Voimistelijatyttö

Viime aikoina ei ollut kovin paljon kirjoitettua Pampulasta, kun Hakin uudet kuviot ovat täyttäneet harvat postaukset. Mutta kyllä Pampulallekin on tapahtunut! Hoitokuviot ovat toki ennallaan, mutta Pampula aloitti syksyllä harrastuksen, joukkuevoimistelun harrasteryhmässä. Tätä ennen Pampulalla ei ole varsinaista harrastusta ollutkaan. Syksyn ajan treenit olivat kerran viikossa, mutta koko kevätkausi kuljettiin treeneissä jo kaksi kertaa viikossa. Mietin ensin, että kaksi kertaa viikossa on melkoisesti neljävuotiaalle, mutta hyvin into ja motivaatio ovat riittäneet!


Pampula on myös päässyt esiintymään, seuran joulu- ja kevätnäytöksiin sekä yhteen Asema-tapahtumaan. Esiintyminen ei tunnu Pampulasta yhtään hankalalta, hän nauttii! Ryhmiksestäkin hoitajat ovat kertoneet, että Pampula nauttii jumpasta myös siellä, ja esittelee mielellään taitojaan muille.


Harrastuksen ja toki ihan kasvamisen myötä Pampula on valtavasti reipastunut ja tekee jo paljon asioita itse. Ujostelukin on vähentynyt ja puheripuli voi iskeä puolituttujenkin seurassa. Pitkään pelkästään kotikäytössä ollut potta sai Pampulan päätöksellä lähteä kokonaan pois. Kirjaimet kiinnostavat kovasti, ja Pampula harjoittelee jo lähes päivittäin kirjoittamista.


Hakki on suuri idoli, joskaan se ei tunnu sisarustappeluita vähentävän. Mutta hoidossa Pampula on kertonut, "Mun Hakki on jo melkein aikuinen", ja kun veli on katsomassa kevätjuhlaa tms., on tätä esitelty kovasti kaikille. Kissoja meillä on nykyään kaksi, ja Pampulalle molemmat kissat ovat hyvin tärkeitä. Ja päinvastoin. Pentukissallemme Pampula onkin se ehdoton ykkönen ihmisperheestä.


Kirjallinen yöpöytä

Rebecca Stott: Korallivaras

Lainasin Rebecca Stottin Korallivarkaan kirjaston jännityskirjahyllystä, mutta mikään varsinainen jännäri kirja ei mielestäni ollut. Toki siihen jännitystäkin sisältyi, mutta suurimmaksi osaksi kirja oli Napoleonin kukistumisen jälkeisen Pariisin kuvausta, sen ajan tieteellisten käsitysten pohdiskelua, maailman synnyn filosofiaa ja nuoren miehen ensirakkauden kokemusta. Mikään suuri elämys kirja ei ollut, mutta yllättäen kirjan parasta antia olivat juuri historialliset kuvaukset ja tieteen ja uskonnon ristiriidat, vaikka aina en historiallista kuvauksista jaksa kovin pitkälle innostua. Kirjan lukeminen oli ihan hyvä kokemus, ei missään nimessä ajan haaskausta.

Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset
Tämä Ehtoolehto-sarjan toinen osa ei naurattanut samalla tavalla kuin ensimmäinen, mutta tosi hyvä oli tämäkin. Päähenkilöt ovat ihanan lämminsydämisiä vanhuksia, jotka suhtautuvat elämään kadehdittavan tyynellä otteella. Mutta onhan heillä yli 90-vuotiaina jo paljon kokemustakin tästä elämisen taidosta! Tässä kirjassa käsiteltiin erityisen hienosti kuolemaa. Kuolemaa ei saisi vieraannuttaa elämästä ja siirtää syrjään, se on vanhalle ihmiselle luonnollinen päätös. Kodinhoitajien työrumbaa kuvailtiin myös kirjassa varsin hersyvästi - pahinta on, että näissä on ihan selkeä totuustausta. Ehtoolehto-sarjan kolmaskin osa on ilman muuta luettava..!

Janet Evanovich: Yhdeksän hyvää
Tekipäs hyvää päästä pitkästä aikaa palkkionmetsästäjä Stephanie Plumin matkaan. Tässä kirjassa alkoi myös tuntua, että Stephaniekin on alkanut oppia työnsä, hänestä on kehkeytymästä ihan hyvä palkkionmetsästäjä. Toki onnella ja yhteistyöllä on suuri merkitys. Mutta ei olisikaan kovin mielekästä lukea kirja toisensa perään samankaltaisista epäonnistumisista ja koheltamisista, kyllä jokainen kehittyy, Stephaniekin. Kirjassa selvitetään pelaamisen maailmaa, käydään Las Vegasissa ja piipadetaan synnytyssairaalassa - vauhtia ja hauskuuttaa riittää. Junassa  kirjaani lukiessani huomasin vastapäätä istuvan, hyvin asialliselta näyttävän keski-ikäisen naisen syventyneen Evanovichin neljänteen Stephanie Plum -kirjaan, tuli hauska yhteenkuuluvuuden tunne, ja mietin, mitäköhän hieman arveluttavia kohtauksia hän oli lukemassa.. Ilme ei tosin paljastanut mitään!

Marie Kondo: KonMari
Tämän kirjan luin parantaakseni elämänhallintaani ja löytääkseni mielenrauhaa. Koen nimittäin, että tavaroiden sekamelska on elämässäni muuttunut hallitsemattomaksi ja aiheuttaa minulle kärsimystä. KonMari-menetelmä on järjestämismenetelmä, jossa luovutaan turhasta tavarasta ja järjestetään koti siistiksi pysyvästi. Kirjan seurauksena olen jo aloittanut järjestämisen, mutta homma on vielä kesken. Jo nyt aikaansaatu tuottaa tyydytystä, mutta vielä on paljon tekemättä. Kaiken järjestäminenkin onkin helposti puolen vuoden projekti.

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
Voi että Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua -kirja alkaa kauniisti. Joitakin lauseita ihan pysähtyy lukemaan useamman kerran ja niitä makustelee suussaan. Alkava rakkaus on niin ihanaa. Mutta kun suhde etenee, tulee mukaan hankaluuksia, väärinkäsityksiä ja sydämen tuskaa. Kirjan kauniit sanatkin tuntuvat kaikkoavan ja tilalle tulee arkirealistista juonenkehittelyä ja märehtimistä. Kirja piti otteessaan loppuun saakka ja se onnistui yllättämäänkin käänteissään. Kirja oli hyvä, ja luulen, että tämä pitää lukea vielä uudemmankin kerran.

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Pasi Pekkolan kirja Unelmansieppaaja on kirja rikkonaisista ihmisistä ja heidän unelmistaan, jotka osin kannattelevat heitä, mutta jotka myös muuttavat heidät yhtä rataa kulkeviksi juniksi, jotka eivät näe elämässään muita mahdollisuuksia. Unelma on pääsääntöisesti hieno asia, mutta se voi olla myös pakkomielle. Unelmatkin pitäisi pystyä päivittämään. Kirjan ihmiset olivat mielenkiintoisia ja pääosin sympaattisia. Kirjassa vaani mielestäni epärealistisen loppuratkaisun tunnelma, mutta kirjailija vei juonen taitavasti ja uskottavasti järkevään suuntaan. Tuli tunne, että näin tämän pitikin mennä. Minä kyllä tykkäsin kirjasta. Vähän erilainen lukukokemus koripallo-, painonnosto- ja bulimiamaailmoineen.

David Nicholls: Varamies
David Nichollsin Varamies kertoo vuosikausia läpimurrosta haaveilleesta näyttelijästä, Stephen C. McQueenista, joka on epäonnistunut uransa lisäksi myös yksityiselämässään. Hän asuu surkeassa pienessä yksiössä, ja työura täytyy satunnaista, mitättömistä työtehtävistä, joissa ei juuri näyttelijäntaitoja tarvita. Hän pääsee kyllä teatteriin suuren tähden varamieheksi, mutta lavalle pääsy edellyttäisi tähden sairastumista, mikä ei vaikuta terveyden perikuvan kohdalla todennäköiseltä. Stephen myös ystävystyy  tähtinäyttelijän vaimon kanssa, ja tunteiden syvetessä tilanteetkin mutkistuvat. Melkoisen herkullinen kirja, ja tunnustettakoon, että junassa lukiessani purskahdin lähestulkoon nauruun. Osuvaa huumoria, mielenkiintoinen juoni!