lauantai 26. kesäkuuta 2010

Kesävarustelua

Kesään varustautuminen on vaatinut erinäisiä hankintoja. Yksi niistä on kahluuallas! Hakki on omasta vesilätäköstään valtavan innostunut, mutta kuten arvata saattaa, on uiminen saanut jo melkoisen hurjia piirteitä. Altaaseen hypätään jättimäisillä loikilla, ja SIELLÄ kyllä voidaan päätä viedä jopa umpisukkeloon, vaikka vastaava pään kastelu hiuksia pestessä saa aikaiseksi varman protestin.

Myöskin saippuakuplat kuuluvat kesään, ja Hakki sai yhdellä kauppareissulla oman saippuakuplien puhallussettinsä. Luonnollisesti purkki vain kaatuu joka kerta, kun kuplia aletaan puhaltaa, joten ihan aina tämä hankinta ei ole esillä muistuttamassa olemassaolostaan...

Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä täytti nyt kesällä pyöreitä vuosia ja sai lahjaksi pihakeinun. Keinu on myös Hakin suosiossa. Hän esittää mielellään keinussa nukkuvaa mahtipontisen tekokuorsauksen kera, erityisesti silloin, kun häntä pyydetään nukkumaan, syömään tai tekemään mitä tahansa muuta, joka ei vain sillä hetkellä satu huvittamaan. Yleensäkään Hakki ei ole tällä hetkellä erityisen yhteistyöhaluinen missään asiassa, ja jo periaatteesta hänen täytyy olla eri mieltä, viivytellä ja heittäytyä hankalaksi. Välillä se on tuskastuttavaa, ja kun mielikuvitus ja kärsivällisyys eivät riitä tilanteessa luovimiseen, on toisinaan huutava kaveri vain otettava kainaloon ja kannettava sisään. Tai vietävä jäähylle lyömisen, tavaroiden heittelyn tai muun oikkuilun takia. Hohhoijaa. Ja kohta näitä on kaksi!

Trampoliini ei ole meidän hankintamme, mutta naapurin Allu sai tällaisen. Ja Hakkikin pääsee aina välillä pomppimaan. Tämä on mielestäni oikein hyvä trampoliini, sopivan kokoinen ja kunnolliset turvaverkot ympärillä. Ja Hakki on trampoliinista vähintään yhtä innostunut kuin Allu itse! Kyllä näiden kaikkien hankintojen jälkeen voi todeta, että olemme erinomaisen hyvin varustautuneita kesän ja loman viettoon!

Kirjallinen yöpöytä: Eppu Nuotio, Musta
Eppu Nuotion dekkareiden Pii Marin on minulle uusi tuttavuus, ja lainasin kirjastosta ensimmäisen Pii Marin -kirjan Musta, kun jokin uusimman kirjan arvostelu sai minut kiinnostumaan Eppu Nuotion dekkarituotannosta. Alueradiossa työskentelevän mustaihoisen Pii Marinin elämä vaikutti kiinnostavalta, ja kyllä Musta-kirjan juonikin oli ihan mukaansa tempaava. Vaikka kieltämättä tuli vähän omituinen olo lukiessa dekkaria, jossa murhan kohteena oli viimeisillään raskaana oleva nainen! Aion jatkaa jatkaa Pii Marinin seurassa, tämä oli oikein mukava löytö lukuvalikoimaan.

1 kommentti:

Verona kirjoitti...

Ihana aina huomata uudestaan ja uudestaan miten pienistä asioista se lapsen ilo & onni koostuu :) Ei stressiä mistään, ei huolta huomisesta, vaan yksi miniuima-allas voi pelastaa vaikka koko kesän!