Huolia

Meillä on ollut huolia. Eskarissa asiat eivät ole menneet niin kuin pitäisi. Levottomuuden olen tiennyt ja tiedostanut, mutta tilanteen vakavuus paljastui, kun Hakin eskariryhmän keväälle suunniteltu uimakoulu peruttiin. Syynä oli ryhmän käytösongelmat ja villeys, turvallisuutta ei voitu taata. Erikoisen villejä lapsia oli kuulemma viisi kappaletta ja Hakki oli yksi heistä! Me pidettiin sopivasti talvilomamme juuri silloin, kun pahimmat uutiset Hakin käyttäytymisen ylilyönneistä tulivat. Saimme rauhoitettua tilanteen. Hakin kanssa on sitten keskusteltu perusteellisesti asioista, ja sovittiin pieni palkitsemisjärjestely hyvin menneistä viikoista. Nyt vaikuttaa, että tilanne on mennyt parempaan suuntaan. Valitettavasti päiväkodin taholla on myös ollut paljon henkilökuntavaihdoksia, mikä vaikeuttaa lapsen tilanteen tuntemista ja tukemista. Yksi opettajista on nyt onneksi hyvin positiivisella asenteella liikkeellä, näkee sen vaivan, että selvittää, mikä Hakkia vaivaa, jos hän on oudon oloinen ja on antanut kannustavia viestejä kotiin päin. Mutta on tässä nyt paljon saanut miettiä asioita tämän johdosta ja erityisesti sitä omaa rooliaan kasvattajana.

Minua pelottaa myös lähenevä koulun aloitus. Hain Hakille paikkaa pienestä koulusta, koska sinne olisi ollut turvallisempi koulumatka kuin lähikouluksi nimetylle koululle ja mielestäni ryhmäperhepäivähoitotaustaisella Hakilla olisi myös helpompaa pienemmissä ja rauhallisemmissa ympyröissä. No, se ei onnistunut. Hakki saa taivaltaa kouluun Alepan ja pubin ohi, ylittää vilkasliikenteisen tien ilman liikennevaloja, ja koulu onkin sitten jättimäinen kolossi, jossa on luokat yhdestä yhdeksään. Koulun pihasta ovat kesällä naperofutiksessa jääneet mieleen lasinsirut. Väkisinkin siis vähän mietityttää. Mutta täytyy yrittää olla toiveikas, eikä ainakaan välittää omia pelkojaan Hakkiin!

Kirjallinen yöpöytä

Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla
Nappasin Colin Beavanin Ekovuosi Manhattanilla pokkarin Suomalaisen pokkarialesta. En muistanut kuulleeni kirjasta ennen, vaikka onhan kirjoittajan idea vallan huima - pyrkiä elämään vuosi Manhattanilla niin, että irtisanoutuu kulttuuriin sisäänrakennetusta kasvihuoneilmiön pahentamisesta. Ei jätteitä, ei mitään uuden ostamista, vain lähiruokaa, ei wc-paperia, ei sähköjä asunnossa, ei hissillä eikä muillakaan päästöjä aiheuttavilla tai energiaa kuluttavilla kulkuneuvoilla kulkemista... Kirjassa selviää, kuinka ekomies perheineen onnistui, miten elämä jatkui ekovuoden jälkeen ja mitä hän haluaa sanoa kaikille meille muille. Hän jos kuka voi nyt tehdä sen ja vielä kokemuksen syvällä rintaäänellä. Pidin kirjasta, pidin todella. Ja kirjan henkeen sopii, että pyrin nyt kirjan luettuani laittamaan sen kiertoon. Ekomiehen kuulumisista voi myös lukea hänen blogistaan.

Satu Rommi: Kahvia ja Guruja eli kolme vuotta Intiassa
Satu Rommin Kahvia ja Guruja eli kolme vuotta Intiassa on mielenkiintoinen, pieni kirja. Se on mukavasti ja sujuvasti kirjoitettu tarina siitä, kuinka kirjoittaja lähti Intiaan opiskelemaan astangajoogaa ja alkoi opinnot rahoittaakseen pitää kahvilaa kahden muun joogaopiskelijan kanssa. Myös asiakaskuntana olivat joogaopiskelijat.  Kirjasta tulee väkisinkin hieman kriittinen asenne joogaopiskelijoihin, niin vaativia asiakkaita he olivat omine tärkei(levi)ne erikoisuuksineen. Ja voi tuota Intian menoa..! Henkisyyttäkin pohditaan, ja kirjasta saa kyllä ajattelemisen aihetta. Mutta Intiaan ei tee mieli. Olen huomannut viime aikoina muutenkin itsessäni sohvaperunan elkeitä, eli minnekään kauas ei nyt ole kaihoa.

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
Jatkoinkin yllättävän nopeasti Mari Jungstedtin vasta löytämääni dekkarisarjaa, mutta tämä toinen kirja oli vähän pettymys. Kirjan juoni oli kyllä vetävä ja kirjaa tuli luettua vauhdilla, mutta kun se päättyi, jäi synkkä olo. Kirjan rikokset olivat ikäviä, ja kun ne selvisivät, oli lopputuloskin jotenkin ikävä. Lukijallekin jäi masentunut olo, kuten varmasti tutkintaa johtaneelle poliisille Anders Knutakselle tapahtuu työssään varsin usein. Todennäköisesti palaan vielä Jungstedtin kirjoihin, mutta en kyllä nyt aivan heti.