Äiti: MISSÄ SINÄ #**¤# OIKEIN OLET? Sitä ei jäädä koulun jälkeen minnekään metsään pelailemaan vaan toimitaan niin kuin on sovittu! Arvaa, ovatko kaikki huolissaan!
Hakki: Kuule, äiti, jos olisin ollut iltapäiväkerholla ja puhelin olisi ollut suljettuna, et olisi pystynyt soittamaan minulle. Nyt kun olen täällä metsässä, sait minut hyvin puhelimella kiinni!
Äiti: Jos sinä olisit mennyt iltapäiväkerhoon, tätä puhelinkeskustelua ei olisi edes tarvinnut käydä! Etkö sinä Hakki käsitä, että tämä on vakava asia! Jos lapsi on kadoksissa eikä tätä löydetä, pitää hälyttää poliisit etsimään!
Hakki: Eivät poliisit minua saisi kiinni. Minä vain juoksisin karkuun ja livahtaisin nopeasti iltapäiväkerhoon..
Lopputulos: Hakki meni iltapäiväkerhoon. Keskustelua jatkettiin illalla.
****
Hakkia riivaa myös pakottava tarve olla hauska ja saada toiset nauramaan. Nyt kuvaan on astunut myös tyttöjen naurattaminen. Kun tuttu tyttö tuli tervehtimään meitä junamatkalla, hymyili Hakki tälle somasti ja totesi jostain TV-ohjelmasta lainatulla äänellä, että "Halusit siis nähdä komean miehen". Koulun joulujuhlan jälkeisessä todistustenjakotilaisuudessa näin, kuinka Hakki asettui luokkakaverinsa, siis tytön, eteen hymyilemään suupielet korvissa ja yritti näin saada tytön nauramaan. Ystävättäreni tytöltä Hakki kysyi sillä omituisella äänellään "Haluaisitko tanssia kanssani?" Mitähän tästä vielä tulee...
Kirjallinen yöpöytä
Ann Rosman: Noitavasara ja Porto Francon vartija
Meillä oli lukupiirissä teemana kirjasarjat, ja tästä syystä luin poikkeuksellisen nopeasti jatko-osat Ann Rosmanin rikoskonstaapeli Karin Adlerista kertovasta dekkarisarjasta. Kesällä luin ensimmäisen kirjan Majakkamestarin tytär, ja nyt sitten nämä kaksi seuraavaa osaa, Noitavasara ja Porto Francon vartija. Neljäskin osa on olemassa, mutta sitä ei ole vielä suomennettu. Alkuperäiskieli on ruotsi. Rosmanin dekkarit ovat ihan omanlaisiaan. Ne sijoittuvat Ruotsin länsirannikolle Göteborgin lähimaastoon, ja keskeinen paikka on Marstrandin pikkukaupunki, jossa kirjailija itsekin asuu. Kaikissa kolmessa kirjassa on ollut kaksi rinnakkaista tarinaa, joista toinen on nykypäivää ja toinen joko kaukaisempaa tai lähihistoriaa. Kirjoissa on poliisityön ohella tärkeässä roolissa kotiseututuntemus, veneily ja erityisesti purjehdus. Rosman on purjehtija itsekin, ja veneilystä puhutaan näin ollen hyvin asiantuntevasti. Merestä kirjoitetaan siten, että maakrapukin nauttii. Päähenkilö Karin Adler jopa asuu veneessään. Romantiikkaakin on mukana, mutta vain mausteena. Hyviä kirjoja.
David Safier: Huono karma
David Safierin Huono karma tarttui mukaan jostain pokkarialesta, ja se odotti lukemistaan aika kauan. Kirjaa kuvailtiin takakannessa hervottoman hauskaksi, ja taisi sitä lukiessa muutaman kerran naurattaa. Mutta kesti hetki päästä ajatuksen tasolla mukaan kolmekymppisen urakiituri Kim Langen uudelleensyntymiskierteeseen, jonka vaiheissa hän syntyy mm. muurahaiseksi ja marsuksi. Kirjan aihepiiri ei ole kaikista tavallisin, mutta sen tarjoama opetus on tuttu: pitää oppia erottamaan tärkeät asiat vähemmän tärkeistä ja myös toimia sen mukaisesti. Aika herkullinen tarina tämä loppujen lopuksi oli, ja nyt kun kirjailijan tyyli tuli tutuksi, voisi kokeilla jotain muutakin häneltä.
Tri Eben Alexander: Totuus taivaasta
Sain ystävättäreltäni lainaan mielenkiintoisen kirjan neurokirurgi Eben Alexanderin kuolemanrajakokemuksesta, joka muutti täysin hänen maailmankatsomuksensa. Kirja oli hieman kuin amerikkalainen oppikirja, jossa kaikki väännetään rautalangasta, ja neurokirurgin elämän taustojakin pengottiin kirjassa paljon. Mutta itse asia, käynti toisella puolella, oli kyllä todella kirjan arvoinen asia. Minulla jotenkin muuttui hyvällä tavalla suhtautuminen kuolemaan tämän kirjan myötä.
Katri Helena: Taivaan tie
Katri Helenan Taivaan tie -ajatelmakirja tuki mielestäni hyvin Totuus taivaasta -kirjan sanomaa. Positiivisia ajatuksia, alla yksi lainaus:
"Sydämesi muistissa on paljon pettymyksiä
ja ne, kuten ymmärrät,
tulevat turhista toiveista.
Sinulla on valta vain omaan elämääsi
se tieto on kullan arvoinen."
Matti Rönkä: Isä, poika ja paha henki
Kolmas lukemani Matti Röngän Viktor Kärppä -dekkari oli jotenkin vaisu lukukokemus. Ei nyt huono, mutta ei mitenkään ihmeellinenkään. Osa kirjan käänteistä sai surulliseksi, oikeus kun ei todellakaan aina voita.
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Pöhkö kirja. Joutaa jättää lukematta.
Hjorth & Rosenfeldt: Tunturihauta
Kolmas ruotsalaisen parivaljakon Sebastian Bergman -dekkari. Sebastian on edelleen melkoisen vastenmielinen tyyppi, ja tällä kertaa hän ei edes juurikaan osallistu käsiteltävänä olevan rikoksen selvittämiseen vaan junailee muita juonia itsekkäiden pyrkimystensä tueksi. Itse rikosjuttu on ovela ja monivivahteinen. Hyvä kirja.
Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä
Mies, joka rakasti järjestystä on eräänlainen ruotsalaisten mielensäpahoittaja, jäärä, joka haluaa tehdä asiat oikein. Hän ei juuri puhu eikä viihdy sosiaalisissa tilanteissa, mutta hän on auttavainen tavalla, johon Suomen mielensäpahoittaja ei ehkä kykenisi. Kirjassa mies haluaa päättää päivänsä päästäkseen kuolleen vaimonsa luokse ja yrittää samalla tehdä pesäeroa kissaan, joka yrittää väkisin lyöttäytyä kaveriksi. Miehen vahva oikeudentaju viivästyttää suunnitelmia. Hieno kirja!
Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa
Toinen Arianna de Bellis -dekkari oli taitavaa viihdettä. Ariannan yksityisetsivän taidoista on kyllä todettava se, että tapauksen selvittämisessä Arianna ei olisi pysynyt hengissä ilman ulkopuolista apua. Yliopistomaailman kiemuroita ja ihanaa Italiaa.
Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti
Suloinen rakkausromaani Pariisista. Kirjailijaromantiikkaa, suuria tunteita pienessä kirjassa. Kirja kuin suklaakonvehti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti