Linnanmäellä

 

Huvipuistoilu on meidän perheessä sen verran harvinaista herkkua, että päätin laittaa blogiin muutaman kuvan muistoksi siitä, että vietimme kesäisen aamupäivän Linnanmäellä Helsingin Osuuspankin asiakkaiden yksityistilaisuudessa. Hakki oli nyt Lintsillä ensimmäistä kertaa elämässään, Pampulan kanssa kävimme siellä noin vuosi sitten viettämässä tyttöjen iltapäivää vain pienten lasten ilmaislaitteissa huvitellen. Siellä oli tuolloin vetonaulana myös Pelastuslaitoksen laskeutumisnäytös huvilaite Raketista...

Olimme huvipuistossa koko perheen voimin, ja suuren osan neljän tunnin ajasta kuljimme jakautuneena kahdeksi ryhmäksi, jotta lapset pääsisivät mahdollisimman moniin haluamiinsa laitteisiin. Isän ja äidin kommunikointiepäselvyydet kohtaamispaikasta aiheuttivat pieniä ongelmia, mutta muutoin kaikki sujui hyvin. Hakin suosikkilaitteita olivat Linnunrata, Vekkula ja Kummitusjuna, Pampula puolestaan piti erityisesti Hepparadasta, Lohikäärmejunasta, Muksupuksusta ja Vankkuripyörästä. Pampula meni isänsä viemänä Kummitusjunaan, mutta se oli virhe, sillä kokemus oli turhan pelottava. Maailmanpyörä Rinkelissä Pampulaa ei sen sijaan pelottanut yhtään! Minä kävin Hakin kanssa Vonkaputouksessa kastumassa, mutta vuoristoratamainen meno oli Hakista epämiellyttävää, hän ei nauttinut yhtään. Hakkikin piti enemmän rauhallisista laitteista.

Päivän päätteeksi lapset saivat toivomansa hattarat. Ruualla ei saa leikkiä, mutta tunnustettakoon, että minä liimailin hattaraviikset ja -parrat heidän naamalleen. Hetkittäin äitiäkin saattaa lapsettaa..! Mukavaa oli Linnanmäellä, ehkä jopa ensi kesänä uudestaan?

 

Kirjallinen yöpöytä

Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi päätin minäkin lukea yhden hänen kirjoistaan, ettei ole vallan ensimmäinen lukemani.. Yhtäkään hänen kirjoittamistaan Muumi-kirjoista en ole tainnut lukea loppuun saakka... Kesäkirja kertoo pienen tytön, hänen isänsä ja isoäitinsä kesänvietosta saaristossa, ja kirjan keskiössä on tytön ja isoäitinsä ystävyys. Myös luontoa kuvataan paljon. Mukavan kesäinen ja luontoa kunnioittava kirja.

Lammaspaimenina Isokarilla

Perheemme yhteinen kesälomaviikko vietettiin lammaspaimenina Isokarilla. Isokari on majakkasaari Uudenkaupungin edustalla, ja saarelle tehtävää merimatkaa varten matkustimme jo edellisenä päivänä Uuteenkaupunkiin ja yövyimme Gasthaus Pookissa. Majatalo oli ihanan tunnelmallinen ja siellä oli kaunis ulkoterassi, jossa sai käsittämättömän herkullista ruokaa! Lasten mieleen oli Uudessakaupungissa myös Leijonapuisto, jonka veroista leikkipuistoa ei ole muualla tullut vastaan. Siellä oli hurjan pitkä seikkailuratamainen kiipeilyteline, joka tarjosi Hakille jo ihan kunnolla haastetta.

Merimatka Isokarille tehtiin brigantiini Mary Annilla. Aurinko paistoi ja tuulet olivat leppeät, joten matka sujui hyvin. Saarella meidän lammaspaimenten asumuksena oli vanha luotsitupa, jonka pihaan merituulet hyvin ulottuivat ja josta oli kertakaikkisen upeat näkymät merelle. Juomavesi tuotiin talolle kanistereissa, eli juoksevaa vettä ei ollut. Pihapiirissä oli näin ollen myös ulkohuussi. Talossa oli sähköt, mutta ei televisiota, ja hieman olin etukäteen jännittänyt, kuinka ulkohuussin käyttö ja televisiottomuus lapsilta onnistuvat. Ensin mainittu sujui täysin ongelmitta, ja televisiota kaipasivat vain Hakki ja hänen isänsä, joka sai uutisnälkänsä suurelta osin tyydytettyä räpeltämällä tablettiaan.

Vesileikeistä pitävälle Pampulalle oli ulkona tiskaaminen mukavaa puuhaa, ja kokeili sitä Hakkikin. Minulle oli ollut suuri haaste suunnitella viikon ruoat, kun kaikki piti hankkia kerralla mukaan, ja helteisen viikon aikana syötiin käytännössä vain eineksiä ja puolivalmisteita. Lettujakin paistoin valmiista ohukaisjauheesta. Tarkoitus oli kuitenkin viettää lomaa eikä huhkia keittiössä. Yllättävän hyvin ruokasuunnittelu onnistui, emme nähneet nälkää emmekä joutuneet tuomaan takaisin ylenmäärin ruokia.

Majakkasaarella kävimme luonnollisesti myös majakassa, joka on edelleen ihan toiminnassa oleva merenkulkijoiden turva. Vain minä ja Hakki kiipesimme ylös asti, joskaan linssitasanteelle tai ulos ei ollut pääsyä. Kiipeäminen torniin oli sinänsä helppo juttu, portaat olivat helppokulkuiset. Minä kiipesin myös saarelta löytyvään lintutorniin, mikä olikin kiipeämisen kannalta vaikeampi pala. Vähältä piti, että en luopunut koko touhusta, kun loppuvaiheen neljä tikasmaista askelmaa alkoivat pelottaa.

Päätehtävämme saarella oli lampaiden kaitseminen. Meidän tuli laskea lampaat aamuin illoin, huolehtia raikkaasta juomavedestä lampaiden juoma-astiaan, seurata lampaiden yleiskuntoa ja leikata oksia lisäravinnoksi. Kaikki kymmenen lammasta pysyivät paimenviikkomme aikana tallessa ja hyvässä voinnissa, joskin porukan ainoa pässinalku sai ilmeisesti äänenmurroksen, koska alkoi kuulostaa siltä, että olisi kurkkupastillien tarpeessa. Lampaiden määkiminen oli muutoinkin hauskan kuuloista, ja otukset olivat hyvin sosiaalisia. Ne tulivat usein meitä vastaan, kun astuimme aitaukseen, ja toisinaan myös saattelivat meidät portille.

Molemmat lapset tykkäsivät lampaista kovasti. Mutta pakko se on tunnustaa, että yksi asia oli saarella kuitenkin ylitse lampaiden, ja se oli uiminen. Merivesi oli pitkistä helteistä johtuen normaalia lämpimämpää, ja kävimme uimassa joka päivä vähintään kerran. Merivesi sai myös huuhtoa helteen hiet pois, sillä saunan ja padan lämmitykseen ryhdyimme viikon aikana vain kaksi kertaa. Meressä oli ihana uida! Välillä lauleskelimme meressä Soili Perkiön ja Hannele Huovin Kylpylaulua, josta erityisen mieleinen kohta oli "Joku siellä kelluu ja lelluu, kelluu ja lelluu". Hakki kävi uimakoulua juuri ennen reissua, ja kellumistaito viimeisteltiin meressä.

 

Viikkoon mahtui myös yksi Hyvin Merkittävä Tapahtuma. Pampula täytti neljä vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi nautimme saaren kesäkahvilassa limsaa ja omenapiirakkaa, ja Pampula oli pukeutunut lahjaksi saamaansa vaaleanpunaiseen liehuvahelmaiseen kissamekkoon.

Viimeisenä päivänä saaressa poimimme vielä mustikoita, jotta saatoin kotona leipoa Isokarin mustikoista piirakan. Merituulesta saimme nauttia vielä paluumatkalla Uuteenkaupunkiin vesibussi Dianassa keinuvilla aalloilla. Sen jälkeen onkin ollut kärsittävänä armoton helle ilman merituulen tuomaa helpotusta. Kyllähän helle itikoineen ja paarmoineen piinasi välilä saarellakin, mutta olo oli huomattavasti helpompi kuin kerrostalon ylimmän kerroksen huonoksi saunaksi muuttuneessa asunnossa. Onneksi voi sentään muistella hienoa viikkoa lammaspaimenina.

Kirjallinen yöpöytä

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär
Kesän luettavia tuli hieman valittua lomateemojen mukaisesti. Jo ennen majakkasaarelle lähtöä aloitin Ann Rosmanin dekkarin Majakkamestarin tytär. Kirjan alku oli mielestäni vähän takelteleva, mutta se parani edetessään, ja kirjan olikin nimensä mukaisesti hyvin merellinen. Kirjassa liikuttiin veneilyn, sukeltamisen ja saaristolaiselämän parissa, ja itse rikostarina oli monitahoinen ja aika ovelakin menneisyyden takautumineen. Oli hienoa lukea tämä hyvä kirja loppuun Isokarin majakkasaarella.


Paulo Coelho: Alkemisti
Myös Paulo Coelhon Alkemisti sopi hyvin lomaviikkomme teemaan, sillä kirja on lammaspaimenen matkatarina! Alkemistin on useampi lukupiirissämme lukenut, ja yhdelle se oli ollut todella suuri kokemus. Minulle se ei ollut ehkä ihan sellainen, vaikka kyllä pidin kirjasta paljon, ja siitä tuli tunne, että kirjan sanoma oman elämäntien toteuttamisen tärkeydestä jää kuitenkin elämään alitajuntaan ja tekee siellä työtään. Tämä oli ensimmäinen lukemani Coelhon kirja ja se sai kyllä kiinnostumaan kirjailijan muistakin teoksista. Ja kirjassa tulee hyvin esille, että lammaspaimenet tekevät tärkeää työtä ja lampailta voi oppia paljon. Niin!

Kesäinen Kajaani

Käynti Kajaanissa kuuluu yleensä joka kesän ohjelmaan. Tällä kertaa matkustin mummulaan lasten kanssa junalla.  Säät suosivat, ja Kajaanin reissu olikin meille mitä parhainta kesäidylliä. Pääsimme uimaan järveen ja jokeen, tapasimme ystäviä ja hyttysiä, ja onnistuimme viettämään mukavia ja rentoja kesäpäiviä. Näinä kireyden aikoina rentoutuminen ei valitettavasti ole itsestäänselvyys!

Vanhempani asuvat kerrostalossa, ja vaikka he valtavasti lapsenlapsistaan pitävätkin, on lapsille järjestettävä sopivasti ohjelmaa, jotta koheltaminen ei pääse muodostumaan päätyöksi. Kyläilimmekin pari yötä ystävättäreni luona ja koska heillä on kaksi juuri sopivan ikäistä tytärtä, viihtyivät Hakki ja Pampula erinomaisesti (mikä takasi äideillekin lokoisia hetkiä). Leikkimökki  ja erityisesti trampoliini olivat kovassa käytössä.

Hakki pääsi myös lainaamaan Nintendo DS3 -pelikonetta ja viehättyi siitä niin kovin, että hän sai sittemmin sellaisen itselleen varhaistettuna nimipäivälahjana. Hakin kanssa tehtiin tässä yhteydessä sopimus, että muita pelikonsoleita ei sitten meille enää tule.. Kuinkahan käynee..
 

Virallisessa trampoliinikuvassa hyppii vain yksi lapsi kerrallaan. Tulipa ehkä nähtyä vähän muutakin ja itkuakin seurasi.. 

Uiminen oli lapsille reissun kohokohtia. Kävimme myös Kajaanin uimahallissa, koska sekin on niin mieleinen paikka. Lisäksi piipahdimme Kajaanin kesäteatterissa katsomassa Risto Räppääjän ja Pakastaja-Elvin. Kaksituntinen esitys oli ehkä hivenen liian pitkä, mutta hyvin lapset jaksoivat seurata ja hauskahan se oli. Liikennepuistoonkin ennätimme. Mutta viikko osoittautui lyhyeksi ajaksi, sillä monia juttuja jäi taas suunnitelma-asteelle, seuraavaan kertaan. Ihanaa oli olla mummolassa ja ihanaa oli tavata ystäviä. Minä kiitän.
 

Kirjallinen yöpöytä

Kathryn Stockett: Piiat
Piiat-kirjan hankin äidilleni lahjaksi lukupiirimme suositusten perusteella. Häneen kirja ei tehnyt isompaa vaikutusta, mutta kun nyt otin sen itselleni lainaan - voi että, minä tykkäsin! Kirja kertoo 60-luvun Mississipistä ja rotuerottelusta, joka oli vielä tuolloin siellä arkipäivää. Asiaa käsitellään valkoisten emäntien ja heidän mustien kotiapulaistensa kautta, ja kirjan pääjuoni on kirjahanke, jota vetää mustan kotiapulaisen kasvattama nuori nainen. Hän kerää kotiapulaisilta tarinoita heidän työstään ja kokoaa ne kirjaksi. Tämänkaltainen kirjahanke oli tuolloin tekijöilleen hengenvaarallinen, ja kirjaa työstetäänkin salassa ja salanimillä. Kirja tuo esille myös sen, että kun johonkin yhteiskunnan vääristyneeseenkin rakenteeseen kasvaa ja oppii sen mukaan elämään, on sitä hyvin vaikea kyseenalaistaa, aina epäkohtia ei edes huomaa. Tarvitaan ihmisiä, jotka huomaavat, välittävät ja laittavat alulle muutoksen. Vaikka kirjassa on suorastaan pöyristyttäviä tapahtumia, on siellä myös lämpöä ja ystävyyttä, rotueroista huolimatta. Kertakaikkisen hieno kirja.

Sari Luhtanen: Murusia
Ennen tätä Murusia-kirjaa olin lukenut Luhtaselta kaksi romaania, joista toinen oli mielestäni erinomainen ja toinen suorastaan huono. Tämän kirjan tehtäväksi tuli laskea vaaka jompaan kumpaan suuntaan, tykkäänkö vai enkö tykkää Luhtasen kirjoista. Ja lopputulos oli, että tykkään. Murusia on sujuvaa, iloista ja erittäin herkullista viihdettä, sijoittuuhan kirja ravintoloiden, herkkujen ja puutarhapalstojen maailmaan. Kirja on hyvän ruoan ja ystävyyden ylistys, jossa miehet ovat oiva mauste. Sankaritar on sympaattinen ja kirjoitustyyli hauska. Erinomainen kesäkirja!

Kissan kanssa

Nyt on elelty kuukauden päivät kissan kanssa. Ja kyllä se on ollut mukavaa! Uusi kissamme Futari kotiutui meille nopeasti ja kun ensi päivien pieni vessasekaannus saatiin selvitettyä, alkoi yhteinen arki sujua varsin mallikkaasti. Vessasekaannuksen aiheutti erilainen hiekka kuin kasvattajan luona, ja Futari teki tarpeensa meidän sänkyyn... Siinä menivät pesuun täkki, sänkypeitto ja lakanoita. Mutta kun kannoimme tarmokkaasti kissaa vessan luo silloin, kun hän määrätietoisesti eteni sängyn nurkkaa kohti, löytyi ymmärrys siitä, että puurouhekin voi olla vessamateriaali! Itse olen ehdottomasti tämän puupohjaisen hiekan kannattaja - ekologista ja miellyttävää käsitellä myös vessan puhdistajalle.

Lapset ovat ovat olleet kissasta aivan onnessaan. Pampula on alati Futarin kimpussa, mutta onneksi Futari on ERITTÄIN seurallinen luonne ja nauttii huomiosta. Myös Hakki pitää kissasta, mutta hänellä on myös muita kiinnostuksen kohteita kun taas Pampula keskittyy kotona lähes täysin kissaan. Ja toki kissasta riidellään, kun Pampula yrittää omia kissaa eikä tahdo kestää sitä, että Futari pitää kovasti myös Hakista, joka onkin rauhallisempi otteissaan.

 Kun menemme Pampulan kanssa päiväunille, on hänelle tärkeää, että makkari ovi on siten raollaan, että Futari voi tahtoessaan tulla myös sänkyyn. Ja varsin usein Futari toden totta tulee mukaan, ja ystävykset nukkuvat yhdessä päikkäreitä.

Futari on hyvä syömään, ja häntä kiinnostavat myös ihmisten ruokapöydän antimet. Futaria nostellaan varsin usein alas pöydältä ja tiskipöydältä. Sekä Hakki että Pampula osaavat nostaa Futarin pois ruokapöydältä, mutta tuolilla hän saa halutessaan istua. Kissanpentujen tapaan Futari on hyvin leikkisä. Hän pitää omista kissoille tarkoitetusta leluistaan, mutta myös kaikenlaisista palloista, esimerkiksi kutistuneista ilmapalloista, ja onkin pelannut Hakin kanssa ilmapallolla futista. Lisäksi erityissuosikkeja ovat Hakin Trash Pack -lelut. Pieniä kumisia roskistyyppejä on mukava lennättää ilmaan, ja vaikka Hakki voi toisinaan olla erityisesti Pampulan suuntaan tarkka leluistaan, saa Futari ilman muuta leikkiä niillä.

"Futari"-bloginimen taustalla ovat kissamme erinomaiset otteet jalkapallon pelaamisessa. Bloginimen valintaan vaikuttivat myös Futarin taipumukset penkkiurheiluun. Kuten seuraavasta lasten isän kuvaamasta videonpätkästä käy ilmi, seuraa Futari kuningaspeliä myös televisiosta. Turhautunut mies ehdotti, että Futarille voitaisiin hankkia oma isokokoinen laajakuvatelevisio... Niinpä niin.

Kirjallinen yöpöytä

Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu
Vienan punainen kuu on ensimmäinen Laila Hirvisaaren laajasta tuotannosta lukemani kirja. Romaani sijoittuu nimensä mukaisesti Vienan Karjalaan ja Suomen itsenäistymisen aikaan ja sitä edeltäviin vuosiin. Sotaan liittyvistä asioista on rankkaa lukea, ja siksi yleensä vältän sodasta kertovia kirjoja, mutta tämä orvon Anna-Liisan kasvuvuosista kertova tarina oli sopivan pehmeästi kirjoitettu, jotta kirjasta saattoi myös nauttia, vaikka se myös maalasi hyvin silmien eteen sen, mitä sodassa voi tapahtua ja kuinka kumpikaan puoli ei ole viaton. Sota kaivaa ihmisistä julmimmat puolet esiin. Minulle kirja avasi mielenkiintoisella tavalla huonosti tuntemaani tuon ajan historiaa ja se oli omalla laillaan tärkeä lukukokemus. Saatanpa vielä joskus aloittaa jonkin Hirvisaaren kuuluisista kirjasarjoistakin.


Tarquin Hall: Vish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus
Intialainen yksityisetsivä Vish Puri oli toisessa kirjassaan vielä kiinnostavampi kuin ensimmäisessä. Tai ehkäpä tässä liikuttiin maailmassa, joka jo itsessään oli niin mielenkiintoinen: guruja, taikureita ja ihmeitä. Mihin voi uskoa? Tapahtuuko ihmeitä oikeasti vai ovatko ne huijausta? Vish Puri selvitti nauruun kuolleen miehen tapauksen ja hänen äitinsä ja vaimonsa naisten kutsuilla tapahtuneen ryöstön. Intian hullunmyllyä kuvattiin mainiosti ja tarina kulki! Oiva dekkari.

Lomalla Kerimaassa

Kesäkuisena maanantaina lasten turvavyöistuimet ja lomavarustus pakattiin Hakin kummitädin autoon, ja lähdimme yhteiselle lomalle kohti Kerimaata. Kolmena edellisenä kesänä on kokoonpanolla minä, lapset ja Hakin kummitäti käyty ihan ulkomailla, mutta tänä kesänä tyydyimme viiden päivän lomaseen Savonlinnan Kerimäellä. Automatka sujui mukavasti.

Kerimäellä ei ollut vastassa varsinaisesti mikään lomasää, pilvistä ja vesisadetta. Kotiuduttuamme luhtihuoneistoomme lähdimme kuitenkin illalla tutkimaan ympäristöä.  Löysimme mm. pihashakin, karhuveistokset ja uimarannan, jolla oli ankkurissa myös "Selipaatti", kelluva sauna.

Lomasää alkoi mukavasti parantua heti saapumispäivän jälkeen, jolloin päiväohjelmaan kuuluivat pieni luontopolku ja käyminen Kerimäen kylällä maailman suurinta puukirkkoa unohtamatta! Urhoollisesti kipusimme kaikki myös kellotorniin ja pääsimme turvallisesti alaskin. Loppuviikon paistoi aurinko niin mukavasti, että pääsimme joka päivä uimaan. Lapset olivat aivan innoissaan uimarannasta, ja se olikin ihanteellinen lasten kannalta, matala ja hiekkapohjainen. Me itse emme lämmittäneet Selipaattia, mutta kun jotkut muut olivat tehneet sen ja lähteneet jo pois, kävimme lasten kanssa uikkareissa ottamassa pienet kokeelliset löylyt. Mukavaltahan se tuntui!

Kummitäti huolehti myös todistusaineistosta: minäkin kävin uimassa! Vesi oli hieman raikasta, mutta ei onneksi kylmää.

 

Ensimmäinen luontopolkureissumme oli hieman lyhyenpuoleinen, ja siksi lähdimmekin vielä uudelleen metsään. Mielestäni oli melkoisen hieno saavutus, että kävelimme koko poppoo viiden kilometrin mittaisen luontopolun! Maisemat olivat hienoja, ja itikoidenkin määrä kohtuullinen.

Luontopolulla jaksamista edesauttoivat eväät ja makkaran paisto. Aikaisempi grillauksemme lomakeskuksen alueella oli ollut vähän takkuista, kun sytytysnestettä oli liian vähän, mutta nyt saimme hienosti tulen nuotioon. Sytykkeenä oli naiselliseen tapaan muutama sivu viikkolehti Annaa.

Lomaviikolla poikkesimme myös Savonlinnassa järviristeilyllä ja torilla lörstyjä syömässä. Savonlinnassa oli myös hieno leikkipuisto järvimaisemissa, ja sielläkin viivähdimme tovin. Hakin ja Pampulan halauskuva on sikäli ihana muisto lomalta, että nykyään nuo kaksi riitelevät melkoisesti. Hakilla on lisäksi hieman vaikea vaihe meneillään, ilmeisesti lähestyvä koulun alku jännittää ja muutenkin kaikki riepoo, ja minulla meinaa aika useinkin ymmärrys loppua. Kun katselin Hakin kummitädin minusta ottamia lomakuvia, näytin usein aika uupuneelta. Mutta loman aikana onnistuin kyllä jo rentoutumaankin! 

Pääsääntöisesti lomalla sujui kaikki hyvin, ja reissusta jäi tosi hyvä mieli. Ehkäpä viides yhteinen reissumme voisikin olla taas kotimaan matkailua!

Kirjallinen yöpöytä

Sari Luhtanen: Tuulin viemää
Jos olisin lukenut Sari Luhtasen "Tuulin viemää" -kirjan ennen kuin luin hänen kirjoittamansa "Kaikkea kaunista" -romaanin, olisi Sari Luhtasen viihdekirjoihin tutustuminen voinut tyssätä heti alkuunsa. Tuulin viemää -kirjassa on sama idea kuin aikoinaan "Noora menee naimisiin" -tv-sarjassa: nuori nainen alkaa suunnitella häitä, vaikka sulhasesta ei ole tietoakaan. Sulhanen täytyy vain löytää hääpäivään mennessä. Kirjan päähenkilö Tuuli on varsinainen pyryharakka, vastuuntunnoton, valehtelee pieniä valheitaan minkä ehtii. Jos tilannetta ei olisi ollut tasapainottamassa järkevä isosisko Kielo, olisi kirja voinut jäädä hyvinkin kesken. Minä en pitänyt Tuulista enkä isommin koko kirjasta. Kirja tuntui kliseiseltä, ja koko juonihan oli jo pääteltävissä takakannesta. Minä kyllä jaksan ihmetellä sitä, miksi takakansiteksteihin on sisällytettävä kirjan mielenkiinnon kannalta olennaisten yllätysten paljastaminen. Näin viedään suuri osa lukunautinnosta. No, Tuulille kävi tietysti ihan hyvin, ehkä hän jopa hieman onnistui kasvamaan aikuiseksikin, ja kyllä kirja sen verran kiinnostava oli, että se täytyi lukea loppuun. Koska yksi lukematon Luhtanen on jo kirjastosta lainattuna, tulee vielä kerran testattua, olenko Luhtasen kirjojen ystävä vai en!

Sue Grafton: M niin kuin murhaaja
Minulla oli lomalukemisena Kerimaalla pitkästä aikaa Sue Graftonin aakkosdekkari, ja olen jo ehtinyt M:ään saakka.  M niin kuin murhaaja -kirjassa Kinsey selvitteli perheen kadonneen "mustan lampaan" olinpaikan, koska se oli testamentin toimeenpanon kannalta välttämätöntä. Tapahtumiin liittyvä murha kosketti Kinseytä syvästi ja tässä kirjassa Kinsey kävi läpi myös yliluonnollisia kokemuksia. Kaikesta ikävästä huolimatta kirja onnistui päättymään positiivisen haikeissa tunnelmissa, mikä on lukijan kannalta mukavaa. N:llä jatketaan jossain vaiheessa..

Kevätjuhlia ja kevätretkiä

Toukokuu on kevätjuhlien aikaa. Meillä oli luvassa kahdet juhlat, Hakin päiväkodin eskarilaisten juhlat ja Pampulalla alueen perhepäivähoidon kevätjuhla. Molemmilla sattui kuulumaan kevätjuhlaohjelmistoon esitys Kolme pukkia -sadusta, joten kun olin ennen juhlapäiviä lasten kanssa retkellä, esittivät he minulle yhdessä pukkinäytelmää. Minä sain istua mukavasti viltillä, nauttia näytelmästä ja esittää välillä peikkoa.

Koska perhepäivähoidossa lapset ovat vielä hyvin pieniä, olivat juhlissa esitykset söpöjä ja yksinkertaisia. Pampulankaan ei tarvinnut vielä yltää kummoisiin luonnesuorituksiin, hän liikutteli paperinukkea kepin nokassa taustakuvan edessä.. Mutta oli ihana huomata, miten ylpeänä hän omaa osuuttaan hoiti!

Eskarilaisten esitykset olivat jo melkoisen hienoja. Lapset osasivat ulkoa pitkiä rimpsuja ja lauloivat ja esiintyivät reippaasti. En ollut lainkaan varautunut siihen, että eskarista jaetaan "todistukset" ja ruusut, meinasikin sitten ihan silmät kostua. Monivaiheinen eskarivuosi on loppusuoralla, koulutaidot pitäisi nyt olla hankittuna.

Molemmat lapset pääsivät vielä tarhakavereidensa kanssa kevätretkelle. Pampula kävi luontotalo Villa Elfivikissä, missä lapset olivat tykänneet kovasti luontopoluilla kulkemisesta. Hakki puolestaan oli syömässä Pizzeria Raxissa sillä seurauksella, että kun tulin neljän maissa hakemaan poikaa kotiin, oli tämä huonovointinen ja oksenteli. Meillä oli kotimatka tehtävänä pyörällä, ja kyllähän se Hakki joutui välillä pyörämatkankin aikana pysähtymään ja oksentamaan tien reunaan. Onneksi matka ei kuitenkaan ollut pitkä! Mutta enpä olisi uskonut, että eskarilaisten retkestä on näin rankat seuraukset..! Hakin ilta kului kotona sohvalla lepäillessä ja pesukone urakoi tahriintuneita vaatteita puhtaaksi. Vaikea sitten sanoa, mikä reaktion tarkalleen ottaen aiheutti, mutta Hakki ei ollut porukan ainoa oksentaja. Nyt on juhlat juhlittu ja retket tehty, kesälomalle siirrytään heinäkuussa!

Kirjallinen yöpöytä

Sari Luhtanen: Kaikkea kaunista
Nykyään hömppäkirjoillekin on oma hieno terminsä, "chick lit". Ja Sari Luhtasen romaanin "Kaikkea kaunista" mainostettiin olevan juuri sitä. Hyvää kevyttä viihdettä eivät kyllä kaikki osaa kirjoittaa, tai ainakin minulla tökkivät monet. Sari Luhtasen kirja sen sijaan toimi, se oli hauska, vauhdikas eikä liian pöhkö. Viihdekirjallisuuden ystäviä ei pidä aliarvioida! Kirjan tarina kertoo Annasta, joka elämässään panostaa ulkoisiin arvoihin, aina ammattiaan myöten, onhan hän kauneushoitolayrittäjä. Miessuhteissakin on ulkoisilla asioilla ja turhamaisuudella suuri arvo, ja Anna joutuu monien tapahtumien kautta pohtimaan suhdettaan elämään ja siihen kuuluviin ihmisiin uudella tavalla.  Nopealukuinen kirja oli kelpo viihdettä!

Taina Latvala: Välimatka
Etelä-Pohjanmaan murretta rönsyävä kirja kertoo äidin ja tyttären matkasta Teneriffalle sekä heidän keskinäisestä suhteestaan. Koko perhettä on varjostanut isän katoaminen ja tästä johtuva loputon, täyttymätön kaipaus. Minua häiritsi, kun koko kirjan ajan isää kutsuttiin "isiksi", joka kuitenkin on enemmän puhekielinen ilmaus. Koin kirjan hyvin alakuloiseksi, kirjan henkilöiden elämässä surua ei oltu käsitelty vaan siirretty piiloon, ja silti suru oli koko ajan läsnä. Matka avasi joitakin solmuja, ja lukija jää toivomaan, että ne irtiotot, joita tapahtui, avartaisivat sekä äidin että tyttären maailmaa. Kirja oli ihan mielenkiintoinen, mutta jotenkin masentava. "Elämä on" pitäisi tähän ehkä todeta.

Reidar Palmgren: Sudenmarja
En ole aiemmin lukenut Reidar Palmgrenin kirjoja. En jotenkin tiennyt, mitä odottaa. Ehkä siksikin kirja oli hyvin yllättävä, juonta kuljetettiin suuntiin, joita ei osannut ennakoida. Kirjan päähenkilöjänä on Tuula, joka osaa aistia asioita eläinten tavoin. Hän työskentee kaupungin puistossa puutarhurina, ja hoitaa luontoa sitä kunnioittaen ja vaalien, mikä ei aina ole sama kuin puisto-osaston ohjeistus. Kirja käsittelee myös rakkautta ja ihmisten tapoja kohdella toisiaan. Erilaisia syrjitään, heikompia alistetaan. Mutta välillä löytyy myös aitoa välittämistä ja halua auttaa. Pidin kirjasta kovasti. Luonnon tuhoamista kuvattiin niin, että se todella kosketti. Mutta valoakin oli näkyvissä.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Mia Kankimäki jäi kirjassa "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" vakituiseen työhönsä kyllästyneenä vuorotteluvapaalle ja haki apurahoja päästäkseen Japaniin tutkimaan 1000-luvun paikkeilla elänyttä japanilaista hovinaista Sei Shônagonia. Hän oli jo vuosia sitten tutustunut Sein kirjoittaman Tyynynaluskirjan englanninkieliseen käännökseen, ja tuntenut siitä lähtien, että hänellä ja tällä kauan sitten eläneellä japanilaisella naisella on jokin yhteys. Yksi selkeä yhteinen piirre oli, että molemmilla oli tapana jäsentää asioita tekemällä listoja. Kankimäki saikin rahoituksen, ja tutkimuksen teko Kiotossa saattoi alkaa! Koin Kankimäkeen samaistumisen tunnetta, koska olen itse jäänyt opintovapaalle ja olen nyt parhaillaan opinnäytetyöntekovaiheessa. Tietyllä tapaa Kankimäki lähti Kiotoon kuin soitellen sotaan; hän ei osannut japania ja monet perusasiatkin tutkimuskohteesta olivat hämärän peitossa. Kirjasta voi lukea, kuinka Kankimäki eteni työssään, mitä hän sai selville, miten hän saamaansa tietoa tulkitsi ja kuinka hänen oman elämänsä suuntaviivat ja mahdollisuudet alkoivat myös vuoden kuluessa hahmottua. Minulle tämä oli tässä elämäntilanteessa Hyvin Vaikuttava Teos, josta koin saavani tukea jopa opinnäytetyön tuskaisiin hetkiin. Kirja oli myös hauska!

Mitä parhaimpia kissauutisia!

Kun syksyllä pienen puolivuotiaan kissamme elämä päättyi vaikean sairauden takia eläinlääkäriasemalla, alkoi uuden kissan odotus. Ja vihdoin on kerrottavana hyviä uutisia siltä saralta! Sopiva pentu on syntynyt, ja kuvissa on ihasteltavana kuusiviikkoinen, ruskeatäplikäs kollinalku, brittiläinen lyhytkarva rodultaan. Kesällä saamme hänet kotiin. Nimiä on kovasti mietitty, ja tällä hetkellä vahvimpana ehdokkaana on Hakin nimiehdotus, joka juontaa juurensa erääseen lukemaamme kissoista kertovaan lastenkirjaan...
 

Muutoinkin kissantulo on jo mietityttänyt. Pampula muistuttelee usein, että wc-pöntön kansi täytyy laittaa kiinni, jotta pentu ei putoa pönttöön. Hän on myös kuljettanut leikkikissaansa valjaissa ja asettanut tälle leikisti juomakulhon. Mutta valitettavasti Pampula on myös sullonut kissansa leikkikeittiönsä mikroaaltouuniin niinkin vakavin seurauksin, että leikkipalomies Hakin täytyi saapua sammutustöihin. Ja vaikuttaa vähän siltä, että tätäkin pentua tullaan kantelemaan paikasta toiseen (elleivät kissan isovanhempien lihavuusgeenit estä asiaa..) - edesmennyt kissa oli hyvin mukautuvainen Pampulan touhujen suhteen, ja tulevan kissan luonne on kasvattajan kuvausten mukaan hyvin vastaavanlainen. On se niin hienoa saada taas kissa kotiin!

 Kirjallinen yöpöytä

Jane Johnson: Saharan tytär
Johnsonin Saharan tytär ei ollut niin vaikuttava kuin edeltäjänsä Neidonryöstö, mutta hyvä tämäkin oli. Kirjassa kiipeilyharrastaja Isabelle lähtee Marokkoon kiipeilemään ja selvittämään samalla arkeologi-isänsä jäämistöstä löytyneen mystisen amuletin salaisuutta. Kirja sisältää hyvin paljon Pohjois-Afrikan historiaa ja kulttuuria, ja eksoottistahan sitä on lukea. Ja se on sanottava, että tämä kirja pääsi juonellaan yllättämään - vau!

Sami Lopakka: Marras
Sami Lopakan esikoisteos kertoo kuvitteellisen oululaisen synkkää metallimusiikkia soittavan bändin Euroopan kiertueesta. Lopakalla on aiheesta omakohtaista kokemusta, sillä hän oli kitaristi-sanoittaja Muhoksella perustetussa Sentenced-bändissä, jonka sanoitukset käsittelivät suurelta osin ahdistusta ja itsetuhoisuutta. Tähän kirjaan olisin tuskin tarttunut, jollei sitä olisi käsitelty lukupiirissämme, sillä onhan bändin viinanhuuruinen kiertue-elämä jotain sellaista, joka on mahdollisimman kaukana omasta elämästä. Siksi olikin mielenkiintoista huomata samaistuvansa pohjoissuomalaisten metallimiesten luonteenlaatuun. Meille pohjoissuomalaisille on välillä hankalaa tutustua uusiin ihmisiin eikä small talk ole juurikaan vahvuus. Omalla kohdallani vuodet pääkaupunkiseudulla eivät ole tätä muuttaneet, olen usein sosiaalisessa mielessä vähän mölli. Marras oli mielestäni omalla tavallaan myös rakkaustarina, sillä niin vahvaa oli päähenkilön kaipaus ja sitoutuminen omaan vaimoon, ikävä oli koko ajan läsnä. Kirja käsitteli paljon ahdistusta, ja bändin ristiriidat ja tunnelmat olivat usein synkkiä. Kirja oli aivan älyttömän hyvin kirjoitettu, ja huumori herkullista ja elävää. Päähenkilö Hautamaan vatsatautikuvaus oli niin aito, että itselläkin alkoi kiertää vatsassa... Ja turha yrittää hienostella, valitettavasti sain todeta, että kirjan eritepitoinen huumori toimi omalla kohdalla vallan erinomaisesti.. Harvoin sitä tulee kirjaa lukiessa ääneen naurettua, ja nyt kävi niin monta kertaa. Tämä kirja kannattaa lukea!