Kun kerroin tulevasta hautajaisreissusta Helsingistä Suomussalmelle, Hakki ilmoitti haluavansa lähteä mukaan. Jotta pojan päätös ei olisi vailla käsitystä siitä, mitä on odotettavissa, selvensin hieman asioita. Kerroin surusta ja surevista ihmisistä, pitkästä junamatkasta ensin Kajaaniin ja sitten seuraavana päivänä tapahtuvasta automatkasta Suomussalmelle ja takaisin, ja hautajaispäivää seuraavasta matkustuspäivästä takaisin kotiin. Painotin, että matka sisältää hyvin paljon pelkkää istumista eikä ole erityisen hauska. Mutta Hakki sanoi tästä huolimatta, että hän haluaa lähteä mukaan. Pampula sai kuitenkin jäädä isänsä kanssa kotiin.
Junamatkaan varauduttiin kirjoilla, Uno-pelikorteilla ja tehtäväkorteilla sekä aimo annoksella eväitä. Myönnettäköön, että eväissä suuri osuus oli kekseillä ja karkeilla. Menomatkalla matkasimme suurimman osan matkasta InterCity-junan perhehytissä, mikä oli tosi mukava! Kuopion jälkeen nautiskelimme sitten pari tuntia vanhasta pikajunasta... Matka sujui hienosti, ja se, mikä minut yllätti totaalisesti, oli että kyselyitä matkan kestosta ei juurikaan tullut. Sen sijaan pyydettiin pelaamaan vielä yksi erä Unoa, ja vielä yksi, ja vielä.. Hakki ei kyllästynyt. Hakki yllätti minut myös reppunsa sisällöllä. Hän oli pakannut sen itse ja kaivoi yhtäkkiä esiin huuliharpun ja vetäisi muutamat sävelet. Onneksi soittelu jäi vähäiseksi..!
Itse hautajaisisissa kaikki meni myös hyvin. Hakki tapasi ensimmäistä kertaa 9-vuotiaan pikkuserkkunsa, joka oli varsin iloinen ja avoin tapaus. ja tämä poika otti asiakseen viihdyttää myös Hakkia. Jouduin kyllä vastailemaan kuolemaa ja hautajaisia koskeviin kysymyksiin, mikä nyt olikin odotettavissa. Junamatkalla ei uni tullut, mutta paluumatkalla hautajaisista Hakkikin nukahti hieman.
Seuraavana päivänä oli jo kotimatkan aika. Juuri ennen juna-asemalla lähtöä ryöpsähti ilmoille matkan ainoa Raivari, ja se koski meillä viime aikojen kahnausten ykkösaihetta eli pukemista. Hakki haahuili eikä alkanut pukea, vaikka oli lähdön aika. Ja uhkailuksihan se meni. Jos et pue, joudat jäädä mummolaan. Ja siitäkös Hakki riehaantui. Hän alkoi huutaa ja kiljua, vaati minua pyytämään anteeksi ilkeitä puheitani, ja sanoi myös, ettei pue, jos en pyydä anteeksi. En pyytänyt. Ja loppujen lopuksi Hakki puki, mutta sellaisella mekastuksella, että isovanhemmille taisi tulla taas melkoinen kuva elämästä 5-vuotiaan kanssa... Itselle tämä oli aika lailla perussettiä..
Ukki saattoi meidät asemalle, ja vähitellen leppyvä Hakki totesi minulle, että puhun "mummukieltä". Niin se vain on, että keskustellessa kotiväen ja kotiseudun ihmisten kanssa murre palaa kuin huomaamatta. Nyt ei enää "mummukieli" luonnistu, kun kukaan ei vastaa samalla murteella.
Paluumatkan aloitimme junan leikkivaunussa. Uskaltauduin sinne vain pariksi tunniksi, junanvaihdon jälkeen olikin luvassa leikkivaunuton pendolino. Leikkivaunussa oli vain kaksi muuta lasta, joten meno oli ihan siedettävissä rajoissa. Nämä sisarukset jäivät pois Iisalmessa, ja sitä ennen pääsimme seuraamaan kuin kertauksena näytelmää "Vaikeat vaatteet". Vanhempi sisarus ei jaksanut keskittyä pukemiseen, ja lasten kanssa matkustava isä päätyi uhkailemaan.. "Jos et pue, saat jäädä junaan." Hakki järkyttyi ja tunsi mitä ilmeisimmin suurta myötätuntoa väärinymmärrettyä tyttöparkaa kohtaan. Minun empatiani olivat kyllä isän puolella! Hakki meni jopa seisomaan leikkivaunun portin eteen tarkoituksenaan estää isää häipymästä junasta vain toinen lapsi mukanaan! Mieleen ei kuitenkaan tule kannustaa toista pukemaan tai muuta vastaavaa. Aikuiset ovat ne pahikset.
Pendolinossa pistäydyimme ravintolavaunussa. Samassa pöydässä istui muuten nuori mies pipo päässään, joka uhkaili pipollaan. Siinä oli teksti "Älä komentele tai muutan mummolaan." Että eivät nämä isommatkaan henkilöt näköjään pidä napakasta ohjauksesta.
Pendolinossa pärjäsimme hyvin ilman leikkivaunuakin. Tämä toki tarkoitti kirjojen lukemista ääneen, tehtäväkortteja ja lukuisia eriä Unoa. Hakki oli valinnut itse myös mukaan otettavat kirjat. Jos minä olisin ne valinnut, olisin valinnut hieman toisin.. Ei ole kovin mukavaa lukea junassa ääneen kirjoja Likainen Perttu ja Pertun pöksyissä paukkuu. Toisessa kirjassa jouduin lukemaan piereskelystä kaikkine äänitehosteineen, ja toisessa vellottiin rään ja muiden sotkujen ihmeellisessä maailmassa. En lukenut kovin kovalla äänellä...
Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että Hakki oli loistava matkakumppani! Meillä oli oikeasti kivaa junassa, ja hautajaisetkin hoituivat hyvin. Tunnustettakoon, että en kuitenkaan nyt vähään aika halua pelata lainkaan Unoa!
Kirjallinen yöpöytä: Alexander McCall Smith, Teetä ja sympatiaa
Teetä ja sympatiaa oli oikein mukava Mma Ramotswe -"dekkari". Kirjassa käsiteltiin miesten maailmassa hyvin vakavaa ongelmaa, nimittäin toistuvasti häviävää jalkapallojoukkuetta, ja naisten maailmassa hyvin vakavaa ongelmaa, nimittäin toistuvasti toisten naisten miehiä havittelevaa kaunotarta. Kaikki ongelmat ratkesivat ja lukija sai hyvän mielen. Valkoisen pakettiauton tilanne saattoi kuitenkin jäädä mietityttämään. Itseäni huvitti kirjassa kohta, jossa todettiin iänikuinen ristiriita kotitöiden jakautumisesta miesten ja naisten välillä:
" Kaikki tarvitsevat harrastuksen", Mma Ramotswe sanoi. "Etenkin miehet. He tarvitsevat harrastuksia, koska heillä ei ole tarpeeksi tekemistä. Meillä naisilla on tekemistä liikaakin, eikä meillä ole aikaa katsella jalkapalloa tai leikkiä... keräillä lentokoneiden pienoismalleja."
Tämä oli jo sarjan kymmenes kirja. Taattua laatua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti