Räkää ja kyyneleitä

Nyt on sitten harjoittelut harjoiteltu ja ryhmäperhepäiväkodissa käyminen alkaa tosissaan ensi viikolla. Voi tosin olla, että Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isän sairasloma jatkuu, ja jos näin on, pidetään hoitopäivät edelleen normaalia lyhyempinä. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä osti tässä rullaluistimet ja kaatui niin pahasti, että kylkiluu murtui. Vaiva estää fyysisen puoleisen työn, mutta ei onneksi Hakin kanssa olemista.

Jo nyt saimme pientä tuntumaa siitä, mitä sairastelurintamalla päivähoidon myötä voi tapahtua. Viikko sitten ryhmiksessä pari lapsista valutti kamalaa liisteriä nenästään, ja tällä viikolla samaa tuotosta tunki esiin Hakin nykeröstä. Yöllä on yskitty ja oltu tukkoisia, ja nenä on ollut välillä kuin kuorrutettu räällä. Hakki ei siedä nenän pyyhkimistä, joten kauhealla tappelulla sitä on aina välillä yritetty puhdistaa.

Kuluneen viikon aikana Hakki on myös joka päivä jäänyt yksin ryhmikseen. Maanantaina piipahdin kirjastossa aamupäiväulkoilun aikana, ja Hakki jäi parkumaan pihalle. Hän myös parkui tullessani takaisin, oli nimittäin lymyilemässä aidan vieressä ja saapumiseni laukaisi taas itkun. En viipynyt poissa kuin noin 20 minuuttia - teki mieli käydä kirjastossa juosten, mutta pakotin itseni toimimaan rauhallisesti. Keskiviikkona tuli kuvioihin jo sekin, että hoitaja nukutti Hakin päikkäreille. Siinäkään ei ollut mitään ongelmaa. Joka kerta kun minä tai isänsä on jättänyt Hakin hoitoon, on tullut itkua, mutta aina se on pian mennyt ohi. Hakille on tullut haikeuden hetkiä yksinoloaikana, mutta hän on jo osannut hakea lohtua hoitajalta. Ja yksi tärkeä asia on OMA KASSI. Hakki sai kummitädiltään kuvissa näkyvän hienon kassin päivähoidon aloitusta varten, ja tämä kassi pakataan joka aamu mukaan. Kassiin asetellaan pupu ja unirätti, joka on kyllä tunnistettavissa myös äidin yöpaidaksi... Ja kassin tavaroita tutkimalla ja nuuhkimalla saa Hakki helpotusta surkeaan oloon.

Pääsääntöisesti Hakki vaikuttaa viihtyvän hoidossa. Ruoka maistuu, uni tulee ja toisten lasten mukana on mukava haahuilla. Vielä on toivomisen varaa siinä, miten toiset lapset ottavat Hakin joukkoonsa, mutta uskon, että sekin asia tulee kuntoon ajan kanssa. Mutta sekin näkyy jo, kuinka rankkaa tällainen hoito Hakille on. Yöt ovat olleet levottomia, eikä pelkästään nuhan takia. Hakki on siirtynyt lähes joka yö omasta sängystään isoon sänkyyn nukkumaan, ja yhtenä yönä hän kiljui pitkään "ei, ei, ei" ja läpsi äitiään... Iltaisin on podettu känkkäränkkää, rauhattomuutta ja ylivilkkautta. Ja takertuminen on tullut kuvioihin - ei Hakki normaalisti ole halunnut jatkuvasti syliin ja roikkunut äidissä kuin pieni apinavauva.

Kävin itse keskiviikkona työpaikallani juttelemassa sijaiseni kanssa, joka ei ole enää maanantaina talossa aloittaessani työt. En kyllä todellakaan joutunut minkäänlaisen valtavan innostuksen syövereihin kuullessani meneillään olevista asioista. Jos en olisi jo saanut ilmoitusta rahallisen korvauksen maksamisesta tililleni menetetystä ajasta lapsen kanssa, olisi ollut hyvin vaikea nähdä koko touhussa mitään mieltä. Minua ahdistavat käytännön järjestelyt: Katsotaanko minua kieroon, kun mahdollisesti ja todennäköisesti joudun lähtemään ennen kokousten loppua kotiin ehtiäkseni hakemaan Hakin hoidosta? Kuinka saamme organisoitua työreissut? Kuinka selviän odottavasta työsumasta, kun aivot toimivat vielä hiekkalaatikko-taajuudella? Ja kuinka minä kestän päivät erossa Hakista ja kuinka jaksan illat, jos ne aina menevät väsymyksen ja kiukuttelun merkeissä? Juuri nyt masentaa pahasti, eikä ole helppoa nähdä valoa tulevassa arjessa. Ihanat päivät kotona ovat ohi.