Viikonlopun alkoilut

Kuulin radiomainoksen uudesta kampanjasta, jossa herätellään vanhempia miettimään omaa alkoholin käyttöään, kun lapsi on läsnä. Tv:ssäkin pyörii mainosfilmi aiheesta. Kampanja sisältyy Viisas vanhemmuus - millaisen mallin annat lapselle -projektiin. Minä olen miettinyt tätä alko-asiaa itsekin paljon; mitä haluan lapseni näkevän ja millaisella mallilla häntä kasvatetaan kohtamaan suomalainen alkoholikulttuuri. Ja oman mielipiteeni olen asiasta muodostanutkin.

On ehkä yllättävää, kuinka tiukka suhtautumiseni alkoholiin tänä päivänä on. Kyllä minä olen osannut olla "viihteellä", ja tiettyinä remuisina elämänaikoina turhankin paljon. Mutta lapsen kanssa olemiseen alkoholi ei mielestäni kuulu. Raskausaikana en pitänyt täyttä nollalinjaa, muutama olut tuli nautittua yhdeksän kuukauden kuluessa. Mutta Hakin synnyttyä ja imetyksen alettua väheni alkoholin käyttöni edelleen. Lähes olemattomaksi. Nyt imetys on jo hiipumassa, mutta alkoholin käyttöä se tuskin lisää. Minä haluan olla täysin selvä hoitaessani lastani. Lapsen hoitoa ei toki yksi tai kaksi alkoholiannosta vaarantaisi, mutta kun en oikeastaan tarvitse niitäkään. Toki minä joskus saattaisin vähän enemmänkin juoda, kunhan tilanne vain olisi järjestetty niin, ettei Hakki kärsi. Mutta kun sitä alkoholia ei erityisemmin kaipaa, niin miksi nähdä suotta vaivaa?

Tiukkuuteni alkoholin suhteen näkyy meillä kotona hyvin konkreettisesti silloin, kun Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä raskaan työviikon jälkeen haluaa rentoutua alkoillen. Reippaampi ottaminen tulee ajoittaa Hakin nukahtamisen jälkeiseen aikaan, eikä makuuhuoneeseen ole yöllä asiaa. Minä INHOAN alkoholin ja tupakan muodostamaa hajuyhdistelmää, enkä jaksa uskoa, että se olisi hyväksi Hakillekaan, joka kuitenkin siirtyy ennemmin tai myöhemmin pinnasängystä isoon sänkyyn nukkumaan. Lapsen ei mielestäni kuulu hengitellä oluthöyryjä taikka kuunnella alkoholin voimistamaa kuorsausta.

Kyllä Hakki saa nähdä alkoholin kohtuukäyttöä kotonaan. Ja aikanaan hän saa kyllä maistaakin alkoholia kotona. En halua tehdä sitä houkuttelevaksi kiellettynä hedelmänä. Mutta minä en ole koskaan nähnyt vanhempiani juovuksissa, ja toivoisin, ettei Hakinkaan tarvitse. Sen kaltaista opetusta alkoholista lapseni ei mielestäni kaipaa.

Minä kartan kaikenlaisia riippuvuuksia. Kahvinjuonnin lopetin jo alta parikymppisenä, kun huomasin, että jäätyään ilman kahvia saakin päänsärkyä. Alkoholi on yllättävän koukuttava aine, ja vaikka kylmä Hoegaarden on aivan älyttömän hyvää, ja tumman paahtunut Guinness samoin, niin en halua olla niistä riippuvainen. Oloni ei saa siitä huonontua, jos joudunkin olemaan ilman. Kahvi, alkoholi ja tupakka (en ole koskaan kunnolla tupakoinut) on kohdallani selätetty, mutta suklaariippuvuuden kanssa painin kyllä edelleen. Itse suklaata pyrinkin tästä syystä välttämään, mutta suklaakeksejä, suklaajäätelöä ja suklaaleivonnaisia käytän kyllä... Tarvetta pienoiselle painonhallinnalle olisikin nyt, kun imetyskään ei enää pelasta mässäilijää.

Kirjallinen yöpöytä: Janet Evanovich, Ensin rahat
Haluatko dekkaria lukiessasi myös nauraa? Suosittelen aloittelevasta palkkionmetsästäjästä Stephanie Plumista kertovaa kirjaa, joka sijoittuu New Jerseyyn. Kun täysin normaalilla tavalla aseita, kipua, pahoja ihmisiä ja väkivaltaa karttava nuori nainen joutuu ryhtymään palkkionmetsästäjän työhön, joka nyt väkisinkin sisältää kaikkea tuota, on helppo ymmärtää, että uuden työn omaksuminen on tällä kertaa erityisen haastavaa. Yleensä sitä lukee dekkareita teräksisistä sankareista, joilla ei mene pupu pöksyyn ja joiden aivot raksuttavat tehokkaasti tilanteessa kuin tilanteessa. Stephanie pelkää ja mokailee. Hän on inhimillinen ja hauska. Odotan jo saavani käsiini sarjan seuraavan kirjan Kahta kovemmin.