tiistai 15. joulukuuta 2009

Vakava tonttu

Perjantaina menin töistä suoraan kirkolle. Siellä vietettiin alueemme perhepäivähoidon joulujuhlaa! Minua jännitti jo valmiiksi ihan valtavasti - ajatella, Hakin ensimmäinen joulujuhlaesiintyminen! Kirkon edessä minua odottelivatkin jo Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä ja Hakin sisko, joka hänkin ennätti Tampereelta tähän suureen tapahtumaan! Salissa lapset hoitajineen olivat jo jouluisissa asuissa kokoontuneina esiintymispaikkaan, ja vanhemmat säntäilivät kameroineen kuvaamassa. Ja pitihän minunkin kaivaa kamerani laukusta ja päästä ikuistamaan tonttu-Hakkia!

Hakkia ei tonttujoukon mukana juurikaan hymyilyttänyt, sillä outo tilanne oli mitä ilmeisimmin vakava paikka. Menin kameroineni niin lähelle, että Hakki tunnisti minut. Ja jäin sitten seisomaan sellaiselle etäisyydelle, että Hakki pystyi minut näkemään. Ajattelin, että hän saisi turvaa äitinsä läsnäolosta. Mutta mitenkäs kävi.. Ennen esityksen alkua kilisi yksi tonttu pois joukosta itkun kanssa, ja säntäsi äitinsä syliin... Hmmm.... Äiti ja hänen valokuvausintonsa..!

Hakki kyllä yritti palata ryhmänsä luo, mutta itku tuli taas. Hän huusi sali kaikuen "PAAAAA"ta, mikä on hänen oma turvariepunsa alias äidin yöpaita. Tässä tilanteessa oli paras vinkata, että tulepas vain pois, sillä toiset yritti sentään laulaa.

Minä sain moitteet Hänen Aurikoisen Korkeutensä Isältä valokuvausinnostani. Hakki olisi saattanut pysyä tonttujoukkonsa mukana, jos en olisi vienyt naamaani hänen eteensä. Hoitaja totesi, että mahdollisesti näin oli... Velloin syyllisyydessä. Mutta kuulin sitten, että usein nämä 2-vuotiaat vielä lähtevät nostelemaan kesken esityksen vanhempiensa luo.

Mutta ei niin pahaa että ei jotain hyvääkin! Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä maksoi minulle yli puolet uuden kameran hinnasta. Tässä kamerassa on parempi zoomi, mikä mahdollistaa kuvaamisen vähän kauempaankin... Ja kuten alakuvasta näkyy, kyllä mehu- ja piparihetken jälkeen oli Hakillakin hyvin hauskaa! Jännittävä joulujuhla kaikenkaikkiaan!

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

Paljon onnea Hakille näin jälkijunassa (ja onnea myös Uudelle Kameralle, omani pitäisi saapua päivänä minä hyvänsä)!