Odotettua postia Planilta

Sain jo tällä viikolla tiedot Plan-kummilapsestani kuvan kera! Kerroin toiveissani Planille haluavani mieluiten kummilapsekseni pienen pojan Aasiasta, koska itselläni on 1-vuotias poika. Ja toiveeni toden totta toteutui ja tämä on minusta suorastaan uskomatonta - kummilapseni on vain 20 päivää nuorempi kuin Hakki! Hän asuu Filippiineillä ja hänen nimensä on Francis-bern.

Olen parhaillaan laatimassa kuvatilausta Ifolorille saadakseni ensimmäiseen kirjeeseeni kummilapselle mukaan kuvia, lähinnä Hakista.. Ei kait minulta oikein muita kuvia löydykään. Yksi valitsemistani kuvista on tuo tässäkin postauksessa mukava oleva hyvin tuore otos tältä viikolta. Kirjeenkirjoitusenglanti on "vähän" ruosteessa, mutta sitä on mukava verrytellä näin mukavan asian merkeissä. Olisi hienoa, jos tämä kummius toimisi niin, että saisin aina aika ajoin tietoja Hakin ikäisen lapsen kuulumisista toisella puolella maapalloa. Että Hakilla olisi ikään kuin kasvukumppani täysin toisenlaisessa kulttuurissa ja olosuhteissa. Katsotaan, miten käy, mutta olen todella toiveikas ja - INNOISSANI!

Kirjallinen yöpöytä: L.M. Montgomery, Marigoldin lumottu maailma

Olen ollut L.M. Montgomeryn tyttökirjojen tyytyväinen lukija, erityisesti silloin vuosia vuosia sitten, mutta vieläkin L.M. Montgomeryn kirjojen taika toimii. Marigold kehittyy kirjassa pikkulapsesta nuoreksi tytöksi, ja Marigoldin kyky nauttia täysin siemauksin elämästään välittyy lukijallekin. Lapsen huolet ovat lapselle musertavia, mutta selviävät turvallisten aikuisten huomassa. Tämä kirja palauttaa itsellekin mieleen, millaista oli olla lapsi. Tarpeellinen muistutus aina silloin tällöin..! Suosittelen kirjaa nostalgisten tyttökirjojen ystäville, tämä on rauhallinen, kaunis tarina.

Mieleinen museo

Viikonloppuna kävimme tutustumassa Tuomarinkylän kartanon sivurakennuksessa sijaitsevaan Lastenmuseoon. Meitä oli neljän hengen joukko: Hänen Aurinkoinen Korkeutensa äitinsä, isänsä ja puolisiskonsa kera. Vitsailin ennen museoon menoa, että todennäköisesti Hakki on museoon liian pieni ja siskonsa (13 v) liian iso, mutta mennään nyt kuitenkin käymään. Mutta Lastenmuseo oli kyllä positiivinen yllätys, ja etenkin Hakille erityisen mieleen. Tämä olikin paikka, josta "ei saa koskea" -kyltit puuttuivat täysin!

Lastenmuseon tämänhetkisen näyttelyn teemana oli Helsingin eläimet kautta aikain, ja eläimiä olikin tuotu esille monella tapaa. Hakki intoutui kiipeämään hevoskärryihin ja pois noin viisi miljoonaa kertaa... Museossa oli myös karuselli, jossa saattoi istua joko norsun, kamelin tai riikinkukon kyydissä, ja kuten kuvasta näkyy, oli riikinkukko Hakin valinta. Se olikin "selkänojallisena" mallina myös turvallisin.

Tottakai näyttelyyn kuului myös lehmä! Ja kyllä Hakkikin kokeili lähteä lypsylle... Rakenteissa oli myös monenmoisia kurkistusluukkuja, joiden paukattaminen oli "se juttu", ei niinkään luukun takaa löytyvät yllätykset.

Museossa pääsi myös kiipeämään lintutorniin. Hakin kohdalla voi todeta, että linnuista viis, mutta tornissa neljää nappia painamalla sai kuuluville lintujen ääniä: satakielen laulua, kanahaukan ääntelyä, naakkaparven kuhinaa tai pulun kujerrusta. Tällaiset napit, joita oli luvallista painella, olivat ihan huippujuttu!

Kahisevien nauhojen kautta siirryttiin veden alaiseen maailmaan..! Nauhojen välistä oli muutenkin hauska kurkistella.

Näyttely ei ollut mitenkään suuri, vaan todellakin "lapsenkokoinen". Se oli myös toteutettu lapsia kiinnostavasti, ja vaikka näyttelyn sanoma ja opettavaisuus vielä menikin Hakilta ohi, oli hänellä museossa todella hauskaa. Lastenmuseo kannattaa pitää käyntikohteena mielessä. Ja museo oli jopa ilmainen!

Huvittelemassa

Minä, Hakki, Lenni ja hänen äitinsä teimme jälleen jo perinteeksi muodostuneen puuharetken, jonka kohteena oli tällä kertaa Hakaniemen torin alla sijaitseva Leikkiluola. Leikkiluola on sisähuvipuisto, varmaankin samantyylinen näiden Hoplopien ja HopStopien kanssa, mutta paha varmuudella sanoa, kun noista jälkimmäisistä ei ole kokemusta. Vielä... Leikkiluolassa on oma pienten alue, jonkinmoinen peliautomaattialue, pari trampoliinia sekä monta komeaa pomppulinnaa. Hakki ja Lenni eivät vielä ymmärtäneet lainkaan pomppulinnojen päälle vaan tutkivat lähinnä heille suunnattua pienten aluetta, ja pääsymaksukin oli näiltä pieniltä tarjonnan vähäisyyden vuoksi pienempi. Mutta tarjonta oli silti riittävää, eivät Hakki ja Lenni huvittuakseen vielä niin kummoisia juttuja tarvitse.

Menimme Leikkiluolaan heti aamusta huvipuiston avattua ovensa, ja olimmekin jonkin aikaa paikan ainoat asiakkaat. Pian tuli myös yksi tyttö mummunsa kanssa. Tila ei ole erityisen suuri, joten oli hyväkin, että ihmisiä ei ollut sen enempää. Ja melua Leikkiluolaan tuli riittävästi jo isotehoisista ilmastointilaitteista! Leikkiluolassa oli pienten alueella hyvin pieni pallomeri, ja sitten toisaalla myös suurempi, jonne Hakki ei halunnut / rohjennut mennä! Lenni sen sijaan lähti rohkeasti aavallekin pallomerelle, mikä oli tilanteena vähän uusi. Yleensä Hakki syöksyilee päättömänä ja varomattomana paikasta toiseen Lennin ollessa enemmän tarkkailevalla kannalla. Mutta näköjään molemmissa pojissa on molemmat puolet!

Hakki ja Lenni eivät vielä osaa leikkiä yhdessä, vaan seuraavat toistensa tekemisiä etäämmältä. Toivottavasti voimme vielä vielä joku päivä nähdä sen tilanteen, kun jo vauvana yhteiset puuharetket aloittaneet kaverit oppivat leikkimään yhdessä. Kun noin puolitoistatuntisen huvittelun jälkeen teimme lähtöä Leikkiluolasta, saapui sinne iso ryhmä varmaankin kouluikäisiä lapsia. Oli hyväkin lähteä alta pois. Me olimme huvitelleet tarpeeksi - tällä erää!

Tanssii tähtien kanssa -tunnelmista Plan-kummiksi

Joskus asia vain johtaa toiseen. Tänä vuonna minäkin tulin seuranneeksi tv:stä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Olihan se sellaista sunnuntai-illan lumoa: kimallusta, notkeita miehiä, kauniita naisia, koreita vaatteita, liikunnan iloa.. Itse en osaa tanssia lainkaan, joten oli jännittävää seurata, kuinka monista aluksi taitamattomista kuoriutui varsinaisia taitureita! Ja minun mielestäni oikea pari voitti; Satu Tuomisto ja Janne Talasma olivat myös minun suosikkejani, vaikka en kertaakaan äänestänyt ketään.

Finaalissa Satu ja Janne esittivät aivan uskomattoman intialaishenkisen tanssin Jai Ho -nimisen biisin tahtiin. Se kolahti minuun aivan täysillä, en ollut koko ohjelmassa nähnyt kertaakaan mitään niin vaikuttavaa. Intia kiehtoo mieltäni ja se musiikkikin näin ollen osui ja upposi. Satu mainitsi ohjelmassa musiikin olevan Slummien miljonäärit -elokuvasta.

Minulle tuli tarve jättää Hänen Aurinkoinen Korkeutensa muutamaksi tunniksi isänsä hoiviin päästäkseni elokuviin. Tämä onnistui viime lauantaina, ja sain houkuteltua ystävättäreni mukaan. Olin kyllä lukenut jotain elokuvan juonesta, mutta siitä huolimatta elokuva oli suuri järkytys. Elokuva sisälsi paljon kaunista ja hyvää, romantiikkaa ja jopa hauskoja hetkiä, mutta harvoin mikään on päässyt koskettamaan näin syvältä. Slummin orpojen lasten elämän seuraaminen oli lähes liikaa.

Lapset tarvitsevat vanhempiaan. Ja etenkin yhteiskunnassa, jossa orpojen kohtalo on joutua tulemaan omillaan toimeen tai vaihtoehtoisesti päätyä kaiken maailman hyväksikäyttäjien käsiin. Kaikilla vanhemmilla on huoli lapsistaan, mutta mitä se huoli onkaan ympäristössä, jossa lapselle ilman vanhempien suojaa voi käydä todella huonosti. Minulla on onni saada huolehtia lapsestani Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa, ja koin todellakin velvollisuudekseni, että tästä onnesta on syytä jakaa jotain myös sinne, jossa asiat eivät ole näin hyvin.

Olen minä ennenkin miettinyt kummilapsen hankkimista. Slummien miljonäärit -elokuva aikaansai sen, että ajatus ei enää jäänyt pelkäksi aikeeksi. Mietin hetken, että minkä järjestön kautta toimisin, ja valitsin Planin. Nyt sitten odottelen postia ja tietoja omasta kummilapsesta.

Oli tämäkin melkoinen ketjureaktio. Lisäksi pitäisi vielä saada Jai Ho soittoääneksi kännykkään, mutta kun tuo nykyinen puhelimeni ei kykene aitoihin ääniin... Mutta sitä elokuvaa kyllä suosittelen. Ehdottomasti. Mihin se sitten kenenkin kohdalla johtaakin.

Kirjallinen yöpöytä: Joy Fielding, Pikku nukkeni
Tämä kirja, Joy Fieldingin Pikku nukkeni, on ehdottomasti jännityskirjallisuuden aatelia. Aivan käsittämättömän hyvä, tämän luettuani olin ihan sfääreissä. Murhamotiivin selvittämisen lisäksi tässä kirjassa vaikean lapsuuden elänyt nuori asianajaja kasvaa kypsäksi aikuiseksi ja pääsee eroon lapsuuden painolastistaan. Kirjassa on myös mainiota huumoria!

Mitä Hänen Aurinkoinen Korkeutensa puuhaa?

Mitä ihmettä Hänen Aurinkoinen Korkeutensa puuhaa kuvassa? No, hyvänen aika, hänhän kyttää antaumuksella aidan alta naapurin pihalle saadakseen selville, mitä naapuri puuhaa! Lapsen uteliaisuus on kyllä jotenkin ihanaa. Ei ole vielä turhia estoja, kurkitaan sinne minne huvittaa, ja kiinnostavia ihmisiä voidaan jäädä avoimesti tuijottamaan. Sitten kun sosiaalinen uteliaisuus saadaan hyvien tapojen sallimaan muottiin, jäljelle jää vain tosi-tv..! Ja blogit! Pieni uteliaisuus toisten ihmisten asioita kohtaan on mielestäni ihan hyvä asia, sillä se on myös välittämistä. Isoissa kaupungeissa tyypillistä on, ettei toisten elämä voisi vähempää kiinnostaa.

Kävin minäkin kurkkaamassa naapurin pihalle. Mutta en mennyt multaan Hakin tarkkailukuoppaan, vaan kävin ihan asioikseni ja luvallisesti heidän pihallaan. Eläköön uteliaisuus!

Kirjallinen yöpöytä: Jenny Dahlberg, Sopivasti lihava
Kirjastossa tarttui käteen tämä Jenny Dahlbergin kirja, jossa hän tilittää tuntojaan lihavana naisena äärimmäistä hoikkuutta ihannoivassa yhteiskunnassa. Dahlbergin motiivi kirjan kirjoittamiseen on muuttaa ihmisten asenteita, jotta nämä eivät syrjisi lihavia, sillä lihavatkin ovat samalla lailla päteviä ja osaavia ihmisiä kuin muutkin, kiloistaan huolimatta. Näinhän se on. Mutta epäilen kirjan tehoa tässä asiassa. Jenny Dahlberg myös kärsii kiloistaan niin paljon, että mielestäni hänen ehdottomasti pitäisi laihduttaa. Yhteiskunta muuttuu hitaammin kuin kilot katoaisivat. Laihduttaminen on taatusti hankalaa, sillä jos ylipainoa on noin 50 kg, on ylensyöminen samanlainen haitallinen riippuvuus kuin esimerkiksi tupakointi. Hoikkuuden ihannoiminen on turhamaista, mutta tervettä, normaalipainoista vartaloa voi pitää hyvänä ihanteena. Mutta koska tupakoitsijoitakaan ei osoitella sormella, ei näin pitäisi tapahtua lihavienkaan kohdalla. Kirjan sanoma ei täysin auennut minulle, koska en oikeasti ymmärrä valtavaa mässäilyä, mutta oli siinä pointtinsa.

Mopoilijat käyttävät kypärää

Hakin suosikkileluihin lukeutuu Plaston punainen mopo. Plasto on kyllä keksinyt tälle mopolle iki-ihanan mainoslauseen, joka jaksaa minua aina hymyilyttää: mopossa on "väsymätön mukelomoottori"! Mopo on ollut meillä jo jonkun aikaa, ja pitkään mopolla ajaminen tapahtui niin, että Hakki vain käveli mopo jalkojensa välissä. Se näytti suoraan sanoen melkoisen hankalalta, mutta Hakki oli pääsääntöisesti tyytyväinen mopoiluun näinkin. Sitten Hakki oppi potkimaan vauhtia taaksepäin.. Ja nyt viime viikonloppuna mopolla mentiin jo oikeaoppisesti istuen ja vauhtia eteenpäin potkien! Tässä vaiheessa Hänen Aurinkoinen Korkeutensa katsoi, että kypärää lienee tarpeellista käyttää...

Hakilla kyllä menee välillä hermo leluihin, myös mopoon. Palikat ja muut pienemmät lelut lentelevät pitkin lattioita, kun Hänen Aurinkoinen Korkeutensa päättää osoittaa tuskastumisensa, turhautumisensa tai suoranaisen kiukun suht koht viattomalle leluparalle. Kun kiukun kohteeksi joutuu mopo tai taaperokärry, sitä myös yritetään PURRA! Tätä pidän aavistuksen verran huolestuttavana, sillä pelkään, että pian käydään keskustelua siitä, miksi kaikki seitsemän hammasta on irroitettava äidin käsivarresta!

Hakki on myös jo päässyt kaupassa auton malliseen ostoskärryyn. Voi sitä onnea..! Hakki on käännellyt rattia omistajan elkein, ja hymy on ollut näkemisen arvoinen. Kun olen seurannut Hakin temperamentin kehittymistä, olen esittänyt näkemyksen, että Hakki tulee olemaan niitä lapsia, jotka makaavat kaupan lattialla ja parkuvat korvia vihlovasti, kun eivät saa haluamaansa. No, tämä on sitten nähty jo nyt. Pitkän kauppareissun päätteksi - olimme käyneet sekä vaate- että ruokaostoksilla - oli aika jättää autokärry ostoskeskuksen aulaan parkkiin. Luulin, että Hakki olisi ollut jo suorastaan kyllästynyt autokärryssä istumiseen, mutta ei.. Hakki heittäytyi makaamaan autokärrynsä viereen ja aloitti huudon. Näin pääsin kokemaan pikemmin kuin arvasinkaan, miltä tuntuu kantaa kiljuva lapsi kaupasta autoon... Elämä on kovaa, Hakkiseni.

Kirjallinen yöpöytä: Janet Evanovich, Kahta kovemmin

Toisen suomennetun Stephanie Plum -dekkarin päädyin suorastaan ostamaan itselleni, kun minut haluttiin erottaa yhdestä kirjakerhosta... Olin ollut jäsenenä neljä vuotta ostamatta ainuttakaan kirjaa, ja ymmärrettävästi kirjakerho halusi päästä minusta eroon. Sain valita, ostanko liittymistarjouksen edellyttämät neljä kirjaa vai maksanko liittymistarjouksen ja jäsenhintaisten kirjojen välisen erotuksen. Päädyin ostamaan neljä kirjaa, joista yksi oli tämä Kahta kovemmin. Minusta ensimmäinen aloittelevasta palkkionmetsästäjästä kertova kirja oli hauskempi, mutta pidin kyllä tästäkin. Stephanien värikkäällä isoäidillä oli tässä kirjassa merkittävä rooli. Toivottavasti Stephanie Plum -kirjoja suomennetaan lisää.

Äitienpäivä

Veikkasin jo hyvän aikaa sitten, että tänä vuonna äitien ykköstoive lahjapakettiin on Koop Arposen levy. Se oli myös oma lahjatoiveeni. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä jätti luonnollisesti lahjan hankinnan viimeiseen iltaan, ja olikin sitten vaikeuksissa. Hän oli joutunut kiertämään kauppakeskuksessa liikkeestä toiseen, kunnes vihdoin silmiin oli osunut Prismassa yksi ainokainen Koopin levy ja sekin kummallisesti ylähyllylle sijoitettuna. Sitä oli oikein joutunut kurottelemaan. Mutta Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä teki miehen työn ja hoiti levyn kotiin!

Meillä on ollut tänään oikein harvinaisen juhlava juhlapäivä, kun myös vanhempani Kainuusta ovat meillä "pitkän viikonlopun" vietossa. Matkan syy ei ollut kyllä äitienpäivä, vaan se, että isäni täytti perjantaina 70 vuotta. Hän sai lahjaksi oikein kunnon saappaat, ja Hakin oli ehdottomasti saatava kokeilla ukin uusia kenkiä. Niitä paria askelta, jotka Hakki onnistui saapastelemaan, voi pitää tässä tilanteessa aikamoisena saavutuksena... Hakki myös oppi hienosti toimittamaan asioita, esim. äitienpäiväkortin ojentaminen mummulle sujui suorastaan mallikkaasti.

Kirjallinen yöpöytä: Mary Higgins Clark, Kaksoset

Olen jo vuosikausia karttanut dekkareitten kohdalla takakansitekstien lukemista. Tai yritän ne lukea ne vain niin pintapuolisesti, että saan tarvittaessa selville, olenko lukenut kirjan aiemmin ja ylimalkaisen aihepiirin. On niin idioottimaisen ikävää, että kirjan takakannesta voi toisinaan lukea juonenkehittelyn kannalta olennaiset käänteet, ja näin suuri osa siitä taitavasti rakennetusta jännityksestä, joka tekee dekkarien lukemisesta niin nautittavaa, on kerralla pilattu. Nyt minä tein sen virheen, että luin Higgins Clarkin Kaksosista takakansitekstin ihan kokonaisuudessaan. Ja suurelta osin tästä syystä on todettava, että eipä ollut kovinkaan jännittävä kirja. Ei tämä muutenkaan mielestäni kuuluisi kirjailijan parhaimmistoon, mutta Higgins Clarkin kirjaksi tämä oli jo suorastaan pettymys. Hän on kuitenkin yksi suosikkikirjailijoistani, joten onhan se silti sanottava, että ei tämä huono ollut. Mutta sisällöstä minä en kerro enää mitään. Lukekaa takakannesta...

Isäntämies

Meillä on pihalla leikkimökki. Ja Hakki on näin ollen isäntämies, leikkimökkinsä valtias. Kun noin vuosi sitten teimme kauppoja tästä rivariasunnostamme, tarjoutui meille mahdollisuus ostaa myös edellisten asukkaiden pihalle pystyttämä leikkimökki. Epäröimme, koska ajattelimme, että tarvitseeko Hakki nyt mitään leikkimökkiä ja romuvarasto siitä kuitenkin tulee...

Päädyimme kuitenkin tekemään kaupat myös leikkimökistä, ja se oli hyvä päätös. Siellä on ollut ollut hyvä säilyttää kaikenmoista talven yli (romuako..?), siihen saattoi kiinnittää vappuaattona pari vappupalloa ja, ennen kaikkea, HAKKI TYKKÄÄ LEIKKIMÖKISTÄ!

Hakin suurta hupia on kuljettaa tavaroita edestakaisin mökkiin ja pihalle, mökkiin ja pihalle, yhä uudestaan ja uudestaan. Suurin into kohdistuu haasteellisempiin kuljetettaviin, kuten taaperokärryyn ja omaan siniseen muovituoliin. Kynnyksellä ja terassilla näiden isokokoisten tavaroiden kanssa meinaa käydä kalpaten, kun askel ei vielä ole aina niin vakaa. Mutta vaikka kompuroiden Hakki sisukkaasti työntää kärrynsä sisälle mökkiin. Ja tuo sen kohta ulos.

Hakki on myös hyvin huolellinen ja pyrkii sulkemaan oven perässään. Oven hakasta hän ei vielä osaa sulkea, mutta avaaminen jo onnistuu. Isännällä on homma hallussa!

Kirjallinen yöpöytä: Maeve Binchy, Valkeiden kukkien lehto

Mukava välipala dekkariputkeeni oli tämä Maeve Binchyn Valkeiden kukkien lehto. Romaani on eräänlainen novellikokoelma, jossa eri tarinoiden ihmisiä yhdistää side Rossmore-nimiseen kaupunkiin Irlannissa. Tärkeässä osassa on myös paikallinen Pyhän Annan toivomuslähde, jonka olemassaolo jakaa mielipiteitä etenkin tiehankkeen edetessä, joka hävittäisi lähteen. Monia ihmiskohtaloita ratkeaa ja viimein myös toivomuslähteen kohtalo.