Hiekkalaatikolla

Elämä yksivuotiaan kanssa on jännittävää. Niin monia asioita tehdään ensimmäistä kertaa. Hiekkalaatikkokin on meille tämän kevään uutuus. Hakki tuntuu viihtyvän mainiosti hiekkaleikkien parissa, ja minulla siintelee jo aivoissa ajatus, kuinka kauniina kesäpäivänä luen rauhaisasti kirjaa hiekkalaatikon reunalla Hakin mätkiessä lapiolla kakkua sankoon... On tietenkin hyvin monta asiaa, jotka voivat rikkoa tämän idyllin, kuten esimerkiksi kirjan päälle saapuva hiekkamyrsky!

Toivottavasti Hakilla ei ole hiekkalaatikolla liikaa suorituspaineita. Minusta näytti hieman huolestuttavalta se, että lapioita oli oltava kaksi yhtä aikaa. Eikö yhdellä lapiolla ehdi tarpeeksi? Jos Hakilla olisi lapio vain toisessa kädessään, olisi se oletettavasti vasemmassa kädessä. Vaikuttaa siltä, että Hänen Aurinkoisesta Korkeudestaan on tulossa vasenkätinen.

Olen todella tyytyväinen kotikaupunkini leikkipuistoihin. Niissä puistoissa, joissa on myös järjestettyä toimintaa, on leikkijöiden käytettävissä erilaisia leikkikaluja hiekkaleluista polkupyöriin. Hakkikin kokeili jo kolmipyöräistä, mutta hän ei osaa vielä polkea - pyörä kulki mukana ikään kuin rekvisiittana Hakin tepastellessa eteenpäin. Huomatkaa keskittynyt ilme: Hakilla on nykyään huulet aina ristissä hänen pohtiessaan tai tehdessä jotain keskittymistä vaativaa.

Kirjallinen yöpöytä

Donna Leon: Seitsemän syntiä

Venetsialaiskomisario Guido Brunettin tutkimuksia olen tainnut jo seurata jo usean kirjan verran. Tämä on kolmastoista suomennos, ja voi olla, että olenkin lukenut näitä jo kolmetoista. Se on tavallaan hassua, sillä ei nämä nyt minulle mitään ehdottomia suosikkeja ole. Hyviä kirjoja, ehdottomasti, mutta jonkin verran se realistinen kyynisyys, mikä tapauksen ratkettua usein ilmenee, vie dekkarin lukijan iloa. Tuomiot hukkuvat italialaiseen byrokratiaan, korruptio rehottaa, pahantekijät porskuttavat pian kuten ennenkin. Ja sitä kun haluaisi pahalle palkan! Niin! Ja joka kerta Guido Brunettista erotessa olen myös joutunut toteamaan, että Venetsia on yhä näkemättä.

Sue Grafton: B niin kuin Beretta

Sue Graftonin toisen "aakkosdekkarin" alkuperäinen nimi "B is for Burglar" kuvaa paremmin kirjan sisältöä, sillä murtovarkaita kirjassa vilisee. Jopa yksityisetsivämme Kinsey Millhone itsekin käyttää tiirikkaa päästäkseen niiden suljettujen ovien taakse, jotka vaikuttavat kätkevän tutkimuksien kannalta tärkeitä johtolankoja. Tutkimukset alkavat kadonneen henkilön jäljittämisestä, ja lukijalla on kyllä tämän etsivän mukana jännittettävää. Tarina on mielestäni taitavasti rakennettu, hauskasti kirjoitettu, yllätyksellinen, vähän pelottavakin - tällainen dekkarin pitää olla! Pienenä miinuksena mainittakoon kirjan turhan useat kirjoitusvirheet.