Olen miettinyt, onko mahdollista, että kaksivuotias osaisi kiroilla. Kun asiat eivät mene Pampulaa miellyttävällä tavalla, on tämä usein huutanut "kakka"! Niillä hetkillä sitä on kiitollinen, että sanavarasto ei vielä ole laajempi. Nyt on myös ymmärretty kakka- ja pissajuttujen huumori. Hoitaja kertoili, että Pampula oli hauskuttanut nukkumahuoneessa poikia toistelemalla sanaa "kakka" kerta toisensa perään, välittämättä hoitajan kielloista.. Myös poikien pissaamistavan esittäminen on yksi osa Pampula-showta. (Sitä on kyllä kotona kokeiltu käytännössäkin, ei toiminut. Myös housut unohdettiin sillä kertaa laskea.)
Vaikka ei hallitsisi kuin muutaman sanan, voi niiden tehon moninkertaistaa lisäämällä volyymiä. Kun kuuluu varsin kovaääninen "ÄITIII", ymmärtää siinä hitaampikin, että nyt ei ole kyseessä pyyntö vaan vaatimus!
Kun sanat eivät riitä, auttavat lentävät tavarat. Pampula on kunnostautunut sekä kotona että hoitopaikassa tavaroiden heittelyssä. Kerran alkoi naurattaa, kun Pampula heitti lelun kiukuspäissään matolle, ja pettyi, kun siitä ei kuulunut kunnon ääntä. Hän kävi nostamassa lelun, ja heitti sen uudemman kerran parketille!
Nyt Pampula sanoo jo vaikeampiakin sanoja ja tekee pieniä lauseita. Mutta edelleen hänellä on tapana vaikeista sanoista sanoa vain lopputavu, sama tyyli oli Hakillakin. Aina ei Pampulan puhetta ymmärrä, mutta kuten todettu, kyllä hän yleensä saa siitä huolimatta viestin perille!
Tämän postauksen kuvasta kiitokset Hakin kummitädille!
Kirjallinen yöpöytä
Leena Lehtolainen, Minne tytöt kadonneet
Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareiden lukemisessa oli minulla tullut pitkähkö tauko. Niin pitkä, että erehdyksessä aloin lukea kirjaa Minne tytöt kadonneet, vaikka minulla on edeltäväkin kirja lukematta! Ja olen yleensä todella tarkka siitä, että luen sarjat kronologisessa järjestyksessä. Hyvältähän se paluu Maria Kallion seuraan tuntui. Kirja oli mielenkiintoinen, käsitteli maahanmuuttajataustaisten tyttöjen katoamisia ja yhtä kuolemantapaustakin. Mielikuvituksellisten dekkareiden jälkeen Maria Kallion poliisityö tuntuu ihanan arkiselta, vaikka kyllä näihinkin kirjoihin yllätyksiä mahtuu. Ja kirjat ottavat myös omalla laillaan kantaa ajankohtaisiin asioihin. Maahanmuuttoon liittyy uskomuksia ja asenteita, ja kun kaikkia ihmisiä pitäisi kohdella tasaveroisesti myös poliisintyössä..!
Kajsa Ingemarsson, Vettä vain
Vaikka maailmassa on niiiiin paljon lukemattomia kiinnostavia kirjoja, täytyy välillä lukea joitakin myös uudelleen. Kajsa Ingemarssonin Vettä vain otin luettavaksi toiseen kertaan. Ja kirja oli edelleen erittäin miellyttävä lukukokemus. Kirjan julkkiskirjailijan elämä ei ole helppoa, ja vesivahingot eivät vainenkaan! Myös kirjailijan suhde mieheen, johon on sekä ikä-, asema- että varallisuuseroa, on melenkiintoinen. Ja perhe on pahin, silläkin saralla käänteitä riitti. Kokemukset opettivat myös kirjailijatarta, ja hänestä tuli tarinan aikana mukavampi henkilö kuin hän kirjan alussa oli.
Vicky Myron - Brett Witter, Kirjastokissa
En ole koskaan ollut kissaihminen, koska en oikein tunne kissoja, mutta kirjastoihminen kyllä. Ja jotenkin kirja kirjastossa asuvasta kissasta kiinnosti niin paljon, että se piti kirjastosta lainata. Kirja oli kuitenkin paljon enemmän kuin tarina kissasta. Se oli myös tarina muuttuvasta maaseudusta, pienen kaupungin elämästä, kaupungin yhteishengestä ja kirjastonhoitaja Vicky Myronin elämästä, joka ei ihan helpoimmasta päästä ollut sekään. Mutta olihan se kissa melkoinen otus! Kissasta tuli ihan käsittämätön julkkis, joka pääsi lehtiin ja televisioon ulkomaita myöten, ja kissalla oli myös suuri vaikutus pikkukaupunkilaisten ja jopa turistien elämänkulkuun. Dewey-kissa jätti tassun jäljen moneen sydämeen, ja auttoi ihmisiä olemalla läsnä ja hakeutumalla juuri niiden ihmisten seuraan, jotka sitä eniten tarvitsivat. Ja täytyy tunnustaa, että Deweyn tarina sai kyyneleitäkin silmiin.
Sue Grafton, L niin kuin laiton
Sue Graftonin aakkosdekkareidenkin lukemisessa on tullut valitettava tauko. L niin kuin laiton kirjassa yksityisetsivä Kinsey Millhone joutuu melkoiseen seuraan ja melkoisiin tilanteisiin seurauksena vain pienestä lupauksesta auttaa naapurinsa tuttuja, joilla on ongelmia omaisen hautausavustuksen hakemisessa. Kyllähän kirja vauhdikas ja mukaansatempaava oli, mutta ei lukemieni aakkosdekkareiden parhaimmistoa.
Lorna Byrne, Enkeleitä hiuksissani
Luin Annasta Lorna Byrnen haastattelun ja kiinnostuin. Ja kun seuraavan kerran kävin kirjastossa, oli henkilökunta tuttuun tapaan ajan hengessä ja Byrnen kirja esillä. Lorna Byrne kertoo kirjassaan siitä, kuinka hän on lapsesta saakka nähnyt enkelit samalla lailla kuin ihmiset, kuinka hän on keskustellut enkelten kanssa ja mitä enkeleillä on annettavaa meille ihan jokaiselle. Kirja on henkistä laatua, mutta kirjoitettu asiaa sen enempää mystifioimatta. Kirja pyrkii nimenomaan laskemaan kynnystä pyytää apua enkeleiltä, jotka ovat olemassa ihan meitä varten. Tämä oli valtavan positiivinen kirja, ja kyllä minä vähän ajattelin ottaa opikseni... Seuraava Byrnen kirja on jo muuten pokkarina odottamassa.
Kirjatorni
Jakob Martin Strid, Pikku-Makko
Pikku-Makko -kirjan Hakki bongasi kirjastoreissullamme ihan itse. Se lainattiin, ja että me on saatu nauraa! Kirja on Tanskassa palkittu lasten kuvakirja, ja kirja on kyllä kaikessa hilpeydessään tunnustuksensa ansainnut. Toki hauskat kirjat ovat vähän sellaisia, että kun ne on noin 20 kertaa luettu, täytyy pitää tauko, koska liika tuttuus vie vitseiltä terän. Mutta kyllä Pikku-Makko täytyy vielä lukea, ennen kuin se palautetaan kirjastoon. Kuvitelkaa, Pikku-Makko pissasi psykologin laukkuun.. Ja piirteli vuorilla asuvan henkistyneen erakon naamaan värikynillä..! Aikustakin naurattaa. Aidosti.
Tuula Korolainen - Christel Rönns, Kissa Killi ja joulukummitus
Kerroin kerran Hakille käyväni töissä ruokatunnilla palauttamassa muutaman erääntyneen kirjan, ja sain samalla Hakilta tilauksen lainata hänelle jotain. Nappasin hänelle esille asetetun Tuula Korolaisen jouluaiheisen kirjan Kissa Killi ja joulukummitus. Olen vähän skeptinen joulukirjojen suhteen, tuntuu, että aihe on niin kaluttu, mutta tämä kirja oli jotenkin mukava. Ei siinä nyt mitään niin kauhean uutta ollut, mutta siinä raoettiin jo hieman joulusalaisuuksien verhoa ja pohdittiin joulun henkeä. Kuvituskin toimi. Minä tykkäsin! Ja ehkä nuo lapsetkin..!
