sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Huimalan valloitus

Tänä aamuna nukuimme pitkään. Yli kahdeksaan. Eilinen käynti Huimalassa väsytti yhden jos toisenkin. Ystävättäreni tuli meille kylään 8-vuotiaan poikansa kanssa, ja päätimme tehdä nelistään jotain mukavaa. Linnanmäen Valokarnevaalit olisivat olleet yksi kiinnostava kohde, mutta sateinen ja kolea sää sai miettimään muita vaihtoehtoja. Ja Espoossa sijaitseva seikkailuhalli Huimala osoittautui kyllä hyväksi valinnaksi!

Huimalassa oli oma alueensa alle 5-vuotiaille, ja tiemme erkanivatkin ystävättärestäni ja hänen pojastaan joksikin aikaa. Pienten alue oli yllättävän iso, ja sieltä löytyi trampoliineja, polkupyöriä ja potkulautoja, palikoita, liukumäkiä, pallomeri, pieniä taloja...

Hakki osaa jo polkea kolmipyöräisellä, on harjoitellut kotona pihalla naapurin Allun vanhalla pyörällä. Vaikuttaa kyllä vielä siltä, että taaksepäin polkeminen sujuu paremmin kuin eteenpäin meneminen, ja ohjaamisessa on vähän enemmänkin kehittymisen varaa...Pyöräily kuitenkin kiinnostaa kovasti.
Huimalassa pienten lasten pallomeri oli mielestäni U-P-E-A! Pallomeren "rannalla" oli myös liukumäki, ja Hakkikin laski mäkeä pallojen sekaan. Palloissa riitti kahlattavaa.

Yksi monista pienten alueen liukumäistä oli tällainen pehmomäki, hyvin liukas ja hauska. Hakki laskikin tästä useamman kerran.

Kun jätimme pienten alueen, oli myös aika vähän tankata. Erityistilanne vaatii erityisjuomat - se oli pillimehun paikka!

Alla oleva vauhtikuva on vielä pienten alueelta. Tuohon liukumäkeen piti kiivetä verkon kautta, ja hetken Hakki ihmetteli tilannetta, mutta selvitti kuitenkin haasteen.

Isojen alueella kävimme ajamassa sähköautolla ja pompimme yhdessä isolla trampoliinilla. Portaina toimivat pehmoaskelmat olivat myös hauskasti hypyttävä liukumäki, ja kun liukumäet tuntuvat olevan kovasti Hakin mieleen, piti näitäkin portaita laskea useamman kerran.

Pallotykkien teltassa oli kova pallosota koko ajan. Niitä palloja siis tuli kyllä päälle, mutta olivat onneksi pehmeitä. Hakki keräili palloja ja pudotteli niitä palloimuriin. Imuri vei pallot takaisin tykkien ammuksiksi...
Näinkin iso pallo löytyi pieneltä jalkapallokentältä.. Tällä alueella huomasin isien olevan riehaantuneempia kuin lasten, ja sieltä olikin parasta poistua aika nopeasti ihan turvallisuussyistä. Kokonaisuutena Huimala oli kyllä monipuolinen ja hauska paikka, ja uskon, että sinne tulee mentyä toistekin. Henkilökuntaa paikassa oli mielestäni vähänlaisesti, mutta ne henkilöt, joiden kanssa olin tekemisissä, olivat hyvin ystävällisiä. Isojen alueen leikkivälineissä ei ollut ikäsuosituksia, joten itsellä täytyy olla taju siitä, mitä voi tehdä pienen lapsen kanssa ja mitä ei. Pienten alueelle on pääsy kielletty yli 5-vuotiailta huoltajia lukuunottamatta. Ja pienten kanssa oleellista on, että huoltaja on koko ajan mukana touhuissa. Meno on etenkin isojen alueella niin vauhdikasta, että pieni tarvitsee itselleen puskurin ja kilven... Ja näinhän sitä pääsee lapsen varjolla itsekin kokeilemaan kaikenlaista!

Ei kommentteja: