lauantai 13. syyskuuta 2014

Koululainen


Meidän perheessä on nyt koululainen. Ei sitä oikein osannut etukäteen miettiä, miten iso muutos tämän koulun aloitus on. Kyllähän sitä jännitti ja pelkäsikin, mutta nyt tässä mennään jo hyvää vauhtia eteenpäin. Viisi viikkoa on koulua käyty.

Itse koulu on alkanut varsin mukavasti. Vielä ei ole ainakaan opettajalta viestiä tullut kotiin, mutta Hakin puheista olen ymmärtänyt, että vähän on välillä tullut moitteita, ei onneksi mitään isompia juttuja. Hakki on kovin kärsimätön sen suhteen, että hän ei osaa vielä lukea. Hän epäilee, ettei koskaan opikaan. Mutta motivaatio ei silti riitä erikoisempaan treenamiseen, tärkeämpää on vielä leikkiä ja tutustua kavereihin. Hakki on kuusivuotiaana selkeästi vielä lapsi, jolle leikkiminen on tärkeää. Ne roskistyypit, joilla kissamme Futarikin leikkii, ovat nyt jälleen pojilla suosiossa, ja niitä kuljetetaan mukana kouluun ja iltapäiväkerhoon ja niitä vaihdellaan. Wilma-järjestelmässä oli kyllä jo viesti opettajalta vanhemmille, että lapsia tulee muistuttaa, että nämä lelut pysyvät koulupäivän repussa, haittaavat muuten keskittymistä..!

Iltapäiväkerho on mieleinen asia. Tämän kerhon ohjelma on hyvin liikuntapainoitteinen, ja sehän Hakille sopii. Tosin sitten myös sattuu ja tapahtuu, ja Hakki on välillä kovin, kovin kipeä, kun on sattunut sormeen, käteen tai jalkaan. Näitä haavereita helposti hieman suurennellaan, ja sitten on myös pohdittu, että voiko tässä lainkaan lähteä kouluun..

Herääminen aamulla ei ole helppoa. Täytyisi yrittää saada Hakki aikaisemmin illalla nukkumaan. Ja onneksi olen opintovapaalla ja kotona - Hakki ei kyllä vielä oikein itsenäisesti selviäisi kouluun! Hän kyllä kävelee jo kouluun yksin ja tulee kerhosta kotiin, mutta aamutoimien hoitaminen tarvittavalla ripeydellä ei tahdo sujua. Äiti joutuu käskyttämään. Tässäkin on kyllä jo viiden viikon aikana edistytty. Läksyt ovat suurempi hankaluus. Hakkia ei huvita läksyjen teko, ja niiden tekemistä on pakko valvoa ja tivata, mitä oikein oli tehtävänä. Onneksi asiat voi tarkistaa myös Wilma-järjestelmästä, koska Hakin muistiin ei oikein voi luottaa.. Kirjainen raapustaminen tökkii, ja kyniä on lennellyt ja tuskastumista on ollut ilmassa. Kirjainten luomisen tuskaa saattaa lisätä myös vasenkätisyys ja erityisesti se, että piirtäminen ei ole koskaan ollut suosikkiharrastus.  Ja minä yritän olla kannustava, vaikka välillä ne aikaansaannokset ovat kertakaikkisen kamalia.



Minulle on vaikeaa, että nyt pitää seurata opettajan viestejä Wilma-järjestelmästä ja nyhtää tietoja päivän tapahtumista muistinsa menettäneeltä Hakilta. Aikaisemmin tuli sentään päivähoidosta aina aikuisen kommentti siitä, kuinka päivä on mennyt. Hakki myös on jo kerran jäänyt iltapäiväkerhon jälkeen kaverinsa luokse. Hän kyllä soitti hienosti puhelimellaan ja kertoi asiasta, mutta näissä itsenäisen elämän ensi askelissa on kyllä äidillä roolina jännittää ja pelätä. Kotona Hakkia vanhempien toimesta muistutettiin, että aina pitää kysyä ensin lupa, saako jäädä.

Tavaroista huolehtiminen on myös oma lukunsa. Takkeja ja puseroita unohtuu milloin kouluun, milloin iltapäiväkerhoon. Ja kännykkä, se tärkeä koululaisuuden merkki, sekin oli jo kaksi päivää katessa. Puhelin löytyi sitten iltapäiväkerhon biljardihuoneen patjan välistä. Sinnehän puhelinta ei toki olisi saanut edes viedä.

Mutta kaikista näistä vaikeuksista huolimatta, minun vauvasta on tullut koululainen. Niin se vain on.


Kirjallinen yöpöytä

Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö
Minulla on ollut pitkä tauko Gerritsenin kirjojen kanssa, ja Hiljaisen tytön lainatessani tein jopa sen virheen, että jätin vahingossa välistä edellisen osan, Jääkylmän. Pyrin aina lukemaan sarjat kronologisessa järjestyksessä, mutta nyt siis harppasin yhden kirjan yli. Täytyy lukea se jossain vaiheessa. Hiljainen tyttö oli karmeudessaan erinomainen dekkari: kiinalaisia myyttejä, monen ihmisen elämän tuhonnut verilöyly, kadonneita tyttöjä.. Etsivä Jane Rizzoli ja kuolemansyyntutkija Maura Isles olivat tapauksen kimpussa, joskin sitä selvittivät myös ihmiset, joiden henkilökohtaisena missiona oli saada oikeutta. Suosittelen.

James Bowen: Katukatti Bob
James Bowen kertoo kirjassa Katukatti Bob elämästään toipuvana narkomaanina, joka asuu tukiasunnossa, saa metadonikorvaushoitoa ja hankkii elantonsa katusoittajana. Ns. tavallisille ihmisille resuinen laitapuolen kulkija on näkymätön, jota ei kadulla katsota edes päin. James Bowenin elämän muutti katukatti Bob, joka lyöttäytyi Jamesin kaveriksi. Kun kissa kaikesta huolimatta tuli jäädäkseen, oli Jamesin opeteltava huolehtimaan itsensä lisäksi myös toisen luontokappaleen tarpeista. Bob kulki Jamesin mukana soittokeikoilla, ja kissan myötä ihmiset alkoivat taas jutella hänelle. He olivat kiinnostuneita upeasta punaisesta kissasta, joka istui katusoittajan olkapäällä, ja alkoivat myös tuoda lahjoja kissalle. Tänä päivänä Bob on kuuluisuus, ja James sai Bobin myötä uuden mahdollisuuden. Bobin merkitys Jamesin tervehtymisessä oli niin suuri, että minulle jäi kirja luettuani pelko siitä, kuinka käy, kun kissa aikanaan kuolee. Toivottavasti siinä vaiheessa Jamesin ympärillä on jo riittävä läheisten turvaverkko. Kirja oli osin raskaasta aihepiiristä huolimatta helppolukuinen, ja kissan ja miehen kumppanuus hämmästyttävä. Lämpöinen lukukokemus!

Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää
Tämä Maeve Binchyn kirja oli toki hyvä kuten hänen muutkin kirjansa, mutta tässä kirjassa valoisa elämänasenne ja positiivisuus tuntuivat välillä vähän teennäisiltä. Asiat aina vain järjestyivät, kaikkeen löytyi keino kuin Niksi-Pirkassa, ja toki tämä oli toki ihanaa, mutta kirjan uskottavuus kärsi. Kirja sijoittui Irlannin länsirannikolle, vanhaan taloon perustetun hotellin perustajaan, hotellin työntekijöihin ja avajaisviikon asiakkaisiin. Hotellissa vietetty viikko oli jonkinmoinen käänne useimpien elämässä. Vaikka tämä kirja ei mielestäni kuulunut Binchyn parhaimmistoon, uskon, että tällaisille toiveikkaille "kaikki järjestyy" -kirjoille on silti nykyään tilauksensa, kun elämä tuntuu muutoin tökkivän.

Lorna Byrne: Toivon viesti enkeleiltä
Lorna Byrnen esikoiskirja oli hämmästyttävä, mutta enkelikokemuksista kertovat "jatko-osat" eivät enää niin yllätä. Tärkeimmät asiat tulivat sanottua jo ensimmäisessä kirjassa. Mutta; itse halusin lukea tämän hänen kolmannen kirjansa ikään kuin muistutuksena, etten unohtaisi niitä tärkeitä viestejä, joita enkeleitä näkevä kirjailijatar välittää. Yksi kohta kirjassa jäi hieman mietityttämäänkin. Luin vasta Coelhon Alkemistin, jossa pääviesti on, että jokaisen tulee löytää oma "elämäntiensä". Byrne ei käytä sanaa "elämäntie", mutta vähän samaa hän tarkoitti puhuessaan "kohtalosta". Hän sanoi vierastavansa ajatusta, että ihmiset etsivät kohtaloaan, koska se antaa vaikutelman, että jokaiselle on varattu jokin suuri asia elämässä. Byrne korosti tavallisen arjen merkitystä, ja lapsia omaavista hän sanoi, että vanhemmuus on näiden ihan ensimmäinen ja tärkein tehtävänsä elämässä.

David Nicholls: Sinä päivänä
Nichollsin Sinä päivänä kertoo ystävyydestä ja rakkaudesta. Se kertoo Dexistä ja Emmasta, joiden ystävyys alkaa päivänä, jonka merkitys vain kasvaa vuosien varrella. Kirja kertoo itsensä löytämisestä ja itsensä hukkaamisesta, kahdesta ihmisestä, jotka vuosien kuluessa pysyvät toistensa elämissä aina jollain tasolla mukana niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Kirja kertoo onnesta ja surusta, löytämisestä ja menetyksistä. Kirja saa hymyn huulille ja kyyneleet silmiin. Elämänmakuinen kirja.

Kirjatorni

Anneli Kanto: 5 villiä Virtasta -sarja
Anneli Kannon kirjoittamassa ja Noora Katon kuvittamassa "5 villiä Virtasta" -sarjassa on ilmestynyt jo kuusi kirjaa. Meillä on tällä hetkellä viisi niistä kirjastosta lainassa, ja molemmat lapset ovat vallan ihastuneita viiteen Virtasen perheen lapseen. Itseä kyllä suorastaan kauhistuttaa viisipäisen lapsilauman kuvaus, jossa iät ovat 2, 3, 4, 5 ja 6 - tuollaisesta en äitinä selviäisi, mutta kirjoissa vanhempien näkyvyys onkin hyvin pieni. Kuvituksessa heitä ei näy ollenkaan, tekstissä on pieniä mainintoja. Pääosassa ovat lapset ja ajankohtaiset lapsia askarruttavat asiat kuten uimataito (Vilma Virtanen ja uimataito) ja eskari (Veera Virtanen ja esikoulu). Myös kateutta (Perttu Virtanen ja kauhea kateus), pimeän pelkoa (Paavo Virtanen ja pimeys) ja poikien ja tyttöjen tavaroita (Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat) käsitellään. Kirjat ovat hauskoja, kuvissa on paljon yksityiskohtia ja ne ovat hyvän mittaisia iltasaduksi. Joskin kahden kirjan lukemisesta tulee jo melkoinen sessio, kun sekä Hakki ja Pampula valitsevat oman Virtasensa luettavaksi...

Ei kommentteja: