin lukupiirimme musiikkiteemaa varten. Halusin sellaisen muusikosta kertovan kirjan, jossa ei tarvitse lukea huumeista, ryyppäämisestä ja örveltämisestä. Vaikka Anssi Kela itse onkin raitis, ei noilta musiikkimaailman lieveilmiöiltä toki tässäkään kirjassa täysin välty, koska kirja kuitenkin kertoo musiikkibisneksestä. Anssi Kela on paitsi musiikillisesti myös kirjallisesti lahjakas - kirja oli sujuvaa luettavaa. Vakavana ihmisenä jonkin verran heikommanpuoleista vitsintynkää olisin kyllä editoinut pois.. Kirja tuntui varsin rehelliseltä kuvaukselta muusikon elämästä, siitä, kuinka suosio ei todellakaan aina helli ja miten ihmiset kokevat oikeudekseen haukkua avoimesti julkisuuteen päätyneitä henkilöitä. Kirja oli myös hauska, tien päällä sattuu ja tapahtuu. Kirjan myötä piti myös tutustua Anssi Kelan uudempaan tuotantoon, ja että se "Maitohapoilla" on hyvä biisi! Huomasinpa myös, että Pampula ja Anssi Kela viettävät synttäreitään samana päivänä.

Lorna Byrne, Portaat taivaaseen
Portaat taivaaseen on enkeleitä näkevän Lorna Byrnen toinen kirja. Alkuosa kirjasta tuntui jotenkin Enkeleitä hiuksissani -kirjan toistolta, ja aloin jo miettiä, että tuliko ensimmäisessä kirjassa sanottua kaikki olennainen. Mutta lopussa alkoi tulla uuttakin asiaa, ja enkeleitten yhteys maapallomme kehitykseen oli aika hurjaakin luettavaa. Kirjan pääviesti oli mielestäni se, että enkeleitä avuksi pyytäen meidän on tällä maapallolla taisteltava hyvän puolesta ja pahaa vastaan, jotta maapallomme pelastuisi. Myös Jumala ja enkelit ovat huolissaan siitä, kuinka ihmiset maapalloa kohtelevat. Sen verran paljon tuomiopäivän sävyjä kirjassa oli, että en yhtään ihmettele, että Lorna Byrnen kolmannen kirjan nimi on Toivon viesti enkeleiltä. Enköhän senkin jossain vaiheessa lue.

Tarquin Hall, Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus
Vish Puri on intialainen Delhissä asuva yksityisetsivä, rehti ja kunnollinen luonnoltaan. Omahyväinen toki. Oli todella mielenkiintoista lukea Intiaan sijoittuvaa salapoliisitarinaa, kulttuuri on jotain niin muuta kuin omamme. Korruptiota, oman edun tavoittelua, köyhyyttä ja hallitsemattonta ihmispaljoutta intialaisen curryn kera.. Onneksi on Vish Puri! Kirja on eksoottisesta ympäristöstään huolimatta hyvin perinteinen salapoliisiromaani: asiat selviävät ja paha saa palkkansa. Mukava uusi lukukokemus! Ja näitä Vish Purista kertoavia kirjoja on jo suomennettu toinenkin, minkä aion myös jossain vaiheessa lukea.

Ison tytön huveja

Näin Helsingissä asuvalle Linnanmäki on ollut ilmeisesti jotensakin liian lähellä,  koska siellä on jäänyt käymättä lasten kanssa. Toissa kesänä Hakki kävi isänsä kanssa Särkänniemessä, ja Hakki on käynyt pienempänä myös Nokkakiven puistossa, mutta siinäpä ne on meidän huvipuistoilut. Nyt tässä tuli viikonloppu, jolloin Hakki lähti isänsä kanssa mummolaan ja me jäätiin Pampulan kanssa viettämään tyttöjen viikonloppua. Piti keksiä jotain kivaa, ja me lähdettiin Linnanmäelle!

Linnanmäellä oli tuolloin Pelastuslaitoksen laskeutumisnäytös Raketista, joten siellä oli siis luvassa mukavia elämyksiä meille molemmille... Olin myös päättänyt, että pitäydymme Pampulan kanssa nyt näin ensi kerralla vain niissä pienten lasten ilmaisissa hupilaitteissa, joita onkin Linnanmäellä hyvä valikoima. Ja että Pampula nautti! Pampula on toisinaan vähän arka, mutta nyt ei pelottanut mikään. Pallokarusellissakin piti käydä monta kertaa, ja siinä on jo vauhtiakin! Hän myös meni yksin junaan, joka teki pienen kierroksen - siihen ei aikuisilla ollut asiaa. Ja ei Pampula äitiä siihen tarvinnutkaan.

Pampulasta onkin jo kasvanut melkoisen iso tyttö. Kolmevuotisneuvolassa hän oli 94 cm pitkä,  ja nykyään hän usein venyttää itsensä oikeiiin iiisoooksi ja pyytää katsomaan, kuinka paljon hän on kasvanut. Isoksi kasvaminen mietityttää myös muuten. Hoitajat kertoivat, kuinka Pampula oli istunut vessassa ja huutanut hoitajaa paikalle. Hän oli istunut pöntöllä käsi paitansa sisäpuolella.

- Kuule! Mun tissit on kasvaneet!
- Tuota.. Ei ne nyt vielä ole kasvaneet, toppuutteli hoitaja.
- Vähän?? yritti Pampula.
- Ei, ei vielä yhtään.
- No, sitten kun minusta tulee äiti.
- Sitten kyllä.

Kirjallinen yöpöytä
Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajängältä
Populäärimusiikkia Vittulajängältä on ennen kaikkea nuorten poikien kasvutarina Ruotsin puoleisesta Tornionjokilaaksosta. Lapsia on paljon.  Seudulla on lestadiolaisuutta, alkoholisimia, selkäsaunakasvatusta ja myös ihan omanlaisensa käyttäymissäännöt ja perinteet. Musiikki tuo tuulahduksen siitä, millaista on muualla, ja poikiin se tekee vahvan vaikutuksen. Kirja on eräänlainen hauska selviytymistarina, ja itselle se valotti eniten sitä, millaista on pojan kasvaminen aikuiseksi. Huh huh. Itseä jo välillä pelottaa, millaista elämä tulee olemaan puberteetti-ikäisen Hakin kanssa. Onneksi siihen on vielä monta vuotta.. Pohjois-Suomesta kotoisin olevalle kirjassa oli myös jonkinmoista tuttuutta, vaikka Tornionjokilaakso aivan oma maailmankolkkansa onkin. Kirja oli oikein mukava lukukokemus!

Eskarilainen

Vaikka 5-vuotias Hakki ei ole vieläkään siirtynyt nukkumaan omaan sänkyyn, on hänestä nyt yhtäkkiä tullut kovin iso. Hän on eskarilainen, ihan eri sarjaa kuin pienemmät päivähoidossa kulkijat. Hakin piti eskariin siirtyessään vaihtaa hoitopaikkaa, koska ryhmiksessämme ei voinut käydä eskaria. Hakkia jännitti eskarin aloitus eikä kavereiden saaminen täysin kivuttomasti mennyt, vaikka Hakin sosiaalisella luonteella asia pääsääntöisesti järjestyikin nopeasti. Mutta välillä jostain leikistä hänet on jätetty ulkopuolelle, mikä on ollut suuri suru.

Valitettavasti tätä eskarilaisen imagoa pönkitetään myös melkoisella määrällä pullistelua. Eskari sijaitsee lähellä entistä hoitopaikkaa, ja entisiin hoitajiin on tullut törmättyä esim. leikkipuistossa ulkoillessa. Hoitajat, jotka ovat edelleen Pampulan hoitajia, ovat nauraen kertoneet minulle Hakin elkeistä, kurpitsat kainalossa ja rinta röyheänä... Olipa kerran entinen hoitaja joutunut Hakkia vähän torumaan, jolloin uho oli ollut valtava: "Sinä et minua enää komentele..!" Hakin käsitys asiassa oli kuitenkin korjattu, sillä hiekkaa eivät edes eskarilaiset saa heitellä...

Hakki selkeästi hakee vielä paikkaansa isossa ryhmässä. Hän uhoaa enemmän kotonakin ja on jotenkin levottomampi. Mutta kyllä hän viihtyy. Eskariin on mukava lähteä ja hänellä on myös into käyttäytyä opettajia miellyttävällä tavalla. Jospa hänestä siellä kasvaa reipas koululainen!

Kirjallinen yöpöytä

Juha Kurvinen, Sirkus Pjongjang, keikka Pohjois-Koreaan
Kirja kertoo jonglööri Juha Kurvisen ja taikuri Jori A. Kopposen esiintymismatkasta Pohjois-Koreaan Sirkus Pjongjangiin. Kirja on tältä vuodelta, mutta itse esiintymismatka oli tapahtunut jo vuonna 2004. Sain kuulla kirjasta lukupiirissämme, jossa viimeksi käsiteltiin sirkusaiheisia kirjoja ja kiinnostuin. Kirja olikin mielenkiintoinen, ja varsin mukavasti kirjoitettu - herra jonglööri osaa myös kirjoittaa, mikä ei ole koskaan kenenkään kohdalla itsestäänselvyys! Olihan se melko uskomatonta lukea Pohjois-Korean touhuista - propagandan, aivopesun ja ihmisten kontrolloimisen yhteiskuntaa on hyvin vaikea Suomesta käsin ymmärtää tai edes käsittää, että tuollainen on mahdollista. Mutta olenpa iloinen, että en ole syntynyt Pohjois-Koreaan, jossa kulkisin nyt lampaan lailla Kim Il-sungin kuvalla varustettu rintanappi  rinnassa ja toistelisin Suuren Johtajan ajatuksia. Hui kauhistus! Kirja kuvasi helppolukuisella ja kiinnostavalla tavalla Pohjois-Korean suljettua yhteiskuntaa ja valitettavasti myös jonglöörin ja taikurin viinahuuruista vapaa-ajan viettoa. Mutta kirja kannattaa kyllä lukea.

Janet Evanovich, Kahdeksan kaunista
Lieneekö vika kirjassa vai minussa, mutta minua meinasi nyt tämä kahdeksas palkkionmetsästäjä Stephanie Plumista kertova kirja kyllästyttää. Kirja oli liian samankaltainen kuin aiemmat, alkoi tuntua, että pitäisihän hommien alkaa vähitellen kulkea edes vähän paremmin eikä olla vain samaa epätoivoista kohellusta, jossa vain tuurilla onnistutaan. Yksikään pidätys ei onnistunut ja henki oli lähteä. Kirjan lapsen katoamiseen liittyvä tapaus saatiin päätökseen suurelta osin muiden ansiosta. En kuitenkaan ollut missään vaiheessa aikeissa jättää kirjaa kesken, mutta yhdeksännen kirjan lainaaminen ei tunnu nyt ajankohtaiselta. Vaikka tapahtuihan kirjassa jotain, jota oli jo pitkään odotettu...

Elizabeth Gilbert, Omaa tietä etsimässä
Onneksi Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä -kirjan luku sattui saumaan, jossa pystyin lukemaan pitempiä yhtäjaksoisia aikoja. Kirja oli nimittäin erinomaisen nautittava ja se tuntui niin sopivalta juuri nyt, kun olen aloittanut opintovapaan ja muutenkin kärsin jonkinmoisesta keski-iän kriisistä. Elizabeth etsii omaa tietään ja mielenrauhaa ja toimii niinkin radikaalisti, että jättää kaiken ja lähtee vuodeksi matkalle. Matka jakautuu kolmeen osaan, kolmeen seutuun, joilla kaikilla on oma tavoitteensa. Italiassa opetellaan elämästä nauttimista, Intiassa etsitään hartautta ja Indonesiassa Balilla teemana on tasapainon löytäminen. Vaikka en itse koe olevani niin hukassa kuin Elizabeth matkansa alussa oli, antoi tämä kirja paljon ajattelemisen aihetta. Elizabeth pääsi tasapainoon, ja tästä kirjasta voi jokainen löytää eväitä siihen, että viihtyy itsensä ja ympäristönsä kanssa entistä paremmin.

Cecelia Ahern, Tyttö peilissä
Tyttö peilissä on pieni vaaleanpunainen kirja, joka sisältää kaksi lyhyehköä Cecelia Ahernin  fantasiatarinaa.  Molemmat olivat mielestäni vähän outoja, eikä niistä tullut hyvälle mielelle. Ja saduiksi en niitä kutsuisi, koska sadut tapaavat olla onnellisia. En ole edes varma, käsitinkö tarinat oikein, loppuratkaisut eivät olleet niin selkeitä. Enpä tykännyt.

Liikaa huutoa

Lapset osaavat välillä käydä hermoille. Erityisesti Pampula touhuaa ja säätää niin paljon, että siinä on toden totta helisemässä. Eikä Pampula tottele. Tilanteet viedään usein äärimmilleen ennen kuin Pampula uskoo. Ja kaikki tämä tarkoittaa, että huutoa piisaa. Lapset huutavat ja parkuvat, ja vanhemmat huutavat ja tahtoisivat parkua. Kyllä tässä vahvasti tuntuu, että jotakin on pielessä. Kun Pampula lauantai-iltana kyseli, milloin hoitopaikka aukeaa, oli se siitä varmaakin varmempi todiste. Lapsikin haluaa jo pois.

Oman jaksamisen takia olen alkanut itsekin harrastaa, eli olen välillä poissa kotoa. Käyn viikoittain ratsastamassa ja joogaakin aloittelen. Samanaikaisesti siitä on huono omatunto, ja pian alkavat opiskelutkin lähipäivineen, mikä tarkoittaa, että olen joka kuukausi muutaman yön poissa. Yritän hyvittää sitä edes sillä, että lapset saavat taas jatkaa nelipäiväistä hoitoviikkoa.

Ehkä tässä nyt on vain takana eilinen huono liiaksi sisällä vietetty päivä. Kun lasten kanssa lähtee tekemään jotain, käy jossain, niin sellaiset reissut sujuvat pääsääntöisesti hyvin ja kaikilla on mukavaa. Kun erilainen opiskeluarki alkaa,  täytyy taas nauttia arkivapaista lasten kanssa ja tehdä yhdessä jotain kivaa. Mutta juuri nyt on paha olo. Pian lapset heräävät, ja edessä on uusi parempi päivä? Toivottavasti, ja siihen suuntaan pyritään.

Kirjallinen yöpöytä

Leena Lehtolainen, Paholaisen pennut
Hilja Ilveskero -trilogian päätösosa oli minulle pettymys. Kyllä kirja hienosti loppui, eli ei jäänyt isommin mitään lukijalle hampaankoloon, mutta tarina ei jotenkin kulkenut. Lukeminen takkusikin niin, että kirjan eräpäivä paukkui ja täytyi nyt sitten mennä maksamaan karhuja kirjastoon (uusiminen ei onnistunut, kun kirjasta oli varaus). Kirjassa tapahtui paljon, mutta kunnon jännitystä ei syntynyt. Mutta ehkä Hiljakin kirjan mittaan vähän seestyi, ja kovasta maailmasta löytyivät ne ihmiset, joilla on oikeasti merkitystä oman elämän onnellisissa asioissa. Edellinen osa Oikeuden jalopeura oli todella hyvä, joten ehkä tältä sitten vain odotti liikoja.

Tuija Lehtinen, Tuhansien aamujen talo
Tuija Lehtisen Tuhansien aamujen talo yllätti. Odotin kepeää ja vitsikästä viihderomaania, mutta tämä olikin enemmän. Kirjailija oli tehnyt armeijaan sijoittuvan kirjan taustatyöt perusteellisesti, ja kirja oli kiinnostava kuvaus armeijan koulutusjärjestelmästä ja naisista aliupseerikoulussa ja kapiaisina. Huumoriakin löytyi riittävästi, ja kirjan naispäähenkilöt Martta ja Smilla olivat mielenkiintoisia persoonia ihmissuhteineen. Tarinassa oli syvyyttä, nyt ei uitu pelkissä pintavesissä. Varsin asiallinen viihderomaani! Minä pidin paljon. 

Kolme

Meidän pieni Pampula on täyttänyt kolme vuotta. Lahjaksi hän sai mm. prinsessavermeitä ja pomppuponin. Pampulan kummitäti oli runoillut synttärikorttiin täydellisesti tilannetta kuvaavan tekstin kolmevuotiaasta Pampulasta ja hänen perheestään:

Pampula-tyttö se pitää kotona ohjaksia käsissään,

ja siksipä toisinaan koko perhe onkin hädissään.

Joskus Pampula kaikki veljen aikomukset estää,

ja sitä ei meinaa Hakin hermo kestää.

Äidin ja isän pinnaa Pampula myös osaa venyttää,

mutta hali, suukko ja hymy heidänkin mielet lepyttää.

Ja jotta meillä ei vauhti lopu, niin todettakoon, että pieni kissapoika saapui meille Pampulan syntymäpäivän aattona. Miau!

 

Kirjallinen yöpöytä
 
Arto Paasilinna, Suomalainen kärsäkirja
Suomalainen kärsäkirja on ensimmäinen lukemani Paasilinna, ja tulin tarttuneeksi siihen, koska se sopi lukupiirimme sirkusteemaan. Kirja nimittäin käsittelee ongelmaa, mitä tehdä sirkusnorsun kanssa sen jälkeen, kun EU kielsi norsujen käytön sirkuksissa. Emilia-norsu oli vielä lapsi uuden lainsäädännön tullessa voimaan. Emilian emäntä sirkustaiteilija Lucia lähti Emilian kanssa Venäjälle ja kierteli myös Suomea kunnes Emilian lopullinen sijoituspaikka ratkesi. Lucia ja Emilia ehtivät matkallaan tutustua moniin ihmisiin ja norsu (tai kaunis Lucia) tuntui hellyttävän monet varsin auttavaisiksi. Aikamoinen tarinankertoja Paasilinna on, mutta minua välillä mietitytti, ryhtyikö hän jo liioittelemaan, niin hurjia lukuja norsuun liittyi. Mutta kyllähän kilomäärät ovat melkoisia, kun puhutaan ison afrikkalaisnorsun syömisistä, juomisista, painosta ja lannasta. Kirja oli helppolukuinen ja hauskakin, mutta mitään Paasilinna-kärpästä en tästä kuitenkaan saanut. Hyvän mielen kirja joka tapauksessa!

Ylistys leikkipuistoille

Siinä merkittävässä osassa kesälomaa, jota ei ole vietetty reissussa, on keskeisessä roolissa ollut leikkipuisto. Helsingin kaupungilla on ihastuttavia leikkipuistoja, joissa on myös ohjattua toimintaa, ja näissä puistoissa on toiminut kesä-heinäkuun ajan puistoruokailu! Kouluikäiset ja leikki-ikäiset saavat puistossa arkipäivisin ilmaisen ruoan. Kyseessä on yleensä keitto, ja omat astiat ja ruoalle haluamansa lisukkeet pitää olla itsellä mukana, mutta kyllä vaan on toimivaa! Lapset nauttivat ulkona syömisestä ja ruoka maistuu hyvin. Itselle tuo lomantuntua jo sekin, että saa ruoanlaittorutiineihin näin helpotusta. Ja eipä katkea leikkiminen siihen, että pitää lähteä kotiin syömään.

Meidän suosimassamme puistossa oli myös kahluuallas, joka miellytti etenkin Pampulaa. Kerrostalossa asuessa ei ole enää oma pihaa, johon voisi kahluualtaan laittaa, mutta puiston allas toimi paremmin kuin hyvin. Korkea kiipeilytelinen kiehtoi Hakkia, molemmat löytyivät usein pyöräilyalueelta, ja puiston korkea ja leveä liukumäki oli myös kovassa käytössä. Puistossa ei ollut koskaan tekemisen tai kaverien puutetta.

Meidän suosimassamme puistossa oli myös aivan loistava henkilökunta. Kun lapsia on leikkimässä paljon, voi meno joskus äityä hurjaksi ja puiston säännöt unohtua. Toki vanhempien pitää vahtia lapsiaan, mutta on tärkeää, että myös henkilökunta on aktiivista ja muistuttaa säännöistä. Jos sääntöjen noudattamista katsotaan jatkuvasti läpi sormien, vallitsevat pian viidakon lait ja leikkiminen ei ole enää turvallista. Meidän puistossa homma toimi!

Kirjallinen yöpöytä: L. M. Montgomery, Perinnönjakajat
Kirjassa on mielestäni tylsä nimi ja tylsä kansi, mutta lainasin sen ihan kirjailijansa takia, koska L.M. Montgomeryn kirjat ovat aina miellyttäneet. Aika kauan kirja odotteli lukuvuoroaan, mutta onneksi sen vihdoin aloitin - oli nimittäin ihana kirja! Kirjassa suvun matroona Betty-täti jakaa perintönsä muutoin ennen kuolemaansa, muttaä käsittämättömään sukukalleuden asemaan päässeen kannun saaja tuli paljastaa vasta kuoleman jälkeen. Salaisuutta vartioi Betty-tädin valitsema uskottu mies. Betty-täti asetti kannun saajalle tiettyjä ehtoja, mikä sai sukulaiset muuttamaan käyttäytymistään, jotta he olisivat paremmissa asemissa kannukisassa. Tämä johti monenmoisiin seurauksiin. Rakkaudella on kirjassa suuri rooli, ja paljon pohditaan sitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Miesten pyjamaa pidettiin muuten säädyttömänä yöpaitaan verrattuna..! Kirja on hauska aikansa kuva. Mutta positiivinen tarina, ja etenkin Brian Darkin kohtalo kosketti (tuli ihan vetisteltyä..). Pienenä miinuspuolena todettakoon, että henkilöhahmoissa tahtoi välillä mennä sekaisin, koska lähes kaikkien sukunimi oli joko Dark tai Penhallow.

Kotimaan kiertue

Teimme koko perheen voimin reilun viikon mittaisen reissun Itä-Suomessa. Kohteina olivat Mikkeli, Kajaani, Lieksa ja Imatra. Mikkelissä kävimme Kenkäverossa, Visulahdessa, kiertoajelulla Mikke-junalla ja tutustuimme Mikkelin ammattikorkeakoulun kampusalueeseen, koska aloitan siellä syksyllä opinnot. Opintoihin sisältyvien lähipäivien aikana ehtinen tutustua vähän paremmin vielä Mikkeliinkin, joka kyllä tuntui varsin miellyttävältä ja virkeältä pikkukaupungilta. Merkittävän osan Mikkelin viehätyksestä loi majapaikkamme, Marjan matkakoti, joka oli aivan ihana iso puutalo, sota-aikainen esikuntarakennus kampusalueen tuntumassa. Talossa oli mukavat, tilavat ja persoonalliset huoneet, ja ympärillä iso nurmikenttä, jossa lapset saattoivat juoksennella. Olin todella iloinen, että olin valinnut Marjan matkakodin persoonattoman hotellihuoneen asemasta! Majapaikkamme oli jo nähtävyys itsessään.

Visulahti ei nyt loppujen lopuksi aikuisten näkökulmasta ollut mikään hirmuisen ihmeellinen paikka, mutta kyllähän nuo lapset viihtyivät. Ensimmäiseksi lapset kokeilivat käsillä veivattavia veneitä, ja sitten vesiliukumäkiä ja karuselleja ja kaikkea muuta mahdollista. Kyllä siellä päivä vierähti.

Ajelu Mikke-junalla antoi hyvän yleiskuvan Mikkelin nähtävyyksistä, ja minä lähdin ajelulle lasten kanssa. Isänsä käytti tämän ajan Jalkaväkimuseossa, jota hän kehuikin hyvin mielenkiintoiseksi. Mikke-juna starttasi torin kulmalta, josta tuli muuten hankittua tulevalle kissallemme nukkumakori.

 

Marjan matkakodista tuli mukaan eräänlainen matkamuistokin. Pampula ihastui niin kovin leikkipaikassa olleeseen laulavaan koiraan, että minä neuvottelin Marjan kanssa siitä kaupat. Pampulan "nalle puhiksi" nimeämä hoilottaja olikin tehokas viihdyttäjä pitkien automatkojen aikana!

Mikkelistä ajelimme Kajaaniin. Siellä emme yöpyneet mummulassa, vaan ystävättäreni perheen luona. Heillä on 4- ja 7-vuotiaat tyttäret, joten leikkiseuraa löytyi. Tytöt pahoittelivat Hakille, että heillä ei ole lainkaan poikaleluja, mutta sopeutuvaista Hakkia tämä ei toden totta haitannut. Ja minä huomasin, että Pampulalla puolestaan oli tyttöleluihin suuri tilaus. Eipä aikaakaan, kun neiti oli löytänyt tiaran päähänsä..!

Kajaanista teimme porukalla retken Vuokatin Angry Birds Activity Parkiin. Lapsilla oli hauskaa, mutta minua kyllä välillä hirvitti. Kaikki kiipeilytelineet olivat helppopääsyisiä jopa Pampulan ikäiselle, mutta kuitenkin useita mahdollisuuksia putoamiseen oli olemassa. Samankaltaisia ratkaisuja on myös ulkoleikkipaikoilla, mutta sisätiloissa ne eivät ole mielestäni enää yhtä toimivia. Ruuhkaisuus ja vauhti lisäävät vaaratilanteita sisäleikkipuistoissa, ja lisäksi osa lapsista liikkuu liukkailla sukilla. Kyllä noita sietäisi vielä miettiä. Mutta paikka oli kyllä hienoa sadepäivän ajankulua, ja Hakille tuli ostettua muistoksi hieno possupaitakin.

Ystävättäreni tyttäret ovat heppatyttöjä molemmat, ja heillä oli myös kolme kepparia. Hakki pääsi mukaan hevosleikkeihin, ja olikin niistä oikein innoissaan. Suunnitteluasteella on kepparien askarteleminen täällä kotonakin...

Kajaanissa säät olivat melkoisen sateiset ja viileät, mutta hyvästä seurasta johtuen se ei tahtia haitannut. Ja Pampulahan osaa ottaa ilon sadekeleistäkin.. Onneksi saatiin kurahousut lainaan, ja saimme lisäksi paljon tytöiltä pieneksi käyneitä vaatteita Pampulalle mukaan. Osaa käytettiin jo loppureissustakin!

Haikein mielin lähdettiin Kajaanista, mutta seuraava kohteemme oli Lieksa. Siellä yövyimme leirintämökissä Timitranniemen leirintäalueella. Uimarantakin olisi löytynyt, mutta koska uimasäitä ei ollut tarjolla, pysyttelimme rannan kivikkoisella osuudella, missä lasten suurta hupia oli heitellä kiviä veteen. Usein yksinkertaiset jutut ovat parhaita!

Lieksassa meillä oli kaksi käyntikohdetta. Ensimmäinen niistä oli Paateri, jossa olivat edesmenneen taiteilijaprofessori Eva Ryynäsen koti, ateljee, kirkko ja kahvila. Eva ja Paavo Ryynänen on myös haudattu kauniille kotitilalleen. Lapsetkin, ihme kyllä, hiljenivät hetken kirkossa. Paateri oli vaikuttava paikka. En suoraan sanoen oikein tiennyt, mitä odottaa, mutta puusta tehty taide oli melkoisen mykistävää.

Ja käytiinhän me Kolillakin. Emme menneet sinne autolautalla vaan kiersimme Pielisen eteläpuolelta. Teimme kaikista lyhimmän luonto"vaelluksen", ja tämän Kolme huippua -kierroksen varrella näimme Ukko-Kolin, Paha-Kolin ja Akka-Kolin. Maisemat olivat upeita! Vaelluksen mitta oli vain noin 1 km.

Hakista huomasi, että hän viihtyy luonnossa. Jotenkin tuota luonnossa liikkumista täytyisi lisätä. Luonnossa löytyy Hakin kaltaiselle pojalle tekemistä ja katseltavaa kuin itsestään. Pampula ei ole vielä niin innokas, mutta yllättävän hyvin hänkin jaksoi.

Kolilla minä ja Hakki teimme myös hiihtohissiajelun, menimme  ensin alas ja tulimme sitten takaisin ylös. Se oli aika jännittävää. Kolilta pois lähtiessä Hakki kyselikin, että voisimmeko tulla tänne uudestaan. Ehkäpä!

Reissumme viimeinen matkakohde oli Imatra, ja siellä yövyimme Imatran kylpylässä. Matkaväsymystä oli jo ilmassa, joten oli hyvä, että meillä oli mukava ja tilava hotellihuone, ja helppoa ja hauskaa tekemistä mitä kylpylässä lutaaminen aina on. Imatralla kävimme kylpemisen lisäksi katsomassa kosken juoksutuksen, mutta siinäpä se sitten oli.

Hakkia alkoi vaivata jo koti-ikävä, ja kyllähän se kotiinlähtö olikin sitten lähtöpäivänä kaikille ihan mieleinen ajatus. Imatran kylpylästä jäi kuitenkin oikein hyvä kuva, vaikka mielestäni kylpyläosasto on toimivampi aikuisille kuin lapsille. Porealtaita ja hierontapisteitä piisasi, joita ei lasten kanssa juuri päässyt kokeilemaan. Kylpylässä oli kuitenkin myös leikki- ja pelitilaa, josta lapset pitivät. Alla Pampulan tyylinäyte pallomereen johtavasta liukumäestä.

Ennen starttia kotimatkalle käytiin vielä hieman ulkoleikkipaikalla purkamassa energiaa. Pampulaa riivaa myös jonkinmoinen esiintymisvietti, ja kuvassa ohjelmanumerona on "tulalatulalalei". Onneksi se, eikä pepun taputtelu ja muut vastaavat, niitä esityksiä kun saa seurata aina vähän naama punaisena. Kiva oli tulla kotiin, mutta hauska oli reissukin. Paljon nähtiin ja koettiin, ja tavattiin tärkeitä ihmisiä. Se oli sitä LOMAA!

Kirjallinen yöpöytä

Hjorth & Rosenfeldt, Oppipoika
Ruotsalaisen kirjoittajakaksikon Hjort & Rosenfeldt toinen dekkari Oppipoika saattoi jopa olla parempi kuin heidän esikoisensa. Kirjojen päähenkilö, psykologi Sebastian Bergman, oli kyllä alkusivuilla niin ärsyttävä, että teki mieli heittää kirja seinään. Todella vastenmielinen kaveri. Mutta kyllä Sebastiankin kirjan mittaan jotain oppi, mutta nähtäväksi jää, kuinka pysyvä muutos on. Oppipojassa jahdataan sarjamurhaajaa, joka kopioi parikymmentä vuotta aiemmin tehtyjä murhia niin tarkasti, että hänellä epäillään olevan yhteys vankilassa istuvaan esikuvaan. Kirjassa ovat mukana samat herkulliset henkilöhahmot kuin edellisessäkin, supertunari Halvorssenia unohtamatta, joka kuitenkin nyt on päässyt pois poliisista ja vankilanjohtajan tehtäviin. Kirjan lopussa annettiin jo aasinsiltaa tulevaan kirjaan, mikä ei mielestäni olisi ollut välttämätöntä.  Mutta viihdyttävä dekkari tämä oli, aivan ykkösluokkaa.

Rain Mitchell, Opetuksia (Joogasalin naiset)
Opetuksia on toinen osa Rain Mitchellin joogaavista naisista kertovassa kirjasarjassa. Kirjat sijoittuvat Amerikkaan, ja tämä oli nyt vähän kiusallisella tavalla vain toinen osa, runsaasti asioita jäi kirjan loppuessa auki. Käsittääkseni kolmatta osaa ei ole vielä ainakaan suomennettu, liekkö edes ilmestynyt. Tosi mukava kirjaa oli lukea, nautin siitä paljon, ja kaikkien keskeisten henkilöiden elämässä tapahtui merkittäviä asioita. Mutta mutta, mitä sitten?? Kirjaa lukiessa alkaa kyllä väistämättä joogaaminen kiinnostaa. Pitäisiköhän sekin ottaa tässä keski-iän kriisissäni uusien opeteltavien asioiden listalle?

Kissoja ja hevosia

Minua on puraissut hevoskärpänen. Ei mikään suriseva, inhottava hirvikärpäsen tyyppinen hyönteinen, vaan tämä vähemmän aineellinen hevoshulluutta aiheuttava pörisijä. Olin lapsena heppahöperö, mutta en koskaan päässyt ratsastamaan, koska se oli yksinkertaisesti liian kallista. Tänä vuonna kävin muutaman kerran maastovaelluksilla islanninhevosilla - issikan selkään kun voi nousta täysin kokematonkin. Ja kyllähän minä tykkäsin. Niin paljon, että päätin osallistua myös alkeiskurssille oppiakseni enemmän hevosen hallinnasta, ja parhaillaan sitten käynkin kahden viikon intensiivialkeiskurssia. Ja nyt ei ole kyseessä issikat vaan ihan isot hevoset.. Ei ole helppoa ratsastuksen aloittaminen ja pehvaakin jomottaa, mutta kyllä minä silti pidän touhusta. En tiedä vielä, millä tasolla tätä jatkan, mutta onhan se mukavampi mennä maastoon issikoillakin, kun osaa enemmän. (Edellyttäen, että siis opin jotain...)

Äidin hevoshulluus välittyy lapsiinkin. Pampulalle on ruvennut yllättäen löytymään hevosaiheisia vaatteita, ja juhannuksena Järvenpäässä lasten juhannusjuhlilla sekä Hakki että Pampula nostettiin ponien selkään. Tätä hupia saikin sitten ihan kunnolla jonottaa, mutta pitihän lasten nyt ratsaille päästä.. Aika näyttää, haluavatko lapset joskus ihan oikeasti aloittaa ratsastusharrastuksen, mutta jos haluavat, toivon, että pystyisin sen heille myös suomaan.

Mutta on minulla sitten vielä kissakuumekin! Kolmisen vuotta sitten tapahtunut koirista luopuminen on vieläkin itselle jollain tasolla vaikea asia, ja sen johdosta olen tuominnut itseni pitkään koirienpitokieltoon. Enkä minä nyt edes koiria halua. Tiedän, että hyvään koiranhoitoon omat rahkeet eivät riitä. Kissahan ON helpompi.. Mutta kissojen suhteen lähden liikkeelle ihan nollasta, mitään kokemusta ei ole.  Rotukissahan sen kuitenkin pitäisi olla, ja tämä kissakuume veikin meidät Gimmie´s -kissalaan Vihtiin pentuja katsomaan!

 

Lapset olivat kissoista tosi innoissaan, mutta kissat eivät luonnollisestikaan olleet niin innostuneita heistä... Mutta nämä kyseiset kissat tottuvat kyllä hyvin lapsiinkin. Pampulan käytös kissojen suhteen oli todella suoraviivaista ja hän ehti jo tempaista yhden pennun syliinkin. Minä itse taisin muuten tällä käynnillä ottaa ensimmäistä kertaa elämässäni kissan syliin! Minulle tuli tosi hyvä vaikutelma kasvattajasta ja hänen kissoistaan, ja saas nyt sitten nähdä, tuleeko meille tuollainen suklaanvärinen brittiläinen lyhytkarva heinä-elokuun vaihteessa..

Kirjallinen yöpöytä: Jane Johnson, Neidonryöstö
Jane Johnsonin historiallinen romaani Neidonryöstö oli hieman hidastempoinen puoleen väliin saakka, mutta kuitenkin kiinnostavasti rakennettu. Kirjassa kulkivat rinnakkain nykyajassa elävän Julia Lovatin ja 1600-luvulla merirosvojen ryöstämäksi joutuneen Catherine Anne Tregennan tarinat, ja tarinat sijoittuivat vahvasti Cornwalliin ja Marokkoon. Molemmat naiset nauttivat kirjontatöiden tekemisestä, ja Juliakin ajautuu seuraamaan Catherinen vaiheita saatuaan lahjaksi vanhan kirjonta-aiheisen kirjan, jonka reunoihin Catherine oli pitänyt päiväkirjaa. Loppujen lopuksi tämä kirja oli valtavan kiehtova, ja tarjosi hyvän tarinan ohella myös mielenkiintoista tietoa elävästi tarjoiltuna.

Lomalla Sisiliassa

Jo kolmantena peräkkäisenä vuonna lähdimme alkukesästä reissuun kokoonpanolla minä, lapset ja Hakin kummitäti. Tänä vuonna matkalla olivat mukana myös Pampulan kummitäti ja tämän 12-vuotias poika, joilla kuitenkin oli hotellissa oma huoneensa. Kohteemme oli Sisilian saari Italiassa, ja siellä Giardini-Naxos. Huoneistohotellimme oli Villa Collina. Matkan järjesti Finnmatkat.

Huoneistohotellimme oli tosi mukava. Se oli siisti ja huoneistot tilavia. Niihin kuului joko parveke tai maaterassi, meillä oli parveke. Pampulan kummitädillä ja hänen pojallaan oli maaterassi, joka onnekkaasti sijaitsi niin, että saimme heidän kauttaan noudettua meidän parvekkeelta tippuneet tai tiputetut tavarat.. Huoneistoissa ei kuitenkaan ollut telkkaria, mikä oli Hakille ensiksi suuri järkytys. Mutta tämä ei loppujen lopuksi ollut lainkaan paha asia. Kun ei ollut piirrettyjen tuijotusta täyttämässä joutohetkiä, piti lasten keksiä omia leikkejä. Tällainen oli mm. parveketuoleista rakennettu tsuku-juna.

Matkavarusteissa olivat luonnollisesti jo monta reissua tehneet matkarattaat ja Hakin potkulauta, joka oli tosin vaihtunut viime vuodesta järeämpään malliin. Pampula on jo hyvä kävelijä, mutta hän voi vielä yllättäen väsähtää, ja matkarattaissa hoituivat myös päiväunet. Lisäksi liikenne oli paikoitellen niin hurjaa ja jalankulkijoiden reitit kapeita tai olemattomia, joten Pampula oli parhaassa turvassa rattaissa.  Kuumana päivänä Regenatin runsauden sarvea muistuttavilla markkinoilla Pampula uuvahti mukavasti rattaisiin, ja me muut ostostelimme. Hakki ja Pampula saivat mm. kylpypyyhkeet ja minä Nooan arkin muotoisen käsilaukun. Nyt kyllä hieman epäilyttää, kuinka paljon käyttöä kyseiselle erittäin epäkäytännölliselle laukulle on!

Merivesi oli vielä raikasta, mutta mukava siinä oli kahlata, ja kyllä minä siihen kerran pulahdinkin. Kahtena päivänä meillä oli oikein vuokratut aurinkotuolit ja aurinkovarjo. Aurinkolta suojautuminen otettiin vakavasti, ja kaikki me selvisimme ilman auringonpolttamia Pampulan kummitädin pojan korvanlehtiä lukuunottamatta. Hiekkakin oli usein polttavan kuumaa. Kiviä kerättiin matkamuistoiksi aika liuta.

Meidän hotellissa ei ollut uima-allasta, mutta sisarhotellissa Villa Giardinissa sellainen oli, ja myös me pääsimme sitä käyttämään. Lasten allas oli juuri sopiva Hakille ja Pampulalle, siinä oli noin 50 cm vettä. Pampula valitettavasti viihtyi myös uima-allasalueen sisäänkäynnin yhteydessä olevassa jalkojenpesualtaassa!

Ulkona syöminen on lasten kanssa vielä melkoista hulabaloota, koska nämä eivät kertakaikkiaan malta pysyä paikoillaan. Tästä syystä turvauduimme pari kertaa noutoruokaan. Se oli pitsaa, paitsi Hakin kohdalla, sillä hän ei pidä pitsasta, ei edes italialaisesta pitsasta! Pampula sen sijaan oli pitsan ystävä ja nautiskeli omaa palaansa ulkona parvekkeella. Itse nautiskelin viikon aikana yhteensä kuusi pitsaa..

Giardini-Naxoksesta teimme kolme pitempää retkeä: yhden tulivuori Etnalle, yhden Taorminaan (kreikkalainen teatteri, kaupunginpuisto ja pääkatu) ja yhden Castelmonan vuoristokylään. Tulivuorella käynti oli todella hieno kokemus. Noin 2000 metrin korkeuteen menimme busseilla, siitä jatkettiin köysiradalla, ja lopputaival noin 3000 metrin korkeuteen tapahtui kuormureiden kyydissä. Tulivuorella käynti vaati omanlaisensa lomavarustuksen, sillä korkealla on kylmä. Vaikka lapsilla oli pipot ja tuulta pitävät takit, palelivat he silti, koska housut olivat liian ohuet. Mutta näkymät olivat huimat, ja hyvin lapsetkin pienen epämukavuuden kestivät.

Taormina oli todella kaunis paikka, ja melkeinpä olen sitä mieltä, että aikuisten kannattaisi majoittua sinne Giardini-Naxoksen asemasta. Lapsien kanssa jälkimmäinen on kuitenkin helpompi paikka. Kreikkalainen teatteri oli mukava käyntikohde, varsinkin tällaiselle, joka ei ole koskaan käynyt Kreikassa..! Pääkatu oli ihastuttava, koska se oli kävelykatu - kerrankin sai kävellä vähän levollisemmin tarvitsematta miettiä koko ajan ohi pyyhkäiseviä autoja!

 

Castelmonan vuoristokylään kannattaa myös mennä ihan näköalojen takia. Ovat nimittäin henkeäsalpaavia! Minä nautin korkeista paikoista, mutta pakko tunnustaa, että bussimatkat vuoristoteillä hieman pelottivat. Etnan retkellä opas vielä lisäsi hieman löylyä pelkoihin vitsailemalla  bussista, jonka pari pyörää roikkuvat ilmassa tien ulkopuolella... Näin ei kuitenkaan onneksi todellisuudessa käynyt!

Lapsia ei tainnut reissulla pelottaa juuri mikään. Tai no, Pampula pelkäsi Hakin hävittävän hänen hiekkalelukalansa meren aaltoihin, ja raivosi ja kirkui rannalla. Tämä oli yksi muutamista loman aikana koetuista raivareista. Myöskään äiti ei saanut mennä Pampulan nähden veteen. Yleensä Pampula pelkää ruohonleikkureita ja lumiauroja, ja näitä kumpiakaan ei matkalla isommin nähty..! Hakki taisi pelätä muutamien tärkeiden tavaroidensa hävittämistä (esim. Paan), mutta mitään ei onneksi kadonnut.
 

Viikko on aika lyhyt aika, mutta lasten kanssa se oli loppujen lopuksi sopiva. Viimeisenä päivänä meidän olisi pitänyt tehdä veneretki Isola Bellan luonnonsuojelualueelle, mutta se ei toteutunut kovan tuulen vuoksi. Se jäi vähän harmittamaan. Myöskään arkeologisella alueella ei käyty. Onko tässä jo alkua sille, että Sisiliaan on mentävä uudestaan?

Viimeisenä päivänä matkalaukkumme siirtyivät sisarhotelliin kuvan mukaisella kulkupelillä. Oma vaaleanpunainen laukku on tukevasti kyydissä, ja siellä olivat pakattuna tärkeät matkamuistot kuten Hakin Mikki Hiiri -aiheinen Taormina -paita, Pampulan Helinä-keiju -paita ja minun meritähden muotoiset meripihkakorvikset. Ostostelu pysyi kohtuudessa, mutta muutamia mukavia matkamuistoja matkaan tarttui niiden henkisten lisäksi. Tämä reissu pysyy pitkään mielessä.

Kirjallinen yöpöytä: Satu Taskinen, Täydellinen paisti
Satu Taskisen Täydellinen paisti oli kesken, kun otin kirjan mukaan matkalle, ja kesken se oli yhä reissusta palatessa. Lomalla on yleensä ottaen vähemmän aikaa lukea kuin töissä käydessä, koska työmatkojen "luppoaikaa" ei ole. Täydellinen paisti oli myös kirja, jossa ei ollut varsinaista juonta, joka olisi pitänyt imussaan. Kirjassa Wienissä itävaltalaisen miehen kanssa asuva suomalaisnainen saa vierailulle miehensä äidin, siskon ja siskontytön sekä tämän koiran, ja Taru Korhonen haluaa valmistaa vieraille ruoaksi täydellisen paistin. Paistiresepti, paistin valmistus ja tarjoilu ovat tapahtumat kokoava teema. Kerronta tapahtuu Tarun mietteiden kautta, ja kun ajatukset hyppivät asiasta toiseen, on kirjan eteneminen vähän takkuista etenkin silloin, kun sitää lukee pätkissä. Tarun ulkomaalaisuus ja tätä kautta ulkopuolisuus tulevat paljon esille, vaikka juuri hyväksyntää Taru kipeästi haluaisi. Sukulaisuussuhteet ovat hankalia samankin kulttuurin sisällä, joten saatikka sitten Tarun tilanteessa. Kirja oli ihan mielenkiintoinen lukukokemus, mutta ei kuitenkaan pääse omien suosikkien listalle.

Kirjatorni: Sanderhage, Per ja Rehr, Henrik, Etsi ja löydä Rasmus Nalle
Luojan kiitos, että on olemassa etsi ja löydä -kirjoja. Meillä niistä pitävät molemmat lapset. Matkalla olivat mukana sekä Etsi ja löydä Rasmus Nalle että Missä smurffaa vauvasmurffi. Rasmus Nalle -kirjassa on piilokuvien lisäksi myös tarina, joka etenee kuvasta toiseen.  Kun sitä telkkaria ei nyt siellä reissussa ollut, niin toisinaan Hakki tykkäsi rauhoittua piilokuvakirjojen parissa. Rasmus Nalle sopi myös iltasaduksi. Etsittävistä kohteista osa soveltui hyvin Pampulallekin, mutta esimerkiksi kahdeksan savupiipun, yhdeksän sinisen linnun, kymmenen hattupäisen porsaan tai muun hyvin lukuisan jutun löytäminen on jo isomman lapsen hommia. Olen itse lukenut lapsena Rasmus Nalle -kirjoja, joten on tässä kehumisessa pientä nostalgiaakin mukana!