torstai 20. marraskuuta 2008

Matkakertomus: Playa Blanca, Lanzarote, osa 1

Vietimme viikon Hänen Aurinkoisen Korkeutensa kanssa Playa Blancassa Lanzarotella asuen Cay Beach Sun -huoneistohotellissa. Ennakkovalmistautuminen kohteeseen ei ollut tällä kertaa ollut kovin perusteellista, ja näin jo saaren yleisilme, karu, vulkaaninen maisema, tuli yllätyksenä. Hotellista kertovat paperit oli myös luettu niin huonosti, että mukaan ei oltu otettu astianpesuharjaa eikä -ainetta, jotka eivät kuuluneet huoneiston normaaliin varustukseen. Mutta etukäteen oli pyydetty huoneistoon vauvansänky, joka toimitettiinkin pian saapumisemme jälkeen.

Hänen Aurinkoisen Korkeutensa matkavarustuksen kulmakivi olivat matkarattaat. Mukaan oli otettu myös vähälle käytölle jäänyt kantoliina, joka matkan aikana osoittautui erittäin hyödylliseksi. Yläkuvan vaaleansininen aurinkohattu ostettiin Lanzarotella Teguisen maalaismarkkinoilta kolmen euron hintaan - hyvä ostos! Kotoa matkaan pakattu kesähattu (alakuva) oli useissa tilanteissa kuitenkin toimivampi, sillä siinä on kiinnitysnauha leuan alla. Matkamme ajan lämpöä saarella piisasi reilut parikymmentä astetta vilvoittavan tuulen kera, ja tuohon tuuleen olisi ajoittain viuhuen lentänyt mukaan uusi komea kalastajanhattu.

Aurinkolasit olivat mukana, mutta niitä käytettiin vain sellaisissa parin sekunnin jaksoissa... Matkarattaissa sideharso pyykkipojilla kiinni, mutta Hakki uteliaana ihmisenä yleensä siirsi mokoman rievun syrjään. Aurinkorasvaa käytettiin reilusti etenkin kasvoihin ja rattaiden turvakaaren päällä heiluviin räpylöihin, mutta tuulinen sää mahdollisti suojautumisen auringolta ihan vaatteilla. Hyvin usein Hakki oli puettu pitkähihaisiin ja pitkälahkeisiin vaatteisiin ilman pelkoa liiallisesta kuumuudesta.

Purkkiruuat otettiin mukaan Suomesta. Muutaman hedelmäsoseenkin pakkasin mukaan, mutta otin myös sauvasekoittimen, koska ajattelin kerrankin tehdä niitä itse paikallisten notkuvien hedelmätiskien tarjonnasta... Virhe, virhe! Hedelmätiskit eivät kaupoissa suinkaan notkuneet, ja tomaatitkin tuijottivat minua paketistaan kateudesta vihreinä, kuin muistelin Suomen kypsiä, punaisia tomaatteja. Eli en sitten käyttänyt sauvasekoitinta kertaakaan vaan täydensin sosevarastoa paikallisista kaupoista. Se onnistui kivuttomasti. Puurohiutaleet minulla loppuivat kesken, ja vaikka oman hotellimme kaupassa ei lasten puurojauhetta ollutkaan, niin sitä löytyi keskustan Sparista.

Jännitin vähän etukäteen, kuinka Hakille maistuvat teolliset ruokasoseet, kun hän on kuitenkin tottunut äidin valmistamiin pöperöihin. Mutta Hakkihan on hyvä syömään, ja niin maistuivat purkkiruoatkin. Ruokien lämmitys onnistui myös kiitettävästi reissun päällä; ravintoloissa oltiin hyvin palvelualttiita. Kerran yhdessä Playa Blancan rantakadun ravintolassa ruoka oli jopa siirretty purkista kauniiseen valkoiseen kulhoon, joka tuotiin hienosti tarjolle aluslautasen, servetin ja lusikan kera. Vatsaongelmia meille kuitenkin tuli. Loppuviikosta Hakin vatsa muuttui ylikierroksilla käyväksi kakkakoneeksi, ja niin - maitohappohappobakteereja ei ollut mukana eikä myöskään sinkkivoidetta. Molemmilla olisi ollut tässä tilanteessa tilauksensa, mutta pepun punoitus lieveni onneksi tavallisella kosteusvoiteellakin.

Matkakertomus jatkuu vielä uutena postauksena. Siinä on tarkoitus kertoa vähän siitäkin, mitä me lomallamme tehtiin!

Kirjallinen yöpöytä: Sue Grafton, A niin kuin alibi

Lomalukemisena minulla oli Sue Graftonin ns. aakkosdekkarisarjan aloittava "A niin kuin alibi". Kirja oli letkeää lomaluettavaa, mutta tässä kolmannen painoksen pokkarissa oli edelleen aivan järkyttävän paljon kirjoitusvirheitä. Ne jopa häiritsivät lukemista. Kirjan avainhenkilö oli naispuolinen yksityisetsivä Kinsey Millhone, joka tutki vuosia sitten tapahtuneita myrkytystapauksia. Millhonen työ yksityisetsivänä vaikutti niin kiinnostavalta, että tarkoitus on myöhemmin jatkaa kirjalla "B niin kuin Beretta".

1 kommentti:

Nasumurmeli kirjoitti...

Aivan ihana aurinkolasikuva ja muutkin kuvat Hakista tosi hyviä!
Hyvä, että vatsavaivat eivät kiusanneet koko matkaa. Nimimerkki kokemusta vatsapöpöistä..
Oliko ikävä tulla takaisin tänne pimeään? Toivottavasti saitte aurinkoa varastoiduksi mukaanne,
tänäänhän olikin pitkästä aikaa kaunis valoisa päivä, vaikkakin
onnettoman lyhyt sellainen.