keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Fysioterapeutilla

Hakki on nyt sitten käynyt fysioterapeutilla. Kovin hyödylliseksi en käyntiä kokenut. Kun kerroin, miksi olimme vastaanotolla, totesi fysioterapeutti pian, että koska Hakki nyt nousee pystyyn ja konttaa, on hän jo tavallaan tehnyt fysioterapeutin työt. Hän olisi voinut opastaa noiden taitojen oppimisessa, mutta Hakki "ehti ensin", vaikkakin viiveellä neuvolan suosituksiin verrattuna. Hakilla on kuitenkin vielä aloittelijan tapa nousta pystyyn, missä on käsillä suuri merkitys vetoapuna. Fysioterapeutti neuvoi, että Hakkia voisi opastaa nousemaan ns. kosioasennon kautta, jolloin toinen koukistettu jalka antaisi tukea. Minusta on hyvin vaikea puuttua nousemistapaan enkä ehkä muutenkaan oikein osaa mieltää tällaista valmentamista tärkeäksi, mutta pitää yrittää kokeilla. Tarkoitus olisi, ettei Hakin tarvitsisi oppia kaikkea vaikeimman kautta. Joskaan en tiedä, mitä haittaa Hakille on, jos hän äheltää itsekseen ja opettelee useampia tapoja.

Uutta käyntiä fysioterapeutille ei näillä näkymin tarvita. Toinen käynti voisi tulla kyseeseen, jos pystyyn nouseminen ja alas laskeutuminen ei ole vuoden ikään mennessä tullut sujuvammaksi. Alastulo toisen jalan varaan laskeutuen opitaankin fysioterapeutin mukaan selkeästi myöhemmin. Tällä hetkellä Hakki aina pudottautuu takamuksilleen - onneksi on vaipat pehmentämässä lattiakosketusta!

Kirjallinen yöpöytä: Mikko Karppi, Väinämöisen vyö

Tämä 687-sivuinen, järkälemäinen dekkari antaa Da Vinci -koodimaisesti uuden jännittävän sisällön ehkä aiemmin jopa tylsiksi koetuille kalevalaisille säkeille. Oma lukuvauhtini oli alussa hidas eikä oikein riittänyt pitämään tarinaa intensiivisenä, mutta loppua kohden tilanne parani sekä lukuvauhtini että kertomuksen imun suhteen. Fantasialla höystetty dekkari oli kyllä hieno lukukokemus, ja sai arvostamaan suomalaista kulttuuria entistä enemmän. Tämä kirja ohjasi myös jälleen kerran miettimään ihmisen tapaa ahneuksissaan tuhota luontoa ja samalla omaa elinympäristöään. Ystäväni suositteli minulle tätä kirjaa - kiitokset hänelle!

Ei kommentteja: