Viikonlopun ulkoilut

Kävimme viikonloppuna puistossa. Meillä on kävelymatkan päässä useampikin leikkipuisto, ja nykyään Hakin kanssa on puistossa tosi mukavaa, kun hänellä on jo siellä muutakin hauskaa tekemistä kuin vain kiikkua vauvakeinussa. Hakkia kiinnostavat leikkipuistossa toiset lapset ja tietenkin liukumäki! Vauvauinnissa Hakki on oppinut laskemaan liukumäestä pää edellä veteen, ja pää edellä hän laskee näitä tavallisiakin liukumäkiä. Se näyttää ehkä hurjalta, mutta toimii hyvin. Maha-asento on vakaa, kun taas istuallaan saatettaisiin heilahtaa päin laitoja. Minä olen yleensä varmistamassa turvallista alastuloa, mutta itseasiassa vauhti useimmiten pysähtyy automaattisesti ennen liukumäen loppua.

Viikonloppuna teimme myös lumitöitä. Ehkä nämä olivatkin sitten jo tämän kevään viimeiset lumityöt..? Kun itse olin lapsi, toimivat vanhempani taloyhtiössämme talonmiehinä, ja niiltä ajoilta muistan, kuinka kovasti nautin kyydistä lumikolassa. Tämä hupi täytyi luonnollisesti järjestää nyt Hakillekin.

Koirarintamalta on kerrottavana sekä hyvää että huonoa. Neiti Koira on nyt ollut reilun viikon meillä kotona. Kävimme sen kanssa eläinlääkärissä, ja Neiti Koira toipuu nyt kipulääkkeitten ja levon avulla selkäkivuista. Nuo selkäkivut eivät tietenkään ole mukava asia, mutta Hakin ja Neiti Koiran suhde on nyt tämän toipumisjakson aikana kehittynyt todella hyvin. Neiti Koira nukkuu yönsä muovisessa koirankuljetuslaatikossa eli mökissä, ja joka aamu Hakki menee tervehtimään Neiti Koiraa ihan mökkiin asti. Tunnelma on tiivis, mutta se ei näytä häiritsevän kumpaakaan, mikä on tosi yllättävää. Neiti Koira on alkanut vähitellen pitää Hakista, ja kyllä Hakkikin on kehittynyt käytöksessään. Hän osaa jo olla koiran kanssa varovaisemmin. Tuntuu valtavan hyvältä nähdä, miten lapsi ja koira vähitellen alkavat nauttia toistensa seurasta. Neiti Koiralle Hakin tapa tiputella ruokaa on luonnollisesti valtava bonus...

Kirjallinen yöpöytä: Chris Stewart, Andalusialaiset sitruunat

Andalusialaiset sitruunat on minulla lainassa yhdeltä ystävältäni, ja toinen ystäväni kehui kirjaa yhdeksi parhaista lukemistaan kirjoista. Ja kyllä minäkin tästä kirjasta pidin. Tämä on elämäntapamuutoskirja samaan tyyliin kuin Peter Maylen Provence-sarja, mutta kohteena on Espanjan Andalusia. Lähtöpaikka on kummassakin tapauksessa Englanti. Stewartin huumori on kuitenkin reippaampaa ja maalaiselämän monet puolet tuodaan avoimemmin esille. Kirjailija on rohjennut tehdä myös itsensä välillä naurunalaiseksi. Tämä oli sellainen sympaattinen hyvän mielen kirja, joka toki saa kaipaamaan silmiä hivelevän kauniin maaseudun rauhaan, mutta joka myös antaa arvoa niille elämän mukavuuksille, jotka kaupungissa ovat itsestäänselvyyksiä. Kirja ei ole Andalusian mainospala, vaan kertomus oikeasta elämästä oikeine ongelmineen ja arjen iloineen.

Tervetuloa, kesä-aika!

Yleensä minusta on ollut väsyttävää vekslata kellojen kanssa kaksi kertaa vuodessa, mutta nyt on kesä-aika enemmän kuin tervetullut. Siirtyminen ei ole väsyttävää vaan ehkä jopa eheyttävää..? Tänä aamuna tuijotin järkyttyneenä kelloa todetessani Hakin ISTUVAN vieressäni sängyllä - aika alkoi viitosella. Kun kelloa sunnuntaina siirretään tunnilla eteenpäin, ei tilanne ehkä enää tunnu niin pahalta. Tämänkin päivän heräämisaika olisi ollut lähempänä seitsemää, lähes inhimillistä!

Hakki on nyt alkanut herätä yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Nykymenolla kesäajankin vaikutukset kiritään pian kiinni. Yölläkin hän siirtyy äidin nostamana pinnasängystä isoon sänkyyn noin klo yksi yöllä. Taisi meillä olla jotain hupsutuksia joskus, että vasta viiden aikaa saa siirtyä... Väsynyt äiti myy äkkiä periaatteensa voidakseen vain jatkaa uniaan. Aamun matosia himoitseville suosittelen siirtymistä mysliin. Niin minä tekisin. Jos annettaisiin.

Haahuilu on parasta

Me ollaan harrastettu tänä keväänä hyvin aktiivisesti: maanantaisin jumppa, tiistaisin muskari ja torstaisin uinti. Lisäksi pyritään keksimään muitakin mielenkiintoisia käyntikohteita ja tapahtumia. Taustalla tässä ylenpalttisessa aktiivisuudessa on se, että Hakilla alkaa päivähoito ensi syksynä, ja haluan valmistaa häntä kohtaamaan toisia lapsia ja uusia tilanteita. Tällä hetkellä Hakki vaikuttaa niin reippaalta ja kiinnostuneelta kaikesta erilaisesta eteentulevasta, että en ole huolissani. Mutta uskon, että tällainen "valmennusjakso" on paikallaan.

Ehkä mieluisin näistä viikottaisista harrastuksista on jumppa. Jumpassa on joka kerta pieni ohjattu osuus, mutta lopuksi rakennetaan aina temppurata, mikä mahdollistaa vapaamman haahuilun. Silloin kun aloitimme jumpan, oli Hakille ohjaajan mankka se mahdoton magneetti, jonka luota hänet piti aina kantaa muualle. Vieläkin mankka kiinnostaa, mutta nyt sentään on löytynyt lukuisia muitakin kiinnostavia asioita.

Pikku jumppareiden kehitysasteissa on eroja, ja temppuradalla jokainen voi toimia omalla tavallaan. Värikkäät ympyrän, neliön ja kolmion muotoiset huopapalat voisivat toimia askelmina, joilta hypätään yhdeltä toiselle, mutta Hakki ei vielä hyppele. Paloja käydään kuitenkin välillä tutkimassa.

Agility-ajat palaavat mieleen, kun Hakki sukeltaa tunneliin. Koiran kanssa tämä oli kyllä aikoinaan vauhdikkaampaa...

Välillä olen pakahtua ylpeydestä seuratessani Hakin edistymistä temppuradan kohteissa. Näin oli esimerkiksi silloin, kun Hakilla oli pallo molemmissa käsissään, ja hän teki molemmilla palloilla korit..! Ooooh, mikä taituri! Äiti oli niin vaikuttunut!

Välillä jumppaaminen menee täysin haahuilun puolelle. Ja silloin Hakki saattaa keksiä mennä esimerkiksi nurkan taakse piiloon. On se kummallista, miten ilahtunut ja yllättynyt äiti aina onkaan, kun Hakki kurkistaa!

Jumpassa on kaksi suurta jumppapalloa. Toinen on kengurupallo, toinen tavallinen jumppapallo. Niiden pyörittely lattialla on suurta hupia.

Hakki ei osaa vielä hyppiä trampoliinilla, mutta kiipeää kyllä jo sen päälle varovaisesti tunnustelemaan joustavaa alustaa.

Lisäksi jumpassa on kaksi penkkiä, joista toinen on liukumäkenä ja joista toisen päällä voi kävellä taikka kontata. Ja sählymaali toimii verhon kanssa hyvänä majana. Puolapuita voisi kiivetä, mutta kotona älyttömyyksiin yltävänä kiipeilijänä Hakki jättää kuitenkin jumpassa puolapuut täysin rauhaan. Paksu matto puolestaan on oiva alusta kuperkeikkojen harjoittelulle ja muulle mätkähtelylle. Alun perin manasin sitä, että jumppa alkaa jo klo 9.15 aamulla. Se ei kuitenkaan ole ollut niin tuskaista kuin pelkäsin. Ja ikävä kyllä Hakki on alkanut muutenkin herätä jo kuuden ja seitsemän välillä aamulla. Mitäs me aamuvirkut..! (Hohhoijaa, sanoo äiti.)

Kirjallinen yöpöytä: Joy Fielding, Ei aikaa kyyneliin

Varsin nautittava trilleri oli tämä Joy Fieldingin Ei aikaa kyyneliin. Tuttuuden tunne yllätti kyllä lukiessa joitakin kertoja ja epäilen, että olen jopa saattanut lukea tämän kirjan aiemminkin. Mutta loppuratkaisua en kuitenkaan muistanut, joten mitäpä siitä, vaikka näin olisikin ollut. On tavallaan huvittavaa huomata, että hyvästäkään kirjasta ei varmuudella muista, onko sen lukenut ennen.. Tämä tietenkin kertoo myös siitä, että kirja on "tavanomaisen hyvä". Dekkareiden kohdalla tämä on tyypillisintä. Mutta kuriositeettina kerrottakoon, että tässä kirjassa kohdataan boakäärme nimeltä L´il Abner.

Viikonlopun alkoilut

Kuulin radiomainoksen uudesta kampanjasta, jossa herätellään vanhempia miettimään omaa alkoholin käyttöään, kun lapsi on läsnä. Tv:ssäkin pyörii mainosfilmi aiheesta. Kampanja sisältyy Viisas vanhemmuus - millaisen mallin annat lapselle -projektiin. Minä olen miettinyt tätä alko-asiaa itsekin paljon; mitä haluan lapseni näkevän ja millaisella mallilla häntä kasvatetaan kohtamaan suomalainen alkoholikulttuuri. Ja oman mielipiteeni olen asiasta muodostanutkin.

On ehkä yllättävää, kuinka tiukka suhtautumiseni alkoholiin tänä päivänä on. Kyllä minä olen osannut olla "viihteellä", ja tiettyinä remuisina elämänaikoina turhankin paljon. Mutta lapsen kanssa olemiseen alkoholi ei mielestäni kuulu. Raskausaikana en pitänyt täyttä nollalinjaa, muutama olut tuli nautittua yhdeksän kuukauden kuluessa. Mutta Hakin synnyttyä ja imetyksen alettua väheni alkoholin käyttöni edelleen. Lähes olemattomaksi. Nyt imetys on jo hiipumassa, mutta alkoholin käyttöä se tuskin lisää. Minä haluan olla täysin selvä hoitaessani lastani. Lapsen hoitoa ei toki yksi tai kaksi alkoholiannosta vaarantaisi, mutta kun en oikeastaan tarvitse niitäkään. Toki minä joskus saattaisin vähän enemmänkin juoda, kunhan tilanne vain olisi järjestetty niin, ettei Hakki kärsi. Mutta kun sitä alkoholia ei erityisemmin kaipaa, niin miksi nähdä suotta vaivaa?

Tiukkuuteni alkoholin suhteen näkyy meillä kotona hyvin konkreettisesti silloin, kun Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä raskaan työviikon jälkeen haluaa rentoutua alkoillen. Reippaampi ottaminen tulee ajoittaa Hakin nukahtamisen jälkeiseen aikaan, eikä makuuhuoneeseen ole yöllä asiaa. Minä INHOAN alkoholin ja tupakan muodostamaa hajuyhdistelmää, enkä jaksa uskoa, että se olisi hyväksi Hakillekaan, joka kuitenkin siirtyy ennemmin tai myöhemmin pinnasängystä isoon sänkyyn nukkumaan. Lapsen ei mielestäni kuulu hengitellä oluthöyryjä taikka kuunnella alkoholin voimistamaa kuorsausta.

Kyllä Hakki saa nähdä alkoholin kohtuukäyttöä kotonaan. Ja aikanaan hän saa kyllä maistaakin alkoholia kotona. En halua tehdä sitä houkuttelevaksi kiellettynä hedelmänä. Mutta minä en ole koskaan nähnyt vanhempiani juovuksissa, ja toivoisin, ettei Hakinkaan tarvitse. Sen kaltaista opetusta alkoholista lapseni ei mielestäni kaipaa.

Minä kartan kaikenlaisia riippuvuuksia. Kahvinjuonnin lopetin jo alta parikymppisenä, kun huomasin, että jäätyään ilman kahvia saakin päänsärkyä. Alkoholi on yllättävän koukuttava aine, ja vaikka kylmä Hoegaarden on aivan älyttömän hyvää, ja tumman paahtunut Guinness samoin, niin en halua olla niistä riippuvainen. Oloni ei saa siitä huonontua, jos joudunkin olemaan ilman. Kahvi, alkoholi ja tupakka (en ole koskaan kunnolla tupakoinut) on kohdallani selätetty, mutta suklaariippuvuuden kanssa painin kyllä edelleen. Itse suklaata pyrinkin tästä syystä välttämään, mutta suklaakeksejä, suklaajäätelöä ja suklaaleivonnaisia käytän kyllä... Tarvetta pienoiselle painonhallinnalle olisikin nyt, kun imetyskään ei enää pelasta mässäilijää.

Kirjallinen yöpöytä: Janet Evanovich, Ensin rahat
Haluatko dekkaria lukiessasi myös nauraa? Suosittelen aloittelevasta palkkionmetsästäjästä Stephanie Plumista kertovaa kirjaa, joka sijoittuu New Jerseyyn. Kun täysin normaalilla tavalla aseita, kipua, pahoja ihmisiä ja väkivaltaa karttava nuori nainen joutuu ryhtymään palkkionmetsästäjän työhön, joka nyt väkisinkin sisältää kaikkea tuota, on helppo ymmärtää, että uuden työn omaksuminen on tällä kertaa erityisen haastavaa. Yleensä sitä lukee dekkareita teräksisistä sankareista, joilla ei mene pupu pöksyyn ja joiden aivot raksuttavat tehokkaasti tilanteessa kuin tilanteessa. Stephanie pelkää ja mokailee. Hän on inhimillinen ja hauska. Odotan jo saavani käsiini sarjan seuraavan kirjan Kahta kovemmin.

Älä tee näin

Joskus sitä onnistuu tyrimään aivan kaiken, mistä eilinen ilta on oiva esimerkki. Vaihdoin Hakilta vaipan seitsemän maissa, ja jäimme vaipanvaihdon päälle ihan noin vaan hetkeksi sängyn päälle pötköttämään... Sillä seurauksella, että Hakki nukahti. Ja nukahti oikein kunnolla. Virhearvioita tuottavat aivot raksuttivat hetken, ja päätin antaa Hakin nukkua, vaihdoin hänelle vaan uudemman kerran vaipan (yövaipan) ja laitoin pyjamahousut jalkaan. Kaveri ei herännyt näihin toimenpiteisiin. Nostin hänet sitten omaan sänkyyn yöunille. Ilman iltapuuroa ja hampaiden pesua.

Kello kymmenen aikaan pinnasängyssä istui joku. Hetkeä myöhemmin sängyssä seisoi joku. Hakki. Ja hän oli pelottavan pirteän oloinen. Yritin saada häntä nukahtamaan uudelleen menemällä istumaan sängyn viereen. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä päätti osallistua virhearvioiden tekoon, ja kehotti nostamaan Hakin isoon sänkyyn keskeen. Tein näin, ja jätin Hakin isänsä kanssa lähtiessäni itse pesemään hampaita. Hakki on sitä mieltä, että illalla nukkumispuuhien aikaan äidin ei sovi häipyä ja protestoi äänekkäästi. Isänsä hiljensi protestin alkamalla pelleillä, mikä virkisti Hakkia lisää.

Liityin pian sängyssä hereillä olevaan poppooseen, ja ajattelin, että voisin ehkä lukea hetken.. Hakki ja isänsä voisivat nukahtaa mukavasti lukuvalon katveessa. Toinen heistä nukahti, mutta se ei ollut Hakki. Annoin Hakillekin kirjan, Franklin ja lemmikit, ja hän selaili sitä minun lukiessa dekkariani. Kirja varmaan aktivoi häntä lisää, ja ehkä myös se, että äiti nauroi ääneen omaa kirjaa lukiessaan. Ehkei muutenkaan ole täysin tervettä hihitellä lapsen vieressä sille, että isoäiti ampuu vahingossa illallispöydässä tarjolla olevaa kanaa takalistoon. Ei siinä auttanut muu kuin laittaa molemmat kirjat pois.

Siinä meni sitten tovi, ennen kuin Hakki nukahti ja koko yö oli jotenkin levoton. Hakki nukkui välillä poikittain, ja etsi varpailleen paikkaa isänsä suusta tai äitinsä kaulalta. Seitsemän jälkeen herättiin uuteen päivään enemmän tai vähemmän levänneinä. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä epäili, että nukkumisjärjestelyjen kannalta olisi varmaan parasta, että hän nukkuisi pinnasängyssä. No, nyt on uusi päivä ja TÄNÄÄN yritetään pitää kiinni rutiineista, tänään ei mokata, tänään ei lipsuta. Joo joo.

Kirjallinen yöpöytä: Alexander McCall Smith, Kalaharin konekirjoituskoulu miehille, Mma Ramotswe tutkii
Tämä ei ole se kirja, jolle kerroin päivän postauksessa nauraneeni ääneen, mutta varsin ilahduttavan positiivinen kirja kuitenkin. Jo neljäs lukemani Mma Ramotswe -dekkari. Kirjan lopussa ongelmat oli jälleen ratkaistu ja maailma hivenen parempi kuin ennen. Katuva synnintekijä löysi keinot hyvittää tapahtuneet vääryydet, harhapoluille sortunut aviomies palasi ruotuun, lasten kasvatukseen löytyi keinot ja Mma Ramotswen kilpailijaksi ryhtynyt mies ymmärsi, milloin on paras vetäytyä. Kaikki hyvin siis!

Huippukivaa Kiasmassa

Hakilla on todellinen aikalaisystävä, poika, joka on vain kolmisen viikkoa nuorempi kuin Hakki. Kutsun häntä tässä Lenniksi. Olemme tutustuneet hänen äitinsä kanssa neuvolan äiti-lapsi -ryhmässä, ja meille on tullut tavaksi aina silloin tällöin keksiä jotain mukavaa tekemistä yhdessä. Nyt olemme käyneet Kiasmassa.

Kiasmassa emme kiertäneet näyttelyä, vaan osallistuimme taaperoiden työpajaan. Työpaja koostui neljästä eri työpisteestä, joissa kussakin pääsi kokemaan värejä, muotoja, materiaaleja ja ITSE TEKEMISTÄ. Ensimmäinen työpiste teki Hakista ja Lennistä pikku maalareita. Hakki oli aivan järkyttävän innostunut päästeessään heilumaan maalauspensselin ja -telan kanssa. Hakki vain vaivoin ehti käyttämään maalia taaperoita varten järjestetyille maalauspinnoille, koska hän jäi maalaamaan maaliastian alla olevaa jakkaraa. Ja maalia ennätettiin kyllä mitä ilmeisimmin maistaakin, miksi muuten koko suu olisi ollut keltainen..!?

Seuraavaan työpisteeseen siirtymistä edelsi pieni pesuoperaatio... Puhtoisena, mutta kasvoista edelleen kellertävänä siirryttiin tutkimaan isoa muovailuvahalaattaa, johon pystyi erilaisilla työvälineillä kaivertamaan kuvia. Tässä työpisteessä oli myös lukuisia taskulamppuja, joissa oli erivärisiä valoja. Hakki oli eniten kiinnostunut juuri näistä lampuista.

Kolmas työpiste oli tunnustelulaatikko. Tunnusteltavat asiat olisi ollut tarkoitus pitää laatikossa, mutta kuulin puhuttavan, että jokaisen tunnustelijan on saatava vetää esille juuri nuo helmet. Hakki ei ollut poikkeus.

Tunnustelaatikon jälkeen vuorossa oli pöydällinen pieniä purkkeja, joita sai avata ja sulkea. Ja jokaisen sisällä oli jotain uutta ja erilaista. Lenni rauhallisena luonteena jaksoi tutkia purkkeja antaumuksella, mutta Hakki kyllästyi purkkeihin aika pian.

Hakin seuraava ikioma työpiste olikin Kiasman portaikko, jonne piti mennä kiipeilemään ja mölyämään - portaikossa oli hyvä kaiku! Työpajassa oli vielä vaipanvaihtopiste, johon Hakki päätyi seuraavaksi. Vaipan lisäksi vaihdettiin vaatteet. Työpajan ohjeissa kehotetaankin hyvin aiheellisesti ottamaan mukaan vaihtovaatteet.

Työpajan jälkeen pienet taiteilijat äiteineen tarvitsivat ruokaa ja hyödynsimme Kiasman kahviota. Hakilla riitti vielä virtaa matkia viereisen pöydän ihmisten naurunremakkaa esittämällä oma tekonaurunsa. Mutta kun pikku taiteilijat pakattiin käynnin jälkeen rattaisiin ja lähdettiin ulos, ei unta tarvinnut kauan odotella. Se on sanottava, että tämä oli aivan huippukiva käynti. Tätä tulee muisteltua pitkään. Ellei sitten pidä mennä suorastaan ottamaan taaperopaja uusiksi..?

Nakit eivät ole naurun asia

Vaikka minusta usein tuntuu, että Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isällä ja minulla on täysin eri paheet, ja näin ollen kumpikin voi täynnä omahyväisyyttä syytellä toista, niin yksi juttu on kuitenkin meille yhteinen. Kumpikin käy napsimassa jääkaapista kylmiä nakkeja. Koska olen meillä jääkaapin sisällön ja päivitysten ylipäällikkö, tiedän rajat, kuinka paljon nakkeja kärsii verottaa, jotta niistä voi vielä valmistaa aiotun ruoankin. Pelkkiä napostelunakkeja ei meillä sentään ostella. Mutta voi sitä järkytystä, kun aloin valmistaa nakkikastiketta, ja nakkeja ei ollutkaan tarpeeksi. Oli Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isän turvallisuuden kannalta parasta, ettei hän ollut tuona hetkenä paikalla... Nykyään keskustelemme täsmällisesti niistä määristä, mitä kustakin nakkipaketista jää yli. Meillä tietty ostetaan mielellään nakit 30 kappaleen pakkauksissa.

Hänen Aurinkoinen Korkeutensa ei onneksi vielä itse hae syötävää jääkaapista. Mutta hänelle maistuu kyllä hyvin nakkikastike, nakkiperunasoselaatikko ja erityisesti nakkisarvet. Viime aikoina Hakille on selvästi alkanut muotoutua suosikkiruokia, ja hän osaa jo pyytää jotain haluamaansa. Kuten esimerkiksi toista nakkisarvea. Käsi osoittaa selkeästi kohti kääröä, ja määrätietoisella äänellä hän toteaa "täsä". Nakkisarvien syöntiin Hakille on tullut oma tapansa. Hänelle annetaan kokonainen nakkisarvi, josta hän ensin palastelee sämpyläkuoren pois ja ottaa nakin esille. Nakki on toisessa kädessä, ja siitä haukataan paloja, toisen käden sormilla nappaillaan osiin murennettua sämpylää. Ja kaikki tulee syödyksi. Ylhäällä kuvassa on meneillään sarven purkamisvaihe.

NAKKISARVET, 24 kpl
4 dl haaleaa vetta
1 pkt hiivaa (50 g)
2 rkl hunajaa tai sokeria
1 tl suolaa
4 rkl öljyä
2 dl kauraleseitä
8 dl vehnäjauhoja
Täyte
ketsuppia
sinappia
24 kuoretonta nakkia
(HUOM! 30 kappaleen pakkauksesta jää 6 napostelunakkia, hah)

Sekoita haaleaan veteen hiiva, hunaja, suola ja öljy. Lisää leseet ja jauhot. Sekoita ja vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Lisää tarvittaessa ripaus jauhoja. Leseiden takia taikina kuitenkin jää aika tarttuvaksi. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi vedottomassa paikassa.
Jaa taikina neljään osaan, ja vaivaa palat jauhotetulla leivinalustalla. Kauli taikinat halkaisijaltaan noin 30 cm:n kokoisiksi pyöreiksi levyiksi. Leikkaa levyt kuuteen samansuuruiseen sektoriin.
Levitä taikinapaloille ketsuppia ja sinappia. Kääri jokaiseen taikinakolmioon nakki. Aloita kääriminen taikinan leveästä päästä.
Nosta nakkisarvet leivinpaperille pellille.Peitä sarvet leivinliinalla ja anna kohota.
Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes taikina on ruskistunut kauniisti.
Tarjoa lämpimänä iltapalaksi vaikka teen kanssa.
Alkuperäinen ohje on peräisin Maku-lehdestä nro 2/06.

Saas nähdä, milloin meillä mennään koko perheen voimin nakkikioskille..!

Marian imetyspäivä

Ihmiset kuulevat väärin laulunsanoja ja lukevat väärin tekstejä. Ja oikolukevat huomaamattaan kirjoitusvirheitä sisältäviä sanoja. Minä vilkaisin nopeasti maaliskuun kalenteriaukeamaa ja totesin, että tässä kuussa näyttää olevan Marian imetyspäiväkin. Tarkempi tarkastelu osoitti kyseessä olevan Marian ilmestyspäivän...

Kummoista psykologiaa ei tarvita siihen, että havaitsee imetyksen tällä hetkellä olevan ajatuksissani pinnalla. Nimittäin, imetystä ollaan lopettelemassa. Ja niinkuin moni asia meillä, tämäkin taitaa olla hankalampaa äidille kuin lapselle. Imetys on nyt hyvin helposti vähentynyt pariin kertaan vuorokaudessa, aamuun ja iltaan. Hakki ei ole näistä maitotilkoista mitenkään riippuvainen, osoittihan sitä viikonloppuna vuorokauden eron helppouskin. Tissuttelu on Hakista hauskaa, saattaa jopa suorastaan naurattaa, mutta nälkäänsä hän ei enää äidinmaitoa juo. Ja läheisyyttä hän saa muullakin tavalla.

Mutta minulle tämä on vaikea virstanpylväs. Yksi tärkeä askel tiellä, joka johtaa siihen, että Hakki jättää äidin. Toki olen iloinen, että imetys on loppumassa näin luontevasti, mutta saanhan tuntea haikeutta, saanhan..?!

Kirjallinen yöpöytä: Emily Giffin, Vauvanpitävä

Vauvanpitävä tarkoittaa tässä kirjassa sopimusta, jonka rakastunut ja avioituva pari solmii: ei lapsia. Muutaman vuoden kuluttua toinen osapuoli sairastuu vauvakuumeeseen, ja vauvanpitävä sopimus aiheuttaakin suhteeseen syvän juovan - ja eron. Kirjan kirjoittaja Emily Giffin on amerikkalainen ja juristi, ja nämä asiat näkyvät asian käsittelyssä. Motiivit, taustat ja tapahtumat ruoditaan joka kantilta ja välillä käy mielessä, että ollaanko nyt vähän turhan perusteellisia. Mutta toisaalta, hauska kirjoitustyyli tempaisee mukaansa, ja on todella hyvä pohtia myös sitä, että kaikki ihmiset eivät toden totta halua lapsia. Minullekaan lapsen tahtominen ei ole ollut mikään itsestäänselvyys, joskin sitten hurahdin tähän äitiyteen pahemman kerran. Vauvanpitävä on myös koskettava kirja, ja se sisältää paljon aineksia monenlaiseen rakkauteen. Olematta hömppää.

Numero 24

Hakki sai ensimmäiset kenkänsä helmikuussa. Minä vähän ostostelin Huuto.netissä sen jälkeen, kun olin ensin käynyt Sokoksen kenkäosastolla sovittamassa Hakille kenkiä ja nauttimassa olemattomasta palvelusta. Päädyin siihen, että talvikenkiä ei kannata enää tämän talven takia ostaa, kun ulkona tepastelu on vielä varsin vähäistä, vaan niin suuret kevät/syyskengät, että niihin mahtuu nyt talvella villasukkakin.

Villasukkavaran kanssa Hakin kengännumeroksi tuli 24. Jotenkin olen ymmärtänyt, että tämä ei ole kaikista tyypillisin ensikengän koko - Hakilla on iso jalka. Toivotaan, että se tarkoittaa sitä, ettei häntä myöskään maailman tuulet helposti heittele. Tai sitten se tarkoittaa vain sitä, mitä se onkin - isojalkaisuutta. Mutta hyvin on kävely kenkien kanssa mennyt ja ihan lumeenkin on saatu vakaita jälkiä, joista voi päätellä, että "Hakki kulki tästä".

Erossa

Nyt se on tapahtunut. Olin erossa Hakista lähes vuorokauden! Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Äiti lähti ystävättärensä kanssa kylpylään, jonne Hakki hänet isänsä kanssa toimitti. Hakki ja hänen isänsä palasivat kotiin viettämään miesten iltaa, ja äidin rentoutuminen saattoi alkaa...

Oli outoa olla pitkästä aikaa reissussa ilman Hakkia. Kävimme aluksi ulkoilemassa kylpylän lähimaastoissa, ja vasta sitten suuntasimme veteen likoomaan. Lämminvesiallas (38 astetta) teki niin hyvää, ah! Rauhaisa saunominen kruunasi kylpemisen. Puhtoisina ja nälkäisinä lähdimme syömään, ja nautimme mukavasti pizzat sekä alku- että jälkiruuan höystäminä.

Mutta entäs sitten? Railakasta menoa yökerhossa? Olutnautintoja pubissa? E-hei.... Me tultiin huoneeseen, juteltiin - ja ryhdyttiin nukkumaan. Rentoutuminen kodin ulkopuolella ei toden totta tarkoita (enää) minkään sortin riekkumista, vaan myös yöunilla on oma tärkeä osuutensa. Ikävä vain, että minun kohdallani toistui taas tämä valveutuminen aamuyöllä, minkä jälkeen en oikein saanut unta. Kun ystävättäreni heräsi, olin lukenut jo tovin kirjaa.

Kun olen ne muutamat kerrat lähtenyt ulos ja Hakki on jäänyt isänsä kanssa kotiin, en ole koskaan soitellut ja tarkistellut koko aikaa, että kuinka menee. Tiedän, että Hakki pärjää isänsä kanssa. Näin oli nytkin. Sain kuitenkin nauruja heruttavan tekstiviestin kotoa. Se tuli Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isän työkännykästä, mitä ehdin hetken ihmetella, kunnes luin viestin. Minulle tiedotettiin, että oma puhelin kärsii kosteusongelmista Hakin heitettyä sen wc-pönttöön... "Ilahduttavasti" Hakki oli taas oppinut uutta: pönttöön ei ole aiemmin tavaroita ujutettu. Uusi vahdittava asia siis.

Sunnuntaina ennen puoltapäivää Hakki ja isänsä tulivat minua hakemaan. Ulkoilimme hetken ennen kotimatkaa, ja sittenpä oli taas reissu ohi. Kaikki meni hyvin, Hakki ei tainnut juurikaan edes tajuta poissaoloani. Jonkin verran huomasin sunnuntai-iltana normaalista poikkeavaa takertumista, mutta muuten ei mitään. Uskallan siis lähteä toistekin. Jos raskin. Nimittäin kyllä minulla oli Hakkia ikävä. Aamupalalla katselin heltyneenä viereisessä pöydässä hieman Hakkia vanhemman tytön ruokailua ja kaipasin Hakkia. (Lapsettomina aikoina olin muuten kaasupullon kokoisille kavereille täysin immuuni.) Nytkin oli kyllä mukava syödä kaikessa rauhassa lautaselta sen sijaan että napsii lattialta suuhunsa pikku-sikailijan sinne heittämiä hedelmiä. On brunsseja ja Brunsseja...