Mäkeen!

Tänään on laskiaistiistai. On mukava tietää, että vaikka itse onkin töissä, niin Hakki pääsee mäkeen ryhmiksensä kanssa. He lähtevät sinne yhdeksältä aamupalan jälkeen. Viikonloppunakin kävimme laskemassa mäkeä. Hakki on polleaa poikaa rattikelkkansa kanssa, ja on jo saanut laskea sillä ihan yksin. Hän osaa hienosti olla kyydissä, mutta jos mäessä on paljon muita, yksinlaskemista ei voi sallia - ohjaustaidot uupuvat vielä täysin..! Hakissa myös asuu pikkuinen kiusanhenki: jos äiti pyrkii kelkan kyytiin ja Hakki ehtiikin polkaista Stigan tätä ennen laskuun, kuuluu mäestä itsetyytyväinen naurunräkätys. Äiti saa juosta perässä.

Mäenlasku on nyt niin kova juttu, että sitä pyritään harrastamaan sisälläkin. Meillä toimittaa sohvapöydän virkaa 1800-luvun matka-arkku, ja Hakki on yrittänyt laskea sen päältä kirjalla tai sitten muovikauhalla. Mitä ilmeisimmin kauha vähän muistuttaa liukureita! Pahin idea tuli sunnuntaina, kun Hänen Aurinkoisen Korkeutensa vanhemmat olivat asettautuneet katsomaan televisiosta Kuorosotaa, ja tarkkaavaisuus Hakin suuntaan hetkeksi herpaantui. Yhtäkkiä Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä havahtui ja säntäsi sohvalta portaille. Siellähän Hakki oli portailla taaperokärryn kanssa, ja tarkoitus oli tietenkin laskea kärryllä portaita alas! Onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä tästäkin.

Meidän iltarutiineihin on myös tullut uusi juttu: iltasadut! Tätä olen odottanut pitkään, ja nyt vihdoin ja viimein Hakki jaksaa ja haluaa kuunnella ennen nukkumaanmenoa satuja. Aikaisemmin vain katselimme kirjoja yhdessä. Mutta kaikessa on varjopuolensa, ja tässä se on toisto.. Hakki haluaa kuunnella mieluiten samoja satuja illasta toiseen, ja nyt ehdoton suosikki on Pupen iltasadut. Yhdessä sadussa Puppekin muuten laskee kelkalla mäkeä.

Iloista laskiaista!

Kirjallinen yöpöytä: Leif GW Persson, Ken lohikäärmeen surmaa
Työkaverini toi minulle lainaan tämän ruotsalaisen kriminologian professorin ja Ruotsin johtavan rikosasiantuntijan viidennen suomennetun dekkarin. Minulle kirjailija oli uusi tuttavuus, ja mielenkiintoinen sellainen. Tästä kirjasta puuttuvat ne aidot sankaripoliisit - he ovat sitä lähinnä omissa fantasioissaan. Rikos selviää kuitenkin, ja varsin periaatteeton poliisimies saa kunniaa, jota hän ei suurimmaksi osaksi edes ansaitse. Kirja on ehkä realistinen kuvaus (ruotsalaisen?) poliisilaitoksen tilasta, ja siinä mielessä vähän pelottavakin. Poliisiin ei voikaan aina luottaa! Tämän kirjan jälkeen ei muuten salamimakkara vähään aikaan maistu.