Sosiaalinen joukkuepelaaja

Ryhmiksen kevätjuhlassa kukitettiin syksyllä eskariin siirtyvät, ja nyt oli Hakkikin jo heidän joukossaan. Hakki pääsi juuri siihen eskariryhmään, johon hänen ensisijaisesti toivoinkin tulevan valituksi, mutta oli tässäkin asiassa pieni harmistuskin mukana. Paras kaveri ei päässyt samaan paikkaan. On minulla ehtinyt jo käydä mielessä ajatus, että saakohan se Hakki sitten syksyllä kavereita.. Kaikki Hakin tuntevat ovat todenneet minulle suoraan, että Hakin kohdalla juuri tuota asiaa ei liene tarvitse pelätä. Hakki on nimittäin yltiösosiaalinen.

Hakki juttelee kaikkien kanssa ja kaikkialla, höpöttää ja hekottaa. Joukkuepelit ovat selvästi hänen aluettaan, ja hän nauttii liikkumisen lisäksi kaikista joukkuepeliin kuuluvista maneereista, ylä viitosten -läpsimisestä, yhteisistä huudoista ja toisten kannustamisesta. Itse en voi kuin ihailla pojan luontevuutta.

Hakki tekee mielellään tuttavuutta toisten lasten kanssa, ja myös näiden vanhempien kanssa. Olimme tässä kerran puistossa, jossa oli myös äiti kahden tytön kanssa, joista toinen oli Hakin ikäluokkaa. Hakki kävi jutustelemassa äidin kanssa ja seuraili tytön touhuja. Tyttö oli pidättyväinen, eikä olemuksellaan osoittanut mitään kiinnostusta Hakkia kohtaan. Hakki havaitsi tytön värkkäävän mielellään hiekkakakkuja, ja Hakki kävi toteamassa tytön äidille, että he voisivat tytön kanssa leikkiä kakuntekijöitä. Äiti totesi, että niinhän te voisitte, jos tyttö vain suostuu. Tyttö pudisti päätään. "No voi rähmä!" puuskahti Hakki, mutta se siitä. Hakki ei masentunut. Onneksi Hakki myös ymmärtää, että kaikki eivät ole hänen kaltaisiaan.

Kävimmepä sitten taas uimahallissa. Sieltä löytyi Hakille kaveri, tummaihoinen tyttö, jonka kanssa leikki sujui ja hauskaa riitti. On ollut mielenkiintoista havaita, miten täällä pääkaupunkiseudulla tummaihoisuus ei ole lapsille enää mikään juttu. Ihon väriin ei tunnuta kiinnitettävän juuri mitään huomiota. Sitä aina välillä miettii, että mistä se rasistisuus oikein tulee, kun ei sitä näissä lapsissa ainakaan ole. Taitaa olla jälleen se aikuisten peiliin katsomisen paikka.


Kirjallinen yöpöytä

Heleena Lönnroth, Noitapussista kurkistaa kuolema
Kirjastosta tuli kerran napattua esille asetettu oudonnäköinen dekkari, Heleena Lönnrothin Noitapussista kurkistaa kuolema. Kyseessä oli näköispainos parikymmentä vuotta sitten ilmestyneestä kirjailijan esikoisdekkarista, ja sen luvattiin sisältävän noituutta, loitsimista ja muuta hurjaa. Erikoinen aihepiiri kiinnosti ja sai myös lukemaan kirjan loppuun, vaikka en ollut tähän teokseen erityisen ihastunut. Juttu ja kerronta etenivät takkuisen tuntuisesti, eikä päähenkilökään, paikallislehden päätoimittaja, minua erityisemmin miellyttänyt. Tavallaan hassua, että lukukokemukseen vaikuttaa sekin, pitääkö päähenkilöstä "ihmisenä". Sitä ei sitten edes kirjoissa halua olla tekemisissä kuin omanlaistensa ihmisten kanssa. On se kyllä rajoittunutta.. Mutta tulipa luettua, vaikka tuskinpa tulee luettua kirjailijan muita teoksia.

Christian Rönnbacka, Julma
Rönnbackan toisen Antti Hautalehto -dekkarin sain lainaan työkaveriltani, joka osti sarjan ensimmäisen osan itselleen minun suosituksestani! Operaatio Troijalainen oli tosi hyvä, ja tämä toinen kirja vielä parempi! Juoni toimi kummassakin, mutta kerronta ja huumori olivat hioutuneet toisessa kirjassa todella hienolle tasolle. Tässä kirjassa Antti Hautalehto toimi tutkinnanjohtajana lasten hyväksikäyttöön liittyvässä tapauksessa, ja pienen tytön äidille aihepiiri meinasi hetkittäin olla liikaa. Mutta eihän se auta pistää päätään pensaaseen, sillä ei saa pahaa katoamaan. Tässä kirjassa paha ainakin joltain osin katosi, mikä oli lukijallekin suuri helpotus. Kirja ei kuitenkaan ollut ahdistava, ja lukiessa sai jopa välillä nauraa. Hauskan dekkarin kirjoittaminen on jo taito sinänsä.