Ydinperhe vs. uusperhe

Minä olen kasvanut perinteisessä ydinperheessä: äiti, isä ja kaksi lasta. Perheemme on ollut lapsen näkökulmasta myös hyvin onnellinen - ei repiviä riitoja, ei alkoholin käyttöä, sen sijaan runsain mitoin turvallisuutta, läsnäoloa ja kannustusta. Tänä päivänä vanhempani ovat Hänen Aurinkoiselle Korkeudelleen rakastavat mummu ja ukki.

Omat hyvät kokemukseni ydinperheestä vaikuttavat luonnollisesti siihen, että mielestäni ydinperhe on ehdottomasti paras perhemalli. Kaksi aikuista sitoutuu ensin toisiinsa, ja tämän jälkeen yhteisiin lapsiin. Lasten hyvinvointi on sataprosenttisesti molempien perheen aikuisten yhteinen asia, ja aika lasten kanssa perheen yhteistä laatuaikaa. Tämä yhteinen aika on perheen toiminnalle sekä tavoite että perusta.

Kun vanhemmat eroavat, loppuu isän ja äidin sitoutuminen toisiinsa. Mutta hyvässä erossa vanhemmat ovat edelleen sataprosenttisesti sitoutuneita yhteisiin lapsiinsa, ja he hoitavat eron huomioiden lastensa hyvinvoinnin. Ero ei ehkä ole lasten hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu, mutta eivät myöskään marttyyrivanhemmat, jotka pysyvät yhdessä ainoastaan lastensa takia.

Useimmiten eronneet vanhemmat haluavat rinnalleen uuden kumppanin. Nämä äidit ja isät ovat ensisijaisesti sitoutuneita lapsiinsa, mutta haluavat parisuhteen, johon sitoudutaan äitiyden ja isyyden sallimissa rajoissa. Esittelen nyt hyvin henkilökohtaisen mielipiteeni niistä uusperhemalleista, joita eron jälkeen rakennetaan.

1. Toisella osapuolella lapsi / lapsia, toinen osapuoli lapseton
Kun vain parisuhteen toisella osapuolella on lapsia, pidetään lähtökohtana, että suhde toimii ns. lasten ehdoilla ja lapseton osapuoli iloisesti hyväksyy tilanteen. Lapsettoman osapuolen odotetaan sitoutuvan sekä parisuhteeseen että kumppanin lapsiin, kun taas lapsia omaava osapuoli on sitoutunut ensisijaisesti lapsiinsa ja lasten asettamissa rajoissa parisuhteeseen. Ei kuulosta kovin tasapuoliselta, sanoisin...

Jotta tämänkaltainen parisuhde voi toimia, pitää lapsettomalla osapuolella olla mielestäni vahva oma elämä parisuhteen ulkopuolella. Hän tarvitsee jotain omaa, jotain sellaista, mitä ei tarvitse jakaa kumppanin saatikka tämän lasten kanssa. Ja ne puheet, että tämä lapseton osapuoli rakastaisi kumppaninsa lapsia kuin omiaan, ovat sen sortin höpönlöpöä, että en ymmärrä, kuka sellaista viitsii uskotella saatikka uskoa. Ihmiset sitoutuvat omiin lapsiinsa, piste.

Selvää on, että lapsettoman osapuolen tulee joustaa ja ymmärtää, mitä sitoutuminen lapsiin tarkoittaa. Mutta lapsia omaavan osapuolen tulisi myös muistaa, mitä on sitoutuminen parisuhteeseen. Jos lapseton osapuoli on vain apu yksin- tai yhteishuoltajan arjessa, ja tämän tarpeet ja toiveet aina alistetaan lasten tarpeille tai toiveille, ei kyseessä ole mikään normaali, tasa-arvoinen parisuhde. Mikäli lapsetonta osapuolta ei pystytä kohtelemaan kunnioittavasti, arvostavasti ja tasapuolisesti, on kaikkien osapuolten hyvinvoinnin kannalta parasta, että lapsia omaava osapuoli etsii itselleen sellaisen kumppanin, jolla on myös lapsia. Katso kohta 3.

2. Toisella osapuolella lapsia entisestä liitosta ja uuden kumppanin kanssa yhteinen / yhteisiä lapsia
Kun parisuhteen lapsia omaava ja aikaisemmin lapseton osapuoli hankkivat yhteisiä lapsia, tulee sitoutumiseen uusi kohde, yhteinen lapsi. Kun parisuhteen osapuolet sitoutuvat aina ensijaisesti lapsiinsa, on nyt parisuhteen osapuolilla yhteinen tavoite, yhteisen lapsen hyvinvointi. Toinen osapuoli on edelleen sitoutunut myös aiemmasta liitosta syntyneisiin lapsiinsa, joihin yhteisen lapsen vanhempi ei ole samalla lailla sitoutunut. Nämä lapset ovat toki puolisisaruksia yhteiselle lapselle, mikä tasoittaa tietä, mutta sitoutumisten vaakakuppi ei ole edelleenkään tasapainossa.

Tämän perhemallin onnistuminen riippuu paljon siitä, minkälainen on parisuhde. Jos sitoutuminen parisuhteeseen on vähäistä ja uusperheen ongelmat tuntuvat liian hankalilta, on myös helppoa miettiä, että arki ilman uusperhettä voisi toimia paremmin. Yhteisen lapsen hyvinvoinnin kannalta molempien vanhempien läsnäolo on kuitenkin tärkeää, minkä tulisi lisätä sitoutumista myös parisuhteeseen. Mutta lapsen takia parisuhde tuskin pysyy koossa tässäkään tapauksessa, jos siinä ei ole mitään lapsesta riippumatonta sisältöä ja tunnetta.

3. Molemmilla osapuolilla on lapsia entisistä liitoista, ei yhteisiä lapsia
Tämä vaikuttaa parhaimmalta uusperheratkaisulta: kummallakin osapuolella on lapsia, ja he sitoutuvat parisuhteeseen samalta pohjalta. Kumpikin ymmärtää toisen tilanteen, ja sitoutumisten vaakakuppi on tasan. Ei kuitenkaan sovi unohtaa henkilökemiaa - tulevatko lapset keskenään toimeen? Jos lapsilla on keskenään vaikeaa, heijastuu se pian perheen aikuisiin. Ja miten käy parisuhteen, jos hyvin usein keskustellaan tyyliin "Sinun (ilkeät ja huonosti kasvatetut) kakarasi kiusaavat taas minun (kilttejä ja hyvin käyttäytyviä) lapsiani." Onnistuuko sitoutuminen parisuhteeseen, jos lapset eivät voi uusperheessä hyvin? Aikuiset ovat kuitenkin kumpikin sitoutuneita ensijaisesti lapsiinsa.

4. Molemmilla osapuolilla on lapsia entisistä liitoista, lisäksi yhteinen / yhteisiä lapsia
Jos mallin 3 mukainen uusperhe on toiminut, tuskin yhteisen lapsen syntyminen enää muuttaa tilannetta olennaisesti. Toki uusi tulokas muuttaa aina kuvioita ja on oma haasteensa, ongelmien paikkaajaksi häntä ei kannata kaavailla.

Tämä perhemalli on muuten Maajussi-Harrilla ja morsian Susannalla; yhteisen lapsen syntymänkin jälkeen suunnitellaan onnellisesti häitä! Tällä näytöllä on ilman muuta todettava, että malli toimii! Pohjanmaalla on sitouduttu onnistuneesti lapsiin ja parisuhteeseen.

*************************
Kyllä uusperhekin on ihan hyvä perhemalli. Mutta se on nimenomaan ihan hyvä. Vanhemmuus on aina haastavaa, ja uusperhe vaatii jäseniltään vielä vähän enemmän. Pitäisi olla kypsä aikuinen ja ottaa niskalenkki itsekkyydestä, mustasukkaisuudesta, herkkänahkaisuudesta ja lyhytjännitteisyydestä. Kuitenkin me kaikki olemme vain ihmisiä, jotka onnistuvat välillä paremmin ja välillä huonommin. Mutta en ihmettele, että uusperheet hajoavat ydinperheitä useammin.

Ydinperhettä pitäisi osata arvostaa enemmän. Hyvä ydinperhe on selkeä ja turvallinen. Ennen kuin päättää hajottaa ydinperheen, kannattaa ilman muuta harkita vielä kerran ja sitten vielä kerran. Luvassa on jatkossa vain jotain ihan hyvää..?

Kummallinen käsite, mikä liittyy toisinaan hajonneisiin perheisiin, on myös "vapaat viikonloput". Kun lapset viettävät viikonlopun toisella vanhemmalla, on toisella vapaata. Näin lasten tapaamiset tietenkin toimivat, mutta tämä kuulostaa kuin lapsista tulisi saada säännöllisesti lomaa. Ydinperheessäkin parisuhdeaika on toki tärkeää ja lapset on tästä syystä hyvä välillä viedä hoitoon, mutta kuka haluaa lapsistaan vapaata joka toinen viikonloppu? Perhe on perhe, koska se haluaa viettää aikaa yhdessä. Olen usein ajatellut, että "vapaa viikonloppu" -käsite tulisi korvata jollain muulla termillä. Miten olisi esimerkiksi, jos puhuttaisiin vain äidin / isän viikonlopuista?

Omassakin tapauksessani uusperhekuvioihin (malli 2) liittyy opeteltavaa. Mutta on hieno asia, että Hakilla on puolisisaruksia. Äidin iän huomioon ottaen "koko"sisaruksia ei taida tulla.