Joskus asia vain johtaa toiseen. Tänä vuonna minäkin tulin seuranneeksi tv:stä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Olihan se sellaista sunnuntai-illan lumoa: kimallusta, notkeita miehiä, kauniita naisia, koreita vaatteita, liikunnan iloa.. Itse en osaa tanssia lainkaan, joten oli jännittävää seurata, kuinka monista aluksi taitamattomista kuoriutui varsinaisia taitureita! Ja minun mielestäni oikea pari voitti; Satu Tuomisto ja Janne Talasma olivat myös minun suosikkejani, vaikka en kertaakaan äänestänyt ketään.
Finaalissa Satu ja Janne esittivät aivan uskomattoman intialaishenkisen tanssin Jai Ho -nimisen biisin tahtiin. Se kolahti minuun aivan täysillä, en ollut koko ohjelmassa nähnyt kertaakaan mitään niin vaikuttavaa. Intia kiehtoo mieltäni ja se musiikkikin näin ollen osui ja upposi. Satu mainitsi ohjelmassa musiikin olevan Slummien miljonäärit -elokuvasta.
Minulle tuli tarve jättää Hänen Aurinkoinen Korkeutensa muutamaksi tunniksi isänsä hoiviin päästäkseni elokuviin. Tämä onnistui viime lauantaina, ja sain houkuteltua ystävättäreni mukaan. Olin kyllä lukenut jotain elokuvan juonesta, mutta siitä huolimatta elokuva oli suuri järkytys. Elokuva sisälsi paljon kaunista ja hyvää, romantiikkaa ja jopa hauskoja hetkiä, mutta harvoin mikään on päässyt koskettamaan näin syvältä. Slummin orpojen lasten elämän seuraaminen oli lähes liikaa.
Lapset tarvitsevat vanhempiaan. Ja etenkin yhteiskunnassa, jossa orpojen kohtalo on joutua tulemaan omillaan toimeen tai vaihtoehtoisesti päätyä kaiken maailman hyväksikäyttäjien käsiin. Kaikilla vanhemmilla on huoli lapsistaan, mutta mitä se huoli onkaan ympäristössä, jossa lapselle ilman vanhempien suojaa voi käydä todella huonosti. Minulla on onni saada huolehtia lapsestani Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa, ja koin todellakin velvollisuudekseni, että tästä onnesta on syytä jakaa jotain myös sinne, jossa asiat eivät ole näin hyvin.
Olen minä ennenkin miettinyt kummilapsen hankkimista. Slummien miljonäärit -elokuva aikaansai sen, että ajatus ei enää jäänyt pelkäksi aikeeksi. Mietin hetken, että minkä järjestön kautta toimisin, ja valitsin Planin. Nyt sitten odottelen postia ja tietoja omasta kummilapsesta.
Oli tämäkin melkoinen ketjureaktio. Lisäksi pitäisi vielä saada Jai Ho soittoääneksi kännykkään, mutta kun tuo nykyinen puhelimeni ei kykene aitoihin ääniin... Mutta sitä elokuvaa kyllä suosittelen. Ehdottomasti. Mihin se sitten kenenkin kohdalla johtaakin.
Kirjallinen yöpöytä: Joy Fielding, Pikku nukkeni
Tämä kirja, Joy Fieldingin Pikku nukkeni, on ehdottomasti jännityskirjallisuuden aatelia. Aivan käsittämättömän hyvä, tämän luettuani olin ihan sfääreissä. Murhamotiivin selvittämisen lisäksi tässä kirjassa vaikean lapsuuden elänyt nuori asianajaja kasvaa kypsäksi aikuiseksi ja pääsee eroon lapsuuden painolastistaan. Kirjassa on myös mainiota huumoria!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti