keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Hakin kynsissä

Ystävämme, joiden luona koiramme ovat nykyään suurimman osan aikaa majailleet, kävivät vasta koirien kanssa meillä. Heillä oli myös intoa toteuttaa haasteellista ideaa koira-lapsi -yhteiskuvista... Kuvat tavoittivat mielestäni hyvin sen olennaisen Hänen Aurinkoisen Korkeutensa ja kummankin koiran välisestä suhteesta. Neiti Koira sallii Hakin tutustumisyritykset, vaikka ei niistä varsinaisesti nautikaan. Ja Hakki opettelee, mitä tarkoittaa silittää koiraa NÄTISTI.

Herra Koiran kanssa tilanne on huomattavasti kimurantimpi. Hän ei halua edes katsoa Hakkia, saatikka altistua tämän kosketukselle. Yhteiskuvaus toimi niin kauan kuin Hakki malttoi olla ikäänkuin ei koiran kanssa olisikaan. Heti ensimmäisestä kosketuksesta häipyi karvainen kuvattava.

Tällä hetkellä Neiti Koira on meillä kotona muistelemassa, millaista on asua täällä. Hakin suhteen ei ole huolta, Neiti Koira on turvallinen koirakaveri. Mutta Neiti Koiran suhteen on kyllä jo huoli, kuinka hän jaksaa Hakkia. Vaikka ruokailu- ja nukkumisajat on onnistuneesti rauhoitettu, joutuu Neiti Koira ajoittain seurustelemaan Hakin kanssa. Se on ollut herttaista - Hakki on silittänyt kiltisti koiraa ja saanut muutaman lipaisun vastineeksi. Mutta se on ollut myös vähemmän herttaista, kun Hakki on kaahannut taaperokärryllä päin koiraa ja nauraa hohottanut tämän ulahdukselle. Ulahdettu on myös silloin, kun Hakki on päässyt yllättämään takaapäin Neiti Koiran, jonka kuurous tekee suojattomammaksi kuin se muuten olisi. Kyllä tässä on vielä opeteltavaa, jotta yhteiselo sujuisi jouhevammin. Toivon mukaan Neiti Koiraa palkitsevat hieman ne tahattomat ruokayllätykset, joita Hakin evästäessä siirtyy pöydänaluskerhon tarjoiluksi. Ettei tämä menisi ihan kurjuuden puolelle!

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

Onpa mainioita kuvia, varsinkin tuo jälkimmäinen. Harvoin näkee tuon ikäistä Nuorta Herraa noin särmässä istuma-asennossa. :oD