Kananmunakennon tapaus

Kananmunakennon tapaus ei toden totta imartele minua. Se kertoo hyvin siitä, kuinka pinna kireällä oleva ihminen ajautuu uskomattomiin ylilyönteihin ihan vain kananmunakennon takia. Koska Hakki veti tässä jutussa loppujen lopuksi niin hienosti pisteet kotiin, paljastettakoon tapahtumien kulku...

Hakin opettaja pyysi Wilma-viestillä toimittamaan koululle kananmunakennoja paperimassa-askarteluja varten. Minä annoin vietäväksi juuri tyhjentyneen 15 munan kennon. Hakilla oli kenno repussaan, kun kävelimme yhtä matkaa, Hakki koululle ja minä asemalle. Roskiksen alta löysimme vielä hampurilaisravintolan mukitelineen, joka oli samaa materiaalia kuin kananmunakennokin, ja Hakki otti senkin mukaan.

Illalla kysyin Hakilta, oliko hän antanut askartelumateriaalit opettajalle. Hän sanoi antaneensa toisen. Ihmettelin tilannetta. Ongin selville, että Hakki ei ollutkaan halunnut antaa kananmunakennoa koululle vaan oli päättänyt pitää sen itse askarrellakseen siitä jotain. Ja opettaja oli sanonut, ettei hänen tarvitse sitä antaa, jos ei halua. Koska meillä on nykyään valtava ongelma kaiken maailman krääsän ja roskan kertyminen (mitään ei saisi heittää pois), kilahdin tästä täysin. Aloin kiljua, että jos kouluun on lähetetty kananmunakenno, se toden totta jätetään sinne, ja kotona kyllä saa sitten askarrella vaikka seuraavasta kananmunakennosta, samanlainen on jo jääkaapissa. Hakki suuttui huutamisestani, ja päätti lopettaa läksyjen teon. Minä luonnollisesti jatkoin kiljumista, että läksyt on tehtävä.

Hakki palasi kuin palasikin läksyjen kimppuun. Hänen piti kirjoittaa päiväkirjavihkoon kuluneesta päivästä, ja kostoksi hän kirjoitti "Äiti hermostui minulle". Kun vielä kielsin häntä hänen lähmittyään ikkunaa, jatkui tarina "Äiti sanoi älä lähmi ikkunaa".

Seuraavana aamuna toimitin jälleen samaisen kananmunakennon Hakille pakattavaksi koulureppuun. Kun kävelimme taas yhtä matkaa, jutteli Hakki siitä, kuinka hän kuljettaa kaikkia kirjoja aina mukana, että mikään ei unohdu matkasta. En voinut olla kysymättä, oliko hän laittanut kananmunakennon reppuun. Hakki totesi, että eihän se sinne enää mahtunut. Kun minä aloin jo uhkaavasti kehittää kierroksia, alkoi Hakki nauraa, ja totesi, että kyllä se siellä repussa on. Poikahan on nokkela! Minuakin alkoi naurattaa, mikä on saavutus sinänsä. Kun oli kyseessä Niinkin Vakava Asia Kuin Kananmunakenno..!

Kirjallinen yöpöytä

Kajsa Ingermarsson: Matkalaukkumorsian
Olen lukenut Kajsa Ingermarssonilta hänen aikaisemmat kirjansa Keltaisten sitruunoiden ravintola ja Vettä vain, jälkimmäisen jopa kahteen kertaan. Molemmat olivat todella hyviä, ja ensi vaikutelma Matkalaukkumorsiamesta oli, että kirja häviää vertailussa näille kahdelle selkeästi. Ehkäpä näin, mutta kyllä Matkalaukkumorsian oli ehdottomasti erittäin hyvä kirja. Juoni oli niin kiehtova, että kirjaa ei oikein malttanut päästää käsistään, ja rakenne oli siinä mielessä erilainen, että tärkeitä asioita tapahtui myös päähenkilön ulkopuolella ilman, että tämä oikein käsitti niitä. Kirjan sankaritar Paula olikin mielenkiintoinen hahmo. Hän eli hetkessä eikä pystynyt tekemään pitkän tähtäimen suunnitelmia. Hän ei kerännyt omaisuutta eikä asettunut perinteisessä mielessä aloilleen, vaan ajelehti tilanteesta toiseen. Paula oli karismaattinen henkilö, josta ihmiset pitivät paljon, mutta välttämättä hän ei aina ollut tätä ansainnut. Itsellekin Paula jäi ristiriitaiseksi hahmoksi, ja ne suosikkihenkilöt kirjassa olivat muita. Mutta hieno asetelma, kannattaa lukea!

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa ei ole varsinainen dekkari, mutta nostattaa silti hiukset pystyyn. Jo yhdeksänkymmenen korvissa olevat ruovat ihmettelevät outoa palvelutalon kokin kuolemaa, lääkedosetteihin ilmestyviä lääkemääriä ja ystävien katoamista suljetulle osastolle. Vaikka tarina on keksitty, pelottavat ne totuudet, mitkä vanhusten kohteluun ja hyväksikäyttöön tarinan taustalla voi kätkeytyä. Kirja on kuitenkin myös todella hauska, rouvilla huumori pelaa ja nuorempiakin naurattaa!

Catherine Cookson: Hannah
Lukupiirissämme oli teemana nuoruuden rakkaus, millä tarkoitettiin nyt lähinnä kirjaa. Minä valitsin uudelleen luettavaksi ja esiteltäväksi Catherine Cooksonin Hannahin, jonka muistin lukeneeni ensin jonkin naistenlehden jatkokertomuksena ja sen jälkeen ihan kirjana. Tämä kirja oli siinä mielessä huono valinta, että muistin juonen käänteet liian hyvin edelleen, eli kirja oli tosiaan tehnyt silloin aikoinaan suuren vaikutuksen. Kirjassa Hannahin kuolemaa tekevä äiti järjestää tyttärensä asiat kuntoon viemällä perheeseen, jonka isä oli ollut naisella asiakkaana ja mistä syystä tytär oli saanut alkunsa. Hienolle perheelle äpärälapsen ilmestyminen taloon oli kauhea häpeä, joskin siitä kärsi eniten miehen ylpeä rouva. Kun mies kuolee, muuttuu Hannahin elämä entistä sietämättämämmäksi. Hannahista haluttiin eroon, eikä siinä mietitty Hannahin etua saatikka toiveita. Hannah kuitenkin pärjää ja löytää lopulta myös elämäänsä onnen. Omalla laillaan rankka kirja, mutta samalla myös hieno tytön kasvutarina vahvaksi naiseksi.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Emmi Itärannan palkittu kirja sijoittui tulevaisuuden Lappiin, jota ei kylläkään enää Lapiksi kutsuttu eikä alue myöskään ollut enää sellainen, jollaisena me Lapin tunnemme. Talvia ei  ollut, ja ympäri vuoden parveili valtavasti hyönteisiä, ihmiset käyttivätkin ulkona lähes aina hyönteismyssyjä. Keskeisintä oli kuitenkin puute vedestä, joka sai ihmiset vehkeilemään, ja minkä takia valtava viranomaiskoneisto valvoi ihmisiä rikolliset paljastaakseen. Armoa ei tunnettu. Menneistä ajoista oli hyvin vähän tietoa, eikä ollut täysin selvää, ketkä olivat saattaneet maailman siihen tilaan, että lumikin oli pelkkä legenda. Mehän tämän tiedämme. Mehän sitä tulevaisuutta tässä koko ajan teemme. Jospa saisimme vielä käännetyksi suunnan!

Tarquin Hall: Vish Puri ja Kohtalokkaan voikanan tapaus
Kolmannessa Vish Puri -dekkarissa ollaan kriketin ja vedonlyönnin maailmassa, ja selvitetään myös kadonneiden ennätyspitkien viiksien arvoitusta. Samalla selvisi, että myös Vish Puri oli jäsen viiksiä kasvattavien miesten etuja ajavassa yhdistyksessä. Keskiössä on kuitenkin murha, jonka uhri sai myrkyn voikana-annoksessaan. Tästä säikähtämättä päätin intialaisessa ravintolassa käydessäni maistaa voikanaa, jota kirjassa kehuttiin hyvin herkulliseksi (ja se olikin hyvää). Vish Puri oli muuten jälleen laihdutuskuurilla, mutta yritti selvitä urakasta laihdutuspillereillä. Kirjassa käsitellaan ratkaisua vaativien tapausten lisäksi Intian ja Pakistanin valtioiden vaikeita välejä ja Intian hämmentävää kulttuuria. Nautittava kirja.

Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani
Tuli taas se aika, kun piti lukea uudestaan Kotiopettajattaren romaani. Tällä kertaa innoittajana oli vasta näkemäni Jane Eyre -elokuva, joka oli kyllä ihan hyvä, mutta kuitenkin sisällöltään niin vajaa kirjaan verrattuna. Ja jälleen kerran luin kirjan sanasta sanaan, mitään väliin jättämättä. Ja kirja oli yhtä nautittava kuin aina.

Claudie Gallay: Tyrskyt
Olin lukenut jossain vaiheessa kehuvan arvostelun Claudie Gallay kirjasta Tyrskyt, ja otin sen luettavien listalleni. Kun sitten lainasin kirjan kirjastosta, lupasin itselleni valjun kannen nähtyäni, että voin jättää kirjan myös kesken. Mutta enpä jättänyt. Kirja tempaisi mukaansa. Päähenkilö tarkkailee pienessä satamakaupungissa työkseen merilintuja ja toipuu samalla vaivihkaa suuresta menetyksestä. Toisaalta tämä ei haluaisi edes toipua, koska samalla hän voi unohtaa. Satamakaupungissa hän tutustuu paikallisiin ihmisiin, joista useat ovat hänen laillaan joillain tavalla rikki. Kirja käsittelee surullisia asioita olematta silti surullinen, kirjassa on koko ajan jonkinmoinen toivon väre. Kirjassa ei selitetä kaikkea perin pohjin, ja aluksi se tuntui hieman sekavalta, mutta kun kirjoitustapa tuli tutuksi, ongelmat hävisivät. Kirja ei myöskään jättänyt asioita liian avoimiksi, vaikka lukijan tulkinnoillekin jäi tilaa. Yllättävän hieno kirja!

David Safier: Happy family
Tartuin Safierin kirjaan asenteella, että voin jättää kesken, jos se on pöhkö. Kirjassahan onnettomat, toisiinsa yhteyden kadottaneen perheen jäsenet muuttuvat noidan kirouksen johdosta Frankenstreinin hirviöksi, muumioksi, ihmissudeksi ja vampyyriksi. Tarinan keskiössä on perheen äiti, Emma, josta tuli vampyyri. Kirous purkautuu vain, jos perhe taas löytää onnen yhdessä. Kirjassa Emma äitien tyypilliseen tapaan on kantanut liikakin vastuuta koko perheen onnellisuudesta - mahdoton tehtävä yhdelle ihmiselle. Kirja oli hauska ja siinä oli asiaa, joskin Emman kokemat syyllisyyden tunteet tuntuivat välillä vähän liioittelluita. Onnea ei voi kenellekään, ehkä pieniä lapsia lukuunottamatta, tarjota valmiina lautasella,  jokaisen on osattava se itse ymmärtää. Kirjan sanoma on ajankohtainen meille useimmille, ja tässä kirjassa se oli varsin hilpeällä ja jännittävälläkin tavalla kerrottu.

Tuija Lehtinen: Morsiuskamari
Tuija Lehtinen on suosikkikirjailijoitani romanttisen viihteen saralla, ja siksi päätin, että luen kirjan loppuun, vaikka alku ei suoraan sanoen ollut lupaava. Kirja oli jotenkin väkinäinen, ja pikku kaupungissa työskentelevä parturi-kampaaja Neela jäi päähenkilönä epämääräiseksi. Mukana oli hieman dekkarimaisia piirteitä, jotka nekin jäivät hyvin köykäisiksi. Kirjan lukeminen oli ihan miellyttävää, mutta tämä ei missään nimessä ole Lehtisen parhaita. Tämän voisi jättää väliinkin.

Satu Rommi: Monsuunimantroja
Monsuunimantroja sisältää Satu Rommin kirjoituksia Intiasta ja joogasta. Olen aiemmin lukenut Rommilta kirjan "Kahvia ja guruja - eli kolme vuotta Intiassa", missä hän piti kahvilaa joogaopiskelijoille ja opiskeli joogaa toki itsekin, ja se kirja oli todella hyvä. Tämän nappasin tästä syystä ihan kirjaston Bestseller-hyllystä, vaikka en siitä yleensä kirjoja lyhyen laina-ajan takia valitsekaan. Tämä kirja oli erilainen aiemmin lukemaani verrattuna, enemmän joogan ja Intian olemuksen pohdiskelua kuin omia sattumuksia, mutta mukava ja ajattelemisen aihetta antava. Lyhyt laina-aika ei tuottanut lainkaan tuskaa, palautin nopealukuisen kirjan jopa etuajassa.

Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka
Olen pyrkinyt lukemaan kaikki Cecelia Ahernin suomennetut kirjat, ja ilahduin kovasti saatuani tämän Sadan nimen mittaisen matkan kirjastosta mukaani. Kirjassa ammatillisen flopin ja itsetunnon menetyksen kokenut toimittaja Kitty Logan saa tehtäväksi edesmenneen päätoimittajan viimeisen jutun, joka on käytännössä tämän juttuidea, joka sisältää vain sata henkilön nimeä, ilman mitään selitystä. Lista on jo itsessään arvoitus, ja Kitty joutuu aloittamaan työn hyvin hataralta pohjalta, epävarmana ja luottamuksen menettäneenä. Lista vie Kittyn kohtaamaan hyvin erilaisia ihmisiä ja kuulemaan hyvin erilaisia tarinoita. Ahernin kirja oli jälleen kerran aivan ihastuttava, ja tarjosi lukuelämyksen lisäksi tuokion puhdistavaa itkuterapiaa... Jotkut kirjat vain onnistuvat koskettamaan niin hyvin.

Markku Turunen: Vaeltaja
Markku Turusen Vaeltajan luin, kun lukupiirissämme oli teemana kuolemattomuus. Kirjassa Antti Pentinpoika Myöhänen tulee Viipurin pamauksen aikoihin Pyhän Andreaksen kiroamaksi ja kirouksen seuraus on kuolemattomuus. Kuolemattomuus on kirjassa selkeästi kirous, ei lahja. Näitä eri syistä kirottuja kuolemattomia kutsutaan vaeltajiksi. Kirjan alkaessa Antin vaellus on kestänyt jo yli viisisataa vuotta, ja hän kertoo vaiheistaan. Kirjassa käsitellään eniten Viipurin pamauksen aikaa, maailman ensimmäistä maailman ympäri -purjehdusta ja Antin tekemää pyhiinvaellusta. Mielenkiintoisia ovat myös toisten vaeltajien tarinat, ja Lentävän Hollantilaisen kapteenille on kirjassa oma osansa.  Tätä kirjaa en olisi tullut lukeneeksi ilman lukupiiriä, mutta olen kiitollinen, että kirja tuli luettua. Se oli erilaisuudessaan varsin hyvä lukukokemus. Ja hauskakin, joskin erityisesti rankan purjehdusreissun vaiheet olivat luettavanakin rankkaa tavaraa. Suosittelen.

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus
Munron novellit ovat mielenkiintoista luettavaa ja oivaltavat ihmisluonnosta paljon. Minä nautin tämän kirjan novelleista kyllä, mutta loppujen lopuksi en tiedä, pidänkö oikeastaan novelleista. Ne jättävät häiritsevällä tavalla asioita kesken. Näissä novelleissa keskeisessä osassa ovat pitkät avioliitot, tottumus, uskollisuus ja rohkeus tai sen puute. Naiset ovat suurelta osin miestensä varjossa ja määräiltävinäkin. Tarinoissa on ulottuvuus menneisyyteen tai tulevaisuuteen, eli Munron novellit eivät ole pelkkiä välähdyksiä elämästä. Silti usein jää kaipaamaan vielä jotain selvitystä, haluaisi tietää enemmän. Taidan nyt jättää vähäksi aikaa novellit.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Enkelten verta on ensimmäinen lukemani Johanna Sinisalon kirja. Kirja käsittelee eläinten oikeuksia, ja lähitulevaisuuteen sijoittuvana se antaa meille jo yhden mahdollisen kuvan siitä, mitä tulee tapahtumaan, jos eläinten ja luonnon häikäilemätön hyväksikäyttö ei lopu. Sanoma on tärkeä, ja vaikka en itse lihansyöjänä toteutakaan kirjan viestiä ainakaan vielä, olen siitä huolimatta kirjan kanssa samaa mieltä. Omien heikkouksien / oman saamattomuuden takia ei pidä kieltää totuutta. Kirja oli erittäin taitavasti kirjoitettu, sitä oli ilo lukea. Ja jotenkin nautin suunnattomasti niistä suurista salaisuusista, joita kirjassa keskeissä osassa olevat mehiläiset pitivät hallussaan. Suosittelen, ehdottomasti, ihana ja surullinen ja tärkeä kirja.

Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä 
Jojo Moyesin nimi on tullut aika paljon viime aikoina esille, ja kun hänen kirjansa "Ole niin kiltti, älä rakasta häntä" sattui kirjastossa kohdalle, lainasin sen. Kirjassa pääosassa olivat kielletyt suhteet, toinen 60-luvulla, toinen nykyajassa, ja suhtautuminen avioliiton ulkopuoliseen rakkauteen oli kyllä radikaalisti erilainen. Ihana rakkausromaanihan tämä oli, vähän surullisen haikeakin välillä. Mutta tässä genressä vannon vielä kyllä enemmän Cecelia Ahernin nimeen..! Mielelläni luen kuitenkin lisää Jojo Moyesiltäkin.