perjantai 23. maaliskuuta 2012

Mainio Hakki

Hakki on hyvää ja avuliasta seuraa, suurimman osan ajasta. Hän on nokkela, ja hänellä on hauskat jutut. Vai mitä?

* * *

Hakki on miettinyt aikuistumista.
- Kun minusta tulee aikuinen, en käytä enää haalaria, koska ne ovat kaikki minulle pieniä. Vain takkia ja sen alla t-paitaa.
Hakki on myös ilmoittanut, että hän lopettaa äidin vieressä nukkumisen 6-vuotiaana. Eli ei ole ihan lähiaikojen suunnitelmissa..!

* * *

Isänsä oli vienyt Hakin (jälleen kerran) elämysmatkalle Biltemaan. Isänsä oli hankkimassa nokkakärryjä, mutta ei löytänyt hintaa sille yksilölle, jota oli havittelemassa. Käsissä oli mitä ilmeisimmin ainoa kappale. Hakki löysi vähän matkan päästä mainosplakaatin kyseisestä kärrystä ja ilmoitti isälleen: "Täällä se on. Maksaa kolme-kuusi-yhdeksän-nolla!"

* * *

Tutustuimme rappukäytävässä uuteen naapuriin. Olimme tulleet hissillä ylös, ja naapuri oli menossa hissillä alas. Juuri ennen kuin hissin ovet sulkeutuivat, Hakki kiiruhti vielä huikkaamaan naapurille: "Muista sitten painaa ykköstä!"

* * *

Olimme lääkäriaseman odotustilassa. Televisio oli auki, ja sieltä tuli jonkinmoista vieraskielistä ajankohtaisohjelmaa. Kysyin Hakilta, haluaisiko hän katsella kuvakirjaa. Hakki kuitenkin totesi: "No, minä taidan katsella tuota ilmaisleffaa.."

Ei kommentteja: