Kävimme viikonloppuna puistossa. Meillä on kävelymatkan päässä useampikin leikkipuisto, ja nykyään Hakin kanssa on puistossa tosi mukavaa, kun hänellä on jo siellä muutakin hauskaa tekemistä kuin vain kiikkua vauvakeinussa. Hakkia kiinnostavat leikkipuistossa toiset lapset ja tietenkin liukumäki! Vauvauinnissa Hakki on oppinut laskemaan liukumäestä pää edellä veteen, ja pää edellä hän laskee näitä tavallisiakin liukumäkiä. Se näyttää ehkä hurjalta, mutta toimii hyvin. Maha-asento on vakaa, kun taas istuallaan saatettaisiin heilahtaa päin laitoja. Minä olen yleensä varmistamassa turvallista alastuloa, mutta itseasiassa vauhti useimmiten pysähtyy automaattisesti ennen liukumäen loppua.
Viikonloppuna teimme myös lumitöitä. Ehkä nämä olivatkin sitten jo tämän kevään viimeiset lumityöt..? Kun itse olin lapsi, toimivat vanhempani taloyhtiössämme talonmiehinä, ja niiltä ajoilta muistan, kuinka kovasti nautin kyydistä lumikolassa. Tämä hupi täytyi luonnollisesti järjestää nyt Hakillekin.
Koirarintamalta on kerrottavana sekä hyvää että huonoa. Neiti Koira on nyt ollut reilun viikon meillä kotona. Kävimme sen kanssa eläinlääkärissä, ja Neiti Koira toipuu nyt kipulääkkeitten ja levon avulla selkäkivuista. Nuo selkäkivut eivät tietenkään ole mukava asia, mutta Hakin ja Neiti Koiran suhde on nyt tämän toipumisjakson aikana kehittynyt todella hyvin. Neiti Koira nukkuu yönsä muovisessa koirankuljetuslaatikossa eli mökissä, ja joka aamu Hakki menee tervehtimään Neiti Koiraa ihan mökkiin asti. Tunnelma on tiivis, mutta se ei näytä häiritsevän kumpaakaan, mikä on tosi yllättävää. Neiti Koira on alkanut vähitellen pitää Hakista, ja kyllä Hakkikin on kehittynyt käytöksessään. Hän osaa jo olla koiran kanssa varovaisemmin. Tuntuu valtavan hyvältä nähdä, miten lapsi ja koira vähitellen alkavat nauttia toistensa seurasta. Neiti Koiralle Hakin tapa tiputella ruokaa on luonnollisesti valtava bonus...Kirjallinen yöpöytä: Chris Stewart, Andalusialaiset sitruunat
Andalusialaiset sitruunat on minulla lainassa yhdeltä ystävältäni, ja toinen ystäväni kehui kirjaa yhdeksi parhaista lukemistaan kirjoista. Ja kyllä minäkin tästä kirjasta pidin. Tämä on elämäntapamuutoskirja samaan tyyliin kuin Peter Maylen Provence-sarja, mutta kohteena on Espanjan Andalusia. Lähtöpaikka on kummassakin tapauksessa Englanti. Stewartin huumori on kuitenkin reippaampaa ja maalaiselämän monet puolet tuodaan avoimemmin esille. Kirjailija on rohjennut tehdä myös itsensä välillä naurunalaiseksi. Tämä oli sellainen sympaattinen hyvän mielen kirja, joka toki saa kaipaamaan silmiä hivelevän kauniin maaseudun rauhaan, mutta joka myös antaa arvoa niille elämän mukavuuksille, jotka kaupungissa ovat itsestäänselvyyksiä. Kirja ei ole Andalusian mainospala, vaan kertomus oikeasta elämästä oikeine ongelmineen ja arjen iloineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti