Kevätjuhlia ja kevätretkiä

Toukokuu on kevätjuhlien aikaa. Meillä oli luvassa kahdet juhlat, Hakin päiväkodin eskarilaisten juhlat ja Pampulalla alueen perhepäivähoidon kevätjuhla. Molemmilla sattui kuulumaan kevätjuhlaohjelmistoon esitys Kolme pukkia -sadusta, joten kun olin ennen juhlapäiviä lasten kanssa retkellä, esittivät he minulle yhdessä pukkinäytelmää. Minä sain istua mukavasti viltillä, nauttia näytelmästä ja esittää välillä peikkoa.

Koska perhepäivähoidossa lapset ovat vielä hyvin pieniä, olivat juhlissa esitykset söpöjä ja yksinkertaisia. Pampulankaan ei tarvinnut vielä yltää kummoisiin luonnesuorituksiin, hän liikutteli paperinukkea kepin nokassa taustakuvan edessä.. Mutta oli ihana huomata, miten ylpeänä hän omaa osuuttaan hoiti!

Eskarilaisten esitykset olivat jo melkoisen hienoja. Lapset osasivat ulkoa pitkiä rimpsuja ja lauloivat ja esiintyivät reippaasti. En ollut lainkaan varautunut siihen, että eskarista jaetaan "todistukset" ja ruusut, meinasikin sitten ihan silmät kostua. Monivaiheinen eskarivuosi on loppusuoralla, koulutaidot pitäisi nyt olla hankittuna.

Molemmat lapset pääsivät vielä tarhakavereidensa kanssa kevätretkelle. Pampula kävi luontotalo Villa Elfivikissä, missä lapset olivat tykänneet kovasti luontopoluilla kulkemisesta. Hakki puolestaan oli syömässä Pizzeria Raxissa sillä seurauksella, että kun tulin neljän maissa hakemaan poikaa kotiin, oli tämä huonovointinen ja oksenteli. Meillä oli kotimatka tehtävänä pyörällä, ja kyllähän se Hakki joutui välillä pyörämatkankin aikana pysähtymään ja oksentamaan tien reunaan. Onneksi matka ei kuitenkaan ollut pitkä! Mutta enpä olisi uskonut, että eskarilaisten retkestä on näin rankat seuraukset..! Hakin ilta kului kotona sohvalla lepäillessä ja pesukone urakoi tahriintuneita vaatteita puhtaaksi. Vaikea sitten sanoa, mikä reaktion tarkalleen ottaen aiheutti, mutta Hakki ei ollut porukan ainoa oksentaja. Nyt on juhlat juhlittu ja retket tehty, kesälomalle siirrytään heinäkuussa!

Kirjallinen yöpöytä

Sari Luhtanen: Kaikkea kaunista
Nykyään hömppäkirjoillekin on oma hieno terminsä, "chick lit". Ja Sari Luhtasen romaanin "Kaikkea kaunista" mainostettiin olevan juuri sitä. Hyvää kevyttä viihdettä eivät kyllä kaikki osaa kirjoittaa, tai ainakin minulla tökkivät monet. Sari Luhtasen kirja sen sijaan toimi, se oli hauska, vauhdikas eikä liian pöhkö. Viihdekirjallisuuden ystäviä ei pidä aliarvioida! Kirjan tarina kertoo Annasta, joka elämässään panostaa ulkoisiin arvoihin, aina ammattiaan myöten, onhan hän kauneushoitolayrittäjä. Miessuhteissakin on ulkoisilla asioilla ja turhamaisuudella suuri arvo, ja Anna joutuu monien tapahtumien kautta pohtimaan suhdettaan elämään ja siihen kuuluviin ihmisiin uudella tavalla.  Nopealukuinen kirja oli kelpo viihdettä!

Taina Latvala: Välimatka
Etelä-Pohjanmaan murretta rönsyävä kirja kertoo äidin ja tyttären matkasta Teneriffalle sekä heidän keskinäisestä suhteestaan. Koko perhettä on varjostanut isän katoaminen ja tästä johtuva loputon, täyttymätön kaipaus. Minua häiritsi, kun koko kirjan ajan isää kutsuttiin "isiksi", joka kuitenkin on enemmän puhekielinen ilmaus. Koin kirjan hyvin alakuloiseksi, kirjan henkilöiden elämässä surua ei oltu käsitelty vaan siirretty piiloon, ja silti suru oli koko ajan läsnä. Matka avasi joitakin solmuja, ja lukija jää toivomaan, että ne irtiotot, joita tapahtui, avartaisivat sekä äidin että tyttären maailmaa. Kirja oli ihan mielenkiintoinen, mutta jotenkin masentava. "Elämä on" pitäisi tähän ehkä todeta.

Reidar Palmgren: Sudenmarja
En ole aiemmin lukenut Reidar Palmgrenin kirjoja. En jotenkin tiennyt, mitä odottaa. Ehkä siksikin kirja oli hyvin yllättävä, juonta kuljetettiin suuntiin, joita ei osannut ennakoida. Kirjan päähenkilöjänä on Tuula, joka osaa aistia asioita eläinten tavoin. Hän työskentee kaupungin puistossa puutarhurina, ja hoitaa luontoa sitä kunnioittaen ja vaalien, mikä ei aina ole sama kuin puisto-osaston ohjeistus. Kirja käsittelee myös rakkautta ja ihmisten tapoja kohdella toisiaan. Erilaisia syrjitään, heikompia alistetaan. Mutta välillä löytyy myös aitoa välittämistä ja halua auttaa. Pidin kirjasta kovasti. Luonnon tuhoamista kuvattiin niin, että se todella kosketti. Mutta valoakin oli näkyvissä.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Mia Kankimäki jäi kirjassa "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" vakituiseen työhönsä kyllästyneenä vuorotteluvapaalle ja haki apurahoja päästäkseen Japaniin tutkimaan 1000-luvun paikkeilla elänyttä japanilaista hovinaista Sei Shônagonia. Hän oli jo vuosia sitten tutustunut Sein kirjoittaman Tyynynaluskirjan englanninkieliseen käännökseen, ja tuntenut siitä lähtien, että hänellä ja tällä kauan sitten eläneellä japanilaisella naisella on jokin yhteys. Yksi selkeä yhteinen piirre oli, että molemmilla oli tapana jäsentää asioita tekemällä listoja. Kankimäki saikin rahoituksen, ja tutkimuksen teko Kiotossa saattoi alkaa! Koin Kankimäkeen samaistumisen tunnetta, koska olen itse jäänyt opintovapaalle ja olen nyt parhaillaan opinnäytetyöntekovaiheessa. Tietyllä tapaa Kankimäki lähti Kiotoon kuin soitellen sotaan; hän ei osannut japania ja monet perusasiatkin tutkimuskohteesta olivat hämärän peitossa. Kirjasta voi lukea, kuinka Kankimäki eteni työssään, mitä hän sai selville, miten hän saamaansa tietoa tulkitsi ja kuinka hänen oman elämänsä suuntaviivat ja mahdollisuudet alkoivat myös vuoden kuluessa hahmottua. Minulle tämä oli tässä elämäntilanteessa Hyvin Vaikuttava Teos, josta koin saavani tukea jopa opinnäytetyön tuskaisiin hetkiin. Kirja oli myös hauska!

Mitä parhaimpia kissauutisia!

Kun syksyllä pienen puolivuotiaan kissamme elämä päättyi vaikean sairauden takia eläinlääkäriasemalla, alkoi uuden kissan odotus. Ja vihdoin on kerrottavana hyviä uutisia siltä saralta! Sopiva pentu on syntynyt, ja kuvissa on ihasteltavana kuusiviikkoinen, ruskeatäplikäs kollinalku, brittiläinen lyhytkarva rodultaan. Kesällä saamme hänet kotiin. Nimiä on kovasti mietitty, ja tällä hetkellä vahvimpana ehdokkaana on Hakin nimiehdotus, joka juontaa juurensa erääseen lukemaamme kissoista kertovaan lastenkirjaan...
 

Muutoinkin kissantulo on jo mietityttänyt. Pampula muistuttelee usein, että wc-pöntön kansi täytyy laittaa kiinni, jotta pentu ei putoa pönttöön. Hän on myös kuljettanut leikkikissaansa valjaissa ja asettanut tälle leikisti juomakulhon. Mutta valitettavasti Pampula on myös sullonut kissansa leikkikeittiönsä mikroaaltouuniin niinkin vakavin seurauksin, että leikkipalomies Hakin täytyi saapua sammutustöihin. Ja vaikuttaa vähän siltä, että tätäkin pentua tullaan kantelemaan paikasta toiseen (elleivät kissan isovanhempien lihavuusgeenit estä asiaa..) - edesmennyt kissa oli hyvin mukautuvainen Pampulan touhujen suhteen, ja tulevan kissan luonne on kasvattajan kuvausten mukaan hyvin vastaavanlainen. On se niin hienoa saada taas kissa kotiin!

 Kirjallinen yöpöytä

Jane Johnson: Saharan tytär
Johnsonin Saharan tytär ei ollut niin vaikuttava kuin edeltäjänsä Neidonryöstö, mutta hyvä tämäkin oli. Kirjassa kiipeilyharrastaja Isabelle lähtee Marokkoon kiipeilemään ja selvittämään samalla arkeologi-isänsä jäämistöstä löytyneen mystisen amuletin salaisuutta. Kirja sisältää hyvin paljon Pohjois-Afrikan historiaa ja kulttuuria, ja eksoottistahan sitä on lukea. Ja se on sanottava, että tämä kirja pääsi juonellaan yllättämään - vau!

Sami Lopakka: Marras
Sami Lopakan esikoisteos kertoo kuvitteellisen oululaisen synkkää metallimusiikkia soittavan bändin Euroopan kiertueesta. Lopakalla on aiheesta omakohtaista kokemusta, sillä hän oli kitaristi-sanoittaja Muhoksella perustetussa Sentenced-bändissä, jonka sanoitukset käsittelivät suurelta osin ahdistusta ja itsetuhoisuutta. Tähän kirjaan olisin tuskin tarttunut, jollei sitä olisi käsitelty lukupiirissämme, sillä onhan bändin viinanhuuruinen kiertue-elämä jotain sellaista, joka on mahdollisimman kaukana omasta elämästä. Siksi olikin mielenkiintoista huomata samaistuvansa pohjoissuomalaisten metallimiesten luonteenlaatuun. Meille pohjoissuomalaisille on välillä hankalaa tutustua uusiin ihmisiin eikä small talk ole juurikaan vahvuus. Omalla kohdallani vuodet pääkaupunkiseudulla eivät ole tätä muuttaneet, olen usein sosiaalisessa mielessä vähän mölli. Marras oli mielestäni omalla tavallaan myös rakkaustarina, sillä niin vahvaa oli päähenkilön kaipaus ja sitoutuminen omaan vaimoon, ikävä oli koko ajan läsnä. Kirja käsitteli paljon ahdistusta, ja bändin ristiriidat ja tunnelmat olivat usein synkkiä. Kirja oli aivan älyttömän hyvin kirjoitettu, ja huumori herkullista ja elävää. Päähenkilö Hautamaan vatsatautikuvaus oli niin aito, että itselläkin alkoi kiertää vatsassa... Ja turha yrittää hienostella, valitettavasti sain todeta, että kirjan eritepitoinen huumori toimi omalla kohdalla vallan erinomaisesti.. Harvoin sitä tulee kirjaa lukiessa ääneen naurettua, ja nyt kävi niin monta kertaa. Tämä kirja kannattaa lukea!