Lunta, lunta...

On se edelleen erinomaisen hauskaa, että matkoja hoitopaikkaan ja kotiin voi taittaa pulkalla. Näinhän se pitäisi talvella ollakin, mutta eipä vaan enää useimmiten ole. Tänä talvena en minäkään ole potenut ikävää takaisin pohjoiseen, mikä on ollut tavallista vesisade-loska-kura-lika-talvina. Mutta toisaalta, ei se Kainuussakaan enää niin itsestäänselvää ole, että talvi on kunnollinen.

Lumessa on kuitenkin myös varjopuolensa. Kaupunginosamme on tiheään rakennettu, ja lumi ei kertakaikkiaan meinaa enää mahtua mihinkään! Lumivallit nousevat korkeiksi, ja monin kohdin jalkakäytävät ovat muisto vain. Aavistuksenomaisesti pelottavalta tuntuu vetää pulkkaa ajotiellä, kun muutakaan mahdollisuutta ei ole - jalkakäytävä on polannnevuorien peitossa. Talvikunnossapito ulottuu vain osaan jalkakäytävistä.

Hakki pitää talvesta. Ja punaposkinen talvipoika on suuri ilo äidilleen!

Kirjallinen yöpöytä: Jennifer Weiner, Rikoksia ja hiekkakakkuja
Jos tätä kirjaa ei lue, ei jää oikeastaan mistään paitsi. Edes hömppänä tämä ei ole erityisen suositeltava. Mutta luin kuitenkin kirjan kokonaan, sen verran juoni toimi. Hakkia odottaessani luin samalta kirjailijalta kirjan "Pieniä maanjäristyksiä", joka kertoo kolmesta odottajasta, jotka tutustuvat toisiinsa mammajoogassa. Tuosta kirjasta pidin, mutta tämä ei nyt sitten tosiaan ollut mitenkään erityinen. Kolmen lapsen turhautunut kotiäiti ratkaisee rikoksen. Siinä se.